Usein kysyttyä: Ukrainasta tulevat lemmikkieläimet

Poikkeuksen nojalla tullut koira, kissa tai fretti on jo Suomessa – mitä minun pitää tehdä?

Varaa eläimelle aika eläinlääkäriin mahdollisimman pian ja ilmoita, että kyseessä on Ukrainasta sotaa paenneen henkilön lemmikki. Eläinlääkärillä eläin tarvittaessa rokotetaan ja mikrosirutetaan sekä siitä otetaan verinäyte rabiesvasta-aineiden määrittämistä varten. Toimenpiteet ovat omistajalle ilmaisia.

Miksi eläinten tuontiin sovelletaan nyt poikkeuksia?

EU:n komissio on suositellut ns. force majeure -poikkeuksen ottamista käyttöön, jotta Ukrainasta sotaa pakenevat ihmiset eivät jäisi sodan jalkoihin tai EU:n ulkorajalle lemmikkinsä vuoksi. Lemmikki on myös tärkeä psyykkinen tuki hengenvaarasta pakeneville ihmisille.

Mitä eläimiä poikkeus koskee?

Omistaja saa tuoda Ukrainasta enintään viisi omaa koiraa, kissaa tai frettiä mukanaan. Lisäksi poikkeus koskee lemmikkilintuja. Poikkeus ei koske kaupallisessa tarkoituksessa tuotuja eläimiä tai esimerkiksi löytöeläintaloista pelastettavia ns. rescue-eläimiä tai kulkukoiria. Pienille jyrsijöille, kaneille, matelijoille tai kilpikonnille ei ole normaalistikaan maahantulovaatimuksia, joten niille ei tarvita poikkeusta.

Mitä eläinlääkärikäynti maksaa ukrainalaiselle omistajalle?

Käynti on omistajalle ilmainen. Eläinlääkäreille on toimitettu ohjeita korvauksen saamiseksi esimerkiksi Ruokavirastolta. Aikaa varattaessa maksukysymykset kannattaa vielä varmistaa.

Saako rescue-koiria tuoda samoin helpotetuin vaatimuksin kuin lemmikkejä?

Ei saa. Eläimiin, joiden tausta ei ole tiedossa, liittyy huomattavasti suurempi raivotaudin ja myös ekinokokin riski kuin lemmikkiin.

Miksi rescue-koirien vaatimuksia ei ole helpotettu?

Raivotautia esiintyy Ukrainassa erityisesti maaseudulla ja ketuissa. Vapaana juossut koira on ollut paljon suuremmassa vaarassa saada esimerkiksi ketun pureman kuin omistajansa hallinnassa ollut eläin. Raivotaudin itämisaika voi olla useita kuukausia.

Ukrainasta lähtöisin oleva koira, kissa tai fretti on jo EU:n alueella, voinko saada sen itselleni Suomeen?

Voit. Ukrainasta lähtöisin olevien eläinten on kuitenkin täytettävä Ukrainasta tuontia koskevat vaatimukset, jotka ovat toimenpiteiden puolesta seuraavat:

  • eläimellä täytyy olla mikrosiru asetettuna
  • mikrosirutuksen jälkeen eläin tulee rokottaa raivotautia vastaan aikaisintaan 12 viikon iässä
  • rokotuksen jälkeen eläimen on odotettava 30 vrk, jolloin voidaan ottaa verinäyte raivotaudin vasta-ainetutkimusta varten
  • vasta-ainenäytteen ottamisen jälkeen odotusaika ennen Suomeen saapumista on 3 kk.
  • Koirille on annettava lääkitys Echinococcus Multilocularis -heisimatoa vastaan 1-5 vrk ennen Suomen rajan ylittämistä.
  • Eläimellä on oltava alkuperäinen rokotuskortti tai muu todistus siitä EU-maasta, jossa se oleskelee.

Koko prosessi vie siis n. 4 kk. Eläintä ei saa tuoda Suomeen, ennen kuin toimenpiteet ja odotusajat täyttyvät.  

Otetaanko lemmikki pois omistajaltaan eristyksen ajaksi?

Tavoitteena on, että juuri oma omistaja hoitaisi eläintä eristyksen ajan. Sen vuoksi olisi parasta, jos lemmikille ja omistajalle löytyisi yhteinen majoitustila.

Rokotetaanko kaikki Suomeen tulevat koirat, kissat ja fretit?

Kaikki, joilla ei ole todistettavasti voimassa olevaa raivotautirokotusta hyväksytyllä rokotteella ja ennen rokotusta asennettua mikrosirua, rokotetaan. Rokottamatta jätetään vain alle 12 viikon ikäiset pennut. Rokotuksen antaa eläinlääkäri, joten rokotuksen saaminen edellyttää, että eläin viedään eläinlääkärille.

Mitä eristys tarkoittaa?

Eristys tarkoittaa sitä, että eläin on pidettävä erillään perheen ulkopuolisista eläimistä ja ihmisistä hoitajaa ja omaa perhettä lukuun ottamatta. Lisäksi eläintä saa ulkoiluttaa vain kytkettynä. Eristys koskee vain lemmikkejä; ihmiset eivät ole eristyksessä.

Liittyykö Ukrainasta tuotuihin eläimiin muita tautivaaroja kuin ekinokokki tai rabies?

Lakisääteiset lemmikkien maahantuontivaatimukset koskevat vain raivotautia ja ekinokokkia. Lemmikkeihin voi kuitenkin liittyä muitakin riskejä lähinnä eläimiin tarttuvista taudeista tai esimerkiksi ulkoloisista.

Olenko minä tai lemmikkini vaarassa?

Ette ole. Ukrainasta tuotuihin lemmikkeihin tulee kuitenkin pitää etäisyyttä, eli niitä ei saa mennä koskemaan, eikä lemmikkejä pidä päästää lähietäisyydelle ainakaan niin kauan kuin Ukrainasta tuodun eläimen eristys jatkuu.

Vaarantuuko marjojen poimiminen metsästä?

Marjat eivät erityisesti kerää loisen munia pinnalleen. Esimerkiksi Ruotsissa, missä myyräekinokokkia on löytynyt, ei ole rajoitettu marjojen käyttöä millään lailla. Joissain maissa marjat suositellaan huuhtelemaan puhtaalla vedellä tai keittämään ennen syömistä. Lisätietoa myyräekinokokista ja sen leviämistavoista löytyy verkkosivustoltamme: Usein kysyttyä myyräekinokokista.

Mitä teen, jos Ukrainasta tuotu eläin sairastuu?

Ota yhteyttä eläinlääkäriin ja kerro, että kyseessä on Ukrainasta tuotu lemmikki. Eläimen oireiden perusteella eläinlääkäri osaa antaa lisäohjeistusta tai ottaa yhteyttä virkaeläinlääkäriin esimerkiksi rabiesepäilyn arvioimiseksi. Omistajalla on velvollisuus huolehtia siitä, että sairastunut eläin saa tarvittavaa hoitoa. Eläinsuojeluyhdistykseltä voi tiedustella mahdollisuutta avustaa eläimen hoitokuluissa tarvittaessa.

Mitä teen, jos Ukrainasta tuotu eläin on purrut minua tai lemmikkiäni?

Ota nopeasti yhteyttä virkaeläinlääkäriin ja kerro, että Ukrainasta tuotu lemmikki on purrut sinua/lemmikkiäsi. Jos ihmistä on purtu, on otettava yhteyttä myös terveydenhuoltoon hoito-ohjeiden saamiseksi. Myös lääkärin aikaa varattaessa on kerrottava, että pureman on aiheuttanut Ukrainasta tuotu eläin, joka ei täyttänyt maahantulovaatimuksia.

Toimintaohje: Jos Ukrainasta tullut koira, kissa tai fretti puree ihmistä

Pitääkö papukaijan tai muun linnun kanssa mennä eläinlääkäriin tai ilmoittaa linnusta jonnekin?

Poikkeukset tuontivaatimuksista koskevat myös lemmikkilintuja, joten ota yhteyttä eläinlääkäriin. Linnun on oltava tunnistusmerkitty joko jalkarenkaalla tai mikrosirulla.

Onko kilpikonnille, matelijoille, kaneille, marsuille, rotille tai muille pikkujyrsijöille tuontivaatimuksia?

Näille eläimille ei ole maahantulovaatimuksia normaalitilanteessakaan, joten nämä poikkeustilanteen ohjeet eivät koske niitä.

Voiko lemmikkikani ulkoilla?

Lemmikkikania ei pitäisi päästää ulkoilemaan. Suomessa on villeillä kaneilla ja jäniksillä viruksen aiheuttamaa virustautia (RHD, rabbit hemorrhagic disease) ja myksomatoosia. Kumpikin tauti voi tappaa rokottamattoman kanin.

Voiko lemmikkimarsu ulkoilla?

Marsun suojelemiseksi se on hyvä pitää sisätiloissa. Lemmikkimarsun ulkoilua ei suositella.

Mistä saan lisätietoa?

Lisätietoa Venäjän hyökkäys Ukrainaan -sivulla.

Sivu on viimeksi päivitetty 21.7.2022