Puolukanpöhö

Puolukanpöhö (Exobasidium vaccinii) on laatutuhooja Vaccinium-suvulla (esimerkiksi puolukat, mustikat ja karpalot). Sen oireita ei saa olla Vaccinium-suvun kasvien myytävissä taimissa.

Puolukanpöhö on kasvitauti, jota aiheuttaa nokisieni Exobasidium vaccinii. Tauti aiheuttaa puolukan lehtien punertumista ja kasvainten muodostusta. Taudin levinneisyysalue on laaja.

Isäntäkasvit

  • Puolukka.

Levinneisyys

  • Puolukanpöhoä esiintyy kaikkialla puolukan levinneisyysalueella. Euroopassa, Aasiassa, Grönlannissa, Pohjois-Amerikassa ja Iso-Britanniassa tautia esiintyy eniten.

Oireet

  • Puolukanpöhö tartuttaa yksittäisiä puolukan lehtiä.
  • Taudin alkuvaiheessa sairaat lehdet ovat kirkkaanpunaisia ja niiden alapinta on valkoisen, huopamaisen sienirihmaston peittämä. Lehdet paksuuntuvat, levenevät ja muuttuvat kuperiksi taudin seurauksena.
  • Lehtiin muodostuu myös vaaleita äkämiä, jotka tummuvat kasvukauden edetessä.
  • Sairaat puolukanvarvut tuottavat yleensä vain vähän marjoja ja voivat lopulta kuolla yhteyttämisen estyessä.

Elinkierto ja leviäminen

  • Sieni tuottaa itiöitä puolukan lehtien alapinnalla, jonka jälkeen lehdet kuihtuvat ja putoavat. Tauti säilyy puolukanvarvuissa talven yli, ja aiheuttaa oireita jälleen seuraavana kasvukautena.

Leviämisen estäminen ja torjunta

  • Taimiaineiston tuotannossa tulee käyttää tervettä lisäysaineistoa ja noudattaa hyvää viljelyhygieniaa.
  • Myytävän ja maahantuotavan taimiaineiston pitää täyttää lainsäädännön vaatimukset.
  • Taimiaineiston tuotannossa kasvit tarkastetaan omavalvontana ja noudatetaan laatutuhoojalle asetettuja vaatimuksia.
  • Lehtiin muodostuneiden äkämien poistaminen ennen valkoisen sienirihmaston ilmestymistä ehkäisee taudin etenemistä. Myös fungisidiruiskutus kasvin nuppujen aukeamisen aikaan on hyödyksi.

 

 

 

Sivu on viimeksi päivitetty 27.8.2020