Q-kuume tilanne on pysynyt Suomessa hyvänä

22. toukokuuta 2019

Ruokaviraston eläintautibakteriologian ja -patologian yksikkö tutki vuonna 2018 Q-kuumeen aiheuttajan, Coxiella burnetii -bakteerin vasta-aineiden esiintyvyyttä. Vasta-aineiden esiintyvyyttä tutkittiin suomalaisilla lypsy- ja emolehmätiloilla (1255 ja 360 tilaa) sekä lammas- ja vuohitiloilla (96 ja 7 tilaa). Vasta-aineita esiintyy vähän, vain 0,9 % tiloista.

 Vasta-ainepositiivisia lypsykarjatiloja oli Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Pirkanmaalla. Positiivisia emolehmätiloja löytyi Varsinais-Suomesta, Länsi-Suomesta. Lammastiloista löytyi yhdellä tilalla kaksi serologisesti vasta-ainepositiivista eläintä Varsinais-Suomesta. Kaikkien tutkittujen vuohitilojen näytteet olivat negatiivisia.

Edellisessä vuoden 2009 tutkimuksessa, vasta-aineita todettiin 0,2% tiloista. Moneen muuhun maahan verrattuna tilanne Suomessa on pysynyt hyvänä. 

Q-kuume voi aiheuttaa luomisia märehtijöillä

Eläimestä toiseen tauti tarttuu esimerkiksi tiinenä olevalta sairaalta emältä sikiön sekä maidon kautta jälkeläisiin, tartunta voi myös tapahtua vertaimevien punkkien välityksellä.

Tautia esiintyy naudoilla, pienmärehtijöillä eli vuohilla ja lampailla ja myös villimärehtijöillä esimerkiksi peuroilla.

Naudoilla ja pienmärehtijöillä tauti voi olla piilevä, mutta se voi aiheuttaa luomisia, heikkojen jälkeläisten syntymistä tai hedelmällisyyshäiriöitä. Suomessa Q-kuumeen aiheuttamia luomisia ei ole märehtijöillä todettu.

Ihmisen Q-kuume usein ympäristöstä saatu

Q-kuume on zoonoosi eli se voi tarttua myös ihmiseen. Useimmiten tauti tarttuu lähiympäristöstä, jonne sairastunut eläin on erittänyt bakteereita. Luomisen yhteydessä erittyy runsaasti bakteereja, jolloin eritteet kuivuessaan leviävät ilmaan ja samalla niiden myötä myös bakteerit (esimerkkinä vuonna 2007 ja 2008 Hollannissa kaksi isoa epidemiaa). Ihmisestä toiseen tartuntoja on tapahtunut erittäin harvoin.

Ihmisellä tauti muistuttaa flunssaa. Merkittävälle osalle kehittyy keuhkokuume. Pitkittyessään tauti voi aiheuttaa vakavia komplikaatioita muun muassa sydänläppätulehduksen. Kuten eläimillä myös ihmisellä tauti voi aiheuttaa raskaana oleville naisille keskenmenoja. Suurin osa potilaista toipuu. Tauti jättää pysyvän vastustuskyvyn.

Lue lisää Q-kuumeesta