Rabies eli eläimen raivotauti on viruksen aiheuttama kaikkiin nisäkkäisiin, myös ihmiseen, tarttuva keskushermosto-sairaus. Rabiesta aiheuttava virus (rabiesvirus) kuuluu Lyssavirusten sukuun. Tauti leviää yleisemmin sairastuneen eläimen puremasta. Tartunnan pääasiallisia levittäjiä ovat luonnonvaraiset petoeläimet kuten kettu ja supikoira sekä kotieläimistä koira ja kissa. Rabiesta voidaan ehkäistä rokottamalla.
Rabiesta esiintyy myös lepakoissa. Lepakoissa tavataan lukuisia eri lyssaviruksia, joilla on eri isäntälaji ja erilainen maantieteellinen levinneisyys. Lepakkorabiesta esiintyy myös maissa, jotka ovat muista raivotautimuodoista vapaita.
Oireet
Taudinkuva on tavattu jakaa hiljaiseen ja raivoisaan muotoon, mutta sama eläin voi oireilla tilanteen mukaan eri tavoin. Raivoisassa muodossa eläin on ärtynyt, levoton, hyökkäilee esineiden, eläinten tai ihmisten kimppuun purren niitä raivokkaasti. Käyttäytymisen muutokset voivat olla kohtauksittaisia. Hiljaisessa muodossa, joka on tavallisempi, oireet ovat vaikeammin havaittavissa, eläin muuttuu lähinnä syrjäänvetäytyväksi. Kummassakin muodossa taudin edetessä eläimellä ilmenee nielemisvaikeuksia, alaleuka ja silmäluomet roikkuvat ja lopulta eläin halvaantuu kokonaan. Oireiden puhjettua tauti johtaa eläimillä aina kuolemaan, useimmiten muutamassa päivässä.
Koirilla useimmiten huomaamatonta esivaihetta seuraa joko raivoisa tai hiljainen oirekuva. Kissoilla rabies saa yleisimmin hyökkäävän muodon.
Supikoirissa ja ketuissa rabieksen aiheuttama muutos ilmenee useimmiten siten, että eläin on poikkeuksellisen kesy ja siltä puuttuu itsesuojeluvaisto. Ne liikkuvat ihmisasumusten pihapiirissä keskellä päivää, jopa pyrkien sisälle taloihin. Usein tartunnan saaneet supikoirat osoittavat aggressiivisuutta tai täydellistä pelottomuutta koiria kohtaan.
Naudalla oireet ilmenevät aluksi usein epämääräisinä ruuansulatushäiriöinä ja voimakkaana syljen erityksenä. Muutaman päivän kuluessa esille tulevat keskushermosto-oireet. Nauta muuttuu levottomaksi, mylvii luonnottomasti, kuopii ja puskee. Tyypillisenä oireena ilmenee jatkuvaa ulostamis- ja virtsaamisyritystä eläimen seisoessa tuijottavin katsein selkä köyryssä ja häntä koholla. Tartunnan saaneella hevosella oireet muistuttavat jäykkäkouristuksen oireita.
Lepakolla tyypillisiä rabiesoireita ovat outo käytös ja ääntely, välinpitämättömyys ja toisaalta yllättävät aggressiiviset kohtaukset, jolloin lepakko hyökkäilee ja yrittää purra. Kun halvausoireet alkavat, lepakot jäävät paikoilleen kyyhöttämään.
Taudin määritys ja näytteenotto
Tartunta voidaan todeta vasta eläimen kuoleman jälkeen aivojen kudostutkimusten perusteella, ei elävältä eläimeltä.
Seerumiverinäytteestä voidaan tutkia rabiesrokotevasta-aineita, jotka syntyvät rabiesrokotuksen seurauksena. Vasta-aineita tutkitaan rokotuksen onnistumisen kontrolloimiseksi.
Leviäminen
Rabies tarttuu pääasiassa puremasta, kun sairaan eläimen sylkeä päätyy purema-alueen kudoksiin. Taudin itämisaika vaihtelee viikoista muutamiin kuukausiin. Sairastunut eläin voi levittää tautia eteenpäin jo joitakin päiviä ennen oireiden puhkeamista, koska eläin erittää virusta sylkeen jo muutamaa päivää ennen oireiden alkamista.
Virus etenee hermoratoja pitkin keskushermostoon ja aivoihin ja lisääntyy siellä nopeasti. Keskushermostosta virus leviää kaikkialle elimistöön, myös sylkirauhasiin, joissa virus lisääntyy voimakkaasti. Viruksen monistumisesta johtuvat hermokudosvauriot aiheuttavat vaihtelevia keskushermosto-oireita ja raivotauti tyypillisesti muuttaa eläimen luontaista käyttäytymistä.
Vastustaminen ja ehkäisy
Raivotautiviruksen aiheuttama tartunta petoeläimissä, nautaeläimissä, sikaeläimissä, hirvieläimissä, kamelieläimissä ja hevosissa luokitellaan EU-lainsäädännön mukaan B-luokan eläintaudiksi (EU 2018/1882). Raivotautiviruksen aiheuttama tartunta muilla eläinlajeilla sekä muiden lyssavirusten aiheuttamat tartunnat luokitellaan kansallisen eläintautilainsäädännön mukaan muuksi torjuttavaksi eläintaudiksi (325/2021).
Käytännön vastustoimenpiteitä tautiseurannan lisäksi ovat muun muassa koirien ja kissojen pakolliset ja vapaaehtoiset rokotukset sekä kaakkoisrajalla tehtävät pienpetojen syöttirokotukset. Luonnonvaraisten eläinten rokottaminen on ensisijainen toimi luonnonvaraisten eläinten raivotaudin hävittämisessä. Lentolevityksessä käytettävät syöttirokotteet ovat noin 5 x 4,5 x 1,5 cm:n kokoisia ja noin 30 gramman painoisia ruskeita paloja. Rokotteet sisältävät heikennettyjä raivotautiviruksia, jotka ovat vaarattomia eläimille. Syöttirokotteita levitetään Suomessa vuosittain syys-lokakuussa Kaakkois-Suomeen.
Jos eläinlääkäri, eläimen omistaja tai joku muu eläinten kanssa työnsä tai harrastuksensa vuoksi tekemisissä oleva henkilö epäilee raivotautia eläimessä, pitää hänen ilmoittaa siitä virkaeläinlääkärille mahdollisimman pian. Virkaeläinlääkärin on ilmoitettava epäillystä tai todetusta eläimen raivotaudista tartuntataudeista vastaavalle lääkärille viipymättä.
Virkaeläinlääkäri tarkastaa eläimen ja antaa menettelyohjeet. Jos virkaeläinlääkäri tutkittuaan kotieläimen pitää oireiden ja saamiensa tietojen perusteella raivotautia todennäköisenä, on aluehallintoviraston määrättävä epäilty eläin eristettäväksi ja sen terveydentilaa seurattavaksi vähintään kahden viikon ajaksi. Jos virkaeläinlääkäri ei kahden viikon kuluttua eläimelle suorittamassa uusintatarkastuksessa totea raivotautiin viittaavia oireita, eläin vapautetaan eristyksestä. Ellei eristämistä voida toteuttaa vaaratta tai eristämiseen ei ole soveltuvia tiloja, on eläin määrättävä lopetettavaksi. Lopetettu eläin on lähetettävä tutkittavaksi Helsingin Ruokavirastoon raivotaudin varalta. Virkaeläinlääkärin on huolehdittava tarvittavien näytteiden lähettämisestä tutkittavaksi raivotaudin varalta myös silloin, kun eläin menehtyy eristyksen aikana.
Jos eläinlääkäri saa tietää poikkeuksellisesti käyttäytyvästä luonnonvaraisesta ketusta, sudesta, supikoirasta, mäyrästä tai muusta luonnonvaraisesta eläimestä, on eläimen raato pyrittävä lähettämään tutkittavaksi Ruokavirastoon. Eläinlääkärin on selvitettävä, onko sairastuneeksi epäilty luonnonvarainen eläin mahdollisesti purrut kotieläimiä tai ihmisiä kulkureittinsä varrella.
Raivotautiseksi epäiltyä elävää tai kuollutta eläintä käsiteltäessä on noudatettava suurta varovaisuutta ja käytettävä ehdottomasti suojakäsineitä. Henkilö, jolla on käsissään haavoja, ei saa koskea raivotautiseksi epäiltyyn eläimeen.
Tautiepäilyn tai todetun tartunnan takia toteutettavista toimenpiteistä on säädetty eläinterveyssäännöstössä (EU) 2016/429 ja asetuksessa (EU) 2020/689 sekä kansallisessa eläintautilaissa 76/2021 ja b- ja c-luokan eläintautien vastustamisesta annetussa maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa 327/2021.
Metsästykseen käytettävillä koirilla ja viranomaisten palveluskoirilla on oltava voimassa oleva rokotus raivotautia vastaan. Ensimmäinen rokotus on annettava vähintään 21 vuorokautta ennen koiran käyttöä metsästyksessä tai viranomaisen palvelutehtävissä. Eläinlääkärin on annettava eläimen pitäjälle päiväyksellä ja allekirjoituksella vahvistettu todistus suoritetusta rokotuksesta. Eläinlääkäri merkitsee rokotuksen voimassaoloajan rokotustodistukseen.
Ruokavirasto suosittelee, että myös kotimaassa lemmikkikoirat ja -kissat rokotetaan säännöllisesti raivotautia vastaan. Koirat ja kissat suositellaan rokotettavan raivotautia vastaan ensimmäisen kerran neljän kuukauden iässä ja seuraavan kerran vuoden iässä. Tämän jälkeen rokotus uusitaan aina kolmen vuoden välein. Koirien, kissojen ja frettien maahantuonti edellyttää niiden olevan rokotettuja raivotautia vastaan.
Seuranta
Luonnonvaraisten eläinten rabiestilannetta seurataan vuosittain Suomessa. Suurin osa näytteistä on ketuista ja supikoirista. Lisäksi kaikki epäilytapaukset ja poikkeuksellisesti käyttäytyvät eläimet tutkitaan rabieksen varalta. Ruokavirastossa tutkitaan vuosittain yli 500 eläintä rabieksen varalta. Metsästäjien toivotaan lähettävän pienpetoja tutkittavaksi erityisesti Itä- ja Kaakkois-Suomesta.
Esiintyminen
Rabiesta esiintyy Suomen lähialueilla Venäjällä etupäässä supikoirissa, ketuissa ja susissa, mutta sitä saattaa esiintyä myös koirissa, kissoissa ja muissa kotieläimissä. Euroopassa raivotautia esiintyy joissain Itä-Euroopan maissa. Tauti on levinnyt kaakosta Suomen alueelle ainakin kolmesti: 1890-luvulla, 1950-luvulla sekä 1988-1989.
Vuodesta 1991 Suomi on ollut virallisesti raivotautivapaa maa.
Suomessa kotoperäistä raivotautia on todettu viimeksi 1989. Tämän jälkeen on todettu kaksi raivotautitapausta Suomeen tuoduissa eläimissä. Vuonna 2003 todettiin raivotauti Virosta tuodulla hevosella ja vuonna 2007 Intiasta tuodulla koiranpennulla. Maamme kaakkoisrajalla levitetään vuosittain pienpedoille tarkoitettuja syöttirokotteita maastoon tartunnan leviämisen estämiseksi naapurimaistamme Suomeen.
Lepakkolyssaviruksia on todettu Suomessa vuosina 2009, 2016 ja 2017.