Suomalaisten lasten altistuminen raskasmetalleille – kumulatiivinen riskinarviointi

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen EFSA:n alaisen tiedelautakunnan viimeaikaisten lausuntojen mukaan raskasmetallien saanti elintarvikkeista voi ylittää turvallisina pidetyt rajat. Erityisesti on kiinnitetty huomiota kadmiumiin (Cd), lyijyyn (Pb), arseeniin (As) ja elohopeaan (Hg).

Tämän hankkeen tavoitteena on tehdä arvio suomalaisten 1-, 3- ja 6-vuotiaiden lasten altistumisesta näille raskasmetalleille ravinnon kautta ja selvittää, onko näiden aineiden saanti nykyisillä ruoankäyttötottumuksilla huolestuttavan suurta. Riskinarviointi tehdään kumulatiivisesti eli ottaen huomioon ruokavalion eri elintarvikkeista saatava yhteisaltistus kullekin tutkittavista neljästä alkuaineesta. Samalla kartoitetaan, mistä elintarvikkeista saadaan eniten raskasmetalleja.

Kansainvälinen syöväntutkimuslaitos IARC on luokitellut kadmiumin ja arseenin ihmiselle syöpää aiheuttaviksi aineiksi (ryhmä 1) ja lyijyn todennäköisesti syöpää ihmiselle aiheuttavaksi (ryhmä 2). Sen lisäksi nämä raskasmetallit ovat ihmiselimistölle eri tavoin haitallisia: suurina pitoisuuksina tai kertyessään pitkällä aikavälillä ne altistavat hermostollisille vaurioille (Pb, Hg, Cd, As), munuaisvaurioille (Cd, Pb, As), sekä mahdollisesti lisäävät sydän- ja verisuonitautien riskiä (Hg, Pb, As) tai osteoporoosin riskiä (Cd).

Raskasmetallit joutuvat elintarvikkeisiin ympäristöstä, esim. viljaan maaperästä tai kaloihin vesistöistä. Jos ravinnosta saadaan liikaa raskasmetalleja, suurin riski on lapsilla, jotka saavat ruumiinpainoonsa nähden suuremman raskasmetallikuorman kuin aikuiset. Lasten kehittyvä elimistö, varsinkin keskushermosto, on myös aikuisen elimistöä herkempi raskasmetallien aiheuttamille vaurioille ja kehityshäiriöille.

Arseenin, elohopean, kadmiumin ja lyijyn pitoisuuksia selvitetään elintarvikeryhmistä, joiden käyttö on laajaa ja/tai joissa niitä on Euroopan tasolla todettu esiintyvän. Näitä ryhmiä ovat vilja ja viljatuotteet, kasvikset ja juurekset, hedelmät, liha ja lihatuotteet, kala ja meren antimet, maito sekä vesi.

Aikataulu

2011 - 2015

Rahoitus

Evira

Projektiryhmä

Johanna Suomi / Evira
Pirkko Tuominen / Evira
Kirsti Savela / Evira

Lisätietoja projektista

Johanna Suomi, riskinarvioinnin tutkimusyksikkö.
p. 040 822 5629, johanna.suomi@ruokavirasto.fi