1. Perustuki 2022

Julkaisupäivä: 30. maaliskuuta 2022
Etusivulle Viljelijätukien hakuopas 2022
Siirry edelliseen Viljelijätukien hakuopas 2022
Siirry seuraavaan 2. Viherryttämistuki 2022

Huomioitavaa

  • Huomioi vuokrasopimusta ja tukioikeussiirtoa uusiessasi, että tämän hetken tiedon mukaan tukiehdot muuttuvat tulevan EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) uudistuksen yhteydessä vuonna 2023.
  • Tukioikeudet lakkaavat 31.12.2022, jos keväällä lausunnolle tuleva hallituksen esitys saa kansallisen hyväksynnän. 

Perustuki on EU:n kokonaan rahoittama tuotannosta irrotettu suora tuki. Tukea maksetaan aktiiviviljelijöille, jotka jättävät vuosittain tukihakemuksen. Tukihakemuksella haetaan perustukea eli aktiiviviljelijän hallinnassa olevien tukioikeuksien aktivoimista vastaavilla tukikelpoisilla hehtaareilla. Kaikki maatalousmaa on tukikelpoista perustuessa, mutta alat, joista maksetaan perustukea, määritellään erikseen.

Perustukea ei voi saada ilman tukioikeuksia. Tukioikeuksia hallinnoidaan tukioikeusrekisterissä. Tukioikeuksiin liittyviä toimenpiteitä ovat tukioikeuksien siirrot, tukioikeuksien myöntäminen kansallisesta varannosta, tukioikeuksien varantoonvienti käyttämättömyyden perusteella sekä muut tukioikeuksien muokkaukset. Tukioikeuksiin liittyvistä ilmoituksista ja hakemuksista on erilliset ohjeet, jotka löytyvät Ruokaviraston internetsivuilta.

1.1 Perustuen hakeminen, tukitaso ja tuen maksaminen

Hae perustukea päätukihaun yhteydessä. Perustukea ja viherryttämistukea haetaan samalla rastilla. Perustukea hakiessasi sinun on ilmoitettava vuosittain maatilaasi koskevat tiedot, haettava tukihakemuksella perustukea ja tukioikeuksien aktivoimista sekä ilmoitettava tiedot perus- ja kasvulohkoista. Ilmoita kaikki käytössäsi oleva maatalousmaa, vaikka et hakisikaan tukea kaikilta aloilta.

Suomessa on kaksi tukialuetta: AB-alue ja C-alue. Tukialuekartta löytyy Ruokaviraston internetsivuilta www.ruokavirasto.fi → Viljelijät →Tuet ja rahoitus → Viljelijätukien hakeminen → Tuki- ja kohdentamisaluekartta

Suomessa on suorien tukien rajaksi säädetty 200 euroa. Tämä tarkoittaa, että jos haettava tai myönnettävä suorien tukien kokonaissumma jää alle 200 euron, tukea ei myönnetä. Suoria tukia ovat: perustuki, viherryttämistuki, nuoren viljelijän EU-tuki ja vapaaehtoinen tuotantosidonnainen tuki. Jos perustukea ei myönnetä, tukioikeudet eivät aktivoidu. Jos tukioikeudet ovat kaksi vuotta peräkkäin aktivoimatta, ne viedään kansalliseen varantoon käyttämättömyyden perusteella.

Taulukko 1. Arvio tukioikeuksien arvosta eri tukialueilla

Tukialue

2021

AB

122,90

C

106,51

1.2 Tukikelpoinen ala

Perustuessa tukikelpoista alaa on kaikki maatalousmaa eli pellot, pysyvät kasvit sekä pysyvät nurmet. Perustuessa tukikelpoiset alat, joista maksetaan tukea, määritellään kasvikoodin kautta. Perustukea maksetaan kaikista maatalousmaan kasvulohkoista, joiden koko on vähintään 0,05 ha ja joilla on tukikelpoista kasvustoa tai muuta tukeen oikeuttavaa käyttömuotoa. Kasvien ilmoittaminen-luvussa on lueteltu kaikki maatalousmaalla tai maatalousmaan ulkopuolella käytössä olevat kasvikoodit. Perustukea maksetaan maatalousmaalla oleville aloille, pois lukien tilapäisesti viljelemätön ala ja sellainen viljelytapa, jossa viljelykasvin juuret eivät ole yhteydessä maaperään. Tilapäisesti viljelemättömälle alalle ei makseta mitään tukia.  Maatalousmaan ulkopuoliselle alalle ei makseta perustukea. Maatalousmaan ulkopuolista alaa ovat esimerkiksi kasvihuoneet, joissa kasvatettavien kasvien juuret eivät ota maahan tai siellä kasvatetaan pysyviä kasveja, ja joulukuusiviljelmät.

Perustukea saadaksesi sinun tulee noudattaa kaikella maatalousmaalla täydentäviä ehtoja. Tarkista nämä ehdot erillisestä Täydentävien ehtojen päivitetystä oppaasta

1.3 Tukioikeuksien käyttö

Tukioikeuksissa on Suomessa käytössä alueellisen tasatuen malli, eikä tukioikeuksien lisäosia enää ole käytössä. Tukioikeuksien käyttöjärjestys vaikuttaa tukioikeuksien aktivoitumiseen ja tukioikeuksia käytetään aina samassa järjestyksessä. Yksittäinen tukioikeus voi olla korkeintaan 1,00 ha kokoinen. Tukioikeudet tulevat käytetyiksi eli aktivoiduiksi kun osastakin tukioikeutta myönnetään tukea.

Tukioikeuksien käyttöä seurataan siten, että vuosien 2021 ja 2021 tukioikeuksien käyttö muodostaa kaksi peräkkäistä vuotta.

Käyttöjärjestys:

  1. Tukialue
    1. Tukioikeuden hallinta
      1. vuokratut tukioikeudet
        1. pienin tilatunnus
        2. toiseksi pienin tilatunnus
      2. omistetut tukioikeudet
    2. Tukioikeuden koko, ha
      1. 0,01 ha
      2. 0,02 ha
      3. jne.

Tukioikeuksien aktivointia seurataan tilatasolla ja huomioiden tukioikeuksien kokonaismäärän käyttö kullakin tukialueella. Jos näitä aktivoimattomia tukioikeuksia on tilalla kaksi vuotta peräkkäin, viedään se määrä (ha) tukioikeuksia varantoon, joka on jäänyt aktivoimatta molempina vuosina.

1.4 Tukioikeuksien siirrot

Voit siirtää tukioikeuksia joko pysyvästi tai määräajaksi. Tukioikeuksien omistuksen siirrot ovat aina pysyviä ja tukioikeuksien hallinnan siirrot eli vuokraukset ovat aina määräaikaisia. Tukioikeuksien omistuksen siirron yhteydessä on osapuolten otettava lomakkeella kantaa myös siihen, mitä tapahtuu tukioikeuksien hallinnalle. Hallinta voi siirtyä tukioikeuksien vastaanottajalle, se voi jäädä luovuttajalle tai se voi jäädä myös kolmannelle osapuolelle, jos esimerkiksi vuokrattuja tukioikeuksia myydään.

Ilmoita tukioikeuksien siirrosta lomakkeella 103B ja liitteellä 103A. Lomake 103B täyttöohjeineen löytyy Ruokaviraston internetsivuilta ruokavirasto.fi/viljelijalomakkeet → 103B. Liitteen 103A saat joko Vipu-palvelusta tai kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselta. Jokaisesta siirrosta tehdään oma ilmoitus. Palauta ilmoitus tukioikeuksia luovuttavan tilan kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle viimeistään 15.6.2022. Jos kyseessä on koko tilan hallinnan siirron yhteydessä siirrettävät kaikki tilan tukioikeudet, voit ilmoittaa siitä viimeistään 21.9.2022. Katso tarkemmat koko tilan hallinnan siirtoa koskevat vaatimukset Tuenhakijan perusoppaasta luvusta 8. Varsinaisen siirron pitää kuitenkin tapahtua viimeistään 31.8.2022.

Tukioikeuksien vastaanottajan on oltava aktiiviviljelijä. Sinut katsotaan viljelijätukihaussa aktiiviviljelijäksi, jos harjoitat maataloustoimintaa vuonna 2022. Kun tukioikeuksien omistusta siirretään, omistus voidaan siirtää luonnolliselle henkilölle, luonnollisten henkilöiden ryhmälle, oikeushenkilölle tai oikeushenkilöiden ryhmälle, kun ko. vastaanottaja täyttää aktiiviviljelijän määritelmän. Aktiiviviljelijän määritelmä on tarkemmin kerrottu Tuenhakijan perusoppaan luvussa 2. Tuenhakemisen edellytykset ja tuenhakijan oikeudet .

Kun tukioikeuksia siirretään perinnön, ennakkoperinnön tai suorien tukien laissa määriteltyjen sukupolvenvaihdosten perusteella, tukioikeuksien omistuksen vastaanottajan ei tarvitse täyttää aktiiviviljelijän määritelmää.

1.5 Kansallinen varanto ja varantoperusteet

Voit hakea tukioikeuksia kansallisesta varannosta tietyissä tapauksissa. Varantohaku järjestetään vuosittain ja sen viimeinen hakupäivä on 15.6.2022. Perusteet ovat: nuori viljelijä, uusi viljelijä, tilusjärjestelyt, LUEL- ja LUTU-viljelemättömyyssitoumuksen päättyminen, ympäristötuen 20-vuotisen erityisympäristötukisopimuksen päättyminen ja tuomioistuimen päätös/hallinnollinen määräys.

Kansallista varantoa hallinnoidaan ELY-keskuksissa, jotka myös käsittelevät varantohakemukset ja tekevät hakemuksista päätökset. Hakuun liittyvä erillinen ohje Tukioikeuksien haku kansallisesta varannosta vuonna 2022 ja lomake 289 julkaistaan internetosoitteessa ruokavirasto.fi/viljelijalomakkeet → 289. Voit tarvittaessa pyytää hakulomakkeen ja ohjeen myös kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselta tai ELY-keskuksesta.

Siirry seuraavaan 2. Viherryttämistuki 2022