Siementarkastusta jo 100 vuotta

Terve siemen tuottaa parhaan tuloksen. Työtä tarkastetun kylvösiemenen hyväksi on tehty Suomessa jo sata vuotta. Siementä alettiin tarkastaa vuonna 1919 Valtion siementarkastuslaitoksessa ja nyt vuoden 2019 alusta siementarkastus on osa Ruokavirastoa.

siemenpieniVARI.jpg

1920-luku: Valtiollinen siementarkastus käynnistyy

Valtion siementarkastuslaitos (VSTL) aloitti toimintansa Tikkurilassa 1.9.1919.

Asetuksen mukaan laitos perustettiin

  • ”virallisen siementarkastuksen toimittamiseksi ja tarkastusmenetelmien kehittämiseksi, samoin kuin kylvösiemenkysymyksiä selvittävien tutkimusten toimittamiseksi.”

Aiemmin siementarkastuksia oli tehty useassa eri tarkastuslaitoksessa. Siemenkauppa oli myös jatkuvasti lisääntynyt ja vakavia väärinkäytöksiä oli ilmennyt.

Siementarkastuslaitos sijoitettiin aluksi Tikkurilaan, Maanviljelystaloudellisen Koelaitoksen assistenttien asunnoiksi tarkoitettuun rakennukseen. Vuonna 1926 laitos muutti Helsingin Kruunuhakaan, Maneesikadulle. Näissä tiloissa laitos toimikin aina vuoteen 1992 saakka Loimaalle muuttoon asti.

puhtaus-1920-kuva_pieni_030.jpgHehtolitrapainoa määritetään ja ikkunan edessä näki paremmin tehdä puhtausanalyysia. Siemenessä ei saa olla rikkakasveja tai vieraita lajeja. Lataa kuva isompana.

Vakuustodistuksia siementavarain laadusta vuodesta 1919

Vuoden 1919 lopussa säädetty laki siementavarain maahantuonnista ja kaupasta velvoitti siemenkauppiaat antamaan ostajille vakuustodistukset myymiensä siementavarain laadusta. Rikkomuksia oli aluksi runsaasti. Siemenkauppaa valvoivat alkuvuosina laitoksen assistentit, mutta vuonna 1928 kaupan valvonta siirtyi maataloushallitukseen palkatulle virkamiehelle.

Uusia ”kasvilaatuja” viljelyyn, koekentällä aitoustarkastukset

Kasvinjalostus aloitettiin Suomessakin vuosisadan alussa ja uusia kasvilaatuja (myöhemmin termiksi vakiintui lajike) tuli viljelyyn. Myös siementavaran laatupuhtauteen alettiin kiinnittää huomiota. Lajikkeiden aitoustarkastus ja koekenttätoiminta aloitettiin kesällä 1925, jolloin laitos vuokrasi Hankkijan Tammiston koeasemalta koekentän, jonne kylvettiin noin 300 koeruutua.

Kansainvälisiä yhteyksiä jo vuodesta 1920

VSTL seurasi myös kylvösiemenalan kehittämistä ja saavutuksia koti- ja ulkomailla. Heinäkuussa 1920 johtaja Eemeli Kitunen suuntasi opintomatkalle Euroopan johtaviin siementarkastuslaitoksiin. Matkan jälkeen laitoksella ryhdyttiin toteuttamaan erityisesti Kööpenhaminan vastaavan laitoksen työtapoja.

VSTL oli myös alusta lähtien mukana Euroopan siementarkastusliitossa, joka perustettiin vuonna 1921. Kolme vuotta myöhemmin sen nimi muutettiin kansainväliseksi siementarkastusliitoksi (ISTA), jonka jäsen Ruokaviraston siemenyksikkö edelleen on.

Toiminta kasvoi nopeasti

Näytteiden määrä VSTL:ssä lisääntyi 1920-luvulla. Vuosi 1928 oli vuosikymmenen pahin katovuosi ja siementä jouduttiin tuomaan ulkomailta tuplasti normaalimäärään verrattuna.

Laitoksen henkilökunnan määrä kasvoi reilusti ja työtä tehtiin kahdessa vuorossa. Muutoinkin laitokseen oli palkattu lisää työntekijöitä 1920-luvulla. Kun vuosikymmenen alussa laitoksella työskenteli alle 20 henkeä, huhtikuussa 1929 päivävuorossa työskenteli jo 122 ja iltavuorossa 110 työntekijää.

1930-luku: lajiketuntomerkkien ja siemenlevintäisten kasvitautien tutkimusta

1930-luku merkitsi VSTL:lle tasaisen kehityksen kautta talvisotaan asti. 1930-luvulla olosuhteet siementuotannolle olivat suotuisat eikä vuosikymmenelle osunut pahoja katovuosia.

1930-luvulla maanviljelys kukoisti Suomessa, puutarhaviljelys kehittyi ja erilaiset jalosteet yleistyivät. Tämä edisti myös innokasta lajiketuntomerkkien tutkimustyötä VSTL:ssä.

Vuonna 1933 laitoksen koekenttä siirrettiin Viikin Latokartanon alueelle. Samalla koekenttätoiminta laajeni. Ensimmäiset vuodet se oli ollut lähinnä laitoksen omaa tutkimusta ja valvontaa, mutta nyt ensimmäisen kerran näytteitä tarkastettiin myös lähettäjän pyynnöstä.

Koekentällä tutkittiin 1920-luvun tapaan lajikkeiden lisäksi siemenlevintäisiä kasvitauteja, kuten lentonokea. Siemenperunaa tarkastettiin koekentällä ensimmäisen kerran kesällä 1939. Kokeissa mukana olleiden 45 erinimisen laadun tuntomerkeistä tehtiin yksityiskohtaisia merkintöjä. Huomiota kiinnitettiin lisäksi virustautien oireisiin kasvustossa ja ruttoisiin mukuloihin.

Koekenttätarkastuksen merkitys lisääntyi entisestään vuonna 1934, kun valtioneuvoston päätös vaatimukset täyttävän valiosiementavaran varustamisesta virallisella lyijykkeellä tuli voimaan. VSTL:n tehtäväksi tulivat lyijytettävän siementavaran viljelemistä ja käsittelyä koskevien määräysten laatiminen. Siemen tutkittiin viljelyskokeilla Viikin koekentällä ja viljelykset tarkastettiin viljelijöiden pelloilla. Lisäksi sadosta tehtiin laboratoriotutkimukset. Ensimmäiset virallisesti lyijytetyt kevätviljaerät tulivat kauppoihin kevättalvella 1936.

Siemenkauppalaki uusittiin 1937 – kaikki kaupattava siementavara tarkastettava

Vuonna 1937 voimaan tulleen uuden siemenkauppalain mukaan kaikki kaupattava siementavara oli tarkastutettava Valtion siementarkastuslaitoksessa. Siementavaran myyjän tuli antaa ostajalla VSTL:n viralliseen tarkastustodistukseen perustuva vakuustodistus.

1940-luku: Sota-aika vaikeutti tarkastuksia

Sota-ajan vaikutukset siementarkastustoimintaan näkyivät jo talvisodan aikana. Tuolloin näytteiden määrä väheni dramaattisesti ja siemenkaupan valvonta loppui, eikä sitä aloitettu uudelleen kuin vasta vuonna 1947.

Siementavaran puhtaus ja itävyys heikkenivät sotavuosina, koska kylvösiementä ei voitu käsitellä ja säilyttää yhtä huolellisesti kuin normaalisti. Myös eri lajien ja lajikkeiden sekoittuminen oli yleisempää. Siementavaralle asetettuja vähimmäisvaatimuksia myös lievennettiin sodan aikana. Siemenen laatu ei kuitenkaan heikentynyt niin paljon kuin oli pelätty.

Siementavaraa tuotiin sodan aikana ulkomailta poikkeuksellisen paljon. Siemenviljan suhteen Suomi oli melko omavarainen etenkin jatkosodan alkuvuosina, mutta vuoden 1944 kevätviljasato epäonnistui niin pahoin, että Ruotsista tuotettiin satojatuhansia kiloja kevätvehnän ja ohran siementä.

VSTL:n työmäärä kasvoi jatkosodan aikana. 1940-luvun alkuun osui useita hallakesiä ja lisäksi elintarvikkeiden säännöstely vaikutti siihen, että laitokselle lähetettyjen näytteiden määrä lisääntyi jyrkästi.

Jatkosodan ja muutamien sen jälkeisten vuosien erikoisuus olivat viljasta tehdyt paahtimotarkastukset, joita VSTL:ssä tehtiin. Paahdetusta viljasta tehtiin pulavuosina kahvin korviketta.

VSTL:n henkilökuntaa oli sodan aikana paitsi asevelvollisina myös lottatehtävissä. Henkilökunta avusti sotakummiavustuksin muutamia sotaorpoja. Sodan dramaattisin hetki laitoksen henkilökunnalle oli Helsingin ilmapommitus 26.2.1944. Tuolloin laitoksen toisen puolen kaikki ikkunat rikkoutuivat, ja ankara pakkanen tuhosi kaikki idätyskokeet kiireisimpään aikaan.

1950-luku: kehittämistyötä sodan jälkeen 

Sotaa seuranneina vuosina siemenviljaa ja erityisesti timotein siementä jouduttiin tuomaan paljon ulkomailta. Kotimainen tuotanto oli poikkeusolojen vuoksi heikentynyt ja sittemmin 1940-luvun lopun huonot sääolosuhteet jatkoivat tuontitarvetta.

Sodan aikana tyrehtynyt siemenkaupan valvonta alkoi jälleen vuonna 1947. Siemenkaupan tarkastuksia teki seitsemän eri puolilla maata toimivaa siemenkonsulenttia.

VSTL koulutti nämä maatalouskeskusten henkilöt siemenkonsulenteiksi, jotka antoivat kylvösiemenalan neuvontaa, valvoivat kauppaa ja tarkastivat viljelyksiä. Konsulenteilla riitti runsaasti töitä sodanaikaisten laiminlyöntien jäljiltä.

Uusittu asetus siementarkastuslaitoksesta astui voimaan vuoden 1948 alusta. Uusi asetus vakiinnutti laitokselle virallisesti ne tehtävät, jotka kylvösiementutkimuksen kehittyessä olivat jo käytännössä tulleet sen hoidettaviksi.

Normaalioloihin palatessa otettiin jälleen käyttöön voimassa olleen siemenkauppalain tuntemat

  • korkeamman luokan lyijytetty siementavara (valiosiemen), joka on kenttäkoetarkastettua sekä
  • vähimmät vaatimukset täyttävä siementavara.

Sodan aikana tutuksi tulleeseen laatusiemeneen, joka oli perinpohjaisemmin tarkastettua kuin kauppasiemen, oli kuitenkin jo niin totuttu, että se haluttiin yhä säilyttää siemenkaupassa.

Hukkakauraa ei saanut olla valio- ja laatusiemenessä

1950-luvun lopulla alettiin Suomessakin havahtua hukkakauran vahingollisuuteen. Vilkas siemenkauppa ja leikkuupuimureiden yleistyminen levittivät tätä rikkakasvia tehokkaasti. VSTL:n uusi johtaja Aarne Hilli oli erikoistunut rikkakasvien tutkintaan ja hänen johdollaan laitos alkoi kiinnittää erityistä huomiota hukkakauran torjuntaan. Vuonna 1957 hukkakaura julistettiin kielletyksi rikkakasviksi valio- ja laatusiemenessä sekä vuotta myöhemmin kaikessa siementavarassa.

1960-luku: katovuoden tuontisiemenen levitti hukkakauraa

Vuoden 1962 kesä oli sääoloiltaan erittäin epäsuotuisa. Sato epäonnistui pahoin ja sen käyttökelpoisuus siemenenä oli huono. Heikkolaatuista kotimaista siementä tarkastutettiin ahkerasti. Lisäksi Suomeen tuotiin erittäin runsaasti siementavaraa, joka oli aitoudeltaan osittain jopa ala-arvoista.

Hukkakauran torjunta eteni 1960-luvun alussa lakitasolla, sillä vuodesta 1962 lähtien hukkakauraa ei saanut esiintyä tilalla, jolla tuotettiin valiosiementä. Kuitenkin samana vuonna hukkakauratilanne Suomessa käytännössä paheni, sillä katovuoden seurauksena siemenviljassa sallittiin Maataloushallituksen päätöksellä tarkastuskaudella 1962–1963 hukkakauraa enintään 4 kpl kilossa.

Vuosikymmenen loppua kohden hukkakauraa todettiin viljanäytteistä tasaiseen tahtiin 20 - 70 näytteestä vuodessa. Vuosittain hukkakauran siementen maksimimäärä kilon näytteessä vaihteli 8 - 202 kappaleeseen.

1970-luku: lakiuudistuksia ja kasvinjalostajanoikeus

Pitkään valmisteilla ollut siemenkauppalaki astui voimaan vuonna 1975. Uusi laki velvoitti valvomaan siementavaran tuotantoa entistä tehokkaammin. Vuoden 1976 alusta siemenperuna tuli ensimmäisen kerran tarkastuksen piiriin kokonaisuudessaan.

Viljelystarkastuksen myötä alettiin kiinnittää huomiota myös hukkakauran tunnistamiseen. Vuonna 1976 sen ilmoittamis- ja torjuntamenettely tuli pakolliseksi. Seuraavina vuosina hukkakaura selvästi vähentyi. 

Vuonna 1977 annettiin laki kasvinjalostustoiminnan edistämisestä. Sitä pidetään Suomen ensimmäisenä niin sanottuna kasvinjalostajanoikeuslakina. Laissa säädettiin pelto- ja nurmikasvien tarkastetusta kylvösiemenestä perittävistä kasvinjalostusmaksuista, joiden kerääminen annettiin VSTL:n tehtäväksi.

1980-luku: katovuosia ja uutta tekniikkaa

1980-luvun kesät olivat siementuotannon kannalta vaihtelevia. Erityisen surkea oli kesä 1981, jonka jälkeen VSTL:lle tuli syksyllä niin paljon näytteitä, että työt ruuhkautuivat pahasti. Valtion Viljavarasto valtuutettiin määräaikaisesti tekemään analyyseja siementavaran vakuustodistuksia varten.

Kevään 1982 kylvöjä varten siementä tuotiin maahan ennätysmäärä, yli 12 miljoonaa kiloa. Vuosikymmenelle osui myös paha katovuosi 1987, kun erittäin ankaraa pakkastalvea seurasi kolea ja sateinen kesä, minkä takia sato jäi erittäin heikoksi. Etenkin viljojen itävyys osoittautui erittäin heikoksi, ja Maatilahallitus alensi tilapäisesti kevätviljojen itävyysvaatimuksia sekä salli laatuluokkajärjestelmän ulkopuolisen siementavaran tuottamisen ja myymisen.

Siemenestä oli seuraavana keväänä silti kova pula. Tämä näkyi jälleen kylvösiemenen tuonnissa: esimerkiksi viljojen siemeniä tuotiin yli 9,8 miljoonaa kiloa, kun edellisvuosina tuonti oli jäänyt selvästi alle 2 miljoonan kilon. Siemenvarastot saatiin kuntoon vasta muutaman vuoden kuluttua katovuodesta.

Useimpina muina vuosina sadot olivat kuitenkin vähintään kohtalaisia.

Ensimmäinen mikrotietokone 1985

ATK:n käyttöönotto alkoi siementarkastuslaitoksella vuosina 1982–83 yhdessä valtion tietokonekeskuksen kanssa tehdyllä kartoituksella laitoksen tarpeista. VSTL:n tietojärjestelmän rakentaminen alkoi vuonna 1984, ja ensimmäinen mikrotietokone asennettiin laitokselle maaliskuussa 1985. Systeemi saatiin toimimaan osittain kesällä 1985.

Imupaperin käyttö idätyksessä tehosti työtä

Vuonna 1983 VSTL siirtyi käyttämään viljojen idätyksessä Ruotsin mallin mukaan kehitettyä imupaperimenetelmää. Idätystyö keveni huomattavasti ja työvoimatarve väheni. Aiemmin viljat oli idätetty hiekassa, aluksi raskaissa saviastioissa ja myöhemmin muoviastioissa. Uudessa menetelmässä siemenet idätettiin kahden kostean imupaperiarkin välissä.

Siemenkauppalaki 1985: siemenpakkaamot ja ennakkovakuudet

Siemenkauppalaki uudistettiin vuonna 1985. Uudistuksen myötä siementavaran tuottamista koskevat ohjeet ja määräykset säädettiin VSTL:n annettaviksi. Siemenpakkaamoiden luvista tehtiin määräaikaisia ja niiden valvontaa tiukennettiin. Samalla ennakkovakuuden käyttö tuli mahdolliseksi. Ennakkovakuuden käyttöönotto vähensi selvästi siementavaran varastointikustannuksia ja nopeutti siemenkauppaa.

1990-luku: EU-jäsenyys toi sertifioidun siemenen kauppasiemenen tilalle

VSTL liitettiin vuoden 1991 alussa osaksi Kalevi Hemilän johtamaa Maatilahallitusta yhdessä valtion maitovalmisteiden tarkastuslaitoksen ja valtion maatalouskemian laitoksen kanssa.

Jo vuonna 1993 perustettiin Kasvintuotannon tarkastuskeskus (KTTK). KTTK:n siementarkastusosasto sai vastuulleen myös uusia tehtäviä: luonnonmukaisen tuotannon valvonnan, hukkakauran valvonnan muuallakin kuin siementuotantotiloilla sekä sen torjuntakustannusten korvaukset.

Siementuotantoala notkahti merkittävästi EU-liittymisen aikoihin. Vilja- ja nurmikasvien viljelytarkastusten pinta-ala oli vuonna 1988 lähes 84 000 hehtaaria, mutta 1992 vain noin 20 000 hehtaaria. Vuonna 1997 siemenviljelysten pinta-ala kääntyi ripeään kasvuun, joka jatkui vuosikymmenen lopun ajan. Vuonna 1999 tarkastettua viljelysalaa oli yhteensä yli 42 000 hehtaaria.

Elohopeasta luovuttiin

Elohopeapitoisten peittausaineiden käyttö kiellettiin 1990-luvun alussa ympäristöriskien takia. Kielto tuli voimaan vuonna 1992, ja aiheutti hienoisen notkahduksen siemensadon itävyystuloksiin. Siementen peittauksessa tarvittiin entistä enemmän tietoa siitä, mitä taudinaiheuttajia siemenissä oli. Peittaustyö oli myös teknisesti tarkempaa, koska hyvän tehon saamiseksi peittausaine oli saatava tasaisesti jyvän kaikille pinnoille toisin kuin elohopeapeittauksessa, jossa elohopea kulkeutui erän sisällä.

Laki kasvinjalostajanoikeudesta 1992

Vuonna 1992 säädettiin laki kasvinjalostajanoikeudesta. Se on tekijänoikeustyyppinen suojaus, jonka jalostaja tai lajikkeen edustaja voi hankkia lajikkeelleen ja kerätä sen perusteella rojaltimaksua lajikkeen käytöstä. Vuonna 1993 Suomi liittyi kansainvälisen kasvinjalostajanoikeusjärjestön UPOV:n jäseneksi. Nykymuotoinen DUS-testaus otettiin Suomessa käyttöön jäsenyyden myötä.

ETAn jäsenyys 1990-luvun alussa

Suomi päätti 1990-luvun alussa liittyä Euroopan talousalueen ETAn jäseneksi, minkä takia siemenkauppalakia ryhdyttiin jälleen uudistamaan. Lain pohjaksi otettiin Euroopan unionin kylvösiemendirektiivit, joten siitä sorvattiin saman tien EU-yhteensopiva. Uusi siemenkauppalaki tuli voimaan ETA-jäsenyyden myötä vuoden 1994 alussa.

Markkinoille vain sertifioitua kylvösiementä

Keskeisin muutos aiempaan oli se, että tärkeimpien kasvilajien siementä sai markkinoida vain sertifioituna kylvösiemenenä, jonka aitouden ja laadun varmisti viranomainen. Maa- ja metsätalousministeriön päätöksellä siirryttiin käyttämään samoja siemenluokkia kuin EU:ssa, eli perussiementä ja sertifioitua siementä.

Siementarkastuslaboratoriossa uusi laki merkitsi viljanäytteiden ja niistä tehtävien laboratoriomääritysten vähenemistä, koska erää kohti tutkittiin enää yksi näyte aiemman kolmen asemesta. Tarkastuskaudella 1993–94 näytteistä tehtiin laboratoriomäärityksiä yhteensä noin 15 200, mutta vuotta myöhemmin enää noin 9 400. Eniten vähenivät itävyyden ja puhtauden laboratoriomääritykset.

Kantasiementä uusittava säännöllisesti

Alan kannalta merkittävä käytännön uudistus oli kantasiemenen polveutumismääräysten tiukentaminen. Siemenviljelijöiden piti nyt hankkia uutta kantasiementä kasvilajista riippuen muutaman vuoden välein, kun aiemmin käytössä olleen valiosiemenen sukupolvia ei rajoitettu lainkaan. Lisäksi sertifioitavaksi kelpuutettiin vain Suomen kasvilajikeluettelossa olevia lajikkeita.

Suomen liittyminen Euroopan unionin jäseneksi vuonna 1995 ei siementarkastuksessa merkinnyt enää lainsäädännöllistä myllerrystä, koska edellisvuonna voimaan tullut siemenkauppalaki oli jo sopeutettu EU:n direktiiveihin. EU-jäsenyyden mukanaan tuomat suurimmat muutokset koskivat siemenluokkia, itävyyden ja puhtauden laatuvaatimuksia sekä nurmi- ja öljykasvien esikasvirajoituksia.

Suomi sai jäsenyysneuvotteluissa läpi hukkakauraa koskevan poikkeuspäätöksen. Sen mukaan viljakasvien siemeniä ei saa tuoda maahan ilman virallista todistusta hukkakaurattomuudesta. Tiukat rajoitukset ulottuivat myös muista EU-maista tuotavaan viljakasvien siemeneen.

High Grade -erityisstatus Pohjois-Pohjanmaalle

Vuonna 1995 Suomi sai Euroopan komissiolta niin sanotun High Grade -erityisstatuksen Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevalle siemenperunan tuotantoalueelle. HG-alueella noudatetaan muuta EU:n siemenperunan tuotantoa tiukempia laatuvaatimuksia, ja myös muulle perunantuotannolle on rajoituksia.

Markkinavalvontaa ja siementuotantotukien maksatusta

EU-jäsenyyden myötä siementarkastus sai hoitaakseen myös nurmi- ja nurmipalkokasvien siementuotantosopimusten hallinnoinnin sekä siementuotantotukien maksatuksen. Aluksi tukea maksettiin sekä viljakasveille että nurmi- ja nurmipalkokasveille kilo- ja hehtaaripohjaisena. Tuen myötä varsinkin timotein niin sanottu harmaa siemen väheni markkinoilta ja alettiin tuottaa sertifioitua siementä.

Markkinavalvonnan merkitys siementarkastusosaston työssä alkoi kasvaa EU-aikana. Valvontatarpeen lisääntymisen taustalla oli sertifioimattoman eli harmaan siemenen kaupan nopea kasvu 1990-luvun alussa. Esimerkiksi viljoilla sertifioidun siemenen käyttöaste oli vuonna 1995 viljalajista riippuen vain 18–25 %, kun se edellisvuosikymmenellä oli ollut 50 % luokkaa.

2000-luku: kansainvälisten akkreditointien aika

Siementarkastuksen uusi vuosituhat alkoi laadukkaasti, sillä KTTK:n siemenlaboratorio sai loppuvuodesta 2000 kansainvälisen siementarkastusjärjestön ISTAn akkreditoinnin laatujärjestelmälleen.

Akkreditointi on kansainvälinen tunnustus sille, että laboratorion näytteenotto ja tarkastusmenetelmät täyttävät kansainväliset vaatimukset. Vuodesta 2001 lähtien vain akkreditoidut laboratoriot ovat voineet myöntää kansainvälisen siemenkaupan käyttämiä ISTA-tarkastustodistuksia.

EU:n pohjoisinta kasvilajikkeiden testausta

Vuoden 2009 alussa Evirasta (nyt Ruokavirasto) tuli EU:n pohjoisin kasvilajikkeiden testauslaitos, kun EU:n kasvilajikevirasto CPVO ja Evira sopivat lajikekuvausten laatimisesta Eviran siementarkastusyksikössä. CPVO:n hallintoneuvosto hyväksyi Eviran testauslaitokseksi edellissyksynä. CPVO myöntää koko EU:n kattavia lajikesuojauksia. Eviran ja CPVO:n sopimus koski ohraa, vehnää, kauraa, ruista sekä yleisimpiä nurmi- ja nurmipalkokasveja.

Siemenpakkaamoille jälleen pakkausluvat 

Siemenkauppalaki uudistettiin vuosituhannen vaihteessa. Uusi siemenkauppalaki tuli voimaan vuoden 2000 lopussa.

Merkittävin kansallinen uudistus oli pakkausluvan palauttaminen takaisin siemenpakkaamojen toiminnan edellytykseksi. Pelkkä ilmoituskäytäntö oli johtanut siihen, että alalle oli tullut siementukien houkuttelemana toimijoita, joilla ei ollut pakkaamiseen tarvittavia laitteita, henkilökuntaa eikä ammattitaitoa. Pakkausluvan saamisen ehdoksi asetettiin viranomaisen tekemä katselmus. Vuonna 2019 on voimaan tulossa jälleen uusi siemenlaki.

Myös hukkakauralaki uudistettiin 2000-luvun alussa. Uusi laki tuli voimaan 2002, ja se lisäsi viranomaisten valtuuksia hukkakauran torjunnassa.

Siementarkastus internetiin vuonna 2000

Kasvintuotannon tarkastuskeskuksen ensimmäiset kotisivut julkaistiin internetissä vuonna 2000.

Siementarkastusta tehtiin joustavammaksi vuonna 2003 antamalla pakkaamoille mahdollisuus hoitaa itse näytteenotto KTTK:n valvonnassa. Aiemmin näytteitä saivat ottaa vain siementarkastusosaston valtuuttamat riippumattomat näytteenottajat, mutta nyt näytteenottoon koulutettiin ja valtuutettiin myös pakkaamojen henkilöstöä. Uuden käytännön lisäksi jatkettiin virallista näytteenottoa. Siemenpakkaamot saivat myös luvan käyttää omia viljelystarkastajia.

Siementarkastus osaksi Eviraa 2006

Siementarkastus koki historiansa kolmannen suuren organisaatiomuutoksen, kun KTTK:sta tuli osa uutta Elintarviketurvallisuusvirasto Eviraa toukokuussa 2006. Eviran aikana siementarkastusta johtivat Matti Puolimatka (1999 - 2007) ja Hanna Kortemaa (2008 - 2018).

Digitalisoinnin ja toiminnan teknistymisen aika

Siementarkastus on 2000-luvulla siirtynyt käyttämään uudempaa laitetekniikkaa, joiden avulla toimintaa voidaan automatisoida. Myös tietojärjestelmiä kehitetään siementarkastuksen analyysi- ja valvontatyön tehostamiseksi.  Uusimpia ohjelmia ovat sähköinen näytteenottopöytäkirja mobiilisiemen, pakkaamoille räätälöity vakuuksien etätulostusmahdollisuus ja talvella 2019 käyttöön otettava asiakkaille suunnattu sähköinen asiointipalvelu Touko.

Siementarkastus Ruokavirastoon 2019

Vuoden 2019 alusta siementarkastus on osa Ruokavirastoa. Ruokavirasto on Antti-Jussi Oikarisen johtama noin 1000 hengen virasto, johon yhdistettiin Evira, Maaseutuvirasto ja osa Maamittauslaitoksen tietotekniikan palvelukeskuksesta.

Siementarkastutusyksikön johtajana toimii vuoden 2019 alusta lähtien Leena Pietilä.

Siementarkastuksen historiatiedot perustuvat vuonna 2009 julkaistuun historiikkiin Siementarkastuksen 90 vuotta, jonka toimittivat Minna Nurro ja Seija-Leena Nevala-Nurmi.