Lyijy

Esiintyminen elintarvikkeissa

Lyijy on ympäristössä luonnostaan esiintyvä myrkyllinen raskasmetalli. Lyijyä joutuu ympäristöön myös ihmisen toiminnan seurauksena esimerkiksi metallisulatoissa, akkuteollisuudesta, jätteiden käsittelyssä ja ampumaradoilla. Ihmisen toiminnan seurauksena ympäristöön vapautuvan lyijyn määrää rajoitetaan ympäristölainsäädännössä. Aikaisemmin käytettiin yleisesti lyijypitoista bensiiniä. Suomessa sen käyttö lopetettiin 1990-luvulla, minkä johdosta myös elintarvikkeiden lyijypitoisuudet ovat pienentyneet merkittävästi.

Kasvit voivat saastua lyijyllä, kun niihin imeytyy sitä maaperästä kasvun aikana, ja erityisesti ilmalaskeumana tulevan lyijypitoisen pölyn kautta. Vanhat maalit ja painovärit sekä vanhojen vesijohtoputkien liitokset voivat sisältää lyijyä. Lyijyluodeilla ammuttu riista sisältää lyijyä ampumahaavassa ja sen ympärillä.

Myös elintarvikekontaktimateriaaleista saattaa siirtyä elintarvikkeisiin lyijyä. Erityisesti vanhoista keramiikka-astioista, joissa on käytetty lyijylasitteita, lyijyä saattaa siirtyä suuriakin määriä elintarvikkeisiin. Myös ulkomailta tuoduissa kristallilaseissa lyijypitoisuudet voivat olla korkeat. Lisäksi lyijyä on myös epäpuhtautena tina-astioissa, elintarvikkeiden valmistuslaitteissa ja elintarvikekontaktimateriaalien painoväreissä.

Terveydelliset haittavaikutukset

Suurille lyijypitoisuuksille altistuminen vaikuttaa haitallisesti keskushermostoon, aiheuttaen muun muassa käyttäytymishäiriöitä ja älykkyysosamäärän heikkenemistä. Lisäksi lyijyn on osoitettu vaurioittavan munuaisia sekä sydän- ja verenkiertoelimistöä. Lyijy kertyy luuhun, mutta jonkin verran myös maksaan ja munuaisiin.

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA on määrittänyt lyijyn toksikologiseksi viitearvoksi (BMDL01, Bench Mark Dose) 0,5 µg painokiloa kohden vuorokaudessa. BMDL01-arvo on määritelty keskimääräisenä pitkän aikavälin altistustasona, jolla tutkitun terveyshaitan riski väestötasolla kohoaa prosentin verran siitä riskitasosta, joka altistumattomalla väestöllä olisi. Pitkällä aikavälillä 0,5 µg lyijyä painokiloa kohden vuorokaudessa saatuna lisää lapsilla älykkyysosamäärän heikkenemisenä ilmenevien kehityksenaikaisten hermostovaurioiden riskiä prosentilla altistumattomaan väestöön verrattuna. Lyijyn muille haittavaikutuksille, kuten sydän- ja verenkiertoelimistön vaurioille ja munuaisvaurioille, määritetyt BMDL01-arvot ovat korkeampia.

Sallitut enimmäismäärät elintarvikkeissa

EU-lainsäädännössä ((EY) N:o 1881/2006 muutoksineen) on asetettu lyijylle enimmäismäärät maidossa, äidinmaidonkorvikkeissa ja vieroitusvalmisteissa, imeväisten ja pikkulasten viljapohjaisissa valmisruoissa ja muissa lastenruoissa, imeväisille ja pikkulapsille erityisiin lääkinnällisiin tarkoituksiin tarkoitetuissa elintarvikkeissa, imeväisten ja pikkulasten juomissa, lihassa, tietyissä sivutuotteissa, kalanlihassa, äyriäisissä, simpukoissa, viljoissa ja palkohedelmissä, vihanneksissa, hedelmissä ja marjoissa, rasvoissa ja öljyissä, hedelmätäysmehuissa ja -nektareissa, viineissä, ravintolisissä sekä hunajassa. 

EU:n keramiikkadirektiivissä, joka Suomessa on saatettu voimaan Kauppa- ja Teollisuusministeriön (KTM) asetuksella 165/2006, on asetettu raja-arvo keramiikasta elintarvikkeeseen siirtyvälle lyijylle 0,8 mg/dm2, 1,5 mg/dm2 tai 4,0 mg/dm2 riippuen astian koosta ja käyttötarkoituksesta. Lisäksi Suomessa on kansallinen päätös 268/1992 (KTM), jossa on asetettu siirtymäraja-arvo 0,5 mg/dm2 koskien kaikkia elintarvikekontaktimateriaaleja. Pienille lapsille tarkoitetuista elintarvikekontaktimateriaaleista siirtymä saa olla vain 1/10 tästä määrästä. Samassa asetuksessa on annettu raja-arvot myös elintarvikekontaktimateriaaleista siirtyville kadmiumille, kromille ja nikkelille.

Kuluttajan mahdollisuudet vähentää lyijyn saantia

 

Sivu on viimeksi päivitetty 29.3.2019