Näin valmistaudut valvontaan

Kun tarkastaja ilmoittaa valvonnasta maatilallesi, hän kertoo valvonnasta, sen tarkoituksesta sekä tarkistettavista asioista ja asiakirjoista. Peltovalvonnasta tarkastaja saa ilmoittaa aikaisintaan 14 päivää ja eläinvalvonnasta 48 tuntia ennen tilakäynnin aloittamista. Valvonta voidaan tehdä myös ilmoittamatta. Osa eläinvalvonnoista on säädösten mukaan tehtävä ilmoittamatta.

Tilakäynti kestää muutamasta tunnista muutamaan päivään. Tilakäynnin kestoon vaikuttavat maatilasi koko ja tuotantosuunta. Voit kysyä tarkastajalta arviota tarkastuksen kestosta samalla, kun hän ilmoittaa valvonnasta.

On suositeltavaa, että osallistut valvontaan. Osallistumisesi voi lyhentää tilalla tarkastukseen kuluvaa aikaa. Etenkin eläintukien valvonnassa sinun on tarkastajan pyynnöstä annettava tarpeellinen apu valvonnan suorittamiseksi, esimerkiksi eläinten kokoamiseksi laitumelta. Voit käyttää valvonnassa myös avustajaa tai valtuuttaa jonkun muun toimimaan edustajanasi, jos et itse voi olla mukana.