Luonnon monimuotoisuus maatilalla

Julkaisupäivä: 17. kesäkuuta 2022

Alkuperäisrodut

Pelasta maatiainen! Ryhdy kyytön, länsisuomenkarjan, lapinlehmän, kainuunharmaslampaan tai vaikkapa suomalaisen maatiaiskanan kasvattajaksi!

Monet roduista ovat tällä hetkellä eläinmääriltään pieniä tai jopa uhanalaisia. Jos kasvatat alkuperäisrotuja, olet mukana turvaamassa kotieläinlajiemme perinnöllistä monimuotoisuutta.

Suomalaisia alkuperäisrotuja arvostetaan ympäri maailman, sillä niiden ominaisuudet ovat hyvin ainutlaatuisia. Ne ovat tärkeä osa kulttuuri- ja taloushistoriaamme ja ansaitsevat tulla säilytetyksi osana kulttuuriperintöämme. Alkuperäisrodut ovat myös korvaamattomia kotieläinlajien genomin kartoituksissa, evoluutiotutkimuksessa ja monissa muissa biologisissa ja maataloustieteellisissä tutkimuksissa.

Millaisia alkuperäisrotuiset eläimet ovat?

Alkuperäisrodut ovat syntyneet Suomessa varhaisessa kotieläinkasvatuksessa käytettyjen ja paikallisiin olosuhteisiin sopeutuneiden kotieläinrotujen pohjalta. Niitä kutsutaan usein myös maatiaisroduiksi. Ne kehitettiin aikanaan omavaraistalouteen ja pienviljelykseen, josta on siirrytty vuosikymmeniä sitten aivan toisenlaisen maatalouden harjoittamiseen. Tällä hetkellä tuhansien vuosien aikana kehittynyt paikallisten eläinkantojen kirjo uhkaa korvautua muutamilla länsieurooppalaisilla ja yhdysvaltalaisilla roduilla. YK:n Elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n mukaan yli 10 % maailman paikallisista roduista on kuollut sukupuuttoon ja vähintään kolmasosa on uhattuina.

Suomalaisia alkuperäisrotuja ovat itä-, länsi- ja pohjoissuomenkarja, suomenlammas, kainuunharmaslammas, ahvenanmaanlammas, suomenvuohi, suomenhevonen ja suomalainen maatiaiskana. Suomalainen poro kuuluu Fennoskandian porokantaan. Suomeen ensiksi tuotu alkuperäinen mehiläisrotu on Pohjolan tumma mehiläinen.

Suomalaisista roduista määriltään pienimpiä ovat pohjoissuomenkarja, kainuunharmaslammas ja ahvenanmaanlammas. Myös useat maatiaiskanan erilliset kannat ovat nykyään harvinaisia. Alkuperäinen maatiaissika on hävinnyt Suomesta kokonaan. Maatiaissikatyyppejä oli kaksi: Länsi-Suomessa oli luppakorvainen, isokokoinen sika ja Itä-Suomessa pienempi pystykorvainen sika.

Alkuperäisrotujen katoaminen supistaa kesytettyjen eläinlajien perinnöllistä monimuotoisuutta. Jos kesytetyn lajin villi kantalaji on kuollut sukupuuttoon, kuten naudalla ja hevosella, geeniainesta ei enää saada takaisin luonnosta. Tarvitsemme kotieläintuotannossa syrjäytymässä olevien alkuperäisrotujen erityisominaisuuksia ja niiden geenivaroja, sillä tuotanto-olosuhteet muuttuvat ilmastonmuutoksen myötä, ja myös jalostustavoitteet ja kuluttajien tarpeet ovat muuttumassa. Geneettisesti erilaisten rotujen ylläpitäminen myös mahdollistaa uusien rotujen kehittämisen ja risteytyselinvoiman hyödyntämisen silloin, kun pyritään parantamaan eläinten terveys- ja hedelmällisyysominaisuuksia.

Mitä hyötyä alkuperäisroduista on tilallesi?

Kotimaisilla alkuperäisroduilla on useita ainutlaatuisia ominaisuuksia, joilla voit edistää tilasi tuotannon kannattavuutta ja tuotteistamista. Suomalaiset alkuperäisrodut ovat myös monimuotoisia, mikä on perusedellytys rotujen jalostuksessa. Esimerkiksi monipuolinen suomenhevonen soveltuu ravuriksi, ratsuksi ja työhevoseksi, joten se on yksi maailman monipuolisimmista hevosroduista. Alkuperäisrotuiset lampaat taasen ovat erinomaisia laiduntajia esimerkiksi perinnebiotoopeilla, sillä ne ovat kevyitä, kestäviä ja syövät mielellään monenlaisia heinäkasveja ja vesakkoa.

Lampaista on moneksi

Suomenlampaalla on poikkeuksellisia hedelmällisyys- ja emo-ominaisuuksia. Suomenlammas onkin tärkeä geenivara koko globaalille lammastaloudelle. Suomenlampaan vuonuekoko eli syntyneiden karitsoiden lukumäärä on yksi maailman lammasrotujen korkeimmista. Lammas tulee normaalisti kiimaan syksyisin, mutta suomenlammas ja kainuunharmas voivat tiinehtyä muinakin vuodenaikoina. Tällä on huomattava taloudellinen vaikutus lammastalouden kannattavuuteen. Lammasrotujemme villaa kuvataan ensiluokkaiseksi ja käsityöteollisuuteen erinomaisesti sopivaksi raaka-aineeksi. Tämän lisäksi alkuperäislampaistamme saa laadukkaita, erivärisiä taljoja.

Alkuperäisroduista saadut tuotteet ovat laadukkaita

Itä-, länsi- ja pohjoissuomenkarjan maidolla on keskimäärin erinomaiset juustoutumisominaisuudet. Juustoutumistutkimuksissa, joita varten on lypsetty maitoa erirotuisista lehmistä, on havaittu, että itä-, länsi- ja pohjoissuomenkarjan maito on juoksettumisominaisuuksiltaan ja siten juuston valmistuksen kannalta parempaa kuin valtarotuisten lehmien maito. Alkuperäisrotujen maito juustoutuu nopeammin ja juoksettuma on kiinteämpi kuin ayrshirellä ja holsteinilla. Näitä tuloksia voi osittain selittää se, että alkuperäisroduilla esiintyy yleisesti kappa-kaseiinin B-geenimuoto, jolla on yhteys maidon hyvään prosessointilaatuun.

Alkuperäisrotujen maidosta on todettu myös muita hyviä laatuominaisuuksia. Alustavissa tutkimuksissa on havaittu, että alkuperäiskarjojen maito sisältää yhteensä enemmän ravitsemuksellisesti hyviä rasvahappoja kuin valtarotujen maito. Maidon rasvahappokoostumukseen voidaan vaikuttaa myös ruokinnalla. Tutkimuksessa omega-3- ja omega-6-rasvahappojen suhde oli itä-, länsi- ja pohjoissuomenkarjan maidossa suositusten mukaisempi kuin valtarotujen maidossa. Lisäksi itä- ja länsisuomenkarjan maidosta on löydetty korkeita oligosakkaridipitoisuuksia. Bioaktiiviset oligosakkaridit ovat laaja joukko hiilihydraatteja, jotka toimivat ihmisen suolistossa probiootteina ja edistävät immuunijärjestelmämme toimintaa.

Myös alkuperäiskarjan liha on osoittautunut laadukkaaksi ja mureaksi. Lisäksi alkuperäisrotujen lihan on osoitettu alustavissa tutkimuksissa sisältävän enemmän hyviä ja pehmeitä moni- ja kertatyydyttämättömiä rasvoja kuin vertailtuna olleiden analysoitujen ayrshire-, holstein- ja aberdeen angus -lihanäytteiden lihan.

Alkuperäisrodut ovat valttikortti matkailutoiminnassa

Perinteisessä maalaismaisemassa laiduntavat alkuperäisrodut kiinnittävät monen matkailijan huomion. Moni on kiinnostunut alkuperäisrotujen historiasta ja siitä, millaisia poikkeavia ominaisuuksia näillä usein persoonallisilla eläimillä on. Matkailuyritykselle alkuperäisrotuiset eläimet ovat siis yksi arvoa tuottava tekijä lisää yrityksen markkinointiin ja luontoarvoihin.

Millaisia kokemuksia viljelijöillä on alkuperäisroduista?

Vuonna 2007 kartoitettiin alkuperäisten nauta- ja lammasrotujen kasvattajien näkemyksiä rotujen taloudellisista ja yhteiskunnallisista merkityksistä. Kasvattajien mukaan alkuperäisroduilla on rooli ennen kaikkea kolmessa erilaisessa tuotantomuodossa:

  • Alkuperäisten nauta- ja lammasrotujen koettiin sopivan tilalle tavanomaisiksi maidon- ja lihantuottajiksi pitkälle jalostettujen kansainvälisten rotujen oheen.
  • Niiden koettiin sopivan monituotantomaatiloilla erikoisrooleihin, kuten erikoisraaka-aineiden tuottajiksi, maisemanhoitajiksi ja hoivapalveluihin sekä osaksi maatilamatkailutoimintaa.
  • Alkuperäisrotuja kasvattavat myös perehtyneet sivutoimi- ja harrasteviljelijät.

Kasvattajat kertoivat kartoituksessa, että suurin syy alkuperäisroduista kiinnostumiseen ja niiden kasvattamiseen oli niiden koettu geneettinen ja kulttuurinen arvo. Kasvattajat pitivät myös eläinten luonteenomaisia piirteitä, lapsuuden kodin maatiaiseläimiin liittyviä muistoja, tuotanto-ominaisuuksia ja tukimahdollisuuksia tärkeinä syinä kasvattaa alkuperäisrotuja.  

Alkuperäisrotujen asiantuntija Juha Kantanen Luonnonvarakeskuksesta kysyi sosiaalisessa mediassa tämänhetkisten alkuperäisrotujen kasvattajien näkemyksiä ja kokemuksia alkuperäisrotujen roolista maaseudulla. Vastaajien näkemyksissä oli paljon samaa kuin aiemmin tehdyssä laajassa kyselytutkimuksessa.

Vastaajat kokivat alkuperäisrotujen sopivan vaihtoehtoisiin tuotantomuotoihin: ” …mikäli tilalla on perinnebiotooppeja ja luonnonlaitumia, mutta ei halukkuutta investoida paria-kolmea miljoonaa navettaan, alkuperäisrodut ovat ainoa järkevä valinta. Jos asuu lähellä suuria kaupunkeja, suomenkarjan maidon (jäätelön yms.) ja lihan suoramyynti ja tuotteistaminen on harkinnan arvoinen vaihtoehto.”

” Ehkäpä lyhyesti sellaisten tilojen, jotka eivät kasvata lampaita pelkästään lihan takia. Eli tilat, jotka hyödyntävät lammasta monipuolisesti, kuten villaa ja maisemanhoitoa.”

”Ahvenanmaanlampaasta saatava lihamäärä on vähäisempi verrattuna liharotuiseen, mutta rotua kasvatetaan monesta muusta syystä. Tällöin lampaasta hyödynnetään kaikki ja tulot muodostuvat useista puroista.”

” Upeita taljoja ei sovi unohtaa! Niillä kompensoi teurastiliä hyvin!”

Sosiaalisen median vastaajat näkivät alkuperäisrotujen kasvatuksen ja monipuolisen taloudellisen hyödyntämisen kiinteästi liittyvän myös heidän tavoitteeseensa suojella maaseudun monimuotoisuutta:

” Monimuotoisuudesta puhutaan paljon. Yleensä esiin nousevat laiduntaminen, luontotyypit ja vaikkapa monilajiset, pölyttäjäystävälliset kasvustot viljelyssä. Ihan yhtä lailla mukaan kuuluu kotieläinlajien ja -rotujen monimuotoisuus. Alkuperäisrodut kuuluvat tähän tärkeänä osana, ne ovat monikäyttöisiä (maito, liha, maisemanhoito), ja niitä kasvattamalla säilyy myös arvokas geeniperimä.”

” …pientilojen, semmoisten pioneerihenkisten. Alkuperäisroduista saa hyvän brändin pitämällä eri lajeja, laiduntaminen on nykyisin tapetilla aiheesta luontokadon takia. Yritteliäisyyttä on paljon lihajalosteissa, lammaspuolella tuntuu olevan paljonki eloa luonnonlaidunlihan suhteen, villa, joka on pitkään ollut lähinnä ongelmajäte, näyttää sekin olevan kovassa nosteessa. Erilaisten lanka ja vuotatuotteiden suoramyynti on myös selvästi yleistynyt. ”

” Mä lisäisin vielä sen, että kyseisten tilojen olisi hyvä olla sitoutuneita ja halukkaita jalostamaan alkuperäisiä rotuja niiden historiaa kunnioittaen.”

Näin aloitat alkuperäisrotujen kasvattamisen

Kun kiinnostut alkuperäisrodun kasvatuksesta, niin tutustu aluksi eläimiin alkuperäisrotujamme kasvattavilla tiloilla. Näin saat alustavaa tietoa sekä eläinrodusta että eläinten kasvattamisesta. Tärkeintä on tämän jälkeen se, että perehdyt huolellisesti siihen, mitä kaikkea sinun on eläinten kasvattajana huomioitava toiminnassasi, ja miten varmistat eläinten hyvinvoinnin tilallasi.

Perehdy eläinten hyvinvointilakiin sekä Ruokaviraston ohjeistuksiin eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteröinnistä.

Suunnittele ainakin seuraavia asioita:

  • Missä kasvatat eläimiä? Onko eläimillä mahdollisuus toteuttaa lajin mukaista käyttäytymistään?
  • Miten hoidat eläinten ruokinnan, veden saannin ja lannan käsittelyn?
  • Miten huolehdit eläinten terveydestä? Onko sinulla riittävä tietämys eläimen perusterveydestä ja -sairauksista?
  • Mistä tai keneltä saat ammatillista tukea ja apua eläinten hoitoon ja pitoon?

Huomioi, että alkuperäisrotuiset eläimet ovat erityisen tarkkaavaisia ja kekseliäitä persoonia. Näin ollen ne vaativat hoitajaltaan välillä hieman enemmän kärsivällisyyttä ja huumoria kuin tuotantorodut, mutta antavat kasvattajalleen paljon myös takaisin.

Voit hankkia eläimiä suoraan toisilta tiloilta tai ottaa yhteyttä neuvonta- ja jalostusjärjestöjen asiantuntijoihin. Faba-osuuskunnalla (https://faba.fi/) on verkkosivuillaan päivitetty lista myynnissä olevista itä-, länsi- ja pohjoissuomenkarjan elämistä. Alkuperäisten nautarotujen osalta kysymykseen voi tulla myös alkioiden siirto vastaanottajalehmiin ja -hiehoihin.

Luonnonvarakeskus koordinoi suomalaisen maatiaiskanan säilytysohjelmaa (luke.fi), johon voit liittyä täyttämällä nettilomakkeen. Maatiaiskanat ja -kukot tai haudontaan hankittavat maatiaiskanan munat sinun on hankittava säilytysohjelmaan kuuluvalta säilyttäjältä. Sosiaalisessa mediassa toimii aktiivisia alkuperäisrotuihin keskittyneitä ryhmiä.

Alan jalostusjärjestöt edistävät monimuotoisuuden ylläpitoa jalostusohjelmillaan ja eläinrekistereillään. Länsisuomenkarjan jalostuksessa hyödynnetään lähitulevaisuudessa genomiseen valintaan perustuvaa ohjelmaa. Alkuperäisrotujen jalostus ja niiden monimuotoisuuden vaaliminen vaativat kasvattajalta myös omaa aktiivista innostusta ja kiinnostusta. Maatiaisrotujen jalostus ei ole niin ”automatisoitua” kuin valtarotujen.

Vaikka lähes kaikki alkuperäisrodut ovat vähentyneet, ne ovat perinnöllisesti monimuotoisia. Itäsuomenkarjasta ja muista alkuperäisnautaroduista on kymmeniä keinosiemennyssonneja, suomenlampaasta on kymmeniä eri sukulinjoja, ja jalostuksen tukena hyödynnetään ohjelmia sukusiitoksen ja liiallisen sukulaisuuden välttämiseksi.

Hae kasvattamiseen tukea

Alkuperäisrotujen kasvatukseen on mahdollista saada erillistä tukea rahoituskaudella 2023–2027. Alkuperäisrotujen kasvatusta koskevan ympäristösopimuksen tekevät aktiiviviljelijä ja se ELY-keskus, jonka toimialueella maatilan talouskeskus tai tuotantorakennus sijaitsee. Voit saada tukea puhdasrotuisista alkuperäisrodun eläimistä, joita kasvatat alkuperäisrodun lisäystarkoituksessa, jotta rodun geenit siirtyvät seuraavaan sukupolveen.

Lisätietoa tuesta saat alueesi ELY-keskuksesta ja kunnan maaseututoimistosta. Etsi oman alueesi ELY-keskuksen ja kunnan yhteystiedot Ruokaviraston verkkosivustolta.

Pölyttäjät ja hyötyhyönteiset

Pölyttäjät takaavat tilasi sadon

Pölyttäjien ansiosta ruokavalikoimamme on laajempi ja elintarvikkeet laadukkaampia. Hyvän pölytyksen ansiosta sadot ovat suurempia ja esimerkiksi hedelmät isompia ja symmetrisempiä. Lähes 90 % maailman kukkivista kasveista ja noin 75 % viljelykasveista on kokonaan tai osittain riippuvaisia pölyttäjistä. Jos pölyttäjiä ei ole riittävästi, sato maatilalla tai puutarhassa heikkenee.

Sinunkin tilallasi on paljon mahdollisuuksia pölyttäjien tukemiselle. Pölyttäjät tarjoavat tilallesi vastapalvelukseksi pölytyshyötyä ja näin ollen parempia satotasoja. Pölytyksen lisäksi pölyttäjillä on myös muita tärkeitä tehtäviä maataloudessa. Ne ovat ravintoa muille lajeille ja osa niistä toimii luontaisina tuholaistorjujina. Ne myös hajottavat lantaa ja muuta orgaanista ainesta sekä muokkaavat maaperää. Pölyttäjät ovat herkkiä muutoksille, joten ne toimivat indikaattoreina luonnon tilasta. On hälytysmerkki, jos pölyttäjäkannat heikkenevät tai häviävät tilaltasi kokonaan.

Pölytyspalvelu maataloudessa

Pölytyspalvelulla tarkoitetaan sekä luonnonvaraisilta pölyttäjiltä saatua pölytyshyötyä että mehiläistarhaajan viljelijälle vuokraamia tarhamehiläispesiä, jotta tuotantokasveille voidaan tarjota lisää pölytyshyötyä. Suomen maataloudessa on jossain määrin pölytysvajetta, eli pölyttäjäriippuvaisten satokasvien tuottavuutta voidaan nostaa parantamalla pölytystä. Maataloudessa turvaudutaan joskus siis pölytyspalveluiden ostoon mehiläistarhaajilta. Voit lukea mehiläistarhaajalta ostettavasta pölytyspalvelusta lisää Suomen Mehiläishoitajain Liiton verkkosivustolta.

Tässä tekstissä pölytyspalveluilla tarkoitetaan kuitenkin kaikkien pölyttäjien tarjoamaa pölytyshyötyä.

Suomessa merkittävimpiä luonnonvaraisia pölyttäjäryhmiä ovat kimalaiset, erakkomehiläiset, kukkakärpäset, sekä päivä- ja yöperhoset. Suomessa tärkeimpiä hyönteisten pölyttämiä satokasveja ovat rypsi, rapsi, kumina, härkäpapu, omenat ja marjat, ja näiden lisäksi monet satokasveista tarvitsevat hyönteispölytystä siementuotantoon. Myös monet vihannekset, kuten kurpitsa ja tomaatti, tarvitsevat pölytystä sadon tuottamiseksi. Omenapuiden lisäksi myös esimerkiksi pihlajat, tuomet, vaahterat ja monet pajut ovat hyönteispölytteisiä. Nämä puulajit ovat tärkeitä ravinnonlähteitä pölyttäjille, ja ne osaltaan pitävät yllä luonnonvaraisia pölyttäjäkantoja maatalousmaisemissa.

Miksi pölyttäjät ovat vähentyneet?

Elinympäristön väheneminen on keskeinen syy pölyttäjäkantojen heikentymiseen. Suomen kansallista pölyttäjästrategiaa varten tehdyn selvityksen mukaan pölyttäjälajien, etenkin mesipistiäisten ja perhosten, uhanalaisuuden suurin syy on niittyjen ja muiden avointen elinympäristöjen umpeenkasvu. Soihin erikoistuneet perhos- ja kärpäslajit ovat taas kärsineet ojituksista. Myös rakentaminen, hakkuut, kuloalueiden väheneminen, vieraslajit sekä ilmastonmuutos vaikuttavat negatiivisesti pölyttäjälajeihimme.

Ympäristön kemikalisoituminen, esimerkiksi kasvinsuojeluaineiden liiallinen käyttö, ovat toinen syy pölyttäjäkantojen heikentymiseen. Kasvinsuojeluaineet ja kasvunsääteet voivat olla myrkyllisiä pölyttäjille. Lisäksi rikkakasvien torjunta-aineet hävittävät myös luonnonvaraisia kasveja, kuten ohdakkeita, voikukkia, siankärsämöitä ja valvatteja, jotka ovat kuitenkin pölyttäjille hyödyllisiä ravintokasveja.

Miten pölytys tapahtuu?

Pölyttäjät siirtävät siitepölyä kasvin emin luotille niin, että pölytys tapahtuu ja kasvin siemenet voivat kehittyä. Kasvit houkuttelevat pölyttäjiä kukkiin monilla eri keinoilla, kuten koolla, muodolla, värillä, tuoksulla ja energiapitoisella medellä.

Pölyttäjän pölytysteho riippuu kahdesta asiasta: lajin yksilömäärästä ja siitä, kuinka tehokkaasti yksilöt siirtävät siitepölyä niin että kasvi pölyttyy. Heikkokin pölyttäjä on hyvä pölyttäjä silloin, kun niitä on paljon ja ne vierailevat ahkerasti kukissa.

Jotkut kasvit ovat täysin riippuvaisia pölyttäjistä, mutta myös monet itsepölytykseen kykenevät kasvit hyötyvät hyönteisten suorittamasta ristipölytyksestä. Ristipölytys laajentaa kasvin geneettistä monimuotoisuutta.

Jotkut pölyttäjät ovat erikoistuneita käymään vain yhdellä kasvilajilla tai kasviryhmällä. Suurin osa pölyttäjistä on yleislajeja, jotka saavat ravintonsa monista eri kasvilajeista. Pölyttäjän oma fysiologia määrittää, mistä kukista se voi kerätä ravintoa. Esimerkiksi perhoset eivät mahdu kukkien sisään, joten ne suosivat sellaisia kukkia, joille voi laskeutua isojen siipien kanssa ja imeä mettä pitkällä imukärsällä.

Kuinka kehität maatilaasi pölyttäjäystävällisemmäksi?

Voit vaikuttaa merkittävästi pölyttäjien hyvinvointiin tilallasi. Avainsanat pölyttäjien hyvinvoinnille maatilalla ovat monimuotoisuus ja hallittu hoitamattomuus.

Pölyttäjät lisääntyvät ainoastaan paikoissa, joissa on niille sopivia kukkia, pesämateriaaleja ja talvehtimispaikkoja. Ne tarvitsevat ruokaa varhaisesta keväästä syksyyn saakka ja tämän voit varmistaa hyvällä kukkajatkumolla. Kukkajatkumolla tarkoitetaan pölyttäjille sopivien kasvilajien katkeamatonta kukintaa niin, että ne saavat ravintoa kasveista koko elinkaarensa ajan. Pölyttäjien pesimä- ja talvehtimistavat vaihtelevat lajin mukaan. Lisääntymistä varten pölyttäjät tarvitsevat ravintoa myös jälkeläisilleen.

Kun haluat kehittää tilaasi pölyttäjäystävällisemmäksi, ajattele tilaasi kokonaisvaltaisesti pölyttäjän näkökulmasta.

  • Löytyykö tilaltasi pölyttäjille ruokaa, pesäpaikkoja ja talvehtimismahdollisuuksia?
  • Olethan muistanut torjua vieraslajeja tilallasi?
  • Pystytkö hoitamaan kasvinsuojelun niin, että minimoit pölyttäjien altistumisen haitallisille maatalouskemikaaleille?
    • Esimerkiksi: valitse vähiten myrkyllinen kasvinsuojeluaine, ja käytä sitä ohjeiden mukaan. Ruiskuta kasvinsuojeluaine peltoon yöllä tai tyynellä säällä, jolloin se leviää mahdollisimman vähän peltoa ympäröiville pientareille, ojiin tai suojakaistoille.
  • Missä määrin voit harjoittaa hallittua hoitamattomuutta tilallasi?
  • Onko tilallasi monimuotoinen luonto?
  • Onko tilallasi mahdollisuus perustaa kukkivia pientareita, monimuotoisuuspeltoja tai luonnonlaidun?

Kun pohdit toimenpiteitä pölyttäjien elinolojen parantamiseen, niin hyvä nyrkkisääntö on, että pelloilla perustetaan ja pientareilla ennallistetaan. Tämä tarkoittaa sitä, että kylvetyt kukkakaistat ja muut vastaavat toimenpiteet kuuluvat pellolle, eivät pientareille, perinnebiotoopeille tai muihin paikkoihin, joissa kasvaa luonnonvaraista kasvillisuutta.

Paranna tilasi kukkajatkumoa

Maatilalla kukkien määrä vaihtelee yleensä voimakkaasti kasvukauden aikana. Voit tasoittaa tätä vaihtelua luomalla hyvän kukkajatkumon. Kukkajatkumolla tarkoitetaan pölyttäjille sopivien kasvilajien katkeamatonta kukintaa niin, että ne saavat ravintoa kasveista koko elinkaarensa ajan.

Hyvän kukkajatkumon luovat esimerkiksi: pajut, voikukka, metsäkurjenpolvi, virnat, nätkelmät, apilat, päivänkakkara, kellokasvit, sarjakukkaiset, maitohorsma, kaunokit, ohdakkeet, ruusuruoho ja kultapiisku. Mitä enemmän kasvilajeja on, sitä enemmän pölyttäjiä on.

Pölyttäjät hyötyvät monipuolisesta peltoviljelystä, jossa viljelykierrossa on hyönteispölytteisiä viljelykasveja. Öljykasvit ja tattari houkuttelevat etenkin mehiläisiä, lyhytkielisiä kimalaisia ja kukkakärpäsiä. Kumina houkuttaa kukkakärpäsiä, ja pitkäkieliset kimalaiset käyvät esimerkiksi puna-apilan ja härkäpavun kukilla. Voit parantaa kukkajatkumoa peltomaisemassa siis lisäämällä hyönteispölytteisten kasvien määrää pelloilla ja porrastamalla kylvöä ja niittoa siten, että kasvit kukkivat eri pelloilla eri aikaan.

Pölyttäjien elinoloja tukevat toimenpiteet sopivat hyvin muiden ympäristötoimenpiteiden kanssa pelloille. Voit vähällä vaivalla kehittää kasvukuntoa tukevia ja ravinnehuuhtoutumariskiä vähentäviä hiilensidontatoimenpiteitä parantamaan myös pölyttäjien elämää. Sopivia toimenpiteitä ovat esimerkiksi alus-, kerääjä- ja kumppanuuskasviseokset sekä viherlannoitusnurmet ja välikasvustot.

Perusta kukkakaistoja

Hyvä kukkakaistan tai -pellon siemenseos on sellainen, josta kasvaa sopiva kukkajatkumo ja monipuolisesti erityyppisiä kukkia eri pölyttäjälajeille. Tarkkaan valittu mesikasviseos myös parantaa maata, sillä mesikasvien syvät juuret parantavat maan rakennetta. Typensitojakasvit taasen vähentävät lannoituksen tarvetta. Mesikasvivaihtoehtoja ovat muun muassa hunajakukka, apilat, mesikät, sinimailanen, ruisvirna, keltamaite, tattari, auringonkukka, kurkkuyrtti ja ahdekaunokki. Myös kotimaiset luonnonvaraiset niittykasvit tukevat pölyttäjiä, joten suosi niitä aina mahdollisuuksien mukaan.

Monet kukkakaistoilla ja maisemapelloilla käytettävistä mesikasveista kestävät latvomista, ja aikainen niittäminen tai latvominen takaakin tiheämmän kasvuston ja pidemmän kukinta-ajan. Voit lisätä kasvien voimakasta kasvua ja monimuotoisuutta niin, että niität ne vähintään 15 cm sängelle.

Kun olet perustamassa kukkakaistaa, niin mieti, perustatko yksi- vai monivuotisen kaistan. Monivuotiset toimenpiteet ovat erityisen hyödyllisiä pölyttäjille.  Monivuotiset niittykasvit kukkivat vasta toisena vuonna, joten älä kylvä yksivuotista peltoa tai kaistaa monivuotisilla siemenillä. Monivuotiselle kaistalle kannattaa kuitenkin kylvää myös yksivuotisia kasveja, kuten hunajakukkaa, jotta saat jo ensimmäisenä vuonna vahvan kasvuston ja kukkia pölyttäjille.

Suosi leveitä pientareita, myöhäistä niittoa ja monimuotoisuuskeitaita pellon laidoilla

Voit luoda monimuotoisuuskeitaita peltojen läheisyyteen suoristamalla pellon reunat ja jättämällä niiden ulkopuoliset alueet ja esimerkiksi sähkölinjojen aluset pölyttäjille. Näin helpotat myös omaa arkeasi, sillä voit jättää hankalasti hoidettavia alueita pois tuotannosta, ja samalla saat lisää pölyttäjiä pellon läheisyyteen. Voit perustaa näille alueille myös monimuotoisuuskaistoja, jolloin alue säilyy peltoalana.

Suosi pelloillasi leveitä pientareita ja niitä ne mahdollisimman myöhään, jotta pölyttäjille riittää ravintoa pitkälle syksyyn. Valitse niittotekniikka niin, että se on hellävarainen pölyttäjille. Esimerkiksi leikkuriniittokoneet ovat murskaimia tai murskaavia niittokoneita parempia hyönteisille.

Monimuotoisuuden kannalta paras on mahdollisimman leveä piennar (esimerkiksi runsaiden petohyönteispopulaatioiden osalta), mutta huomioi, että tukia ei makseta tukiehtoja leveämmistä pientareista. 

Voit rikastuttaa jonkin alueen maaperän siemenpankkia niin, että levität toisesta paikasta niittämääsi kukkakasvillisuutta alueelle. Niitä kasvillisuus elokuun aikana, kun siemenet ovat kehittyneet, ja levitä heinä uudelle alueelle, esimerkiksi luonnonhoitopellolle. Tee siirto harkitusti ja varmista, ettei kasvillisuuden seassa ole vieraslajeja. Voit siirtää kasvillisuutta myös perinnebiotoopeilta muille alueille, mutta et toisinpäin.

Suosi puita ja pysyviä elementtejä

Puut, pensasaidat, avo-ojat, monivuotiset kukkivat kohopenkat ja hiekkapitoiset paljaat maalaikut auttavat pölyttäjiä. Pölyttäjille tärkeitä puita keväällä ovat muun muassa paju ja raita, orapihlaja, pihlaja, syreeni, tuomi, ja vaahtera. Hedelmäpuut ja marjapensaat, kuten aronia ja vadelma, ovat myös pölyttäjien herkkua.

Perusta petopenkka

Petopenkka tarkoittaa avoimen pellon keskelle perustettua lievästi koholla olevaa petohyönteisille tarkoitettua monimuotoisuuskaistaa, jossa kasvaa heinää ja niittykasveja. Petohyönteiset ovat satokasvien tuholaishyönteisten luontaisia vihollisia, joten ne auttavat sinua kasvituholaisten torjunnassa. Petopenkan tarkoitus on luoda petohyönteisille ja pölyttäjille elintilaa ja niiden liikkumista helpottavia käytäviä pelloille. Penkka on noin 2–4 m leveä, ja se sopii parhaiten perustettavaksi isoille pelloille.

Lue lisää petopenkan perustamisesta Baltic Sea Action Groupin ja Traci Birgen tuottamasta Pölyttäjäystävällinen maatila -neuvontaoppaasta (pdf).

Tee pellon laidalle pesimä- ja talvehtimispaikkoja

Pölyttäjät käyvät kukkivilla pelloilla hakemassa ravintoa, mutta pellon viereiset viljelemättömät alueet ovat niille tärkeitä paikkoja lisääntymiseen, talvehtimiseen ja täydentävään ravinnonhankintaan. Pölyttäjien pesimä- ja talvehtimistavat vaihtelevat lajien mukaan. Toiset pesivät maassa (kuten monet erakkomehiläiset), toiset puiden kannoissa tai vanhoissa rakennuksissa. Jotkut kimalaiset suosivat vanhoja jyrsijöiden koloja. Paljas maa, varsinkin hiekkainen, on hyvä pesäpaikka. Pölyttäjät tarvitsevat myös pesämateriaaleja, kuten savea, lehdenpalasia, kasvien karvoja tai pihkaa.  Kivi-, lehti- ja multakasat, sekä erilaiset reuna-alueet, kuten ojat ja metsänreunat, tarjoavat suojaa ja luovat tarpeellisia mikroilmastoja pölyttäjälajeille. Rinnekedot, perinnebiotoopit ja pientareet ovat arvokkaita pesimäalueita.

Jätä pölyttäjille luontaisia pesimäpaikkoja tai rakenna niitä. Jätä hirsi- ja puurakennuksia, kelopuita, kivimuureja ja kivisiä peltosaarekkeita suoja- ja pesimäpaikoiksi. Älä kiirehdi siivoamaan pois lahoavia puu- ja risukasoja. Voit myös viedä niitä pientareille tai kukkivalle petopenkalle. Erityisesti lehtipuut sopivat tähän tarkoitukseen.

Suosi paljaita maapaikkoja, sillä ne ovat maassa pesiville erakkomehiläisille tärkeitä. Vanhat sorakuopat, hiekkaiset ojanreunat ja harvoin käytössä olevat peltotiet tarjoavat pesimäpaikkoja. Voit rakentaa paljaita maapaikkoja pellon ulkopuolelle poistamalla pintamaata ja tuomalla tilalla uutta hiekkapitoista maata, jossa ei ole kasvillisuutta. Mehiläiset tarvitsevat aurinkoa ja lämpöä, joten paljasmaapaikka kannattaa suunnata etelään. Alueen ei tarvitse olla iso, mutta sen pitää olla vapaa kasvillisuudesta. Älä käytä glyfosaattia alueen paljaana pitämiseen, sillä se on mehiläisille haitallista.

Monet luonnonvaraiset pölyttäjät eivät kykene liikkumaan kuin joitakin kymmeniä tai korkeintaan satoja metriä, joten on tärkeää, että ne löytävät kaikki tarvitsemansa resurssit pieneltä alueelta. Esimerkiksi kuminan viljely voi sopia pellolle, joka sijaitsee metsän lähettyvillä, sillä kukkakärpäset tarvitsevat kosteita mikroilmastoja lisääntymistä varten. Kukkakärpäsiä on havaittu Suomessa olevan runsaimmin metsien läheisillä pelloilla (cf. Toivonen 2021 julkaisussa Birge 2021).

Tutustu Suomen pölyttäjiin

Suomen pölyttäjät kuuluvat pääasiassa neljään hyönteislahkoon: pistiäisiin (mesipistiäiset, sahapistiäiset, ampiaiset ja muurahaiset), kaksisiipisiin (kärpäset, sääsket ja ripsiäiset), kovakuoriaisiin ja perhosiin (päivä- ja yöperhoset). Nämä hyönteislahkot ovat suuria ja Suomessakin jokaiseen lahkoon kuuluu tuhansia lajeja. Kuitenkin vain osa näistä hyönteisistä ovat pölyttäjiä.

Maatilan tärkeimpiä pölyttäjiä ovat mesipistiäiset ja kukkakärpäset. Mesipistiäisillä (Anthophila) tarkoitetaan kaikkia luonnonvaraisia ja tarhattuja mehiläisiä ja kimalaisia. Luonnonvaraiset mehiläiset ovat yksilöinä tehokkaampia pölyttäjiä kuin tarhamehiläiset, kun taas tarhamehiläisten pölytysteho perustuu niiden runsauteen. Lisäksi tarhamehiläiset lentävät pidempiä matkoja kuin luonnonvaraiset mesipistiäiset.

Suomen mesipistiäisistä lähes kaikki, paitsi tarhamehiläinen ja kimalaiset, ovat erakkoja. Erakkomehiläisten naaraat rakentavat pesänsä yksin, eikä yksilöiden välillä ole työnjakoa, kuten tarhamehiläisellä ja kimalaisilla. Lajista riippuen mesipistiäiset voivat pesiä ja talvehtia esimerkiksi maassa, hirsirakennuksissa ja puukasoissa. Erakkomehiläiset talvehtivat täysikasvuisina toukkina tai aikuisina.

Kimalaiset ovat erityisen tehokkaita pölyttäjiä, ja sosiaalisina hyönteisinä (eli elävät yhteiskunnissa, joissa on kuningatar, työläisiä ja kuhnureita) niitä on usein runsaasti. Kimalaisella on kaikki hyvän pölyttäjän piirteet: se on ahkera, se pystyy kuljettamaan paljon siitepölyä ja siirtymään kukasta toiseen saman kasvilajin piirissä. Kimalaiset pystyvät lentämään vaikeammassa ja kylmemmässä säässä kuin mehiläiset. Kimalaisten pörröisyys on kukille hyödyllinen ominaisuus, sillä siitepöly tarttuu hyvin niiden karvoihin. Kimalaisilla on myös erityinen kyky irrottaa siitepölyä heteistä värisyttämällä kukkia. Kimalaisten on nähty vierailevan lähes 30 viljelykasvin sekä ainakin 200 koriste- ja 300 luonnonkasvin kukilla. Vain nuori kuningatar talvehtii, usein maakolossa.

Kärpäset eivät ole yhtä tehokkaita pölyttäjiä kuin yllä mainitut mesipistiäislajit, mutta niiden merkitys on erityisen suuri paikoissa, joissa on vähän mehiläisiä (esimerkiksi Pohjois-Suomi ja kosteikot). Aikuiset kukkakärpäset ovat verrattain tehokkaita pölyttäjiä, ja ne ovat tärkeitä monille maatalouskasveille, kuten kuminalle ja rypsille. Toukkavaiheessa kolmannes kukkakärpäslajeista syö pikkupetoina maataloudelle haitallisia kirvoja ja kemppejä. Kukkakärpäset ovat usein hyvin karvaisia ja muistuttavat pistiäisiä. Kosteat mikroilmastot ovat tälle ryhmälle sopivia lisääntymistä varten. Muut kaksisiipiset voivat olla maataloudelle hyödyllisiä, harmittomia tai haitallisia. Esimerkiksi sääskistä karvasääski (Bibio) on hyvä pölyttäjä keväällä.

Kannattavuus tilalla

Maatilasi tuotanto on riippuvainen luonnon monimuotoisuudesta. Esimerkiksi pölyttäjät tarjoavat sinulle pölytyspalveluita, petohyönteiset toimivat pelloillasi luontaisina tuholaistorjujina ja maaperän eliöt tuottavat pelloillesi ilmaisia lannoitteita. Tilasi luonnossa on siis erilaisia ekosysteemipalveluita, jotka parantavat oikein hyödynnettynä tilasi tuottavuutta ja tuovat sinulle kustannussäästöjä.

Luonnon monimuotoisuus tukee ekosysteemipalveluiden säilymistä ja palautuvuutta. Monilajiset eliöyhteisöt sietävät häiriöitä ja toipuvat niistä paremmin ja nopeammin kuin vähälajiset eliöyhteisöt. Tilasi on tärkeä osa koko ekosysteemipalvelujen tuotantoa, joten sinun on huomioitava ekosysteemipalvelujen kestävä käyttö.

Monimuotoisuuden kannattavuushyödyt pähkinänkuoressa:

  1. Varmistat luonnon tuottamien ekosysteemipalveluiden toiminnan tilallasi, sillä ilman niitä ruoantuotanto ajautuu ongelmiin.
  2. Hyvinvoiva luonto vaikuttaa tilasi tuottavuuteen ja lisää kannattavuutta.
  3. Tilallasi kukoistava luonnon monimuotoisuus tuottaa lisäarvoa tilan markkinointiin ja viestintään sekä maatalouden julkisuuskuvaan.
  4. Luonnon monimuotoisuuden hoitoon saa maataloustukia.
  5. Hoidettu luonnon monimuotoisuus antaa oman tilan tuotteille imago- ja brändiarvoa.
  6. Voit tuotteistaa luonnon monimuotoisuuden, eli muuttaa sen kiinnostavaksi palveluksi.
  7. Tarjoat myös tuleville sukupolville mahdollisuuden nauttia luonnosta, kuten pääskyistä, ketoneilikoista tai vaikkapa kuoveista.

Monimuotoisuudesta syntyy kustannussäästöjä

Luonnon monimuotoisuuden lisääminen tilallasi tuo sinulle kustannussäästöjä monin tavoin.

  • Vähennä typpilannoitteen tarvetta pelloillasi kylvämällä pelloille kerääjäkasvia, joka kerää satokasvin jälkeen maaperästä typpeä ja estää sen huuhtoutumisen vesistöön. Typensitojabakteerit saavat isäntäkasveiltaan hiilihydraatteja ja antavat isäntäkasveilleen typpiyhdisteitä. Typensitojabakteereja elää muun muassa hernekasvien juurinystyröissä. Osa typensitojabakteereista ei edes tarvitse erityistä isäntäkasvia.
  • Opettele tunnistamaan rikkakasvit, taudinaiheuttajat ja kasvintuhoojat, jolloin voit käyttää kasvinsuojeluaineita ainoastaan silloin, kun niiden käytölle on todellinen tarve. Vältä siis niiden käyttöä totutun tavan vuoksi, sillä näin säästät kasvinsuojeluaineiden hankintakuluissa. Huomioi, että tuholaisia on vähemmän monimuotoisessa kasvustossa.
  • Voit vähentää kemiallisten kasvinsuojeluaineiden käyttöä ja kasvinsuojeluun käytettävää työaikaasi myös käyttämällä biologisia torjuntaeliöitä. Biologinen tuholaisten torjunta on yleisesti käytössä kasvihuoneviljelyssä, mutta sitä voi tehdä esimerkiksi myös mehiläisten avulla. Lue aiheesta lisää Suomen Mehiläishoitajain Liiton verkkosivustolta.
  • Maaperäeliöt palauttavat kasvintähteisiin sitoutuneet ravinteet takaisin peltoon, ja kastelierot ylläpitävät maan rakennetta ja laatua. Kunnossa oleva maaperä sitoo hiiltä enemmän ja vähentää ilmastopäästöjä. Lue lisää maaperän hyvinvoinnin vaikutuksista tilasi peltoihin.
  • Näiden lisäksi sinun kannattaa hakea myös ympäristökorvausta tilallesi.

Kun suunnittelet maatalousluonnon monimuotoisuuden edistämistä tilallasi, kirjaa ylös nykyiset kustannukset ja tarkastele niitä äskeisten vinkkien näkökulmasta. Pystytkö esimerkiksi tarkemmalla lannoitteiden tai kasvinsuojeluaineiden käytön suunnittelulla säästämään? Tai pystytkö hyödyntämään tavanomaisessa viljelyssä joitakin luomuviljelyn tekniikoita?

Monimuotoisuus tuo tuloja

Hyvä maaperä takaa tasaisemmat sadot

Tilasi tuottavuus kasvaa, kun parannat maan kasvukuntoa pelloillasi ja monipuolistat viljelykiertoa. Nämä vähentävät pellon tautipainetta ja pienentävät sadonromahduksen riskiä. Tällöin sinun ei tarvitse myöskään käyttää yhtä paljon kasvinsuojeluaineita, joten saat säästöjä. Lierojen uloste on myös erinomaista lannoitetta pelloillesi. Maaperän monimuotoisuudesta ja kasvukunnosta huolehtiminen ovat yhä tärkeämpää myös sään ääriolosuhteiden lisääntyessä ilmastonmuutoksen myötä.

Pölytyspalvelut tuottavat euroja

Kun parannat pölyttäjien elinoloja tilallasi, pölyttäjät tuottavat sinulle enemmän pölytyshyötyä, mikä taas tarkoittaa korkeampia satotasoja tilallasi. Esimerkiksi Lehtonen (2012) arvioi, että pölyttäjähyönteisten tuottama pölytysarvo kaupallisille viljely- ja puutarhakasveille on vuosittain noin 50 miljoonaa euroa.

Mehiläisten, kimalaisten, perhosten, kukkakärpästen, kovakuoriaisten ja kärpästen tekemä pölytys on tärkeä satotasojen ylläpitopalvelu maataloudessa. Hyönteispölytys parantaa muun muassa vadelman, omenan, mansikan, herukoiden, rypsin, rapsin ja härkäpavun satoja.

Saat maataloustuotteista korkeampaa hintaa

Kuluttajat ovat yhä kiinnostuneempia siitä, miten ruokaa ja muita maataloudesta saatavia tuotteita tuotetaan. Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja kehittäminen tuottaa brändiarvoa esimerkiksi villaa, lihaa tai matkailupalveluja tuottavalle yritykselle.

Esimerkkejä luonnon monimuotoisuuden tuotteistamisesta:

  • Kotimaisilla alkuperäisroduilla on monia ominaisuuksia, jotka edistävät niistä saatavien hyödykkeiden tuotteistamista. Esimerkiksi alkuperäisrotuisen lampaan villa on hyvin laadukasta, jolloin saat siitä korkeampaa hintaa. 
  • Karjan laiduntaminen luonnonlaitumella tai perinnebiotoopilla voi edesauttaa saamaan lihasta hieman korkeampaa hintaa. Tutustu aiheeseen lisää Luonnonlaidunlihan tuottajat ry:n verkkosivustolla. 
  • Eläinten hyvinvoinnin edistäminen on osa monen tuotteita jalostavan yrityksen brändiä. Esimerkiksi jotkin yritykset ovat valmiita maksamaan vapaasti laiduntavien lehmien maidosta korkeampaa hintaa.
  • Perinteinen maalaismaisema tai elämää kuhiseva kosteikko ovat arvokkaita kohteita matkailuyritykselle, ja ne ovat näin ollen myös valttikortteja yrityksen markkinoinnissa. Kosteikot ovat myös merkittäviä virkistyskohteita.
  • Luomutuottajat saavat tuotteilleen tavanomaisia tuotteita paremman markkinahinnan.
  • Yhteistyön aloittaminen matkailuyrityksen kanssa on kannattavaa, sillä silloin on mahdollista esimerkiksi myydä tilan tuotteita suoraan kuluttajalle. Tämä nostaa tilan profiilia ja kehittää maatalouden imagoa.

Tukijärjestelmä turvaa

Luonnon monimuotoisuutta tuetaan myös aiempaa enemmän CAP-rahoituskaudella 2023–2027, jolloin ehdollisuus korvaa täydentävien ehtojen järjestelmän. Lisäksi käytössä on EU:n kokonaan rahoittamiin tukiin kuuluva ekojärjestelmä, joka on viljelijöille vapaaehtoinen. Ekojärjestelmässä pinta-alaperusteista tukea myönnetään ympäristöä ja ilmastoa hyödyttävistä toimenpiteistä, jotka ovat laajempia kuin ehdollisuudessa vaaditut toimenpiteet.

Ekojärjestelmän toimenpiteitä ovat talviaikainen kasvipeite, luonnonhoitonurmet, viherlannoitusnurmet sekä monimuotoisuuskasvit kuten pölyttäjä-, maisema- ja riistakasvit. Lisäksi monimuotoisuuden ylläpitoon ja edistämiseen on käytössä ympäristökorvaukset, jotka on ryhmitelty ympäristösitoumuksiin ja ympäristösopimuksiin.

Luonnonmukaisen tuotannon korvauksilla edistetään luonnonmukaista tuotantotapaa ja ekosysteemipalvelujen muodostumista.

Mitä ekosysteemipalvelut tarkoittavat?

Ekosysteemipalvelut ovat luonnon tuottamia hyötyjä ihmisille. Hyötyjä ovat esimerkiksi luonnosta saadut tuotteet ja luonnon tuottamat virkistys- ja hyvinvointiarvot ihmisille. Ekosysteemipalvelut voidaan ryhmitellä hyötyjen perusteella tuotantopalveluihin, säätely- ja ylläpitopalveluihin sekä kulttuuripalveluihin. Ekosysteemipalvelujen taloudellista arvoa on yritetty määrittää, mutta tämä työ on vasta alkuvaiheessa.

Tuotantopalvelut

Maatalousekosysteemien tuotantopalveluita ovat esimerkiksi ravinnoksi käytettävät kasvinviljely-, liha- ja maitotuotteet sekä muut kasveista ja eläimistä saatavat materiaalit kuten rehut, kuidut, kukat, luonnonlääkkeet ja lannoitteet. Biomassaan perustuvia energianlähteitä ovat energiakasvien lisäksi esimerkiksi lanta ja oljet. Ravinnon, raaka-aineiden ja energian lisäksi maatalouden tuotantopalveluihin luetaan kuuluviksi myös maatalouden geenivarannot.

Luonnonmarjat ja -hedelmät, villiyrtit ja riista tuotetaan pääosin maatalousalueiden ulkopuolella. Osa riistaeläimistä on kuitenkin riippuvaisia maatalousympäristöistä – kuten peltopyy, fasaani, sepelkyyhky ja rusakko – tai viihtyy peltoalueilla – kuten metsäkauris ja valkohäntäkauris tai maatalouden kosteikoissa kuten sinisorsa. Näin ollen myös osa riistasta voidaan lukea kuuluvaksi maatalouden tuotantopalveluihin.

Säätely- ja ylläpitopalvelut

Luonto tuottaa tilallesi säätely- ja ylläpitopalveluita. Näihin kuuluvat esimerkiksi tuholaisten ja kasvitautien säätely, maaperän rakenteen ja tuottokyvyn ylläpito, biologinen typensidonta, suojaelinympäristöjen ylläpito ja kasvien pölyttäminen. Nämä ovat ekosysteemiprosesseja, jotka ylläpitävät elämälle ja maataloustuotannolle suotuisia olosuhteita.

Kulttuuripalvelut

Maisema on suomalaisten mielestä yksi tärkeimmistä maatalousympäristön ekosysteemipalveluista. Hoidettua maatalousmaisemaa arvostetaan ja laiduntava karja lisää maiseman arvostusta entisestään.

Ekosysteemien tuottamia kulttuuripalveluita ovat myös muun muassa luonto virkistysympäristönä sekä esteettisyys ja kulttuuriperintö. Ulkoilukerrat ja luontomatkat maatalousympäristössä ovat tärkeitä niin maanomistajille kuin matkailijoille ja paikallisillekin asukkaille. Yli puolet suomalaisista kokee peltojen ja perinnebiotooppien hoidon parantavan maaseudun virkistysarvoja.

Ekosysteemipalvelujen taloudellinen arvo Suomessa

Luonnonvarakeskuksen Maatalouden kokonaislaskenta ‑palvelun (luke.fi) avulla on mahdollista arvioida, että ravinnoksi kasvatettujen pelto- ja puutarhakasvien sekä liha- ja maitotuotteiden taloudellinen arvo oli Suomessa vuonna 2019 noin 3 miljardia euroa. Jos huomioidaan myös rehut sekä taimitarha- ja koristekasvituotanto, kasvinviljelytuotto, kotieläintuotto sekä kasvihuone- ja avomaantuotto olivat yhteensä noin 4 miljardia euroa vuodessa.

Peltoriistasaaliin taloudellisen arvon määrittäminen on hankalaa, koska sen arvo ei määräydy markkinoilla. Luonnonvarakeskuksessa vuonna 2015 tehdyssä laskelmassa peltoriistasaaliin taloudelliseksi arvoksi arvioitiin noin 6 miljoonaa euroa vuodessa. Tulos saatiin kertomalla riistasaaliin lihan määrä lihan kilohinnalla sekä arvioimalla mikä osuus saaliista voidaan laskea maatalousekosysteemin osuudeksi.

Maaperän hyvinvointi

Miksi maaperästä huolehtiminen on kannattavaa?

Tiesitkö, että monimuotoinen maaperäeliöstö ylläpitää ja parantaa tilallasi maan viljavuutta ja lisää kasvien kasvua?

Kestävän ruoantuotannon kannalta on siis ratkaisevaa, miten hoidat ruokaa tuottavien peltomaiden monimuotoisuutta.

Maaperän eliöstö hajottaa eloperäistä ainesta, kierrättää ravinteita ja puhdistaa peltoa orgaanisista vierasaineista. Vaikka maaperän eliöissä on kasvitautien aiheuttajia, niin ne voivat myös tukahduttaa niitä.

Maan rakenne vaikuttaa lähes kaikkiin maan ominaisuuksiin ja prosesseihin. Veden nopea imeytyminen vähentää pintavirtausta pellolla. Vähäinen pintavirtaus taasen vähentää riskiä maan eroosiolle ja fosforin huuhtoutumiselle pellolta. Maan rakenteessa avainasemassa ovat niin sanotut makrohuokoset. Maahan luonnostaan syntyviä makrohuokosia ovat esimerkiksi lierokanavat. Sadevesi imeytyy helposti makrohuokosiin ja poistuu painovoiman vaikutuksesta. Kosteissa oloissa maan kaasut vaihtuvat peltomaan suurimpia huokosia pitkin. Huono kaasujen vaihto puolestaan heikentää kasvien juurten hapen saantia ja lisää typen kaasumaisia päästöjä. Maan huokoset ovat myös juurten kasvureittejä.

Monimuotoisessa maaperässä elää runsaasti lieroja ja muita hyönteisiä. Lierot ovat varsinaisia maaperän monitoimityöläisiä, sillä ne rei´ittävät maaperään huokosia, pilkkovat kasvintähteitä ja kuljettavat niitä syvemmälle maahan. Samalla ne luovat suolistoonsa ja kaivamiensa käytävien seinämille suotuisat elinolosuhteet monenlaisille pieneliöille. Myös änkyrimadot ja kovakuoriaisten toukat ovat tärkeitä maanmuokkaajia. Lierojen vaikutus maan rakenteeseen on huomattava, ja niitä pidetäänkin hyvän maan tuntomerkkeinä.

Kuinka höydyt maaperän monimuotoisuudesta?

Voit hakea maatalouden ympäristökorvausta monista tilalla tehtävistä toimenpiteistä, jotka edistävät maaperän kasvukuntoa ja tukevat maaperän eliöstön monimuotoisuutta. Rahoituskaudella 2023–2027 ekojärjestelmän tuen kautta voit hakea monivuotisia ympäristönurmia, luonnonhoitopeltonurmia ja peltojen talviaikaista kasvipeitteisyyttä. Näiden toimenpiteiden tekeminen ei vielä edellytä sitoutumista ympäristökorvaukseen.

Maaperän monimuotoisuudesta huolehtiminen tuottaa sinulle hyötyjä myös muulla tavalla. Maaperän eliöstöä kutsutaan hajottajiksi. Ne toimivat maaperän ”moottorina” ja ylläpitävät maan biologista viljavuutta. Viljelijänä saat nauttia ilmaiseksi peltomaan eliöstön tarjoamista monista ekosysteemipalveluista.

Maaperäeliöstön tarjoamat ekosysteemipalvelut edistävät:

Orgaaniset yhdisteet ja hiili

  • Eloperäisen aineksen hajotus
  • Hiilen sitominen maahan, kestävän orgaanisen aineksen muodostaminen

Ravinteet

  • Ravinteiden kierto (erityisesti N, P, S,), typen sitominen ilmakehästä
  • Typpeä sitovien juurisnystyröiden muodostaminen palkokasvien kanssa
  • Sienijuuren muodostaminen useiden ruoho- ja puuvartisten kasvien kanssa (sienijuurisieni edistää kasvien ravinteiden, erityisesti fosforin, ja veden saantia)

Tietoisku typestä: Suomalaisessa peltomaassa mikrobeihin on sitoutunut keskimäärin 60–100 kg typpeä per hehtaari ja se on osa melko helposti käyttökelpoisen typen fraktio maassa. Suurin osa maaperän typestä on orgaanisessa muodossa. Maaperän typen kokonaismäärästä mikrobiston sisältämä typpi on noin 1 %. Luonnonmukaisessa viljelyssä typpilannoitus toteutetaan pääosin palkokasveilla, sillä esimerkiksi apilanurmi voi sitoa jopa 80–100 kg typpeä per hehtaari. Voit siis vähentää typpilannoitusta merkittävästi palkokasvia seuraavana viljelyvuonna.

Vesitalous

  • Maan rakenteen parantaminen (muun muassa kastelierojen pystysuorat käytävät)
  • Pintamaan mururakenteen parantaminen, mikä estää pintaeroosiota ja liettymistä

Kasvitaudit

  • Kasvitautien luontainen tukahduttaminen, biokontrolli-mikrobit ja biopestisidit
  • Tukahduttaa tuholaisia (muun muassa ankeroisia saalistavat rihmamaiset sienet maassa)

Haitta-aineet

  • Biohajoavien kasvinsuojeluaineiden hajottaminen ja pellon puhdistaminen
  • Orgaanisten haitta-aineiden hajottaminen (bioremediaatio)

Viljelijän terveys

Monimuotoinen maaperä voi edistää myös vastustuskykyäsi ja ruoansulatustasi. Viimeaikaiset tutkimukset antavat viitteitä siitä, että niin tapahtuu, kun olemme tekemisissä luonnon pieneliöstön kanssa.

Kuinka voit parantaa maaperän monimuotoisuutta pelloillasi?

Nyrkkisääntö maaperän parantamiseen tilallasi: vältä maan tiivistämisen ja lisää kasvillisuuden monimuotoisuutta sekä jatkuvaa kasvipeitteisyyttä.

Suosi ja pyri muodostamaan maatalousympäristöösi mosaiikkimainen rakenne erilaisia kasvustoja ja kasvutyyppejä. Puuvartiset kasvit tarjoavat varjoa ja runsaan juuriston maaperäeliöstölle. Peltoaukean puustoiset ja pensaita kasvavat saarekkeet toimivat leviämisalueina ja turvapaikkoina hyönteisten ja lintujen ohella myös maaperäeliöstölle. Pyri jättämään maisemaan myös käsittelemättömiä luonnontilaisia alueita sekä niittyjä ja monimotoisuuskaistoja. Monet kukkivat niittykasvit ja hedelmäpuut ovat hyviä sienijuuren muodostajia.

Maaperän monimuotoisuutta tyypillisesti edistää:

  • Maankäsittelyn minimoiminen
  • Alus-/kerääjäkasvit, maanpeittokasvit
  • Monipuolinen kasvinvuorotus
  • Monivuotiset viljelykasvit
  • Eloperäisen aineksen lisäys, kuten kasvintähteet, eloperäiset lannoitevalmisteet ja lanta
  • IP-viljely, vaihtoehdot kemialliselle kasvinsuojelulle

Maaperän monimuotoisuutta tyypillisesti heikentää:

  • Voimakas muokkaus
  • Avokesannot
  • Yksipuolinen kasvilajivalikoima
  • Yksivuotiset viljelykasvit
  • Voimakas mineraalilannoitteiden käyttö
  • Oljen ja kasvintähteiden poisto
  • Laajasti vaikuttavien kasvinsuojeluaineiden käyttö

Tunnista hyvä- ja huonokuntoisen peltomaan merkit

Huolehdi pellon peruskunnostuksesta

Huolehdi pellon peruskunnostuksesta (kuivatus, kalkitus) ja hyvän rakenteen ylläpidosta. Maaperäeliöt viihtyvät parhaiten ilmavassa maassa, jossa happamuus eli pH on lähellä neutraalia. Kasvintähteiden palauttaminen maahan ja kohtuullinen ammoniumtyppi-lannoitus - siis liiallisen lannoituksen välttäminen - hillitsevät happamoitumista.

Ylläpidä hyvää maan rakennetta

  • Ehkäise maan tiivistymistä. Vältä märällä maalla ajamista raskailla koneilla. Maakerroksiin syntynyt tiivistymä korjaantuu hitaasti.
  • Älä muokkaa voimakkaasti ja toistuvasti peltoa, sillä se vahingoittaa lieroja ja rihmamaisia sieniä ja kiihdyttää eloperäisen aineksen hajoamista.
  • Suojaa pintamaata kasvipeitteisyydellä. Elävä kasvusto kuivattaa maata ja tuottaa eloperäistä ainesta.
  • Huolehdi, että maan pinnalla on eloperäistä ainesta, sillä se edesauttaa maan mururakenteen kehittymistä ja estää pintamaan liettymistä.

Lisää maaperään eloperäistä ainesta

Suosi viljelymenetelmiä, jotka lisäävät maahan eloperäistä ainesta.

Tällaisia ovat esimerkiksi:

  • Eloperäiset lannoitteet ja maanparannusaineet
  • Nurmet ja muut monivuotiset runsasjuuriset viljelykasvit
  • Viljelykierto ja kasvinvuorotus

Monivuotisilla ympäristönurmilla, luonnonhoitopeltonurmilla ja peltojen kattavalla talviaikaisella kasvipeitteisyydellä hoidat tehokkaasti maaperän kasvukuntoa. Näillä toimenpiteillä vähennät eroosiota, parannat maan rakennetta pitkäaikaisesti sekä lisäät orgaanisen aineksen pitoisuuksia maaperässä.

Vältä haitta-aineiden päätymistä peltomaahan

Haitta-aineiden pitoisuus maassa voi olla huomattavan korkea paikallisesti, vaikka levitetty kokonaismäärä ei suuri olisikaan. Nykyisin käytössä olevat kasvinsuojeluaineiden tehoaineet ovat synteettisiä orgaanisia yhdisteitä, eli maaperän mikrobisto pystyy hajottamaan niitä.

  • Käytä kasvinsuojeluaineita harkitusti. Maaperän mikrobit puhdistavat tehokkaasti maata orgaanisista vierasaineista. Hajotusnopeus on yhteydessä mikrobiston aktiivisuuteen, mutta nopeus vaihtelee olosuhteiden mukaan.
  • Vältä raskasmetalleja ja orgaanisia vaikeasti hajotettavia haittayhdisteitä kuten palonestoaineet, lääkeaineet, hormonit. Mikrobit eivät pysty poistamaan maasta raskasmetalleja.
  • Lisää peltomaahan maltillisesti sellaisia aineita, jotka voimakkaasti muuttavat esimerkiksi maan happamuutta eli pH:ta.

Monilla maatiloilla käytetään muovista valmistettuja katteita ja kasvuharsoja. Muovit jauhautuvat peltoympäristössä pieniksi mikromuoveiksi. Niiden mahdollisia haittavaikutuksia maaperässä ei vielä tunneta hyvin. Mikromuovien on joissakin tutkimuksissa havaittu heikentävän maan vedenpidätyskykyä ja aiheuttavan muutoksia eliöstön koostumukseen.

Suosi pelloilla monipuolista kasvilajistoa

Vältä yksipuolista monokulttuuriviljelyä ja viljelyä, jossa maan pinta on pitkiä aikoja ilman kasvipeitettä. Suosi monipuolista kasvilajivalikoimaa. Kaikki kasvintähteet ja juurien erittämät eritteet ovat hyvää ravintoa maaperäeliöstölle.

Suositeltavia viljelytoimenpiteitä ovat:

  • Monipuolinen kasvinvuorotus
  • Seoskasvustot, aluskasvit
  • Monivuotiset runsasjuuriset kasvit, nurmet
  • Maan rakennetta parantavat kasvit
  • Ympäristönurmien käyttö maan hoidossa.

Valitse juuristoltaan erilaisia kasvilajeja

Kasvilajien välillä on suuria eroja juuristossa:

  • juurten määrä
  • syvyyskasvu (nopeus, määrä)
  • kasvudynamiikka
  • juurten paksuus.

Eri kasviryhmien juuristojen erityispiirteitä:

  • Kaksisirkkaiset: paksu pääjuuri tunkeutuu tiiviiseen maahan
    • esimerkiksi rypsi ja kumina
  • Monivuotiset: ehtivät kasvattaa runsaan juuriston, pitkä kasvukausi kestää myöhään syksyyn
  • Syysmuotoiset lajikkeet: ehtivät kasvattaa runsaan juuriston kevääksi
  • Syväjuuriset kasvit: rei’ittävät ja kuivattavat maata sekä tuottavat eloperäistä ainesta
  • Laajajuuriset kasvit: vaikutus suureen maamäärään
    • esimerkiksi kaura ja ruokohelpi
  • Tiheäjuuriset kasvit: maa kuivuu, syntyy runsaasti reikiä ja orgaanista ainesta jää tasaisesti maahan
    • esimerkiksi englanninraiheinä ja ruokonata

Kasvin juuristossa symbioosin muodostavat kasvit:

  • Palkokasvit muodostavat typpeä sitovia juurinystyröitä typensitojabakteerien kanssa.
  • Sienijuuren muodostavia kasveja: laaja kirjo pelto- ja nurmikasveja, kuten viljat, palkokasvit (paitsi lupiini), puutarhamarjat ja hedelmäpuut
    • Huomioi, että kaalikasvit, tattari ja muut tatarkasvit sekä revonhäntäkasvit, kuten kvinoa, eivät muodosta sienijuurta.

Suosi laiduntajia

Luonnonlaitumet ja pitkäkestoinen peltolaidunnus muodostavat luontaisesti mosaiikkimaista maatalousympäristöä. Laidunnus ylläpitää monimuotoista kasvillisuutta, ja laiduneläinten lantakasat toimivat maaperäeliöstön ravintona. Laidunnus voi olla haitallista maaperäeliöstölle sellaisissa kohdissa, joissa eläintiheys on suuri, kuten juottopisteillä.

Lue lisää luonnonlaitumista täältä (linkki teemaan luonnonlaidun)!

Mistä tiedät, että toimesi ovat edistäneet maaperäeliöstön monimuotoisuutta?

Maaperäeliöstön monimuotoisuutta on vaikea havainnoida suoraan, sillä pääosin eliöstö on pienikokoista ja huomaamatonta. Voit kuitenkin laskea lapiollisesta maata lierojen määrän ja pyrkiä tunnistamaan yleisimpiä lajeja, kuten kastelieron ja peltolieron. Voit havainnoida maaperäeliöstön toimintaa arvioimalla orgaanisen aineksen hajotusaktiivisuutta, esimerkiksi tutkailemalla edellisen vuoden oljen hajoamista tai hautaamalla maahan hajotettavaa materiaalia. Lue maaperän ”kalsaritestistä” lisää Suomen tiedetoimittajain liiton verkkosivustolta.

Monipuolinen kasvusto sekä kasvuston hyvä ja tasainen kasvu kertovat yleensä toimivasta maaperäeliöstöstä. Jos maan kunto on hyvä, niin maaperäeliöstökin on monimuotoista.

Maaperän monimuotoisuus pähkinänkuoressa

Maaperän eliöstön monimuotoisuus on valtava, ja se muodostaa yli neljänneksen koko maailman biodiversiteetistä. Maaperän eliöstö hajottaa eloperäistä ainesta ja kierrättää useita ravinteita (erityisesti N, P ja S). Maaperän eliöt myös puhdistavat peltoa orgaanisista vierasaineista.

Maan rakenne vaikuttaa lähes kaikkiin maan ominaisuuksiin ja prosesseihin. Avainasemassa ovat ns. makrohuokoset, joiksi luokitellaan halkaisijaltaan 0,03 mm suuremmat huokoset. Maahan luonnostaan syntyviä makrohuokosia ovat esimerkiksi lierokanavat. Sadevesi imeytyy helposti makrohuokosiin ja poistuu painovoiman vaikutuksesta. Nopea veden imeytyminen puolestaan vähentää pintavirtauksen sekä sitä kautta eroosion ja fosforin huuhtoutumisen riskiä. Pintamaan muruja eli aggregaatteja pitävät osaltaan koossa mikrobien limaeritteet ja sienirihmat. Kosteissa oloissa maan kaasut vaihtuvat makrohuokostoa pitkin. Huono kaasujen vaihto puolestaan heikentää juurten hapen saantia ja lisää typen kaasumaisia päästöjä. Makrohuokoset ovat myös juurten kasvureittejä.

Maaperäeliöiden runsauksia suomalaisessa peltomaassa (Palojärvi ym. 2002)

Eliöryhmä

[yksikkö]

Runsaus

Mikrobit eli pieneliöt

[kpl kg-1]

0,25–1 * 1010

 

[kg N ha-1]

60–100 (n. 1 %)

Mikrofauna

[kpl kg-1]

 

     Sukkulamadot

 

4 000–19 000

Mesofauna

[kpl kg-1]

 

     Hyppyhantäiset

 

60–330

     Punkit

 

80–320

     Änkyrimadot

 

30–390

Makrofauna

[kpl m-2]

 

     Lierot

 

0–99

Mikrobit eli pieneliöt ovat maaperän pienimpiä asukkeja. Tärkeimmät ryhmät ovat pääasiassa yksisoluisina esiintyvät bakteerit ja arkeoni sekä rihmamaisesti kasvavat mikrosienet. Pienestä koostaan huolimatta peltomaan muokkauskerroksessa mikrobisoluihin on sitoutunut jopa 80–100 kg typpeä. Maaperän eläimet jaetaan koon mukaan ryhmiin: mikrofauna 2–100 µ; mesofauna 0,1–2 mm; makrofauna >2 mm.

Luonnonlaitumet

Mitä tarkoittaa luonnonlaidun?

Luonnonlaidun tarkoittaa maatalousympäristössä pellon ulkopuolella sijaitsevaa niittyä tai puutonta tai vähäpuustoista aluetta, jota ei lannoiteta ja jonne ei viedä rehua. Luonnonlaitumia voivat olla perinteisten laidunalueiden ja niittyjen lisäksi muun muassa metsäsaarekkeet ja pitkään laidunnetut muokkaamattomat suojavyöhykkeet. Luonnonlaidunta hoidetaan laiduntamalla tai niittämällä. Tässä tekstissä luonnonlaidun-termi tarkoittaa edellä mainittuja yleisiä luontotyyppejä ja alueita. Jos haet luonnonlaitumelle tukea, niin perehdy erikseen tukiehtoihin ja niiden termeihin Ruokaviraston verkkosivustolla.

Huomioi, että luonnonlaidun ei ole nykytilassaan perinnebiotooppi, mutta se voi ajan myötä kehittyä sellaiseksi. Joskus luonnonlaitumen erottaminen perinnebiotoopista voi olla hankalaa, joten varmista omasta ELY-keskuksestasi, onko alueella inventoitu perinnebiotooppeja tai pyydä neuvoja käymään ja arvioimaan mahdollista luonnonlaidun- tai perinnebiotooppialuetta.

Perinnebiotooppi: Perinnebiotooppeja ovat kedot, niityt, hakamaat ja metsälaitumet, jotka ovat perinteisen karjatalouden muovaamia, yleensä runsaslajisia elinympäristöjä. Ne ovat tuottaneet karjan tarvitseman talvirehun tai olleet laitumina. Perinnebiotooppeja on perinteisesti hoidettu niittämällä tai laiduntamalla. Niitä ei ole lannoitettu, muokattu tai kylvetty. Lue perinnebiotoopeista tarkemmin niistä kertovassa verkkokokonaisuudessa.

Millaista hyötyä luonnonlaitumesta on tilallesi?

Luonnonlaidun tuottaa tilallesi hyötyjä niin maiseman kuin monimuotoisuudenkin näkökulmasta. Luonnonlaidunten eliöstö on rikasta, ja niillä voi elää jopa uhanalaisia lajeja. Jos luonnonlaidun sijaitsee pellon vieressä, pellolla luonnonlaitumelta vierailevat pölyttäjät ja muut hyötyhyönteiset ovat eduksi myös viljelylle.

Voit pelastaa itsellesi tärkeän maiseman hoitamalla aluetta luonnonlaitumena. Umpeenkasvaneen alueen hoito saa tilasi maiseman monipuolistumaan. Luonnonlaidunalue voi olla myös matkailuyritykselle lisäarvoa tuottava vierailukohde.

Maisema monipuolistuu

Luonnonlaidun tuo tilasi maisemaan monipuolisuutta ja vaihtelevuutta. Voit esimerkiksi jättää luonnonlaitumelle maisemapuita, avartaa maisemaa, perustaa avoimen niityn tilallesi tai luoda lajistoltaan vaihtelevia reunavyöhykkeitä.

Luonnonlaitumia sisältävä maisema muistuttaa monia myös perinteisistä maalaismaisemista. Maisema on suuri ilo niin tilan omistajalle kuin vaikkapa ohi ajaville autoilijoillekin. Maisema-arvoista on hyötyä erityisesti matkailuyritykselle, sillä luonnonlaidun ja siellä laiduntavat eläimet ovat mielenkiintoinen nähtävyys matkailijoille. Luonnonlaitumen maisema-arvo on siis suuri.

Kasvi- ja eläinlajisto monipuolistuu

Luonnonlaitumet ovat oikeita monimuotoisuuskeitaita, sillä niiden kasvillisuuden rakenne ja luonnon mosaiikkimaisuus lisäävät lajiston monimuotoisuutta. Ne houkuttelevat maatalousympäristöön lisää kasvi-, sieni-, hyönteis- ja lintulajeja, sillä ne tarjoavat monia erilaisia elinpaikkoja eri lajeille. Mitä enemmän lajeja maatalousympäristössä on, sitä paremmin koko tila ja sen ympäristö voivat. Kun lajeja on paljon, erilaisilla kasvitaudeilla ja tuhohyönteisillä on enemmän luontaisia vastustajia.

Erityisesti laiduntavat eläimet lisäävät luonnon monimuotoisuutta. Lantakasoissa elää monenlaisia hyönteisiä, jotka ovat ravintoa petohyönteisille, pikkunisäkkäille ja linnuille, kuten kottaraisille ja pääskysille. Lanta lisää laitumen maaperäeliöstön aktiivisuutta ja monipuolinen hajottajaeliöstö torjuu loisia.  

Luonnonlaitumen hoidon tavoite on, että alueen ravinteikkuus vähenee, sillä monet vaateliaat niittykasvit vaativat ravinneköyhän maaperän. Kun aluetta hoidetaan hyvin, maaperästä voi vuosien mittaan herätä harvinaisiakin kasveja. Näiden kasvien siemeniä on voinut varastoitua maaperän niin sanottuun siemenpankkiin. Kasvi- ja eläinlajiston kehittymisen tarkkailu on vuosien mittaan yhä koukuttavampaa, kun huomaat, millaisia vaikutuksia työskentelylläsi on ollut luonnolle ja sen monimuotoisuudelle.

Tuotantoeläinten hyvinvointi lisääntyy

Laiduntaminen on eläimille hyväksi. Ne pääsevät toteuttamaan lajinsa mukaista käyttäytymistä, syömään, lepäämään ja kulkemaan vapaasti. Maastonmuodoiltaan vaihtelevilla luonnonlaitumilla eläimet saavat erilaista liikuntaa ja monimuotoinen kasvillisuus tarjoaa monipuolista ravintoa, joka voi parantaa eläinten vastustuskykyä. Laidunnus parantaa eläinten lihas- ja sorkkaterveyttä.

Luonnonlaitumen hoidon tavoite

Luonnonlaitumen hoidon tavoite on, että alueen ravinteikkuus vähenee, sillä monet vaateliaat niittykasvit vaativat ravinneköyhän maaperän. Luonnonlaitumen hoidon tärkeä tavoite on myös alueen avoimuus, jotta valo ja lämpösäteily pääsevät maahan. Tämä luo kasvillisuudelle ja hyönteisille uusia tärkeitä elinpaikkoja, ja alueen pienilmasto muuttuu lämpimäksi.

Kun aluetta hoidetaan hyvin, maaperästä voi vuosien mittaan herätä harvinaisiakin kasveja. Näiden kasvien siemeniä on voinut varastoitua maaperän niin sanottuun siemenpankkiin. Kasvi- ja eläinlajiston kehittymisen tarkkailu on vuosien mittaan yhä koukuttavampaa, kun huomaat, millaisia vaikutuksia työskentelylläsi on ollut luonnolle ja sen monimuotoisuudelle.

Mistä tunnistat sopivan luonnonlaitumen?

Monilta tiloilta voi löytyä sopiva kohde luonnonlaitumeksi, myös sinun tilaltasi. Sopivan luonnonlaitumen löytämiseksi tarkkaile uusin silmin maatilasi ympäristöä ja luontoa. Luonnonlaidun ei välttämättä ole ensikatsomalta runsaslajinen, mutta maastoa tutkimalla voit löytää sopivan luonnonlaidunalueen merkkejä.

Mistä tunnistat hyvän luonnonlaitumen:

  • Sillä on laidunnus- tai niittohistoriaa
  • Sitä ei ole muokattu vuosikymmeniin
  • Se on sekapuustoinen ja lehtipuuvaltainen
  • Se on avoin tai puoliavoin niittymäinen alue
  • Se on helposti raivaamalla kunnostettavissa
  • Se tuottaa tarpeeksi rehua koko kasvukauden ajan
  • Se on eläimille turvallinen
  • Se on helposti aidattavissa ja valvottavissa
  • Se on laiduntavalle eläinlajille riittävän suuri

Arvioi alueen sopivuutta luonnonlaitumeksi seuraavien kysymysten avulla:

  • Onko alueella syötävää laiduneläimille, kuten erilaisia heiniä tai ruohokasveja?
  • Onko alueella merkkejä aiemmasta laidunnuksesta? Ovatko vanhempien puiden alaoksat harvassa? Entä onko alueella vanhoja kiviaitoja, piikkilanka-aitoja tai muita aiempaan laidunnukseen viittaavia rakenteita?
  • Onko alueella vanhoja, isoja puita tai niittykasvillisuuslaikkuja?
  • Tunnistatko alueelta harvinaisia niittykasveja tai karuissa oloissa viihtyviä lajeja?

Jos vastasit yhteenkin näistä kyllä, niin harkitse aluetta luonnonlaitumeksi. Paras aika luonnon tarkastelulle on loppukevät ja alkukesä. Jos sinulla ei ole laiduneläimiä, niin voit esimerkiksi tarjota aluetta lähitiloille kesälaitumeksi. Muista kuitenkin tällöin tehdä kirjallinen sopimus hoidosta, sillä hyvin suunniteltu yhteistyö on kaikkien osapuolten etu. Lue aiheesta tarkemmin Laidunpankin verkkosivuilta ja tutustu Sopimuslaidunnusoppaaseen: https://www.laidunpankki.fi/laidunnustietoa.

Niittämällä on helppo hoitaa esimerkiksi pieniä ja tasaisia alueita. Koneellinen niitto sopii tasaisille, kuiville ja kivettömille alueille. Niittäminen synnyttää hyvin uniikin maiseman ja lajiston. Seuraavaksi kerrotaan luonnonlaitumen hoidosta sekä laiduntamalla että niittämällä.

Suunnittele luonnonlaitumen hoitoa

Kun olet varmistunut siitä, että alue on sopiva luonnonlaitumiseksi, sinun kannattaa tehdä suunnitelma alueen hoitamisesta. Jos haet luonnonlaidunkohteelle tukea, perehdy huolellisesti Ruokaviraston tukiehtoihin, ja tee suunnitelma alueen hoitamisesta esimerkiksi tukiehtoihin perehtyneen neuvojan kanssa. Jos saat kohteelle tukea, niin hoitosuunnitelma on pakollinen ja sitä on noudatettava tarkasti.

Jos sinulla on laiduneläimiä

Luonnonlaitumien hoitaminen on helpointa laidunnuksella. Huomioi, että laidunnusta on suunniteltava etukäteen sekä seurattava laidunnuskauden aikana. Muista, että voit myös tarjota omia eläimiäsi laiduntajiksi muille tiloille.

Pohdi laidunnuksen suunnittelussa ainakin seuraavia asioita:

  1. Laidunnuksen aloituksen ajankohta, eli milloin lasket eläimet laitumelle.

Vinkki: Eläimet kannattaa laskea laitumelle yleensä jo varhain keväällä, sillä silloin laitumen kasvillisuus kasvaa voimakkaasti, jolloin eläimille on tarjolla runsaasti ravintorikasta ruokaa. Rantalaitumilla kiinnitä kuitenkin huomiota lintujen pesimäaikoihin, sillä laiduntavat eläimet saattavat polkea pesiä.

  1. Laidunnuspaine, eli minkä verran laiduneläimiä sinulla on tietyllä alueella.

Vinkki: Laidunnuspaine voi olla ensimmäisinä vuosina korkea, sillä alueen ravinteikkuutta on tarkoitus vähentää. Tarkkaile laidunnuspainetta kuitenkin koko laidunnuskauden ajan, jotta eläimille riittää alueella tarpeeksi syötävää. Varaudu laidunnuspaineen säätämiseen vuosien välillä ja myös kasvukauden aikana, eli saatat joutua hakemaan eläimet tai osan niistä jo suunniteltua aiemmin laitumelta pois.

  1. Lohkottaminen, eli jätätkö osan alueesta ns. lepäämään joksikin aikaa kasvukauden aikana tai koko kesäksi

Vinkki: Lohkottamisella voit vaikuttaa siihen, että alueella riittää syötävää eläimille koko kasvukauden. Lohkottamisella voit myös suojella alueella mahdollisesti kasvavia uhanalaisia kasveja. Lohkottamisella voidaan vähentää myös laiduneläinten loispainetta. Lepovuoden aikana lohkon kasvilajeilla on mahdollisuus siementää ja levitä voimakkaammin.

Huomioi kuitenkin lepovuoden suunnittelussa Ruokaviraston tukiehdot, jos olet hakenut kohteelle tukea.

  1. Aitojen ja mahdollisten ylityssiltojen teko, eli millaiset aidat rakennat, ja tarvitsevatko eläimet kosteisiin kohtiin ylityssiltoja.

Vinkki: Alusta lähtien kannattaa panostaa hyviin ja kestäviin aitoihin. Tämä antaa mielenrauhaa.

Huomioi, että jos alueella liikkuu paljon suurpetoja, niin petoaidan rakentaminen voi olla tarpeellista. Voit suojata eläimiä myös laumanvartijakoirien avulla.

  1. Eläinten suojat, eli pohdi, onko laitumella tarpeeksi suojaa eläimille erilaisissa sääolosuhteissa.

Vinkki: Naudoille riittävät suojaksi puut, mutta lampaat voivat tarvita aukeammilla alueilla suojakatoksen.

Laiduneläimissä on eroja

  • Lammas: Viihtyy vaikeakulkuisessakin maastossa, mutta ei niin hyvin kosteilla laitumilla. Syö valikoiden, joten laiduntamisen lisäksi alue voi tarvita niittämistä etenkin heinäisissä kohdissa. Lammas ei myöskään syö korsiintunutta kasvustoa, joten ne ovat tehokkaimpia laiduntajia silloin, kun kasvusto on nuorta. Ne ovat kuitenkin tehokkaita vieraslajien poistossa, eli lampaat syövät mielellään esimerkiksi jättipalsamia. Lampaat ovat herkkiä loisille.
  • Nauta: Viihtyy kaikenlaisilla laitumilla ja soveltuu myös kosteille laitumille, kuten rantalaitumille. Nauta on suosittu laiduntaja, sillä ne eivät ole nirsoja.
  • Hevonen: Viihtyy monenlaisilla laitumilla. Syö kasvillisuutta hyvin tarkasti, mutta saattaa tallata polkuja herkemmille alueille.
  • Yhteislaidunnus: laidunnetaan kahta tai useampaa eläinlajia samalla laidunalueella yhtä aikaa tai peräkkäin. Voit käyttää yhteislaiduntamiseen lampaita ja hiehoja tai lampaita ja emolehmiä vasikoineen. Hevoset, naudat ja lampaat pärjäävät myös samalla laitumella. Yhteislaitumilla laidunalue kuluu tasaisemmin ja syömättömien hylkylaikkujen määrä vähenee.

Jos sinulla ei ole laiduneläimiä

Luonnonlaitumien hoitamiseen on monia mahdollisuuksia, vaikka et itse omistaisi eläimiä. Voit esimerkiksi laittaa https://www.laidunpankki.fi/ -sivustolle ilmoituksen ja tarjota laidunalaa lähialueen eläintiloille. Muista tällöin tehdä hoitamisesta kirjallinen suunnitelma eläinten omistajan kanssa.

Pienempiä aloja voi hoitaa myös niittämällä. Niittäminen on työlästä, mutta myös palkitsevaa, sillä se synnyttää lajistoltaan hyvin uniikkeja niittyjä.

Jos suunnittelet hoitoa niittämällä, huomioi hoidon suunnittelussa seuraavat asiat:

  • Jos alueen kasvillisuus on hyvin rehevää, se kannattaa niittää ensimmäisinä vuosina kaksikin kertaa kesän aikana. Niitä ensimmäisen kerran ennen reheväkasvuisten lajien, kuten korkeat heinät ja koiranputki, kukintaa.
  • Tarvitset niittämiseen erilaisia välineitä. Mitä niittovälineitä sinulla on itselläsi ja miten ne sopivat alueen niittämiseen? Pystytkö niittämään alueen kasvillisuutta monipuolisesti?
    • Huomioi, että luonnonlaidunta on niitettävä leikkaavateräisillä välineillä.
  • Mieti, kuinka käsittelet niittojätteen. Niittojäte on korjattava pois, jotta maaperän ravinteikkuus vähenee. Niittojätteen voi esimerkiksi kompostoida tai sitä voi tarjota esimerkiksi naapurissa sijaitsevalle karja- tai hevostilalle hyödynnettäväksi.
  • Voit lukea niittämisestä tarkempia ohjeita perinnebiotooppien hoito-ohjeista (linkki tulossa myöhemmin).

Huomioi suunnittelussa myös nämä

  • Onko kohteella harvinaisia tai uhanalaisia lajeja tai sijaitseeko se Natura 2000 -alueella tai suojelualueella? Jos et tiedä, voit pyytää neuvojaa tai ELY-keskuksen asiantuntijaa arvioimaan tätä. Yleensä tällaisilla alueilla saa laiduntaa, mutta uhanalaisten lajien säilyttäminen voi vaatia sinulta joidenkin hoitotoimien mukauttamista, esimerkiksi eläinten laidunalueen rajaamista. Sijainti Natura 2000 -alueella tai suojelualueella edellyttää alueen rauhoitusmääräysten noudattamista ja hoidon tarkempaa suunnittelua. Näillä alueilla kannattaa pyytää neuvoa ELY-keskuksen asiantuntijalta.
  • Eläinten luonnonlaiduntaminen voi edesauttaa saamaan lihasta hieman korkeampaa hintaa. Lue Luonnonlaidunlihan tuottajat ry:n verkkosivustolta lisää luonnonlaidunlihan brändäyksestä.
  • Matkailuyritykselle tilan läheisyydessä sijaitseva luonnonlaidun voi olla yksi valttikortti. Mieti, kuinka tuot yrityksesi markkinoinnissa esiin luonnonlaidunkohteen maisema-arvot ja kohteen monipuolisen lajiston tuottamat hyödyt suomalaiselle luonnolle.
  • Alueen hoitaminen vaatii välillä aikaa, jaksamista ja hoidon alkuvaiheessa myös rahaa. Mieti omaa jaksamistasi, mahdollisuuksia sitoutua alueen pitkäjänteiseen hoitoon sekä sitä, mistä voit saada rahoitusta alueen hoitoon.

Kuinka hoidat luonnonlaidunta?

Aloita peruskunnostamalla

Monilla luonnonlaitumilla tarvitaan aluksi peruskunnostusta. Peruskunnostus tarkoittaa lähinnä puuston ja vesakon raivausta ja poistoa, vanhojen piikkilankojen poistoa sekä aitaamista. Muista, että maaperää ei saa muokata tai lannoittaa. Varaudu myös ongelmakasvien poistoon alueelta. Ongelmakasveja ovat nopeasti leviävät ja rehevöitymistä aiheuttavat kasvit, kuten nokkonen, vadelma sekä haitalliset vieraslajit, kuten lupiini ja jättipalsami. Varaudu peruskunnostamisessa siihen, että se vie aikaa. Peruskunnostuksen työläin vaihe on raivattujen puiden pois vieminen alueelta.

Hoida pitkäjänteisesti

Aloita alueen säännöllinen laidunnus tai niitto peruskunnostuksen jälkeen tai sen kanssa samaan aikaan. Seuraa laidunnuksen tehoa varsinkin alkuvaiheessa. Voit tarvittaessa täydentää hoitoa niitolla ja ongelmakasvien sekä haitallisten vieraslajien poistolla.

Luonnonlaitumen monimuotoisuus- ja maisema-arvot kasvavat kukoistukseensa noin kymmenessä vuodessa riippuen siitä, millainen lähtötaso luonnonlaitumella on ollut.

Tarkkaile

  1. Lajiston kehittymistä

Luonnonlaitumen lajiston kehittymisen tarkkailu on kiehtovaa. Maaperä on voinut säilöä harvinaisten kasvilajien siemeniä, jotka aloittavat kasvamisen olosuhteiden muututtua oikeanlaisiksi hoitamisen myötä. Kun alueen kasvilajiston monimuotoisuus lisääntyy, sinne voi myös muuttaa uusia lintu- tai hyönteislajeja. Alueen hoitaminen voi tuottaa hyvin ainutlaatuisen maiseman, joka löytyy vain sinun tilaltasi.

  1. Laidunnuspainetta

Laidunnuspaine voi olla luonnonlaitumella aluksi suuri, mutta muutamien vuosien kuluessa sitä kannattaa pienentää. Laidunnuspaineeseen vaikuttaa myös kesän säät. Sateisena kesänä ravintoa voi olla joitakin vuosia enemmän tarjolla, kun taas kuivana kesänä voit joutua vähentämään laidunnuspainetta normaalista.

Eri lajit hyötyvät erilaisista laidunnuspaineista ja -ajankohdista. Laidunnuspaine voi vaihdella ajallisesti ja alueellisesti, ja sen vaihtelu lisää luonnon monimuotoisuutta. Toisinaan alueella voi olla ylilaidunnusta, mutta silloin alueen pitää olla levossa kauemmin. Eläinten hyvinvointi ja riittävä rehun määrä on tärkeintä laitumella. Voit suojella alueen harvinaisia lajeja paremmin esimerkiksi niin, että lohkot alueen useampaan laidunlohkoon.

  1. Rehevöitymistä ja vieraslajeja

Jos laidunnuspaine tai niitto eivät ole riittäviä, alue alkaa rehevöityä ja pusikoitua. Esimerkiksi paju on nopea kasvamaan ja umpeuttamaan maisemaa. Jos huomaat rehevöitymistä, lisää laidunnuspainetta tai niitä rehevöitynyt alue. Kuljeta niittojäte alueelta pois rehevöitymisen pysäyttämiseksi. Jos huomaat että laidunnus tai niitto ei riitä pitämään puun taimia ja vesoja poissa, raivaa ne mahdollisimman nuorina työmäärän minimoimiseksi.

Tarkkaile haitallisten vieraslajien, kuten lupiinin ja jättipalsamin esiintymistä. Jos huomaat alueella haitallisen vieraslajin, aloita sen torjuminen heti, sillä torjunta käy vaikeammaksi lajin levitessä. Kiinteistön omistajalla on velvollisuus huolehtia haitallisten vieraslajien hävittämisestä tai leviämisen rajoittamisesta. Lue aiheesta lisää vieraslajit.fi-verkkosivustolta

  1. Eläinten hyvinvointia

Laidunkauden aikana tärkeintä on tarkkailla eläinten hyvinvointia. Kiinnitä huomiota eläinten terveyteen ja siihen, riittääkö alueen rehuntuotto vai pitääkö eläinmäärää vähentää. Huolehdi, että eläimillä on riittävästi suojaa erilaisia säitä vastaan.

Luonnonlaitumilla on myös isompi loisriski verrattuna peltolaitumiin, mikä johtuu jatkuvasta laidunnuksesta ja maan muokkaamattomuudesta. Kosteat olosuhteet lisäävät loisriskiä varsinkin lampailla. Laita karitsat mahdollisimman puhtaille, loisvapaille laitumille. Vähennä loispainetta lepovuosilla ja hyvällä laidunkierrolla.

Nauti ja kerro tuloksista!

Luonnonlaitumen hoitaminen on palkitsevaa! Jotta voit seurata hoidon tuloksia konkreettisesti, pidä hoitopäiväkirjaa. Näin voit paremmin seurata alueen kehitystä sekä muistat, millainen hoito on tuottanut alueella hyviä tuloksia, ja mitkä ovat olleet sellaisia asioita, joita ei kannata tehdä enää uudelleen. Myös ulkopuolinen neuvoja voi auttaa huomaamaan esimerkiksi alueen lajiston muutokset.

Jos tilallasi on esimerkiksi sosiaalisen median tili, niin kerro myös seuraajillesi tekemästäsi tärkeästä työstä luonnon monimuotoisuuden ja eläinten hyvinvoinnin eteen.

Arkipäiväiset teot

Jokainen maatila hyötyy monimuotoisesta luonnosta

Maatalousluonnon monimuotoisuudesta huolehtiminen on yksi viljelijän tärkeitä tehtäviä, ja sen lisääminen viljelyn ohessa on mahdollista jokaisella maatilalla. Monimuotoinen luonto tuo sekä säästöjä että näkyy euroina esimerkiksi satotasojen kasvussa. Vaihtoehdot ja keinot vaihtelevat jonkin verran tilan luonnonolosuhteiden mukaan: onko tila vesistöjen äärellä vai metsäisellä alueella tai mikä on tilan tuotantosuunta tai maankäytön historia.

Luonnon monimuotoisuutta voit edistää sekä viljelylohkoilla että pellon ulkopuolisilla alueilla, ja joskus ratkaisut voivat olla hyvinkin yksinkertaisia toteuttaa.

Huomioi myös, että saatat tehdä joitakin asioita vain vanhan tavan takia. Oman toiminnan vaikutusten pohtiminen on meille jokaiselle välillä hyväksi. Tärkeintä on, että olet utelias ja kiinnostunut monimuotoisuuden edistämisestä!

Millaista hyötyä monimuotoinen luonto tuottaa tilallesi?

  • Luonnon omat prosessit vähentävät muun muassa tuholais- ja kasvitautipainetta.
  • Pölyttäjien elinolojen parantaminen vaikuttaa positiivisesti satojen määrään ja laatuun.
  • Monimuotoinen maaperäeliöstä lisää maaperän tuottavuutta ja takaa tasaisemmat satotasot.
  • Kun jätät tuotannossa hankalasti hyödynnettävät pellot ja reunavyöhykkeet monimuotoisuusalueiksi, säästät aikaasi ja tuotantopanoksia kannattavammille lohkoille.
  • Monimuotoinen maisema toimii käyntikorttina maaseudulle ja maataloudelle. Kuluttajat ovat yhä kiinnostuneempia, miten ruoka tuotetaan ja miten ympäristöasiat huomioidaan maatiloilla.
  • Luonnon monimuotoisuuden edistäminen on tärkeä imagotekijä. Sitä voi tuotteistaa ja siitä voi saada lisätuloa tuotteen hinnassa.
  • Monimuotoisuuden edistämiseen on myös tarjolla monenlaisia tukimuotoja. Tutustu tukiehtoihin Ruokaviraston sivuilla.

Suunnittele ja kerää kokemuksia oman tilasi mahdollisuuksista luonnon monimuotoisuuden edistämiseen. Ota suunnittelussa huomioon tilasi arkityöt, omat voimavarasi ja pohdi myös sitä, missä asioissa voit tehdä yhteistyötä muiden tilojen kanssa. Hyvällä suunnittelulla voit parantaa ympäristön tilaa ja samalla tehostaa tilasi tuotantoa. Tutki tilasi ympäristöä sekä maastossa että kartalla, jotta huomaat tilasi monimuotoisuuskohteet. Voit myös teettää tilallesi ympäristösuunnitelman monimuotoisuusasioihin perehtyneen neuvojan avustuksella. Etsi itsellesi sopiva neuvoja Neuvojarekisteristä: https://tilaneuvojat.ruokavirasto.fi/#/fi

Suosi kasvillisuutta pientareilla ja ojien varsilla

Pientareet ovat tärkeä elinympäristö peltojen lajistolle. Niiden kasvusto on usein monilajista, jolloin ne tarjoavat ravintoa sekä pesä- ja talvehtimispaikkoja muun muassa hyönteisille. Linnuille ja pikkunisäkkäille ojanpenkka taasen tarjoaa suojaa peltokoneilta ja pedoilta.  

Huomioi pientareiden niittämisessä se, että monet linnut tekevät pesänsä piennarheinikkoon tai pensaikkoon. Niitä pientareet vasta heinäkuun jälkeen tai myöhemmin. Kun jätät niittoihin välivuosia tai nostat niittoterän ajoittain hetkeksi ilmaan, saat erilaista piennarkasvillisuutta.  

Korkea piennarkasvillisuus tarjoaa suojaa eliöille myös talvella. Voit lisätä monimuotoisuutta niin, että pelloillasi on mahdollisimman leveät pientareet. Huomioi kuitenkin, että jos teet tukiehtoja leveämmän pientareen, niin siitä on tehtävä oma kasvulohko tukihaussa.

Jätä pientareille kasvamaan yksittäisiä puita niitty- ja heinäkasvillisuuden lisäksi. Tämä vaatii hieman suunnittelua ja miettimistä, sillä helpointahan olisi vain niittää kaikki pientareet kerralla. Esimerkiksi pajut ovat kuitenkin pölyttäjille kevään ensimmäisiä kasveja, joista ne saavat ruokaa, joten niiden säilyttäminen ojanvarsilla on erityisen tärkeää. Kasvukaudella puut ja pensaat tuovat suoja- ja levähdyspaikkoja pedoilta, helteeltä ja tuulelta. Voit parantaa mesipistiäisten ja perhosten elinoloja tekemällä puukujanteita ja pensasaitoja.

Pellon pientareelle jätetty puu tai pensas kasvaa nopeasti, joten niitäkin on leikattava silloin tällöin. Peltoaukean puut ja tolpat ovat monen linnun suosimia tähystys- ja laulupaikkoja. Monella tilalla maisemassa on useamman sukupolven ajan katseltu maisemapuita. Liian innokkaalla pientareiden raivauksella maisemapuut eivät uusiudu. Huomioi, että puiden ja pensaiden juuret tunkeutuvat helposti salaojastoon, joten muista poistaa puut ja pensaat laskuaukkojen ja salaojakaivojen lähistöltä.  

Suunnittele ojia uudelleen

Huolehdi säännöllisesti peltojesi vesitalouden toimivuudesta. Voit parantaa monimuotoisuutta ojien perkauksen yhteydessä tekemällä pellon reunoille pieniä lampareita, tai kaivamalla reunaojan yhtä osuutta leveämmäksi. Tällöin vettä varastoituu ojaan pidemmäksi aikaa. Voit täyttää kaivumassoilla pellon notkokohtia. Jos teet lampareita, niin saat enemmän kaivumassoja käyttöön pellon perusparannuksiin. Kun suunnittelet hieman enemmän ojaa viivasuoran ja muotoon kaivetun sijasta, niin saat lisättyä monimuotoisuutta.

Monipuolista viljelyä

Nykyisessä viljelymaisemassa tyypillisiä ovat isot lohkot ja laajat samaa viljelykasvia kasvavat pellot, mutta myös tällaisilla tiloilla on paljon mahdollisuuksia monimuotoisuuden edistämiseen.

Tässä muutamia käytännön vinkkejä viljelyn monipuolistamiseen:

  • Valitse vierekkäisille peltolohkoille eri kasvilajit, vaikka viljelisitkin vain muutamaa kasvia.
  • Vuorottele kevät- ja syyskylvöisiä kasveja viljelykierrossa.
  • Jaa isoja lohkoja kasvulohkoihin.
    • Vinkki: Erityisen tehokas keino monimuotoisuuden edistämiseksi on jättää ison lohkon keskelle viljelykasvulohkojen väliin kaistoja, joihin kylvetään kukkivia kasveja. Tämä soveltuu isoille (yli 10 ha) lohkoille, mutta vaatii tarkempaa suunnittelua. Varaudu kuitenkin pieneen lisätyöhön pelto- ja kylvötöissä ja kasvulohkojen piirtämisessä tukihakemuksen yhteydessä.
  • Lisää viljelykasvien valikoimaan eri sukuisia tuotantokasveja, kuten palko- ja öljykasveja, jotta saat hyvän esikasviarvon lisäksi monimuotoisuutta myös maaperään. Kun monipuolinen viljelykierto toteutuu kaikilla viljelylohkoilla, maatilasi viljelymaisema kehittyy luonnostaan monimuotoiseksi. 
    • Härkäpapu, rypsi, tattari ja apilat ovat hyviä mesikasveja luonnonpölyttäjille.
    • Viherlannoituskäyttöön tarkoitettu nurmikasvusto on erinomainen maan kasvukunnon parantaja.
    • Apila on hyvä typensitoja. Mesikasvi taasen parantaa syvällä paalujuurellaan maan rakennetta.
  • Viljele syyskylvöisiä kasveja ja jätä talviaikaista kasvipeitettä. Ne antavat ravintoa ja suojaa peltolajistolle syksyllä ja talvella. Maaperä on luonnossakin kasvillisuuden peittämä. Suorakylvössä ja uudistavassa viljelytavassa perus- ja kylvömuokkausta vähennetään.
  • Muokkauksen vähentäminen on hyväksi maaperälle, mutta se voi lisätä rikkaruohojen torjuntatarvetta. Muokkaamisessa on monimuotoisuuden kannalta myös hyviä puolia, sillä jotkut lajit, kuten uhanlainen peltosirkku, suosivat paljasta maata reviirillään.

Käytä kasvinsuojeluaineita hallitusti

Kasvinsuojeluaineiden tai niiden hajoamistuotteiden vaikutuksesta luonnon monimuotoisuuteen on vähän tutkittua tietoa. Monet rikkakasvit ovat tärkeitä ravintokasveja hyönteisille, joita taasen peltolinnut ja nisäkkäät syövät. Ottamalla luonnonmukaisen viljelyn menetelmiä käyttöön voit vähentää kasvinsuojeluaineiden haittoja. Jos viljelet monipuolisesti erilaisia tuotantokasveja, voit vaihdella käytettäviä kasvinsuojeluaineita. Tämä ehkäisee aineille resistenttien rikkakasvikantojen syntyä. 

Huomioi torjuntatoimenpiteiden ajoituksessa lintujen ja muiden eläinten pesät ja poikueet, eli levitä kasvinsuojeluaineita tuulettomalla säällä yöaikaan. Useimmat tärkeimmistä pölyttäjähyönteisistä eivät ole yöllä aktiivisia, ja aine ei leviä ympäristöön, kun sää on tyyni.

Ehkäise kasvitauteja hyvällä viljelykierrolla ja sekaviljelyllä. Kasvunsuojeluaineiden käytössä ongelmana on usein se, että samalla hävitetään tuholaisten luontaisia vihollisia. Alenna tuholaispainetta niin, että viljelet seoksessa kukkivia kasveja, sillä ne parantavat tuholaisille luontaisten vihollisten ja pölyttäjin elinoloja.

Sekaviljelystä hyvä esimerkki on härkäpavun ja vehnän viljely seoskasvustona. Seoksen korjuu ja markkinointi vaatii uuden opettelua, ja kotieläintilalla se on helpoimmin toteutettavissa. Yksi sekaviljelyn muoto on kylvää eri lajit vierekkäisiin kaistoihin. Kaistasekaviljelyssä sadon käsittely on yksinkertaisempaa kuin seosviljelyssä, mutta suunnitteluun ja kylvötyöhön kuluu enemmän aikaa. 

Lue lisää sekaviljelystä: https://www.ilmastoviisas.fi/tietopaketit/sekaviljelylla-satovarmuutta-ja-ymparistohyotyja/ 

Syyskasvien viljelyn haasteena on usein talvituhojen tekemät aukkopaikat. Hoida pienialaisia aukkopaikkoja kasvinsuojeluaineiden sijaan niittämällä niitä siimaleikkurilla tai niittokoneella pinta-alan mukaisesti. Voit kylvää koko lohkolle aluskasvin ja hyödyntää vaivanpalkaksi kerääjäkasvitukea. Valkoapila aluskasvina sitoo hiiltä ja typpeä ilmasta sekä tuottaa kukillaan mettä. Voit perustaa syyskasvin aukkopaikkaan myös monipuolisen kukkivan kasvuston.

Hyödynnä reunavyöhykkeiden ja peltojen ulkopuolisten alueiden potentiaali 

Peltojen reunavyöhykkeet, saarekkeet ja muut pienialaiset aktiiviviljelyn ulkopuoliset alueet voivat olla todellisia monimuotoisuuden keitaita. Reunavyöhykkeet tarjoavat suojaa, ravintoa ja pesimisympäristöjä hyönteisille, linnuille ja nisäkkäille. Reunavyöhykkeet sijaitsevat eri luontotyyppien välissä, kuten pellon ja metsän, ja siksi niiden lajisto on monipuolista.

Myös latojen ympäristöt, kivikasat, aidat ja vapaana rehottavat joutomaalaikut ovat monille eliöille tärkeitä.

Kun hoidat reunavyöhykkeitä ja pellon ulkopuolisia alueita, niin pohdi, missä tarvitaan hoitotoimia, missä ei tarvita ja mitä tavoittelet hoidolla. Hallitussa hoitamattomuudessa osa alueista tarvitsee kevyttä hoitoa ja kunnostusta, osa taas kannattaa jättää kokonaan hoitamatta. Turhaa siistimistä ei kannata tehdä, sillä se vie työaikaasi ja vähentää monimuotoisuutta. 

Säästä ja säilytä seuraavia asioita tilallasi:

  • Tiheikköjä ja kuusen taimiryhmiä, sillä ne toimivat suoja- ja pesimispaikkoina.
  • Puukujanteita, sillä ne suojaavat kasveja ja maaperää tuulelta ja eroosiolta.
  • Kuollutta puuta pysty- ja maapuuna, sillä kuollut puu tarjoaa elinympäristöjä ja ravintoa tuhansille eri eliölajeille, mm. hyönteisille, kolopesijöille, sienille ja sammalille. Eri puulajeille ja lahoamisvaiheille on oma erikoistunut lajistonsa. Etenkin järeät lahopuut ovat monimuotoisuudelle arvokkaita.
  • Vanhoja lehtipuita. Erityisen arvokkaita ovat haapa, raita ja jalot lehtipuut.
  • Pajupensaita, sillä ne ovat kevään ensimmäisiä mesikasveja. 
  • Joutomaalaikkuja, sillä takiais- ja ohdakekasvustot ovat pikkulintujen, kuten tiklien ravintoa ja nokkoskasvustot ovat nokkosperhosen toukkien ravintoa. 
  • Ladot, aitat ja vanhat hirsirakennukset, sillä Suomen mesipistiäisistä kolmannes on kolopesijöitä. Ne voivat siis pesiä lahopuiden lisäksi myös vanhoissa rakennuksissa. Rakennusten ympäristöjen monilajinen kasvillisuus antaa ravinto- ja suojapaikkoja. 

Hoida ja suosi  

  • Lisää reunavyöhykkeen vaihtelevuutta raivaamalla ja kevyillä harvennuksilla. Lisää puuston kerroksellisuutta ja suosi lehtipuita.
  • Säästä tiheikköjä ja vältä niiden liian voimakasta raivausta kerralla. Tällöin hillitset vesomista ja uusintaraivauksen tarvetta. Voit katkoa osan kuusen taimien latvoista ja pitää niitä matalana säännöllisellä latvomisella, jolloin taimi tuuheutuu ja antaa enemmän suojaa.
  • Älä käytä kasvinsuojeluaineita reunavyöhykkeillä. 
  • Tee tilaa kukkiville lehtipuille kuten tuomelle, pihlajalle ja raidalle, marjoville pensaille ja katajille, jaloille lehtipuille ja latvukseltaan suuriksi kasvaville maisema- ja pesäpuille.
  • Pidä kiviaidat, kivikasat ja latojen ympäristöt avoimena vesakosta.
  • Lisää lahopuun määrää. Tee osasta harvennettavista puista tekopökkelöitä katkaisemalla ne muutaman metrin korkeudelta. Jätä runkopuuta maahan lahoamaan sekä varjoisiin että paahteisiin ympäristöihin. 
  • Kerää oksat ja raivausjäte kasoihin. Jätä osa kasoista hyönteisten pesä- ja talvehtimispaikoiksi ja kuljeta loput pois rehevöitymisen vähentämiseksi
  • Pidä niittylaikut avoimena niittämällä tai raivaamalla. Köyhdytä alueen ravinteikkuutta keräämällä niittojäte pois.
  • Hoida laiduntamalla vanhoja perinnebiotooppeja ja puoliavoimia reunavyöhykkeitä. Erityisen arvokkaita ovat paahteiset ja vähäravinteiset kohteet, joilla elää monipuolinen joukko harvinaistuneita ketokasveja, mesipistiäisiä ja perhosia.
  • Pidä paahteiset avomaalaikut avoimena. Älä siis kasaa niiden päälle puutavaraa, paaleja tai maa-ainesta. Estä niiden vesakoituminen raivaamalla. Ylläpidä laikkua tai tee uusia varovasti pintamaata kauhalla raapimalla. Kulotus on myös yksi keino lisätä paahteisia laikkuja, mutta kiinnitä sen aikana turvallisuuteen erityistä huomiota.
  • Jätä osa pihanurmikosta leikkaamatta ja kehitä aluetta pihaniityksi. Voit myös kylvää kotimaisten niittykasvien siemeniä. Niitä tienvarret vasta niittykukkien kukinnan jälkeen. 
  • Torju vieraslajit heti, kun havaitset niitä.

Lisää laidunnusta 

Eläinten kaikenlainen suunniteltu laidunnus lisää luonnon monimuotoisuutta. Erityisen arvokasta laidunnus on luonnonlaitumilla ja perinnebiotoopeilla, mutta myös peltolaitumet ja pienialaisetkin laidunalueet tilakeskuksen ympäristössä ovat tärkeitä lajiston, kuten hyönteislajien, maaperän mikrobiston ja linnuston monipuolistamisessa. Lantakasoissa elää monenlaisia hyönteisiä, jotka tarjoavat ravintoa petohyönteisille, pikkunisäkkäille ja linnuille, kuten kottaraisille ja pääskysille. Lanta lisää laitumen maaperäeliöstön aktiivisuutta, ja monipuolinen hajottajaeliöstö torjuu loisia.  

Voit kunnostaa ja hoitaa umpeenkasvaneita alueita laidunnuksella. Se on edullinen keino laajoille ja vaikeasti ihmis- tai konevoimin hoidettaville alueille. Laiduneläimet ovat myös tehokkaita vieraslajien torjunnassa. Lisäksi laidunnus tuottaa virkistysarvoja ja elämyksiä ihmisille. 

Karjatilojen kannattaa lisätä laidunnusta monestakin syystä. Laidunnus lisää eläinten hyvinvointia ja terveyttä, kun laitumilla vapaasti kulkevat eläimet voivat toteuttaa lajinomaista käyttäytymistään. Liikunta vahvistaa eläinten elimistöä ja pitää sorkat terveinä. Luonnonlaitumilta voidaan hyödyntää luonnonvarainen kasvillisuus, jolloin peltonurmilla voidaan keskittyä talviaikaisen rehun tuottamiseen. Rannoilla, suojavyöhykkeillä ja kosteikoilla laidunnus vähentää alueen ravinteisuutta ja parantaa vesistön tilaa.   

Jos sinulla ei ole karjaa, voit tarjota laidunnukseen sopivia alueita karjatiloille tai vuokrata karjatiloilta eläimiä kesäkaudeksi omalle tilalle maiseman- ja luonnonhoitoon. Myös karjatilat voivat tarjota eläimiään muille tiloille luonnonlaitumien ja perinnebiotooppien kunnostajiksi tai kuntien viheralueiden hoitajiksi.

www.laidunpankki.fi on palvelu, josta voi etsiä laiduneläimiä tai ilmoittaa vapaista eläimistä tai laitumista. 

Tee suojapaikkoja 

Suojapaikkoja hyönteisille

Tee paaleista, risuista, kannoista ja muuten hankalasti hyödynnettävistä järeistä rungoista peltoaukealle hyönteisille suojapaikka. Valitse paikka niin, ettei se ole pahasti peltotöiden tiellä. Tee suojapaikka niin isoksi, että siitä saavat suojaa hyönteisten lisäksi pellolla ruokailevat linnut ja pikkunisäkkäät. Näin voit korvata maisemasta kadonneita latoja ja muita kohteita, joille ei enää ole käyttötarkoitusta nykyisessä peltoviljelyssä. Vähitellen suojapaikka muuttaa muotoaan, ja sinne kehittyy elinympäristöjä toisille lajeille. 

Voit tehdä suojapaikan myös pellon ulkopuoliselle reunavyöhykkeelle. Sopiva paikka voi löytyä myös sähkötolppien, siirtolohkareiden tai vastaavien pellolla sijaitsevien esteiden ympäriltä. Valitse mieluiten lämmin ja aurinkoinen paikka, joka on suojassa tuulelta. Älä kuitenkaan valitse hyönteislajistolle jo luonnostaan tärkeää elinympäristöä, kuten paahteista keto- tai avomaalaikkua.

Yli aarin kokoisesta, tilapäisestä suojapaikasta täytyy tehdä oma kasvulohkonsa. Jos suojapaikka on pysyvämpi, poista se peruslohkon alasta.

Suojapaikkoja linnuille

Voit lisätä suojapaikkoja linnuille asentamalla linnunpönttöjä. Latoihin tai sähkötolppiin voit laittaa pöntön tuulihaukalle, sillä se saalistaa jyrsijöitä pelloilta. Voit tehdä myös pääskyille keinopesiä tai rakennelmia, joissa niiden savipesät pysyvät paremmin.

Torju vieraslajeja

Mitä vieraslajit ovat?

Vieraslajit ovat Suomen luontoon kuulumattomia eliölajeja. Vieraslaji luokitellaan haitalliseksi silloin, kun siitä aiheutuu selkeää haittaa alkuperäiselle lajistolle tai se aiheuttaa vahinkoa taloudelle, terveydelle tai muulle toiminnalle. Haitallisia vieraslajeja ei saa päästä ympäristöön, tuoda maahan, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, välittää, saattaa markkinoille, myydä tai muuten luovuttaa.

Koko EU:n alueella haitallisiksi vieraskasvilajeiksi on luokiteltu jättipalsami, jättiputket ja keltamajavankaali. Kasvilajeista kansalliseen vieraslajiluetteloon kuuluvat komealupiini, kurtturuusu, aasialaiset tattaret, alaskanlupiini, hamppuvillakko, kanadanvesirutto ja lännenpalsami.

Älä kuitenkaan päästä mitään vieraslajia leviämään ympäristöön, myöskään sellaisia, jotka eivät ole EU:n vieraslajilistalla.

Miksi vieraslajeja pitää torjua?

Vieraslajit heikentävät luonnon monimuotoisuutta ja ekosysteemipalvelujen toimintaa. Ne syrjäyttävät pölyttäjille tärkeitä luonnonkasveja, jolloin pölyttäjien tuottama pölytyspalvelu heikkenee. Tällä voi olla vaikutusta pölytyksestä riippuvaisten kasvien satoon ja sadon laatuun. Vieraslajit voivat kilpailla kasvutilasta satokasvin kanssa ja aiheuttaa satotappioita. Valitettavan tuttu esimerkki on hukkakaura, joka ilman torjuntaa valtaa nopeasti peltolohkon. Hukkakauran torjunnasta on säädetty erillislailla. Kustannuksia tilalle syntyy myös vieraslajien torjuntakustannuksista.

Jotkin vieraslajit ovat välitön uhka ihmisten ja eläinten terveydelle, kuten jättiputket aiheuttamillaan palovammoilla. Voimakkaasti juurakollaan leviävät vieraslajit, kuten japanintattaret voivat rikkoa rakennusten perustuksia ja tukkia salaojia. Vesistöissä vieraslajit voivat nopealla kasvullaan vallata vesialuetta, jolloin ne heikentävät veden laatua ja haittaavat virkistyskäyttöä tai vedenottoa.

Tarkkaile vieraslajitilannetta tilallasi säännöllisesti

Vieraslajit voivat levitä maatilallesi monin eri tavoin: tienpientareilta, vesistöjen varsia pitkin, luonnoneläinten mukana, naapurikiinteistöltä tai siemenerien ja maa-aineksen mukana. Vieraslajin torjuntavastuu on maanomistajalla eli sinulla, vaikka se olisi levinnyt kiinteistöllesi tahattomasti.

Myös ulkomaisten siemenerien (mm. maisemaseokset, linnunsiemenet) mukana pelloillesi voi levitä uusia hankalia rikkakasveja, jotka voivat ilmaston lämpenemisen myötä runsastua. Tällaisia ovat esimerkiksi rikkakananhirssit ja viherrevonhäntä, jotka ovat hyötyneet viime vuosien hellekesistä.

Kuinka torjut vieraslajeja?

Älä kasvata vieraslajeja tarkoituksellisesti. Hävitä kaikki vieraslajiesiintymät kiinteistösi alueelta. Vieraslajien torjunnassa ennaltaehkäisy, varhainen havaitseminen ja nopea torjunta ovat helpoimpia ja kustannustehokkaimpia keinoja. Ryhdy siis torjuntaan heti. Voit tehdä torjuntatyötä yhteistyössä naapurikiinteistöjen omistajien kanssa. Kysy apua kunnan ympäristöviranomaisilta tai vieraslajitalkoita järjestäviltä yhdistyksiltä laajojen tai haastavien esiintymien torjuntaan.

Torjuntakeinot vaihtelevat vieraslajin mukaan. Vieraskasvien kohdalla yleisimpiä torjuntakeinoja ovat niittäminen, kitkeminen, kaivaminen juurineen, peittäminen, avokesannointi ja kemiallinen torjunta. Myös laidunnus voi olla tehokas keino laaja-alaisilla ja hankalakulkuisilla kohteilla. Laidunnuksella on onnistuneesti torjuttu ainakin jättipalsamia, komealupiinia ja jättiputken taimia. Torjuntakeinoja esitellään lajikohtaisesti tarkemmin seuraavaksi.

Älä missään tapauksessa vie vieraslajien kasvijätettä torjuntakohteelta tai puutarhasta luontoon. Voit jättää ennen kukintaa alas niittämäsi vieraskasvin osat torjuntapaikalle kuivumaan ja maatumaan. Jos kasvit ovat jo ehtineet kukkimaan tai torjuntajätteessä on mukana juuria, kerää kasvijäte jätesäkkeihin ja hävitä jäte seka- tai energiajätteen mukana tai toimita se jäteasemalle. Kotikompostiin voit laittaa vain lisääntymiskyvyttömiä kasvinosia.

Näin torjut yleisimpiä vieraslajeja

Jättiputket, Heracleum persicum

Suomessa esiintyy kolme jättiputkilajia: kaukasianjättiputki, persianjättiputki ja armenianjättiputki. Jättiputkien kukintovarsi on 2–5 metriä korkea. Varsi on karvainen ja punalaikkuinen. Jättiputket ovat erittäin kilpailukykyisiä, ja siksi ne ovatkin levinneet monenlaisiin elinympäristöihin kuten pelloille, pientareille, metsiin ja rannoille. Laajat esiintymät estävät alueen virkistyskäytön. Esimerkiksi tontin valloittanut jättiputki voi alentaa kiinteistön ja maan arvoa.

Jättiputkista on ihmisille terveydellistä haittaa. Kasvinesteen reagoidessa auringonvalon kanssa iholle voi syntyä vakavia palovamman kaltaisia, hitaasti parantuvia iho-oireita. 

Kun torjut jättiputkea, niin pukeudu peittäviin suojavarusteisiin. Ryhdy jättiputkien torjuntaan heti keväällä, kun kasvit ovat pieniä. Voit torjua yksittäisiä jättiputkiyksilöitä mekaanisesti niin, että katkaiset kasvin pääjuuren pistolapiolla 10–20 cm syvyydestä. Voit poistaa ensimmäisen vuoden hentojuurisia taimia kitkemällä. Estä uusien siemenien kehittyminen ja leviäminen katkaisemalla kukinto ennen sen ruskettumista. Voit peittää pienehkön kasvuston mustalla, paksulla, valoa läpäisemättömällä muovilla tai katekankaalla. Myös toistuva niittäminen estää kasvia yhteyttämästä ja heikentää hiljalleen kasvin elinvoimaa. Niittäminen on helpointa ja turvallisinta tehdä silloin, kun kasvusto on matalaa.

Jättipalsami, Impatiens glanduliflera

Jättipalsami on yksivuotinen mehevävartinen ruoho, joka leviää siemenistä. Jättipalsami muodostaa laajoja kasvustoja, jotka vievät tilaa alkuperäiseltä kasvillisuudelta. Jättipalsamin juuristo on pieni, eikä se sido maata samalla tavalla kuin monivuotinen kasvillisuus. Jättipalsami viihtyy erityisesti rannoilla ja lehtometsissä.

Torjuntatyön perusta on jättipalsamin siementämisen estäminen. Voit kitkeä pienet esiintymät helposti jättipalsamin pienen juurakon vuoksi. Niittäminen ennen kukintaa viimeistään heinäkuun alussa on osoittautunut tehokkaaksi torjuntatavaksi. Niiton jälkeen voit jättää kasvijätteen paikalleen maatumaan tai haravoida sen kasoiksi. Huomioi, että jo hyvin pienet, alle 10 cm korkuiset jättipalsamiyksilötkin saattavat kukkia. Torju kasvia useamman kerran kesässä muutaman vuoden ajan. Kun torjut kukkivia kasveja, niin kerää kukinnot jätesäkkeihin ja kuljeta ne pois torjunta-alueelta. 

Komealupiini, Lupinus polyphyllus

Komealupiini on monivuotinen hernekasvi, joka leviää siemenistä sekä juurakosta. Lupiinin juuristo sitoo ilmakehästä typpeä ja rehevöittää kasvualustaansa. Tienvarsilla ja niityillä lupiini syrjäyttää kilpailussa uhanalaisia niitty- ja ketokasveja, jolloin häviävät myös näistä kasveista riippuvaiset hyönteislajit. Lupiini ei kelpaa päiväperhosille eikä niiden toukille ravinnoksi, joten lupiinien leviäminen vähentää myös päiväperhosten määrää. Lupiinin sisältämien D-lupaniini nimisten alkaloidien vuoksi se on myrkyllinen kasvi. Siitepölyssä oleva lupaniini haittaa muun muassa kimalaisten lisääntymistä.

Komealupiinin torjunta on hankalaa, koska sillä on pitkään itämiskykyisinä säilyvät siemenet sekä kookas, monivuotinen juurakko. Kun torjut lupiinia, niin estä siementen muodostuminen katkaisemalla kukintovarret ennen siementen kypsymistä. Laajojen ja tiheiden kasvustojen hävittämiseen paras keino on säännöllinen niitto, jota kannattaa tehdä 3–4 kertaa kasvukaudessa usean vuoden ajan. Etelä-Suomessa niitto kannattaa aloittaa jo kesäkuun alussa. Voit myös kitkeä uusia ja pieniä esiintymiä, mutta lupiinin juurakko on kookas ja haaroittunut, joka hankaloittaa torjuntatyötä. Voit peittää esiintymät mustalla, paksulla, valoa läpäisemättömällä muovilla tai katekankaalla.

Kosteikot 

Kosteikko on luonnon oma suodatin. Kun veden virtaus hidastuu kosteikoissa, niin vedessä oleva kiintoaines laskeutuu kosteikon pohjalle. Vesikasvit sekä niiden ja risujen pinnalla elävät bakteerit ja muut mikroskooppiset eliöt nappaavat kiinni ravinteita, mikä vähentää merkittävästi ravinteiden kulkeutumista muihin vesistöihin.

Maatilalla olevia kosteikkoja:

  • rehevät ja osin umpeenkasvaneet luonnonvedet
  • padottu tai kaivamalla rakennettu kosteikko
  • piiri-, sarka- ja valtaojat (varsinkin jos ne ovat kasvillisuuden peittämiä tai niihin on tehty levennyksiä ja tulvatasanteita)
  • tulvaniityt
  • lammikot, joissa vesi seisoo keväällä tai sateiden jälkeen
  • laidunnetut ranta-alueet.

Kosteikoilla viihtyy aivan omanlaisensa lajisto muuhun maatalousympäristöön verrattuna.

Kunnostettujen ojien, purojen ja kosteikkojen rannoilla viihtyvät kaikki maatalousympäristön lajit. Niissä on tarjolla ruokaa, suojaa ja vettä pölyttäjille ja muille hyönteisille, pikkulinnuille sekä esimerkiksi rusakoille ja metsäkauriille. Vedenpinnan alta voi löytyä vesiliskoja, sudenkorennon toukkia ja kaloja sekä rapuja.

Jos perustat kosteikon, tilasi lajisto monipuolistuu entisestään, vaikka tilallasi jo muulla tavoin edistettäisiinkin monimuotoisuutta.

Mitä hyötyä kosteikoista on maatilallesi? 

  1. Saat tuottamattomia peltoja hyötykäyttöön

Monelle märälle ja tulvivalle peltolohkolle uudelleensalaojitus tekee hyvää ja parantaa maan kasvukuntoa. Joillakin lohkoilla salaojitus ei kuitenkaan ole kannattavaa. Silloin voi olla hyödyllistä kaapia märän pellon ruokamulta talteen, nostaa sillä tuottavamman pellon pintaa, ja tehdä märästä pellosta kosteikko tai tulvatasanne. Lopputuloksena on hyvää peltoa, josta saat satoja ja tuloja sekä vieressä oleva kosteikko. Laita salaojat, siemenet ja lannoitteet sinne, missä ne tuottavat eniten satoa! 

Kosteikon teko ja viereisen pellon pinnan nosto ei välttämättä ole kalliimpaa kuin hankalan alueen salaojitus. Tilasi pitkäaikaisen kannattavuuden näkökulmasta kosteikon tekeminen voi olla jopa parempi ratkaisu.

  1. Voit hyödyntää pelto-ojia paremmin vesien hallinnassa

Hyvien viljelypeltojen välisissä ojissa ei yleensä ole tilaa isoille kosteikoille. Tällöin kannattaa harkita ojan muokkaamista tulvatasanteeksi. Tulvatasanne leventää ojaa, mutta ojalinja pysyy samana, joten viljeltävä ala ei merkittävästi muutu.

Tulvatasanne: ojan tai uoman vedenjohtokykyä voi parantaa kaivamalla uoma poikkileikkaukseltaan kaksitasoiseksi. Tällöin penkan yläosa kaivetaan tulvatasanteeksi. Uoman pohja jätetään sellaiseksi kuin se on. Tulvatasanne on maaperästä ja rantakasvillisuudesta riippuen yleensä 40–60 cm alivesiuoman pohjaa korkeammalla ja vesi nousee sille normaalia kesävirtaamaa suuremmilla virtaamilla, eli ojan tulviessa. Eroosion välttämiseksi alivesiuoman kasvillisuus säästetään. Tulvatasanteiden alapuolelle jäävässä alivesiuomassa on eliöstölle riittävästi vettä myös vähävetisenä aikana, ja jatkuva virtaus estää uomaa liettymästä ja kasvamasta umpeen.

Oja, jossa on tulvatasanne, on tavanomaista ojaa leveämpi, jolloin siinä mahtuu virtaamaan enemmän vettä tulva-aikaan. Tällöin vesi ei nouse yhtä korkealle. Kun uomassa on loiva luiska, siihen kasvaa paremmin kasvillisuutta ja ojan penkoista irtoaa vähemmän maata, joka liettää ojan pohjaa. Tällöin myös kapea alivesiuoma toimii paremmin, ja sen perkaustarve voi vähentyä. Hoitotoimien väheneminen tarkoittaa säästöjä ja parempaa pitkän aikavälin kannattavuutta. 

Tulvatasanteen kaivumaista saat myös hyvää täyttömaata peltojesi notkopaikkoihin.

  1. Saat vesivaraston kuivia säitä varten

Kosteikot ovat luonnon omia vesivarastoja. Kosteikoilla on vettä silloinkin, kun pelto- ja metsäojat kuivuvat. Sieltä saat kasteluvettä pellolle ja puutarhaan. Pölyttäjille, erityisesti mehiläisille, vesilähde lähellä pesää on elintärkeä. Kosteikko on juomapaikka myös luonnoneläimille.

  1. Hallitset tulvimista

Kevättulvien ja rankkasateiden aikaan kosteikot voivat varastoida paljon vettä.

Esimerkki: Kun sadan metrin pituisessa ja metrin levyisessä ojassa vesi nousee puoli metriä, mahtuu ojauomaan 50 kuutiometriä vettä. Kun perustat paikalle puolen hehtaarin kosteikon, siihen mahtuu samassa tilanteessa 2 500 kuutiometriä vettä, eli 50 kertaa enemmän kuin tavalliseen ojauomaan.

Kosteikot toimivat tulvavesien välivarastoina ja viivyttävät vettä valuma-alueilla. Niiden ansiosta alavirrassa tulvii vähemmän, koska vesi valuu valuma-alueelle pikkuhiljaa. Kun lumet ovat sulaneet tai sateet lakanneet, kosteikon vesi alkaa laskea ja samalla siitä riittää vettä alavirtaan pitkäksi aikaa. 

  1. Turvaat puhtaan vesistön myös muille

Mitä puhtaampaa vettä maatilaltasi virtaa eteenpäin, sitä paremmassa kunnossa ovat alavirran purot, joet ja järvet sekä Itämeri. Yksittäinenkin pelto, oja ja kosteikko on osa kokonaisuutta. Jokaisen maatilan teoilla on merkitystä. 

Millaisille tiloille kosteikot sopivat?

Suurimmat tarpeet vesiensuojeluun sekä elinympäristöjen kunnostamiseen on tiloilla, joilla on paljon yksivuotisten kasvien viljelyä, kaltevia peltoja, eroosioherkkiä maalajeja tai suuria yhtenäisiä peltolohkoja. Peltojen peruskuivatus on kuitenkin arkea jokaisella maatilalla, ja näin ollen sinun on huomioitava myös vesiensuojelun edistäminen ja vesielinympäristöjen ylläpitäminen tilallasi.  

Vesien hallinta kuuluu myös sinun tilallasi tehtäviin töihin. Vesien hallinta tarkoittaa sitä, miten saat hidastettua veden virtausta heti, kun olet saanut sen pois pellolta haittaamasta viljelyä. Vesien hallinnan tarpeet ja mahdollisuudet riippuvat siitä, millainen maatila sinulla on. Vesi ei tunne tilarajoja, joten peltojesi kuivatusvesien paras puhdistumispaikka saattaa sijaita naapurin mailla. Tilojen välinen yhteistyö on avain siihen, että voitte kylätasolla tarkastella sitä, miten kunnostaa kosteikkoja, toteuttaa tulvatasanteita ja kirkastaa vesiä valuma-alueilla.

Tutki tilasi luontaisesti kosteita alueita ja ojanvarsia kosteikkojen näkökulmasta. Voit pyytää apuun myös kosteikkoihin ja peruskuivatukseen perehtynyttä neuvojaa.

Miten tunnistat sopivan paikan kosteikolle? 

Keväällä, kun kierrät peltoja ja katsot koska pääset toukotöihin, tarkastele tilasi luontaisesti kosteita alueita ja ojanvarsia. Merkitse ne jatkosuunnittelua varten esimerkiksi kartalle muistiin.

Tutki mahdollisuuksia kosteikon tai tulvatasanteen perustamiseen ainakin seuraavista paikoista: 

Kosteat tai tulvivat painanteet pelloilla, metsissä ja joutomailla, joita on hankala viljellä tai joissa metsä ei kasva kunnolla. 

  • Voiko notkoon padota vettä ja perustaa kosteikon? 
  • Voiko pintamaan kaapia talteen ja tehdä tulvatasanteen tai kosteikon?
  • Voiko pellon pintaa nostaa ja viljelyä parantaa tuomalla lisämaata? 
  • Onko jossain painuma mihin tarvitaan lisämaata? Onko kohtaa, mistä maan saa otettua siten, että samalla saadaan kosteikko tai tulvatasanne?

Ojat, jotka pitäisi perata. Ne ovat tukossa ja tulvivat.  

  • Voiko uoman perata uudella tavalla? Sopisiko paikalle tulvatasanne ja sopiviin kohtiin syvempi laskeutusallas kiintoaineelle? Onko lähipelloilla painumia missä täyttömaa parantaisi viljelyä?

Vanhat saven- ja mudanottokuopat peltojen reunoilla ja saarekkeissa  

  • Voiko peltojen ja metsien ojavesiä ohjata kiertämään kuoppien kautta? 
  • Voiko uomaa avata siten, että tulvavesi pääsee virtaamaan altaille?

Alavat ranta-alueet, notkopaikat, suot 

  • Voiko alueelle ohjata vesiä pintavalutukseen uudella ojalla tai putkella?
  • Voiko rantaan tehdä matalan padon, jolla tulvavesiä voi pitää alueella puhdistumassa?
  • Sopiiko alue laidunnukseen? Kevään ja kesän tulvitettuna olevat rantaniityt tai tulvaniityt ovat usein hyviä loppukesän ja syksyn laidunalueita. Laidunnus on paras tapa hoitaa kosteikkojen tulva-alueita ja rantoja.

Tee kosteikkosuunnitelma ajoissa ja laadukkaasti

Kun suunnittelet kosteikon tekoa, niin pohdi ensimmäiseksi sitä, mikä tavoite kosteikolla on. Perustatko sen vesiensuojelua, virkistyskäyttöä, lintuja vai metsästystä varten? Kosteikon perustaminen on vasta ensimmäinen askel, sillä toimiva kosteikko vaatii myös säännöllistä hoitoa.

Kosteikon suunnittelu ja tekeminen vaativat ammattitaitoa, joten avuksi kannattaa ottaa kosteikkosuunnittelija. Muista, että kosteikon tekemiseen voi tarvita luvan esimerkiksi naapurilta. Perehdy siis tehtyyn suunnittelun vaatimuksiin tarkasti, ja laadi suunnitelma huolellisesti.

Seuraavaksi muutamia vinkkejä, joita sinun kannattaa ottaa huomioon kosteikon suunnittelussa ja rahoituksen hakemisessa:

  1. Kosteikkosuunnitelman tekeminen:

Käy pelloilla kevään tulva-aikaan ennen toukotöitä. Hahmottele kosteikon tai tulvatasanteiden paikkoja esimerkiksi kartalle ja kirjaa samalla ideoitasi ylös. Tämän jälkeen tilaa joko kosteikkosuunnittelija käymään kesällä tai merkitse kalenteriisi aikaa suunnittelutyöllesi. 

Tee alueen korkeusmittaukset viimeistään alkukesällä heti toukotöiden jälkeen. Loppukevät on parasta aikaa vaaitukseen, sillä vesi on laskenut, pellonreunoilla on helppo kulkea eikä kasvusto ole vielä niin pitkää kuin loppukesällä. Korkeuserojen mittaamiseen tarvitset vaaituskoneen. Mittaa vaaituskoneella alueen korkoja, jotta voit arvioida vedenpinnan nostomahdollisuuksia, padon korkeutta tai kaivettavien maiden määrää. Tulvapelloilla hyvä vaaituskone keväisin on vesi, jolloin tulvaveden taso kannattaa merkitä muistiin.

Nykyään on saatavilla tarkkaa korkeustietoa laserkeilausaineistosta. Kartta.paikkatietoikkuna.fi osoitteessa on maastomalli-työkalu, josta on myös apua kosteikon suunnittelussa. Voit tilata Maanmittauslaitokselta tarkempaa korkeusaineistoa, mutta sen käyttöön tarvitset paikkatieto-ohjelman. Näiden tietojen avulla voit kuitenkin säästää maastotyössä suunnitelman tekemisessä. 

Huomioi jo suunnitteluvaiheessa se, että kosteikon vaikutus mahdollisiin peltopinta-aloihin ja niiden muutoksiin pitää ilmoittaa viimeistään tukihaun yhteydessä.

  1. Rahoitushakemuksen tekeminen: Kirjoita suunnitelma loppuun, tai teetä se valmiiksi asiantuntijalla viimeistään syksyllä, jotta ehdit hakea rahoitusta. Jos haet ELY-keskuksesta rahoitusta maatalouden ei-tuotannolliseen investointiin, ehdit kirjoittaa suunnitelman myös talven ja kevään aikana.

Ruokaviraston verkkosivustolta voit lukea lisää ei-tuotannollisesta investointituesta ja sen ehdoista.

Odota päätös rahoitushakemukseen, sillä yleensä rahoitettavia töitä ei saa aloittaa ennen päätöstä. Perehdy siis tukiehtoihin huolellisesti.

  1. Rahoitushakemuksen päätöksen jälkeen: Kilpailuta tarvittavat konetyöt ja tilaa putket sekä patolaitteet heti kun saat rahoituspäätöksen. Tee tarjouspyynnöt kirjallisesti ja perustele hyvin, miksi valitsit juuri tämän urakoitsijan tai tuotteen. Kosteikkohankkeen toteutusaika on yleensä 2–3 vuotta. Huolehdi, että koneet ja laitteet ovat valmiina ja patojen ja kaivantojen kohdat sekä korkomerkit on merkitty maastoon, kun työt voidaan aloittaa.

Apua tekemisen hetkiin ja kosteikon hoitoon

Poimi tästä talteen vinkit kosteikon tekemiseen ja hoitoon!

  • Tee padottava kosteikko kesällä tai syksyllä kuivaan aikaan. Kuivana aikana maa kantaa koneita paremmin, se pysyy kasassa ja siitä voi rakentaa patoja. Mieti, sopisiko puskukone patosi rakentamiseen tai pintamaan siirtoon. Talvityössä jäätä ja lunta jää helposti padon sisään ja niiden sulaessa tulee patoosi onttoja kohtia, joista pato alkaa vuotaa. Talvella tehdyt padot pitää yleensä viimeistellä kesällä.
  • Kaivukosteikot tehdään usein talvella, kun maa kestää isoja koneita ja massojen ajoa, mutta parhaan lopputuloksen saat, jos työt onnistuvat sulan maan aikana. Kaivualustat kaivinkoneen alla, tela-alustaiset ajokoneet tai puskukoneet mahdollistavat toimimisen hankalilla alueilla. Kesätyönä saat kaivukosteikkosi kerralla valmiiksi.
  • Perkaa ojat ja kaiva tulvatasanteet silloin, kun se sopii viljelykiertoosi. Paras hetki on yleensä viljan puinnin jälkeen. Talveen on aikaa, maa on kuivaa, vettä liikkuu vähän ja penkat sekä pellolle tasatut maat ehtivät kasvittua ennen talvea. 

Käytännön idea ojien kunnossapitoon: Jos metsänreunan ojapenkka ei ole kovin kivinen, kokeile ojan kunnossapitoa metsän puolelta. Metsässä voi olla paras paikka tulvatasanteen kaivulle ja kaivumaille, kun siihen ei tarvitse käyttää arvokasta peltomaata. Voit rakentaa tulvatasanteen kaivumaista esimerkiksi penkkatien, jota pitkin voit kulkea metsätöihin. Samalla saat pidettyä pellonreunat sopivan avoimina. Tee luiskat niin, että voit ajaa niihin esimerkiksi piennarmurskaa. Jos tämä idea tuntuu järkevältä, harkitse pellon reunakaistan hakkuuta, kun metsäkone seuraavan kerran tulee. 

Huomioi, että kosteikot, tulvatasanteet ja tulvaniityt tarvitsevat säännöllistä hoitoa, jotta niiden arvo vesiensuojelulle, luonnolle ja maisemalle säilyy. 

Vinkit kosteikon hoitoon

  • Älä anna puiden kasvaa patopenkereille – raivaa tai aja patopenkereet niittomurskaimella mieluiten joka vuosi. Patopenkassa on vettä ja ravinteita, jolloin puut kasvavat nopeasti. Puun juuristo saattaa olla koko padon kokoinen. Sateiden kastelemassa vettyneessä penkassa kasvava puu saattaa kaatua myrskyssä juurineen. Ylös nousevat juuret rikkovat patoa, ja tulvakorkeudessa oleva vesi saattaa murtaa sen.
  • Tyhjennä kosteikon lietesyvänteet, kun ne alkavat täyttyä, sillä syvänteissä on oltava tilaa ojista tulevalle kiintoaineelle. Jos syvänne täyttyy, vesi kuljettaa kiintoainetta pidemmälle kosteikkoon, josta se on paljon vaikeampi poistaa.
  • Säätele kosteikon vedenpinnan korkeutta, jos mahdollista, sillä vedenpinnan vaihtelu vuoden aikana on hyväksi kosteikolle. Keväällä ja alkukesällä tulvan ja toukotöiden aikaan ravinnekuormitus on korkeimmillaan, joten pidä silloin kosteikko täynnä vettä. Samalla takaat vesilintujen poikasille hyvät olosuhteet kasvamiseen. Laske loppukesällä kuivaan aikaan kosteikon vettä reilusti alemmas, jotta siinä on varastotilaa rankkasateiden vedelle. Laske talveksi vedenpinta alas, jotta kosteikossa on tilaa talvi- ja kevättulville.
  • Vinkki: Padon V-kirjaimen muotoisella virtausaukolla tai alivirtaamaputkella voit säädellä kosteikon vedenpintaan virtaaman mukaan, ilman että sinun täytyy käydä paikan päällä. Kun vettä virtaa vähän, mahtuu vesi pienestäkin putkesta tai V-aukon alaosasta ja vedenpinta laskee tai on alhaalla. Kun sataa ja vettä virtaa enemmän, vesi nousee nopeasti ja täyttää kosteikkoa, tulvatasannetta ja -niittyä. Samalla vesitilavuus alueella kasvaa, vesi viipyy pitempään ja veden mukana kulkeva kiintoaine ja ravinteet pysähtyvät.
  • Poista kasvillisuutta, jos kosteikossa ei ole enää avovettä tai tulvatasanteella kasvaa vankka ruovikko tai puskia. Sopiva kasvillisuuden ja avoveden mosaiikkimaisuus on hyväksi luonnolle sekä maisemalle.
  • Muista myös nämä:
    • Niittäminen tai laiduntaminen on paras tapa hoitaa kosteikon kasvillisuutta.
    • Jos poistat kasveja kaivinkoneella, älä tee isoja yhtenäisiä alueita. Jätä kaivukatkoja siten, ettei synny suoria oikovirtauksia vaan vesi joutuu suodattumaan kasvivyöhykkeiden läpi.
    • Pajut ovat tärkeitä pölyttäjille, joten anna niiden kasvaa siellä missä ne eivät haittaa salaojia!

Kiinnostuitko kosteikoista, tulvatasanteista ja vesienhallinnasta? 

Tutustu kosteikko-oppaisiin ja koulutusmateriaaleihin.  

Jos tarvitset apua tilasi mahdollisuuksien selvittämiseen ja tarkempaan suunnitteluun, ota rohkeasti yhteyttä kosteikkosuunnittelijoihin tai maatalouden neuvojiin.  

Monimuotoisuuspellot

Tilasi hyötyy monimuotoisuuspelloista monin tavoin

Monimuotoisuuspelloista saat tehoa satokasvien viljelyyn, sillä viljelykierto pelloilla on maan hyvän kasvukunnon, monimuotoisen maiseman sekä kannattavan maatalouden perusta. Monimuotoisuuspeltoja ovat riista-, pölyttäjä-, maisema-, niitty- ja peltolintukasveilla kylvetyt pellot.

Jokaiselle tilalle on mahdollista perustaa monimuotoisuuspeltoja. Ne sopivat erityisesti kasvinviljelytiloille, joilla on suuria peruslohkoja, ja tavoitteena on monokulttuurin ’pilkkominen’ elinympäristökaistoilla tai kasvulohkoilla. Monimuotoisuuspellot sopivat myös erikoiskasvi- ja puutarhatiloille.

Voit perustaa monimuotoisuuspeltoja pienille perälohkoille hirvieläinten ja jänisten ruokamaiksi, viljelyaukeille elinympäristöjen verkostoksi, peruslohkojen reunoille monimuotoisuuskaistoiksi ja suurille lohkoille niitä halkoviksi kukkiviksi petopenkoiksi. 

Monimuotoisuuspeltojen muodostamasta elinympäristöjen verkostosta on monia hyötyjä tilallesi: 

  • tilasi kasvit saavat enemmän pölytyspalvelua
  • pelloillasi on enemmän petohyönteisiä, jotka syövät tuhohyönteisiä
  • tilasi maisema monipuolistuu
  • luonto ja lajisto tilallasi monipuolistuu
  • riistakannat voivat hyvin
  • saat lisää mahdollisuuksia viljelykiertoon
  • peltosi sitovat enemmän hiiltä
  • kasvitaudit pysähtyvät nopeammin
  • saat tuloa.

Millainen monimuotoisuuspelto tilallesi voisi sopia? 

Monimuotoisuuspeltojen kaikki vaihtoehdot voivat tarjota suojaa ja ruokaa eläimille, kukkia pölyttäjille sekä kannattavia ratkaisuja peltolohkojen ongelmakohtiin. Huomioi, että riista-, maisema- ja niittypelloissa sekä niiden luontovaikutuksissa on kuitenkin eroja. 

Millaiset alueet sopivat monimuotoisuuspelloiksi?

  • Peltolohkot ja kulkureitit, joita eläimet suosivat luontaisesti (hirvieläimet, peltolinnut, vesilinnut).
  • Lohkot, jotka ovat maisemallisesti merkittäviä, sekä tienvarret, rinteet ja pihapiirien ympäristö.
  • Lohkot, joiden lähellä on kosteikko, perinnebiotooppi tai muu luontokohde.
  • Vaikeasti viljeltävät lohkot tai lohkon osat, joilla maa onmärkää, tiivistynyttä, kuivaa tai kivistä jasatokasvien viljelyssä hankalia kiiloja tai kulmia.

Huomio: Ota huomioon maan kasvukunto, kun perustat monimuotoisuuspeltoa. Älä esimerkiksi kylvä vaativia kaalikasveja huonosti tuottavalle pellolle, sillä silloin vain menetät siemenet. Kasvukunnoltaan heikommilla lohkoilla varmemmin kasvavat monet nurmikasvit, viljat ja erilaiset kukat.

Valitse tilallesi sopivin vaihtoehto

Niittypelto

Kaksivuotiset niittypellot menestyvät parhaiten kuivilla, hiekkaisilla ja paahteisilla lohkoilla. Niittykasvustot ovat erityisesti pölyttäjien sekä pikkulintujen suosiossa. Ne ovat myös maatalousympäristön uhanalaisille kasveille ja hyönteisille arvokkaimpia peltoja. Kasvusto säilytetään lohkolla kaksi kasvukautta. 

Peltolintupelto

Peltolintupelto sopii erityisesti rehevämmille kasvupaikoille. Sen kasvusto on tarkoitettu pääasiassa peltopyille ja pikkulinnuille. Isommilla aukeilla missä pääkasvina on viljat isoilla lohkoilla, on peltolintupeltojen verkosto erittäin tärkeä peltopyylle.  Kaksivuotisena se tarjoaa toisen kasvukauden keväällä erinomaisen pesimäsuojan peltoaukean linnuille. Kasvustossa olevat kukat ovat tärkeitä pölyttäjille sekä muille hyönteisille, jotka ovat linnunpoikasten ravintoa. Syksyllä pellolla on tarjolla reilusti siemeniä linnuille syötäväksi.

Vinkki: Suurin luontoarvo saadaan, kun peltoja on verkostona viljelyaukean keskiosissa kaukana petolintujen tähystyspuista. Kasvusto säilytetään lohkolla kaksi kasvukautta. 

Maisemapelto

Maisemapellot ovat yksivuotisia viljelyaukean väriläiskiä, joilla kasvaa erilaisia tukiehtojen mukaisia kukkia. Luontovaikutuksiltaan ne ovat peltolintupellon kaltaisia. Seuraavan kevään suoja pesille ja poikasille kuitenkin puuttuu, sillä lohko muokataan touko-kesäkuussa juuri parhaaseen pesintä- ja poikueaikaan. 

Riistapelto

Perinteiset riistapellot ovat yksivuotisia hirvieläinten herkkumaita. Kaalikasvien, apiloiden, viljojen tai muiden riistakasvien seokset, mielellään kukilla maustettuna, ovat usein käytettyjä siemenseoksia. Vaativien kaalikasvien viljely onnistuu parhaiten hyvillä peltolohkoilla. Köyhempäänkin maahan tyytyvät rehunauris ja -rapsi, apilat, viljat ja monet kukat.

Vinkki: Sijoita hirvieläimille tarkoitetut pellot kauas arvokkaista satokasvustoista ja vilkasliikenteisistä teistä. Tarkista Vipu-palvelusta sijaitseeko tilasi peltojen läheisyydessä vilkasliikenteisiä teitä. Oikein sijoitettu riistapelto ohjaa eläimiä kauemmas liikenteestä ja tarjoaa rauhallisessa paikassa vaihtoehtoista ruokaa esimerkiksi mansikkamaiden ja viljapeltojen sijasta. Toimiva riistapelto korvaa myös ruokintoja ja antaa mahdollisuuksia valikoivaan metsästykseen sekä hirvieläinten kannanhoitoon. Satokasvien suojaamiseksi tarkoitetuilla riistapelloilla metsästys kannattaa aloittaa vasta sadonkorjuun jälkeen. Tällä tavalla metsästyspaine ei ohjaa eläimiä satokasvien suuntaan, vaan pelloilla on haluttu kokonaisvaikutus. 

Pellon reunat sopivat usein hyvin riistapelloksi tai luonnonhoitopelloksi, eikä tuotantopanoksia valu hukkaan. Monivuotinen riistapelto on helppo ylläpitää, mutta äestetyille reunoille on helppo kylvää esimerkiksi kukkaseos. Riistapellot sopivat hyvin viljelykiertoon kasvulohkoille tai pysyväksi pellonkäyttömuodoksi lohkoille, joilla satokasveista ei saa hyviä satoja tai viljely on muutoin hankalaa.  

Yksi harkinnan arvoinen riistapellon versio on monimuotoisuus-maanparannus-maisema-pelto. 

Se on todellinen monihyötypakkaus tiivistyneille pelloille sekä sitomaan hiiltä ja typpeä maahan. Syväjuurisia, typpeä sitovia ja kukkivia kasveja sisältävä seos kelpaa riistaeläimille, pelto tarjoaa siitepölyä sekä mettä pölyttäjille ja se on maisemallisesti hieno. Yksi kokeilemisen arvoinen seos on auringonkukka-hunajakukka-keltamesikkä-alsike/valkoapila -seos. Syväjuurinen ja kaksivuotinen sikuri on myös mainio kasvi seoksiin. 

Monivuotinen riistapelto on pitkäkestoinen ja hyvä luonnonhoitotoimenpide.

Ensimmäisenä kasvukautena pelto on riista- tai maisemapelto. Auringonkukka ja hunajakukka tarjoavat mettä ja siitepölyä pitkin kesää. Hunajakukka siementää luontaisesti ja jossain määrin kukkii myös seuraavana kesänä. Monivuotiset apilat kukkivat loppukesällä ja tarjoavat sekä mettä että maittavaa ruokaa hirvieläimille. Kaksivuotinen mesikkä tai sikuri muodostaa viherkasvustoa, parantaa maata vahvalla juuristollaan ja kukkii pääosin toisena kasvukautena. 

Toisena kasvukautena voit ilmoittaa kasvuston esimerkiksi viherlannoitusnurmeksi. Apilat, mesikät ja sikuri nousevat vahvana sitoen typpeä ja hiiltä maaperään. Pelto on todellinen pölyttäjien mesiaitta koko kesän ajan. Loppukesällä kasvuston voi halutessaan päättää syyskylvöistä satokasvia varten tai sitten odottaa seuraavan kevään toukoaikaa.  

Ensimmäisenä vuonna kasvusto saa täyden riistapeltotuen. Seuraavina kasvukausina pelto on luonnonhoitonurmena, mutta monilajisen ja maittavan seoksen ansiosta se tarjoaa suojaa ja ruokaa monille lajeille. Hoitoniitto elokuulla auttaa pitämään rikkoja kurissa ja takaa maittavan odelman syys-lokakuulle. 

Miten perustat monimuotoisuuspellon?

Mitä kannattaa tarkkailla mihinkin aikaan vuodesta, jos haluat perustaa monimuotoisuuspellon?

  • Keväällä – lohkot tai lohkon osat, jotka kuivuvat viljelykuntoon eri aikaan kuin hyvässä kasvukunnossa olevat pellot. Tällaiset lohkot sopivat hyvin myöhään kylvettäväksi riistakasvustoksi.
  • Kesällä – pellot, joissa näkyy lintuja ja nisäkkäitä ja niiden kulkureittejä.
  • Syksyllä – lohkon osat, joilla on jatkuvasti sadonkorjuun haasteita ja huonot satotasot tai hirvieläinvahinkoja.
  • Talvella – alueet, missä peltopyyt ja muut viljelyaukean eläimet ja linnut viihtyvät.

Toimi näin, kun haluat perustaa monimuotoisuuspellon

  1. Tunnista aluksi sopivat peltolohkot, joihin voit perustaa monimuotoisuuspellon.
  2. Seuraavaksi perehdy monimuotoisuuspeltojen tukiehtoihin huolellisesti.
  3. Sitten päätä omat tavoitteesi monimuotoisuuspellolle ja laadi viljelysuunnitelma.
  4. Valitse sopivat siemenseokset (monipuolisessa seoksessa todennäköisesti joku kasveista onnistuu aina, vaikka olosuhteet olisivat vaikeat). Ota huomioon kuitenkin pellon kasvukunto.
  5. Aloita hommat, kun muiden peltotöiden lomassa on sopiva väli. 

Monimuotoisuuspellon kylvöajankohta on joustava. Niityt ja maisemapellot voi kylvää heti, kun sopiva hetki touko–kesäkuussa löytyy. Kaalikasveja sisältävät seokset kannattaa kylvää kesäkuun lopulla, kun pahin kirppa-aika on ohi. Voit perustaa riistapellon voi myös syykylvöisenä. Tarkista kuitenkin aina ennen siementen ostamista, että seos on tukiehtojen mukainen! Hyviä paikkoja riistapelloille ovat myös luonnonhoidollisesti arvokkaat alueet, kuten vesistöön rajoittuvat lohkot, uomien varret peltosaarekkeiden ympärystät tai luonnonsuojelualueiden lähilohkot.