Vaatimustenmukaisuuden testaaminen

Pelkästään valmistusaineiden toimittajilta saadut tiedot ja asiakirjat aineista eivät takaa turvallisuutta ja vaatimustenmukaisuutta. Vaatimustenmukaisuutta osoittavat tutkimukset kuuluvatkin oleellisena osana toimijan toimenpiteisiin kontaktimateriaalien turvallisuuden ja vaatimustenmukaisuuden varmistamisessa ja ne tulee sisällyttää toimijan laadunhallintajärjestelmään. Vaatimustenmukaisuuden testaus edellyttää materiaalin testaamista aistinvaraisten ominaisuuksien suhteen sekä kemiallisten ja mahdollisesti myös mikrobiologisten testien teettämistä.

Kemiallisen turvallisuuden varmistamiseksi voidaan tehdä tehdä muun muassa seuraavanlaisia testauksia: 

  • Aineen kokonaispitoisuus materiaalissa mg/kg tai mg/dm2 (QM = Quantity in Material)
  • Aineen ominaismigraatio (ominaissiirtymä) perustuen spesifiseen migraatioraja-arvoon (SML = Specific Migration Limit). Tällä testillä määritetään maksimäärä, jota tiettyä ainetta siirtyy elintarvikkeeseen mg/kg
  • Kokonaismigraatio (kokonaissiirtymä mg/dm2) (OML = Overall Migration Limit), joka kuvaa kaikkien aineiden yhteismäärää, joka voi siirtyä elintarvikkeeseen.
    • Muovimateriaaleilla kokonaismigraation raja-arvo on 10 mg/dm2.
    • Kokonaismigraatiotulos ei kerro mitään siirtyvien aineiden haitallisuudesta.

Osa tutkimuksista voidaan korvata matemaattisilla laskelmilla, jos aineen jäämäpitoisuus kontaktimateriaalissa tiedetään ja olettaen, että kaikki kyseessä olevasta aineesta siirtyisi materiaalista elintarvikkeeseen. Laskelmat eivät kuitenkaan saa aliarvioida siirtymän todellista tasoa.

Yhteistyö luotettavan laboratorion kanssa on ensiarvoisen tärkeää, kun määritellään testejä kontaktimateriaaleille. Kontaktimateriaalialan toimijan tulee tuntea valmistamansa/ jatkojalostamansa/maahantuomansa kontaktimateriaalin koostumus ja oman prosessinsa vaikutukset siihen sekä kertoa niistä laboratoriolle, jotta osataan määritellä oikeat testit.

Toimijan tulee tuntea myös alan lainsäädäntö, mahdolliset positiivilistat sallituista raaka-aineista ja rajoituksin sallitut aineet. Jos materiaalikohtaista lainsäädäntöä ei ole EU-tasolla, toimijan tulee ennen laboratoriotestejä määritellä, mitä käytetään turvallisuuden perusteena eli ns. turvallisuusreferenssinä.

Standardisoitujen testimenetelmien ja akkreditoitujen laboratorioiden käyttäminen testeissä on suositeltavaa, mutta Suomessa sitä ei ole ehdottomasti vaadittu. Ne saattavat olla kuitenkin onnistuneen viennin edellytys.

Testiolosuhteiden valinta edellyttää materiaalin tulevan loppukäytön tuntemista tai sen päättämistä. Tarvittaessa testiolosuhteet ja simulantti voidaan valita ”worst case” -periaatteen mukaisesti (usein näin myös tehdään). "Worst case" tarkoittaa tilannetta, jossa testit tehdään rankimmilla mahdollisilla testiolosuhteilla, jolloin tuloksesta riippuen voidaan saada myös tuotteelle laajimmat mahdolliset käyttöolosuhteet.

Testeissä tulee huomioida myös se, onko kyse kertakäyttötuotteesta vai toistuvaan käyttöön tarkoitetusta tuotteesta. Toistuvaan käyttöön tarkoitetut tuotteet testataan useampaan kertaan.

Kysymyksiä ja vastauksia kontaktimateriaalien tutkimuksista

 

Aistinvaraiset tutkimukset

Tuotteen aistittavan laadun testaus perustuu EU-asetuksen 1935/2004 artiklan 3 vaatimukseen siitä, että kontaktimateriaali ei saa vaikuttaa elintarvikkeen aistinvaraiseen laatuun haitallisesti. Se vaaditaan kaikilta kontaktimateriaaleilta.

Aistinvaraiset arvioinnit edellyttävät koulutettua asiantuntijaraatia. Toimijan on huolehdittava raadin riittävästä koulutuksesta ja asiantuntijuudesta, jos aistinvaraiset testit tehdään toimijan toimesta.

Testit tehdään yleensä laajennettuna kolmitestinä, jossa arvioidaan lisäksi poikkeavan näytteen voimakkuutta ja kuvaillaan laatua. Arvioinnissa käytetään sovittua asteikkoa voimakkuuden arvioinnissa sekä sovittuja vakiintuneita termejä laadun kuvailussa. Näin testauksen tuloksista tulee vertailukelpoisia keskenään.

Sivu on viimeksi päivitetty 31.12.2019