Lammaslaitumien zoonoosit – LAMMASLAIDUN

Tiivistelmä:

Hanke keskittyy lammaslaitumiin liittyvien zoonoosien hallintaan tulevaisuudessa.

Tavoitteet:

Hankkeen päätavoitteena on tuottaa tarvittavaa tietoa lampailla esiintyvien zoonoottisten bakteeri- ja loistartuntojen ennaltaehkäisemiseksi ja vähentämiseksi. Tarkastelu keskittyy valumavesiin ja lampaiden tartunta-altistukseen laitumilta. On mahdollista, että sekä ympäristökuormituksen rajoittamisvaatimukset, että kuluttajien eläinten hyvinvointiin kohdistamat vaatimukset kiristyvät tulevaisuudessa. Lammaselinkeino voi vastata muuttuvan toimintaympäristön asettamiin haasteisiin tutkitun tiedon avulla. Tutkimuksessa tuotetun tiedon avulla lammaselinkeinon tuottavuus, hyväksyttävyys ja elinkelpoisuus halutaan turvata myös jatkossa.

Hankkeen osatavoitteita ovat:

  • Selvittää lampoloiden laiduntamiskäytäntöjä ja laiduntamiseen liittyviä haasteita.
  • Kartoittaa kansallisesti kattavalla tavalla sellaisten merkittävien zoonoottisten taudinaiheuttajien esiintymistä lampaiden suolistossa Suomessa, joiden epäillään aiheuttavan eläinten pitotavoissa tai eläintautitilanteessa tapahtuvien muutosten myötä uusia elintarvike- ja vesivälitteisiä uhkia.
  • Tarkastella millaista vaihtelua lampaiden suolistossa esiintyvien zoonoottisten mikrobien ja loisten esiintymisessä on valituilla kohdetiloilla vuoden kierron aikana, ja millaisia eroavaisuuksia esiintyvyydessä on eri-ikäisillä lammasyksilöillä ja eri lammastiloilla.
  • Antaa ohjeita terveysriskien suuruudesta ja hallintamahdollisuuksista laidun- ja vesiympäristöihin liittyvien zoonoottisien uhkatekijöiden varalle lammastalouden toimijoille.

Asiasanat:

lammas, laidunnus, zoonoosi

Hankkeen vastuullinen johtaja:

Tarja Pitkänen, Helsingin yliopisto

Ruokaviraston hankevastaava:

Tarja Pohjanvirta, Eläinterveystutkimuksen yksikkö, Laboratorio ja tutkimus

Yhteistyötahot:

Suomen Lammasyhdistys ry
Lammasmaailma
Lammasta teurastavat teurastamot Suomessa
ProAgria Etelä-Suomi
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Hankkeen vaihe:

Käynnissä

Aloitusvuosi:

2022

Lopetusvuosi:

2025

Hankkeen rahoitus:

Maatalouden kehittämisrahasto Makera;
VN/7678/2021

Sivu on viimeksi päivitetty 9.6.2022