Pölyttäjät ja hyötyhyönteiset

Voit lukea tämän tekstin myös helppokäyttöisellä ja visuaalisemmalla verkkokoulutusalustalla (klikkaa Kirjaudu vierailijana -painiketta).

Pölyttäjät takaavat tilasi sadon

Pölyttäjien ansiosta ruokavalikoimamme on laajempi ja elintarvikkeet laadukkaampia. Hyvän pölytyksen ansiosta sadot ovat suurempia ja esimerkiksi hedelmät isompia ja symmetrisempiä. Lähes 90 % maailman kukkivista kasveista ja noin 75 % viljelykasveista on kokonaan tai osittain riippuvaisia pölyttäjistä. Jos pölyttäjiä ei ole riittävästi, sato maatilalla tai puutarhassa heikkenee.

Sinunkin tilallasi on paljon mahdollisuuksia pölyttäjien tukemiselle. Pölyttäjät tarjoavat tilallesi vastapalvelukseksi pölytyshyötyä ja näin ollen parempia satotasoja. Pölytyksen lisäksi pölyttäjillä on myös muita tärkeitä tehtäviä maataloudessa. Ne ovat ravintoa muille lajeille ja osa niistä toimii luontaisina tuholaistorjujina. Ne myös hajottavat lantaa ja muuta orgaanista ainesta sekä muokkaavat maaperää. Pölyttäjät ovat herkkiä muutoksille, joten ne toimivat indikaattoreina luonnon tilasta. On hälytysmerkki, jos pölyttäjäkannat heikkenevät tai häviävät tilaltasi kokonaan.

Pölytyspalvelu maataloudessa

Pölytyspalvelulla tarkoitetaan sekä luonnonvaraisilta pölyttäjiltä saatua pölytyshyötyä että mehiläistarhaajan viljelijälle vuokraamia tarhamehiläispesiä, jotta tuotantokasveille voidaan tarjota lisää pölytyshyötyä. Suomen maataloudessa on jossain määrin pölytysvajetta, eli pölyttäjäriippuvaisten satokasvien tuottavuutta voidaan nostaa parantamalla pölytystä. Maataloudessa turvaudutaan joskus siis pölytyspalveluiden ostoon mehiläistarhaajilta. Voit lukea mehiläistarhaajalta ostettavasta pölytyspalvelusta lisää Suomen Mehiläishoitajain Liiton verkkosivustolta.

Tässä tekstissä pölytyspalveluilla tarkoitetaan kuitenkin kaikkien pölyttäjien tarjoamaa pölytyshyötyä.

Suomessa merkittävimpiä luonnonvaraisia pölyttäjäryhmiä ovat kimalaiset, erakkomehiläiset, kukkakärpäset, sekä päivä- ja yöperhoset. Suomessa tärkeimpiä hyönteisten pölyttämiä satokasveja ovat rypsi, rapsi, kumina, härkäpapu, omenat ja marjat, ja näiden lisäksi monet satokasveista tarvitsevat hyönteispölytystä siementuotantoon. Myös monet vihannekset, kuten kurpitsa ja tomaatti, tarvitsevat pölytystä sadon tuottamiseksi. Omenapuiden lisäksi myös esimerkiksi pihlajat, tuomet, vaahterat ja monet pajut ovat hyönteispölytteisiä. Nämä puulajit ovat tärkeitä ravinnonlähteitä pölyttäjille, ja ne osaltaan pitävät yllä luonnonvaraisia pölyttäjäkantoja maatalousmaisemissa.

Miksi pölyttäjät ovat vähentyneet?

Elinympäristön väheneminen on keskeinen syy pölyttäjäkantojen heikentymiseen. Suomen kansallista pölyttäjästrategiaa varten tehdyn selvityksen mukaan pölyttäjälajien, etenkin mesipistiäisten ja perhosten, uhanalaisuuden suurin syy on niittyjen ja muiden avointen elinympäristöjen umpeenkasvu. Soihin erikoistuneet perhos- ja kärpäslajit ovat taas kärsineet ojituksista. Myös rakentaminen, hakkuut, kuloalueiden väheneminen, vieraslajit sekä ilmastonmuutos vaikuttavat negatiivisesti pölyttäjälajeihimme.

Ympäristön kemikalisoituminen, esimerkiksi kasvinsuojeluaineiden liiallinen käyttö, ovat toinen syy pölyttäjäkantojen heikentymiseen. Kasvinsuojeluaineet ja kasvunsääteet voivat olla myrkyllisiä pölyttäjille. Lisäksi rikkakasvien torjunta-aineet hävittävät myös luonnonvaraisia kasveja, kuten ohdakkeita, voikukkia, siankärsämöitä ja valvatteja, jotka ovat kuitenkin pölyttäjille hyödyllisiä ravintokasveja.

Miten pölytys tapahtuu?

Pölyttäjät siirtävät siitepölyä kasvin emin luotille niin, että pölytys tapahtuu ja kasvin siemenet voivat kehittyä. Kasvit houkuttelevat pölyttäjiä kukkiin monilla eri keinoilla, kuten koolla, muodolla, värillä, tuoksulla ja energiapitoisella medellä.

Pölyttäjän pölytysteho riippuu kahdesta asiasta: lajin yksilömäärästä ja siitä, kuinka tehokkaasti yksilöt siirtävät siitepölyä niin että kasvi pölyttyy. Heikkokin pölyttäjä on hyvä pölyttäjä silloin, kun niitä on paljon ja ne vierailevat ahkerasti kukissa.

Jotkut kasvit ovat täysin riippuvaisia pölyttäjistä, mutta myös monet itsepölytykseen kykenevät kasvit hyötyvät hyönteisten suorittamasta ristipölytyksestä. Ristipölytys laajentaa kasvin geneettistä monimuotoisuutta.

Jotkut pölyttäjät ovat erikoistuneita käymään vain yhdellä kasvilajilla tai kasviryhmällä. Suurin osa pölyttäjistä on yleislajeja, jotka saavat ravintonsa monista eri kasvilajeista. Pölyttäjän oma fysiologia määrittää, mistä kukista se voi kerätä ravintoa. Esimerkiksi perhoset eivät mahdu kukkien sisään, joten ne suosivat sellaisia kukkia, joille voi laskeutua isojen siipien kanssa ja imeä mettä pitkällä imukärsällä.

Kuinka kehität maatilaasi pölyttäjäystävällisemmäksi?

Voit vaikuttaa merkittävästi pölyttäjien hyvinvointiin tilallasi. Avainsanat pölyttäjien hyvinvoinnille maatilalla ovat monimuotoisuus ja hallittu hoitamattomuus.

Pölyttäjät lisääntyvät ainoastaan paikoissa, joissa on niille sopivia kukkia, pesämateriaaleja ja talvehtimispaikkoja. Ne tarvitsevat ruokaa varhaisesta keväästä syksyyn saakka ja tämän voit varmistaa hyvällä kukkajatkumolla. Kukkajatkumolla tarkoitetaan pölyttäjille sopivien kasvilajien katkeamatonta kukintaa niin, että ne saavat ravintoa kasveista koko elinkaarensa ajan. Pölyttäjien pesimä- ja talvehtimistavat vaihtelevat lajin mukaan. Lisääntymistä varten pölyttäjät tarvitsevat ravintoa myös jälkeläisilleen.

Kun haluat kehittää tilaasi pölyttäjäystävällisemmäksi, ajattele tilaasi kokonaisvaltaisesti pölyttäjän näkökulmasta.

• Löytyykö tilaltasi pölyttäjille ruokaa, pesäpaikkoja ja talvehtimismahdollisuuksia?
• Olethan muistanut torjua vieraslajeja tilallasi?
• Pystytkö hoitamaan kasvinsuojelun niin, että minimoit pölyttäjien altistumisen haitallisille maatalouskemikaaleille?
  • Esimerkiksi: valitse vähiten myrkyllinen kasvinsuojeluaine, ja käytä sitä ohjeiden mukaan. Ruiskuta kasvinsuojeluaine peltoon yöllä tai tyynellä säällä, jolloin se leviää mahdollisimman vähän peltoa ympäröiville pientareille, ojiin tai suojakaistoille.
• Missä määrin voit harjoittaa hallittua hoitamattomuutta tilallasi?
• Onko tilallasi monimuotoinen luonto?
• Onko tilallasi mahdollisuus perustaa kukkivia pientareita, monimuotoisuuspeltoja tai luonnonlaidun?

Kun pohdit toimenpiteitä pölyttäjien elinolojen parantamiseen, niin hyvä nyrkkisääntö on, että pelloilla perustetaan ja pientareilla ennallistetaan. Tämä tarkoittaa sitä, että kylvetyt kukkakaistat ja muut vastaavat toimenpiteet kuuluvat pellolle, eivät pientareille, perinnebiotoopeille tai muihin paikkoihin, joissa kasvaa luonnonvaraista kasvillisuutta.

Paranna tilasi kukkajatkumoa

Maatilalla kukkien määrä vaihtelee yleensä voimakkaasti kasvukauden aikana. Voit tasoittaa tätä vaihtelua luomalla hyvän kukkajatkumon. Kukkajatkumolla tarkoitetaan pölyttäjille sopivien kasvilajien katkeamatonta kukintaa niin, että ne saavat ravintoa kasveista koko elinkaarensa ajan.

Hyvän kukkajatkumon luovat esimerkiksi: pajut, voikukka, metsäkurjenpolvi, virnat, nätkelmät, apilat, päivänkakkara, kellokasvit, sarjakukkaiset, maitohorsma, kaunokit, ohdakkeet, ruusuruoho ja kultapiisku. Mitä enemmän kasvilajeja on, sitä enemmän pölyttäjiä on.

Pölyttäjät hyötyvät monipuolisesta peltoviljelystä, jossa viljelykierrossa on hyönteispölytteisiä viljelykasveja. Öljykasvit ja tattari houkuttelevat etenkin mehiläisiä, lyhytkielisiä kimalaisia ja kukkakärpäsiä. Kumina houkuttaa kukkakärpäsiä, ja pitkäkieliset kimalaiset käyvät esimerkiksi puna-apilan ja härkäpavun kukilla. Voit parantaa kukkajatkumoa peltomaisemassa siis lisäämällä hyönteispölytteisten kasvien määrää pelloilla ja porrastamalla kylvöä ja niittoa siten, että kasvit kukkivat eri pelloilla eri aikaan.

Pölyttäjien elinoloja tukevat toimenpiteet sopivat hyvin muiden ympäristötoimenpiteiden kanssa pelloille. Voit vähällä vaivalla kehittää kasvukuntoa tukevia ja ravinnehuuhtoutumariskiä vähentäviä hiilensidontatoimenpiteitä parantamaan myös pölyttäjien elämää. Sopivia toimenpiteitä ovat esimerkiksi alus-, kerääjä- ja kumppanuuskasviseokset sekä viherlannoitusnurmet ja välikasvustot.

Perusta kukkakaistoja

Hyvä kukkakaistan tai -pellon siemenseos on sellainen, josta kasvaa sopiva kukkajatkumo ja monipuolisesti erityyppisiä kukkia eri pölyttäjälajeille. Tarkkaan valittu mesikasviseos myös parantaa maata, sillä mesikasvien syvät juuret parantavat maan rakennetta. Typensitojakasvit taasen vähentävät lannoituksen tarvetta. Mesikasvivaihtoehtoja ovat muun muassa hunajakukka, apilat, mesikät, sinimailanen, ruisvirna, keltamaite, tattari, auringonkukka, kurkkuyrtti ja ahdekaunokki. Myös kotimaiset luonnonvaraiset niittykasvit tukevat pölyttäjiä, joten suosi niitä aina mahdollisuuksien mukaan.

Monet kukkakaistoilla ja maisemapelloilla käytettävistä mesikasveista kestävät latvomista, ja aikainen niittäminen tai latvominen takaakin tiheämmän kasvuston ja pidemmän kukinta-ajan. Voit lisätä kasvien voimakasta kasvua ja monimuotoisuutta niin, että niität ne vähintään 15 cm sängelle.

Kun olet perustamassa kukkakaistaa, niin mieti, perustatko yksi- vai monivuotisen kaistan. Monivuotiset toimenpiteet ovat erityisen hyödyllisiä pölyttäjille.  Monivuotiset niittykasvit kukkivat vasta toisena vuonna, joten älä kylvä yksivuotista peltoa tai kaistaa monivuotisilla siemenillä. Monivuotiselle kaistalle kannattaa kuitenkin kylvää myös yksivuotisia kasveja, kuten hunajakukkaa, jotta saat jo ensimmäisenä vuonna vahvan kasvuston ja kukkia pölyttäjille.

Suosi leveitä pientareita, myöhäistä niittoa ja monimuotoisuuskeitaita pellon laidoilla

Voit luoda monimuotoisuuskeitaita peltojen läheisyyteen suoristamalla pellon reunat ja jättämällä niiden ulkopuoliset alueet ja esimerkiksi sähkölinjojen aluset pölyttäjille. Näin helpotat myös omaa arkeasi, sillä voit jättää hankalasti hoidettavia alueita pois tuotannosta, ja samalla saat lisää pölyttäjiä pellon läheisyyteen. Voit perustaa näille alueille myös monimuotoisuuskaistoja, jolloin alue säilyy peltoalana.

Suosi pelloillasi leveitä pientareita ja niitä ne mahdollisimman myöhään, jotta pölyttäjille riittää ravintoa pitkälle syksyyn. Valitse niittotekniikka niin, että se on hellävarainen pölyttäjille. Esimerkiksi leikkuriniittokoneet ovat murskaimia tai murskaavia niittokoneita parempia hyönteisille.

Monimuotoisuuden kannalta paras on mahdollisimman leveä piennar (esimerkiksi runsaiden petohyönteispopulaatioiden osalta), mutta huomioi, että tukia ei makseta tukiehtoja leveämmistä pientareista. 

Voit rikastuttaa jonkin alueen maaperän siemenpankkia niin, että levität toisesta paikasta niittämääsi kukkakasvillisuutta alueelle. Niitä kasvillisuus elokuun aikana, kun siemenet ovat kehittyneet, ja levitä heinä uudelle alueelle, esimerkiksi luonnonhoitopellolle. Tee siirto harkitusti ja varmista, ettei kasvillisuuden seassa ole vieraslajeja. Voit siirtää kasvillisuutta myös perinnebiotoopeilta muille alueille, mutta et toisinpäin.

Suosi puita ja pysyviä elementtejä

Puut, pensasaidat, avo-ojat, monivuotiset kukkivat kohopenkat ja hiekkapitoiset paljaat maalaikut auttavat pölyttäjiä. Pölyttäjille tärkeitä puita keväällä ovat muun muassa paju ja raita, orapihlaja, pihlaja, syreeni, tuomi, ja vaahtera. Hedelmäpuut ja marjapensaat, kuten aronia ja vadelma, ovat myös pölyttäjien herkkua.

Perusta petopenkka

Petopenkka tarkoittaa avoimen pellon keskelle perustettua lievästi koholla olevaa petohyönteisille tarkoitettua monimuotoisuuskaistaa, jossa kasvaa heinää ja niittykasveja. Petohyönteiset ovat satokasvien tuholaishyönteisten luontaisia vihollisia, joten ne auttavat sinua kasvituholaisten torjunnassa. Petopenkan tarkoitus on luoda petohyönteisille ja pölyttäjille elintilaa ja niiden liikkumista helpottavia käytäviä pelloille. Penkka on noin 2–4 m leveä, ja se sopii parhaiten perustettavaksi isoille pelloille.

Lue lisää petopenkan perustamisesta Baltic Sea Action Groupin ja Traci Birgen tuottamasta Pölyttäjäystävällinen maatila -neuvontaoppaasta (pdf).

Alla on havainnollistava esimerkkikuva petopenkasta.

Tee pellon laidalle pesimä- ja talvehtimispaikkoja

Pölyttäjät käyvät kukkivilla pelloilla hakemassa ravintoa, mutta pellon viereiset viljelemättömät alueet ovat niille tärkeitä paikkoja lisääntymiseen, talvehtimiseen ja täydentävään ravinnonhankintaan. Pölyttäjien pesimä- ja talvehtimistavat vaihtelevat lajien mukaan. Toiset pesivät maassa (kuten monet erakkomehiläiset), toiset puiden kannoissa tai vanhoissa rakennuksissa. Jotkut kimalaiset suosivat vanhoja jyrsijöiden koloja. Paljas maa, varsinkin hiekkainen, on hyvä pesäpaikka. Pölyttäjät tarvitsevat myös pesämateriaaleja, kuten savea, lehdenpalasia, kasvien karvoja tai pihkaa.  Kivi-, lehti- ja multakasat, sekä erilaiset reuna-alueet, kuten ojat ja metsänreunat, tarjoavat suojaa ja luovat tarpeellisia mikroilmastoja pölyttäjälajeille. Rinnekedot, perinnebiotoopit ja pientareet ovat arvokkaita pesimäalueita.

Jätä pölyttäjille luontaisia pesimäpaikkoja tai rakenna niitä. Jätä hirsi- ja puurakennuksia, kelopuita, kivimuureja ja kivisiä peltosaarekkeita suoja- ja pesimäpaikoiksi. Älä kiirehdi siivoamaan pois lahoavia puu- ja risukasoja. Voit myös viedä niitä pientareille tai kukkivalle petopenkalle. Erityisesti lehtipuut sopivat tähän tarkoitukseen.

Suosi paljaita maapaikkoja, sillä ne ovat maassa pesiville erakkomehiläisille tärkeitä. Vanhat sorakuopat, hiekkaiset ojanreunat ja harvoin käytössä olevat peltotiet tarjoavat pesimäpaikkoja. Voit rakentaa paljaita maapaikkoja pellon ulkopuolelle poistamalla pintamaata ja tuomalla tilalla uutta hiekkapitoista maata, jossa ei ole kasvillisuutta. Mehiläiset tarvitsevat aurinkoa ja lämpöä, joten paljasmaapaikka kannattaa suunnata etelään. Alueen ei tarvitse olla iso, mutta sen pitää olla vapaa kasvillisuudesta. Älä käytä glyfosaattia alueen paljaana pitämiseen, sillä se on mehiläisille haitallista.

Monet luonnonvaraiset pölyttäjät eivät kykene liikkumaan kuin joitakin kymmeniä tai korkeintaan satoja metriä, joten on tärkeää, että ne löytävät kaikki tarvitsemansa resurssit pieneltä alueelta. Esimerkiksi kuminan viljely voi sopia pellolle, joka sijaitsee metsän lähettyvillä, sillä kukkakärpäset tarvitsevat kosteita mikroilmastoja lisääntymistä varten. Kukkakärpäsiä on havaittu Suomessa olevan runsaimmin metsien läheisillä pelloilla (cf. Toivonen 2021 julkaisussa Birge 2021).

Tutustu Suomen pölyttäjiin

Suomen pölyttäjät kuuluvat pääasiassa neljään hyönteislahkoon: pistiäisiin (mesipistiäiset, sahapistiäiset, ampiaiset ja muurahaiset), kaksisiipisiin (kärpäset, sääsket ja ripsiäiset), kovakuoriaisiin ja perhosiin (päivä- ja yöperhoset). Nämä hyönteislahkot ovat suuria ja Suomessakin jokaiseen lahkoon kuuluu tuhansia lajeja. Kuitenkin vain osa näistä hyönteisistä ovat pölyttäjiä.

Maatilan tärkeimpiä pölyttäjiä ovat mesipistiäiset ja kukkakärpäset. Mesipistiäisillä (Anthophila) tarkoitetaan kaikkia luonnonvaraisia ja tarhattuja mehiläisiä ja kimalaisia. Luonnonvaraiset mehiläiset ovat yksilöinä tehokkaampia pölyttäjiä kuin tarhamehiläiset, kun taas tarhamehiläisten pölytysteho perustuu niiden runsauteen. Lisäksi tarhamehiläiset lentävät pidempiä matkoja kuin luonnonvaraiset mesipistiäiset.

Suomen mesipistiäisistä lähes kaikki, paitsi tarhamehiläinen ja kimalaiset, ovat erakkoja. Erakkomehiläisten naaraat rakentavat pesänsä yksin, eikä yksilöiden välillä ole työnjakoa, kuten tarhamehiläisellä ja kimalaisilla. Lajista riippuen mesipistiäiset voivat pesiä ja talvehtia esimerkiksi maassa, hirsirakennuksissa ja puukasoissa. Erakkomehiläiset talvehtivat täysikasvuisina toukkina tai aikuisina.

Kimalaiset ovat erityisen tehokkaita pölyttäjiä, ja sosiaalisina hyönteisinä (eli elävät yhteiskunnissa, joissa on kuningatar, työläisiä ja kuhnureita) niitä on usein runsaasti. Kimalaisella on kaikki hyvän pölyttäjän piirteet: se on ahkera, se pystyy kuljettamaan paljon siitepölyä ja siirtymään kukasta toiseen saman kasvilajin piirissä. Kimalaiset pystyvät lentämään vaikeammassa ja kylmemmässä säässä kuin mehiläiset. Kimalaisten pörröisyys on kukille hyödyllinen ominaisuus, sillä siitepöly tarttuu hyvin niiden karvoihin. Kimalaisilla on myös erityinen kyky irrottaa siitepölyä heteistä värisyttämällä kukkia. Kimalaisten on nähty vierailevan lähes 30 viljelykasvin sekä ainakin 200 koriste- ja 300 luonnonkasvin kukilla. Vain nuori kuningatar talvehtii, usein maakolossa.

Kärpäset eivät ole yhtä tehokkaita pölyttäjiä kuin yllä mainitut mesipistiäislajit, mutta niiden merkitys on erityisen suuri paikoissa, joissa on vähän mehiläisiä (esimerkiksi Pohjois-Suomi ja kosteikot). Aikuiset kukkakärpäset ovat verrattain tehokkaita pölyttäjiä, ja ne ovat tärkeitä monille maatalouskasveille, kuten kuminalle ja rypsille. Toukkavaiheessa kolmannes kukkakärpäslajeista syö pikkupetoina maataloudelle haitallisia kirvoja ja kemppejä. Kukkakärpäset ovat usein hyvin karvaisia ja muistuttavat pistiäisiä. Kosteat mikroilmastot ovat tälle ryhmälle sopivia lisääntymistä varten. Muut kaksisiipiset voivat olla maataloudelle hyödyllisiä, harmittomia tai haitallisia. Esimerkiksi sääskistä karvasääski (Bibio) on hyvä pölyttäjä keväällä.

Tekstin kirjoittaja

Traci Birge, maatalous- ja metsätieteiden tohtori, agroekologia