Paprikankukkakärsäkäs

Paprikankukkakärsäkäs (Anthonomus eugenii) on karanteenituhooja, jota ei saa päästää leviämään kasvintuotantoon. Ilmoita havainnoista ja epäilyistä viipymättä Ruokavirastoon: kasvinterveys@ruokavirasto.fi. Ota löytämäsi kärsäkäs talteen esimerkiksi lasipurkkiin.

Paprikankukkakärsäkäs on kukkakärsäkkäiden sukuun kuuluva pieni kovakuoriainen. Kärsäkäs on paprikoiden ja munakoison tuholainen trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla. Se vahingoittaa lehtiä, nuppuja ja hedelmiä. Lisääntyminen ja kärsäkkään kehitys munasta aikuiseksi tapahtuu tiettävästi ainoastaan paprikalla ja munakoisolla. Aikuinen kuoriainen voi käyttää myös muita koisokasveja ravintonaan. Kärsäkäs aiheuttaa tuhoja myös kasvihuoneissa. Euroopassa tuholaista on esiintynyt Hollannissa ja Italiassa. Molemmissa maissa on tehty torjuntatoimenpiteitä kuoriaisen hävittämiseksi.

Isäntäkasvit

  • Pääisäntäkasvit
    • Ruokapaprika (Capsicum annuum)
    • Pensaspaprika (Capsicum frutescens)
  • Muut isäntäkasvit
    • Munakoiso (Solanum melongena)

Levinneisyys

  • Amerikka: Yhdysvallat, Keski-Amerikka
  • Eurooppa: Löydetty Hollannista ja Italiasta, hävittämistoimenpiteitä tehty

Tuntomerkit

  • Muna: 0,5 mm mittainen, väri keltainen tai valkoinen.
  • Toukka: Harmahtavan keltainen tai valkoinen, täysikasvuisena 5 mm mittainen.
  • Aikuinen: 3 mm mittainen, väritykseltään tummanruskeasta mustaan. Ruumista peittää keltainen karvoitus mikä vaalenee kuoriaisen vanhetessa. Kärsäkkäille tyypillinen kärsä.

Aikuinen paprikankukkakärsäkäs ylhäältä, alhaalta ja sivulta kuvattuna, pituus 3 mm.Aikuinen Paprikankukkakärsäkäs (Anthonomus eugenii). Kuva: 

Katso lisää kuvia EPPOn sivuilta.

Vioitus

  • Toukat käyttävät ravinnokseen isäntäkasvien kukkanuppuja sekä siemeniä ja hedelmälihaa. Pahoin syödyt lehdet ja hedelmät kellastuvat ja putoavat. Hedelmät voivat olla myös epämuodostuneita ja ennenaikaisesti kypsyneitä.
  • Aikuiset käyttävät ravinnokseen lehtiä, kukkia ja hedelmiä. Varhaiset saastunnan oireet ovat pienet reiät hedelmissä ja pienet pyöreät tai ovaalinmuotoiset reiät (2-5 mm) lehdissä.
  • Syömäjäljet mahdollistavat lehtipolte-sienitaudin (Alternaria alternata) pääsyn kasviin, mikä aiheuttaa kasville lisää vaurioita.

Kärsäkkään tekemä reikä minipaprikassa (suuri kuva).

Paprikankukkakärsäkkään tekemä reikä paprikassa. Kuva: Laura Martinez (EPPO).

Elinkierto ja leviäminen

  • Paprikankukkakärsäkkään elinkierto kestää 14-30 vuorokautta lämpötilasta riippuen. Keskimääräinen elinkierto on 21 vuorokautta ja optimilämpötila 26-28 celsiusastetta.
  • Naaraat elävät 2-3 kk. Ne munivat yksitellen isäntäkasvin hedelmiin tai kukkanuppuihin, joihin naaras puree pienet kolot.
  • Toukat koteloituvat isäntäkasvissaan.
  • Kärsäkkäiden luontainen leviäminen on rajallista.
  • Maasta toiseen kärsäkäs leviää tomaatin ja munakoison hedelmien mukana.                                                                                                                                    

Leviämisen estäminen ja torjunta

  • Paprikankukkakärsäkäs on kasvinterveyslainsäädännön mukaan karanteenituhooja. Jos sitä löydetään Suomesta, viranomaiset määräävät hävittämistoimenpiteet.
  • Kärsäkkään leviämisen estämiseksi on EU:n ulkopuolelta tuotaville isäntäkasveille asetettu tuontivaatimuksia.
Sivu on viimeksi päivitetty 13.5.2020