Säädösten vastaisesti maahantuodut eläimet

Suomeen tuodaan vuosittain koiria ja kissoja ilman tarvittavia asiakirjoja. Eläimiä myydään erilaisilla median sivustoilla ja myynti-ilmoituksissa. Ostajana sinulla on velvollisuus varmistua siitä, että eläin on tuotu maahan laillisesti. Laittomasti maahantuodun eläimen omistaja on vastuussa seuraamuksista, kuten eläimen palauttamisesta lähtömaahan tai lopettamisesta. Omistaja on vastuussa kaikista toimenpiteisiin liittyvistä kustannuksista. Laittomasta tuonnista voi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen Suomen rikoslain mukaisesti.

Miten tunnistan laittoman eläimen? Tarkkaile ainakin seuraavia asioita

  • Eläin on halpa
  • Eläimellä ei ole esittää maahantuontiin oikeuttavia todistuksia
  • Todistukset on väärennetty
  • Eläimellä on ulkomainen rokotuskortti eikä muita todistuksia
  • Ulkomailta tuodulla eläimellä voi olla tunnistusmerkintänä myös tatuointi, Suomessa niitä ei enää käytetä virallisena tunnistusmerkintänä
  • EU:n ulkopuolella oleva myyjä vakuuttaa kaikkien asiakirjojen olevan kunnossa. Ostajana sinulla on velvollisuus varmistua tuontivaatimusten täyttymisestä.
  • Paperit luvataan lähettää jälkikäteen
  • EU:n ulkopuolella syntyneellä eläimellä on EU-passi (voidaan myöntää vain EU:ssa!)
  • Eläimen asiakirjat eivät täsmää keskenään
  • Pidä pää kylmänä ja kysy. Älä osta sikaa säkissä

Mikäli olet ostamassa eläintä, vaadi nähtäväksi kaikki asiakirjat. Jos olet epävarma tai aiot itse hankkia eläimen EU:n ulkopuolelta, voit tarkastaa tuonnin ja siirron ehdot linkeistä.

Joskus eläimen tuontiehtojen vastaisuus todetaan rajanylityksen jälkeen. Useimmiten tällöin ei-kaupallisesti siirrettävää eläintä ei ole esitetty Tullille tarkastettavaksi tai luovutettavaksi tuotava eläin on tuotu Suomeen ilman eläinlääkinnällistä rajatarkastusta naamioituna ei-kaupalliseksi siirroksi. Tällöin tulee valvontaviranomaisen (kunnan- tai kaupungineläinlääkäri) suorittaa eläimelle eläintautilain mukaisen tarkastuksen, joka sisältää asiakirjojen tarkastuksen, eläimen tutkimisen ja tunnistamisen. Kliininen yleistutkimus tehdään erityisesti raivotaudin ja muiden tarttuvien tautien varalta. Virkaeläinlääkäri skannaa tarkastuspöytäkirjan Ruokavirastoon: lentoasema@ruokavirasto.fi.

Laittomasti EU:n ulkopuolelta Suomeen tuotujen eläinten palauttaminen tai sijoittaminen karanteeniin lopettaminen

Ruokavirasto päättää alle kuusi kuukautta Suomessa olleiden laittomasti maahantuoduille tai siirretyille eläimille tehtävistä toimenpiteistä jos vaatimusten noudattamista on laiminlyöty vaikka eläimillä ei olisi raivotaudin oireita.

Laittomasti maahantuotu eläin voidaan lainsäädännön mukaan määrätä

  • Palautettavaksi lähtömaahan
  • Asetettavaksi aluehallintoviraston (AVI) hyväksymään karanteeniin
  • Lopetettavaksi

Maantierajalla Tulli palauttaa laittomasti tulevan eläimen alkuperämaahan. Lentoasemalla Tullin toteama laittomasti tulevan eläimen palauttaminen on käytännössä hankalampaa ja silloin eläin voidaan eristää virallisen valvonnan alaisena lentoaseman tiloissa lyhyen ajan, kunnes palautus onnistuu. Mikäli palautus ei onnistu , eläin tulee lopettaa.