Puutavara ja puinen pakkausmateriaali EU:n sisämarkkinakaupassa

Huomioi, että Norja on puutavaran tuonnin ja viennin suhteen EU:n ulkopuolinen maa. Sveitsi noudattaa osittain EU:n kanssa yhteistä kasvinterveyslainsäädäntöä, joten vaatimukset Sveitsin kanssa käytävälle kaupalle on selvitettävä erikseen.

Puutavara

EU:n sisämarkkinoilla puutavaran markkinoinnille on asetettu joitakin kasvinterveydellisiä vaatimuksia:

  • Yrityksen, joka markkinoi havupuutavaraa (Coniferales) tai plataani- tai kastajasukuun (Platanus, Castanea) kuuluvaa puutavaraa EU:n alueelle, pitää rekisteröityä Eviran kasvinsuojelurekisteriin.
  • Mäntyankeroisen leviämisriskin vuoksi Portugalista muualle EU:n alueelle tuotavan havupuutavaran ja kuoren pitää olla lämpökäsiteltyä. Lisäksi erät on varustettava kasvipassilla.
  • EU:n suoja-alueille (Irlanti, Kreikka ja Kypros) vietävän havupuutavaran pitää olla kuorittua tai uunikuivattua.
  • Jos suoja-alueelle viedään kuorellista ja käsittelemätöntä havupuutavaraa tai kuorta, pitää puutavaraerällä olla kasvipassi. Puutavaran lähettäjän on osoitettava, että puutavara tai kuori on käsitelty riittävästi kaarnakuoriaisten torjumiseksi.
  • Plataanisukuun kuuluvan lehtipuutavaran pitää olla uunikuivattua tai lähettäjän on osoitettava kasvipassilla, että puutavara on peräisin alueilta, joiden tiedetään olevan vapaa Ceratocystis fimbriata –nimistä sienitaudista.
  • Tsekkiin, Kreikkaan (Kreeta, Lesvos), Irlantiin ja Ruotsiin vietävän kastanjasukuun kuuluvan puutavaran on oltava kuorittua tai uunikuivattua. Jos alueelle viedään kuorellista kastanjapuutavaraa tai kuorta, on lähetykset varustettava kasvipassilla ja osoitettava, että puutavaran on peräisin alueilta, joiden tiedetään olevan vapaa Cryphonectria parasitica –nimisestä sienitaudista.

Puinen pakkausmateriaali

EU:n sisämarkkinoilla puiselle pakkausmateriaalille ei yleensä ole asetettu kasvinterveydellisiä vaatimuksia. Poikkeuksena on Portugalista muihin EU-maihin tuotava pakkausmateriaali, jonka on täytettävä ISPM 15 -standardin vaatimukset. Tämä johtuu siitä, että ainoana EU-maana Portugalissa esiintyy vaarallista metsätuhoojaa mäntyankeroista.

Myös Portugaliin suuntautuvassa tavaraliikenteessä kannattaa käyttää ISPM 15 -standardin mukaista puista pakkausmateriaalia, jotta mahdollisissa jatkokuljetuksissa ei tule ongelmia.