Puiset pakkausmateriaalit, kuten kuormalavat ja lavakaulukset, saattavat tuoda kasvintuhoojia mukanaan Suomeen tullessaan. Lähiömutsi-niminen bloggaaja kirjoitti Ruokaviraston tarjoamasta aiheesta blogin Lavakaulusten mukana puutarhaan saattaa tulla kasvintuhoojia.
Vietämme vuonna 2020 kansainvälistä kasvinterveysvuotta. Terveiden kasvien myötä saamme ruokaa ja hyvinvoivan ympäristön.
Lähiömutsi eli Hanne Valtari on ammattibloggaaja. Hänen aiheitaan ovat muun muassa kaupunkiviljely, talous ja yhteiskunta, joten Ruokavirasto pyysi häntä kirjoittamaan pakkausmateriaalien mukana mahdollisesti levittäytyvistä kasvintuhoojista. Kotitarveviljelijänä bloggaajaa aihe kiinnosti.
Kasvintuhoojat pyrkivät leviämään ilmastonmuutoksen, kansainvälisen kaupan ja matkailun myötä mantereelta toiselle, maasta toiseen. Toisinaan viranomaisten pitää pysäyttää tuhoojien leviäminen rajuilla toimilla, esimerkiksi puita joudutaan kaatamaan aasianrunkojäärän vuoksi tai kasvihuoneen kasvusto pitää hävittää kasvitaudin tai tuholaisen hävittämiseksi. Ennakolta torjuminen on tehokkaampaa ja halvempaa.
”Vantaan aasianrunkojäärähavainto bongattiin juuri tuollaisesta puisesta kuormalavasta, jossa se oli ehtinyt myllätä pitkän aikaa. Onneksi aasianrunkojäärät ovat huonoja lentämään, joten sen populaatio oli jäänyt pienelle alueelle. Toisin olisi käynyt, jos joku olisi ajatellut hyötykäyttää puisen pakkausmateriaalin vaikka polttopuuna ja raahannut niitä metsänrannassa olevalle mökilleen, jossa puita on vieri vieressä. Silloin olisi luultavammin jouduttu kaatamaan niin mökkipihan lehtipuut kuin metsääkin”, pohtii Lähiömutsi.
Blogi: Lavakaulusten mukana puutarhaan saattaa tulla kasvintuhoojia