Hevosten, biisonien, peurojen ja muiden eläinlajien vaatimusten noudattamisen arvioinnissa noudatetaan soveltuvin osin eläinlajikohtaisia ohjeistuksia.
1 Mitä valvotaan
Ehdollisuuden tuotantoeläinten hyvinvointivalvonnassa tarkastetaan, onko tilalla noudatettu ehdollisuuden asetuksen liitteessä 3 annettuja seuraavien eläinlajien eläinlajikohtaisia vaatimuksia:
- hevoset
- biisonit
- tarhatut peurat
- strutsieläimet
Myös muiden kuin edellä mainittujen tuotantoeläinten ehdollisuuden hyvinvointivalvonnassa tarkastetaan, onko tilalla noudatettu ehdollisuuden asetuksen liitteessä 3 annettuja vaatimuksia, jotka perustuvat eläinten hyvinvointilakiin ja -asetukseen. Muita tuotantoeläimiä ovat esimerkiksi:
- tarhatut riistaeläimet, kuten villisika, mufloni, fasaani ja peltopyy
- viiriäiset, tarhatut porot ja lihantuotantotarkoituksessa pidettävät kanit
Tuotantoeläimellä tarkoitetaan eläintä, jota pidetään elintarvikkeiden, villan, nahan, höyhenten tai turkisten tuotantoa varten, sekä eläintä, jota pidetään tai kasvatetaan muuhun maataloustuotantoon. Ehdollisuuden valvonnan ulkopuolelle voidaan pääsääntöisesti jättää seura- kilpa- ja harrastuseläimet, joita ei käytetä maataloustoimintaan, vaan joita käytetään esimerkiksi urheilutarkoitukseen tai ne ovat lemmikkejä (ml. kotitarvekäyttö). Tarkemmat rajaukset on esitetty yleisohjeen kohdassa 3.
HEVONEN
Tässä ohjeessa hevosella tarkoitetaan hevosta, ponia, aasia ja muuta vastaavaa kavioeläintä.
Apuna ehdollisuuden valvonnassa voi soveltuvin osin käyttää ohjetta ”hevosten hyvinvoinnin valvonta” (5118/04.01.00.01/2025/1). Ehdollisuuden valvonnassa erityistä huomiota tulee kiinnittää siirtymäsäännöksiin, jotka on hyvä varmistaa hevosten hyvinvointia koskevasta valtioneuvoston asetuksesta (321/2025).
Ehdollisuuden eläinten hyvinvoinnin valvonta koskee vain maataloustarkoituksessa pidettäviä tuotantoeläimiä (kts. tarkempi määrittely Yleisohje).
Ehdollisuuden hevosia koskevan hyvinvointivalvonnan kohteena ovat seuraavat asiat:
1 Pitopaikan yleiset vaatimukset
Pitopaikan rakennukset, rakenteet, laitteet, varusteet ja materiaalit ovat hyvässä kunnossa ja eläimille turvallisia. Eläimen pitopaikan on oltava materiaaleiltaan, rakenteiltaan ja muilta ominaisuuksiltaan sellainen, että eläimen vahingoittumisen ja sairastumisen vaara, karkaamisvaara ja pitopaikan palovaara on mahdollisimman vähäinen. Pitopaikassa havaitut eläimen hyvinvointia vaarantavat viat on korjattava välittömästi ja, jollei se ole mahdollista, ryhdyttävä muihin tarpeellisiin toimiin eläimen hyvinvoinnin turvaamiseksi vikojen korjaamiseen saakka. Hevosen ulottuvilla olevien pintojen käsittelyyn ei saa käyttää aineita, jotka voivat aiheuttaa hevoselle myrkytyksen tai muuta vaaraa hevosen hyvinvoinnille. Sähköjohdot sekä muut välineet ja laitteet, jotka voivat vahingoittaa hevosta, on sijoitettava siten, että ne eivät aiheuta hevoselle vahingoittumisen vaaraa.
EHL 33, 34 §, 36 §; Vna 321/2025 11 §; 13 §. 98/58/EY liite kohta 8.
Hevosta ei saa pitää jatkuvasti sisällä tai ulkona ilman perusteltua syytä. Hevoselle on järjestettävä mahdollisuus ulkoiluun ja liikkumiseen sen fysiologisten ja käyttäytymistarpeiden mukaisesti. Hevosella on oltava mahdollisuus riittävään päivittäiseen lepoon makuulla. Jos olosuhteet eivät tarhassa tai laitumella tarjoa hevoselle mahdollisuutta riittävään lepoon makuulla, on hevosen päästävä päivittäin lepäämään talliin tai pihattoon. Jokaisella hevosella on oltava yhtäaikaisesti pitopaikka tallissa tai pihatossa. Hevosen iho ei saa rikkoontua tai kulua karvattomaksi sen käydessä makuulle tai sen noustessa jalkeille. EHL 20 §; Vna 321/2025 8 §.
Ulkona pidettävällä eläimellä on oltava riittävä suoja epäsuotuisia sääoloja vastaan tai eläin voidaan tarvittaessa ottaa sisätilaan. Tarvittaessa hevosilla on ulkotarhassa ja laitumella riittävä säänsuoja epäsuotuisia sääoloja vastaan. Hevonen on otettava sisälle talliin tarhasta tai laitumelta taikka laitumelta pihattoon, jos sää- tai muut olosuhteet sitä vaativat. Hevosta ei kuitenkaan tarvitse ottaa sääolosuhteiden vuoksi sisälle, jos tarhassa tai laitumella on säänsuoja, jossa on riittävästi tilaa kaikille hevosille. Rakennetussa säänsuojassa on oltava katos ja vähintään kaksi seinää. Luonnon puustosta muodostuvassa säänsuojassa puuston on oltava riittävän tiheä hevosten suojaamiseksi. Aasilla on kuitenkin oltava laitumella ja tarhassa aina rakennettu säänsuoja, jossa on riittävästi tilaa kaikille aaseille. EHL 20 §; Vna 321/2025 8 §.
Pihatossa on oltava kiinteä pohja, katto ja neljä seinää, jotka eivät ole avoimia seinän alaosasta. Pihaton seinien on suojattava tuulelta. Pihaton oviaukossa on tarvittaessa oltava tuulensuoja. Pihatto on suunniteltava siten, että myös lauman alempiarvoiset hevoset pääsevät kulkemaan sisälle ja ulos. Kaikilla hevosilla on oltava samanaikaisesti mahdollisuus maata kyljellään pihaton kuivitetussa makuutilassa. EHL 35 §; Vna 321/2025 8 §, 10 §. 98/58/EY liite kohta 12.
Laitumien ja tarhojen aitaamiseen käytettyjen rakenteiden on oltava hevoselle turvallisia eikä niissä saa käyttää piikkilankaa. Aitauksen on oltava helposti hevosen havaittavissa. Aitauksessa ei saa olla ahtaita tai teräviä kulmia. Tarhan pohjan on oltava hevoselle turvallinen. Hevosen on voitava keliolosuhteista riippumatta seistä tarhassa paikassa, jossa sen kaviot eivät uppoa liettyneeseen maa-ainekseen. Lanta ja rehuntähteet on kerättävä tarhasta riittävän usein. EHL 6 §, 34 §; 321/2025 8 §. 98/58/EY liite kohta 12.
Hevosta ei saa sitoa tarpeetonta kipua tai kärsimystä tuottavalla tavalla, pitää jatkuvasti paikalleen kytkettynä eikä sen liikkumista saa jatkuvasti rajoittaa eläimen kääntymisen estävillä rakenteilla. 1.1.2024 toiminnassa olleeseen talliin sovelletaan vaatimusta 1.1.2028 alkaen. 1.1.2024 jälkeen peruskorjattavaan talliin tai osastoon ja rakennettavaan uuteen talliin tai sen osastoon sovelletaan vaatimusta heti. EHL 37; 123 §
Hevosta ei saa kytkeä kuolaimista. Hevosen jalkoja ei saa sitoa yhteen. Hevosen jalat saa kuitenkin sitoa yhteen astutusliinoilla hevosen astutuksen, siemennyksen tai eläinlääketieteellisen tutkimuksen ja toimenpiteen yhteydessä. Hevosta saa pitää tarhassa ja laitumella kytkettynä ainoastaan tilapäisesti ja siten, että se on jatkuvasti valvonnassa. EHL 13 §; Vna 321/2025 3, 9 §. 98/58/EY liite kohta 7.
Hevosen varusteiden on oltava hevoselle sopivat. Varusteiden puhtaudesta ja huollosta on huolehdittava. Rikkoutuneita varusteita ei saa käyttää. EHL 13 §; Vna 321/2025 3 §. 98/58/EY liite kohta 7.
Hevosella on oltava näkö- ja kuuloyhteys toiseen hevoseen pysyvässä pitopaikassa sekä mahdollisuus päivittäiseen turpakosketukseen toisen hevosen kanssa karsinassa, pihatossa, tarhassa tai laitumella. Mahdollisuutta päivittäiseen turpakosketukseen ei kuitenkaan tarvitse olla oriilla, eläinlääkärin toimitiloissa, karanteenitalleissa ja siittoloissa olevalla hevosella eikä silloin, kun hevonen on lyhyen ajan kilpailu- tai valmennustapahtumassa. EHL 15 §; Vna 321/2025 5 §. 98/58/EY liite kohta 8.
Hevosen pitopaikassa on voitava ylläpitää eläimen hyvinvoinnin kannalta riittävää puhtautta ja hygieniaa. Myös tallin ja pihaton seinien sisäpintojen on oltava helposti puhtaana pidettäviä. Käytävien on oltava sellaisia, että hevonen pääsee esteettä liikkumaan ja että eläimen liukastumisen vaara on mahdollisimman vähäinen. EHL 33 §; Vna 321/2025 11 §. 98/58/EY liite kohta 8.
2 Tilavaatimukset
Hevosten tulee voida seistä ja levätä luonnollisessa asennossa sekä vaihtaa asentoaan vaikeuksitta. Samassa pitopaikassa pidettävillä eläimillä on oltava mahdollisuus yhtäaikaiseen lepoon. Pihatossa kaikilla hevosilla on oltava samanaikaisesti mahdollisuus maata kyljellään pihaton kuivitetussa makuutilassa. EHL 33 §; Vna 321/2025 13 §. 98/58/EY liite kohta 7.
Pihatossa on oltava kiinteä pohja, katto ja neljä seinää, jotka eivät ole avoimia seinän alaosasta. Pihaton seinien on suojattava tuulelta. Pihaton oviaukossa on tarvittaessa oltava tuulensuoja. Pihatto on suunniteltava siten, että myös lauman alempiarvoiset hevoset pääsevät kulkemaan sisälle ja ulos. EHL 33 §; Vna 321/2025 13 §. 98/58/EY liite kohta 7
Karsinan ja pihaton sisäkorkeuden on oltava vähintään hevosen säkäkorkeus kerrottuna luvulla 1,5, kuitenkin vähintään 2,2 metriä. Vähimmäispinta-alan ylittävä osa karsinasta tai pihatosta saa kuitenkin olla vähimmäiskorkeutta matalampi. Sisäkorkeutta laskettaessa rakennuksessa normaalisti tarvittavia kantavia rakenteita, valaisimia, vesiputkia, ilmanvaihtoputkia tai muita vastaavia laitteita ei oteta huomioon. Vähimmäiskorkeudesta voidaan poiketa enintään kaksi prosenttia. Vna 321/2025 3, 11 §; liite 2. 98/58/EY liite kohta 7.
Hevosen yksittäiskarsinassa on oltava tilaa vähintään¤):
|
Hevosen säkäkorkeus (cm) |
Karsinan pinta-ala (m²) |
|
Enintään 108 |
4,0 |
|
Yli 108 mutta enintään 130 |
5,0 |
|
Yli 130 mutta enintään 140 |
6,0 |
|
Yli 140 mutta enintään 148 |
7,0 |
|
Yli 148 mutta enintään 160 |
8,0 |
|
Yli 160 mutta enintään 170 |
9,0 |
|
Yli 170 mutta enintään 180 |
10,0 |
|
yli 180 |
11,0 |
¤)Taulukon tilavaatimuksia ei sovelleta silloin, kun kyseessä on hevosen tilapäinen ja lyhytaikainen säilyttäminen kilpailu-, näyttely- tai muun vastaavan matkan aikana. Huomioi siirtymäajat.
Siirtymäkauden aikana sovelletaan seuraavaa vaatimusta:
|
Hevosen säkäkorkeus (m) |
Karsinan pinta-ala (m2)
|
|
Yli 1,60
|
9,0
|
Vna 321/2025 15 §, liite 1.1, Vna 588/2010 liite 1
Hevospihatossa sellaisessa makuuhallissa, jossa hevosia ei ruokita, on oltava tilaa kutakin siellä pidettävää hevosta kohden vähintään:
|
Täysikasvuinen hevonen |
80 % yksittäiskarsinan pinta-alasta* |
|
12–24 kk ikäinen nuori hevonen |
60 % yksittäiskarsinan pinta-alasta* |
|
Alle 12 kk ikäinen varsa |
40 % yksittäiskarsinan pinta-alasta* |
(*) Yksittäiskarsinan pinta-alalla tarkoitetaan Vna 588/2010 liitteen 1 mukaista pinta-alaa.
Pilttuun on oltava sellainen, että hevonen voi seistä ja levätä luonnollisessa asennossa sekä liikkua ja vaihtaa asentoaan ilman vaikeuksia. Vna 321/2025 8 §
3 Eläinsuojan olosuhteet
Lämpötilan, ilman- tai vedenlaadun ja muiden ympäristöolosuhteiden on oltava hevosille sopiva. Ulkona pidettävällä eläimellä on oltava riittävä suoja epäsuotuisia sääoloja vastaan tai eläin on voitava tarvittaessa ottaa sisätilaan. EHL 35 §; ; 98/58/EY liite kohdat 3, 10 ja 11.
Tallissa ja pihatossa on huolehdittava hyvästä ilmanvaihdosta eivätkä ilman hiilidioksidi-, ammoniakki-, tai pölypitoisuudet saa nousta haitallisen korkealle. Lämpöeristetyssä tallissa on myös huolehdittava siitä, että talli-ilman kosteus ei nouse haitallisen korkeaksi. EHL 35 §; Vna 321/2025 12 §; 98/58/EY liite kohdat 3, 10 ja 11.
-
- Aistinvaraisen arvion lisäksi ilman laadun arvioinnin tukena voidaan käyttää siihen soveltuvia mittauslaitteita
Jos hevosten hyvinvointi on riippuvainen koneellisesta ilmanvaihtojärjestelmästä, laitteistossa on tarvittaessa oltava hälytysjärjestelmä, joka antaa hälytyksen häiriön sattuessa. Hälytysjärjestelmän toimivuus on testattava säännöllisesti. EHL 35 §; 98/58/EY liite kohta 13.
Pitopaikan valaistuksen tulee olla sellainen, että se on sopiva hevosten fysiologisten tarpeiden ja olennaisten käyttäytymistarpeiden tyydyttämiseen ja että eläin voidaan tarkastaa ja sitä voidaan hoitaa asianmukaisesti. EHL 35 §; 98/58/EY liite kohdat 3 ja 11.
-
- Valonlähde voi olla kiinteä tai valovoimaltaan riittävä siirrettävä valaisin
Pihatossa on oltava kiinteä pohja, katto ja neljä seinää, jotka eivät ole avoimia seinän alaosasta. Pihaton seinien on suojattava tuulelta. Pihaton oviaukossa on tarvittaessa oltava tuulensuoja. Pihatto on suunniteltava siten, että myös lauman alempiarvoiset hevoset pääsevät kulkemaan sisälle ja ulos. Kaikilla hevosilla on oltava samanaikaisesti mahdollisuus maata kyljellään pihaton kuivitetussa makuutilassa.
4 Hyvinvoinnista huolehtiminen
Jos hoidossa oleva eläin on ihmisen välittömässä valvonnassa tai tavoitettavissa, eläimen hyvinvointi on tarkastettava vähintään kerran päivässä ja tarvittaessa useamminkin. Riittävää tarkastustiheyttä arvioitaessa on otettava huomioon eläintenpitomuoto, eläinlaji, eläimen fysiologinen tila sekä olosuhteet eläinten pitopaikassa ja elinympäristössä. Päivittäinen tarkastusvelvollisuus ei kuitenkaan koske vaikeasti tavoitettavilla laitumilla kesäaikaan pidettäviä eläimiä. Hevosen terveyden ja hyvinvoinnin tarkastukseen on kiinnitettävä erityistä huomiota synnytystä odottaviin, synnyttäviin, juuri synnyttäneisiin, vastasyntyneisiin, sairaisiin, heikkokuntoisiin ja vahingoittuneisiin eläimiin. Jos tarkastuksessa havaitaan jotain epäkohtia, puutteita tai muuta poikkeavaa, on ryhdyttävä välittömiin toimenpiteisiin tilanteen selvittämiseksi ja korjaamiseksi. EHL 22 §,321/2025 8 §. 98/58/EY liite kohta 2.
-
- Päivittäinen tarkastusvelvollisuus koskee ihmisen välittömässä valvonnassa ja tavoitettavissa olevia eläimiä. Pidettäessä hevosia esimerkiksi saarilaitumilla tai muilla laajahkoilla alueilla tulisi niiden tarkastustiheyttä arvioitaessa huomioida eläinten fysiologinen tila sekä olosuhteet laitumilla kuten esimerkiksi alueen turvallisuus ja se, miten eläinten juotto on järjestetty. Tällaiset alueet tulisi kuitenkin tarkastaa useamman kerran viikossa tapauskohtaista harkintaa käyttäen, jotta voitaisiin varmistaa, että erityistä seurantaa vaativat eläimet tulevat tarkastetuksi riittävän usein ja jotta eläin esimerkiksi sairastuessaan saisi asianmukaista hoitoa mahdollisimman pian.
Eläimen pitäjällä ja muulla hoitajalla on oltava riittävä osaaminen eläimen asianmukaiseksi hoitamiseksi. Ammattimaisesti tai muutoin laajassa mitassa eläimiä pitävällä on oltava soveltuva koulutus tai muilla keinoin saavutettu riittävä pätevyys tehtäviensä hoitamiseen. Eläinten pitäjän on huolehdittava, että eläimiä on hoitamassa riittävä määrä päteviä eläinten hoitajia. Eläinten pitäjän on annettava ohjeita ja opastusta palveluksessaan oleville eläinten hoitoon ja käsittelyyn osallistuville henkilöille eläinten asianmukaisesta hoitamisesta. EHL 30 §. 98/58/EY liite kohta 1
Hevosten pysyvässä pitopaikassa tai sen yhteydessä on oltava eläinten tarkastamisen ja käsittelyn kannalta välttämättömät tilat ja välineet sekä tarvittaessa tilat sairaiden ja vahingoittuneiden eläinten hoitoa ja eristämistä varten. EHL 38 §.
Hoidossa olevaa eläintä ei saa jättää hoidotta tai hylätä. Eläimen sairastuessa tai vahingoittuessa sille on viipymättä annettava tai hankittava asianmukaista hoitoa sekä tarvittaessa hankittava eläinlääketieteellistä hoitoa. Sairas tai vahingoittunut eläin on tarvittaessa sijoitettava asianmukaiseen tilaan erilleen muista eläimistä ja sille on annettava riittävä mahdollisuus lepoon. Sairaan tai vahingoittuneen eläimen hoidossa tulee pyrkiä turvaamaan eläimen toimintakyky ja elämänlaatu. Sairauden tai vamman laadun niin edellyttäessä eläin on lopetettava. EHL 6 §, 23 §. 98/58/EY liite kohta 4.
-
- Erillisen tilan on oltava asianmukainen ja esimerkiksi eläimen sairaudesta tai vahingoittumisesta aiheutunut lisääntynyt lämmön- tai makuualustan pehmentämisen tarve tulee huomioida.
*)Tuotantoeläinten omistajan tai pitäjän on pidettävä kirjaa tuotantoeläimille annetusta lääkinnällisestä hoidosta. Kirjanpitoa elintarviketuotantoa varten pidettävien tuotantoeläinten lääkinnällisestä hoidosta on säilytettävä vähintään viiden vuoden ajan sen vuoden päättymisestä lukien, jolloin kirjanpitoon viimeksi kirjattiin eläintä koskeva merkintä. EHL 32 §
-
- Kirjanpitoa edellytetään kaikesta lääkityksestä, myös ennaltaehkäisevästä lääkinnällisestä hoidosta, jollaiseksi katsotaan esimerkiksi matolääkitys ja rokotukset.
- Kirjanpidosta olisi lääkityksen osalta käytävä ilmi ainakin eläimen tai eläinryhmän tunnistustiedot, lääkityksen syy, lääkityksen antopäivämäärä sekä lääkkeen nimi ja määrä.
- Kirjanpito voi olla kirjallisessa tai sähköisessä muodossa, mutta sen on oltava valvontaviranomaisen tarkastettavissa. Kirjanpito voi myös olla osa tilalla noudatettavaa laatu- tai muuta järjestelmää.
- *)Ehdollisuuden osalta lääkinnällisestä hoidosta pidettävä kirjanpito valvotaan elintarvikkeiden tuotantoa koskevan tarkastuksen yhteydessä.
Tuotantoeläinten omistajan tai pitäjän on pidettävä kirjaa tilalla kuolleiden tuotantoeläinten lukumääristä. Kirjanpitoa on säilytettävä vähintään kolmen vuoden ajan sen vuoden päättymisestä lukien, jolloin kirjanpitoon viimeksi kirjattiin eläintä koskeva merkintä. EHL 32 §, 98/58/EY liite kohdat 5 ja 6.
5 Ruokinta ja juotto
Hoidossa olevien eläinten ruokinnassa ja juotossa on otettava huomioon eläimen fysiologiset tarpeet ja varmistettava, että eläin saa sopivassa määrin hyvälaatuista ravintoa ja juotavaa. Ravinnon ja juotavan koostumuksen ja tarjoamistavan on vastattava eläimen fysiologisia tarpeita ja olennaisia käyttäytymistarpeita.
Hevosen on saatava riittävästi karkearehua. Karkearehun saanti on järjestettävä siten, ettei hevosen tarvitse olla ilman karkearehua yhtäjaksoisesti yli kuutta tuntia. Vaatimuksista voidaan poiketa eläinlääketieteellisestä syystä. (Huomioi siirtymäaika) EHL21 §; 321/2025 7 §. 98/58/EY liite kohta 16.
Hevosella on oltava vettä jatkuvasti saatavilla myös muussa kuin pysyvässä pitopaikassa. Silloin, kun vesi muussa kuin pysyvässä pitopaikassa sääolosuhteiden takia jäätyy, hevosella on kuitenkin oltava vettä saatavilla vähintään kuuden tunnin välein. Juoma-automaatteja käytettäessä on automaatissa veden virtausnopeuden oltava vähintään kuusi litraa minuutissa. EHL21 §; 321/2025 7 §. 98/58/EY liite kohta 16.
Juoma- ja ruokintapaikkojen määrä on suhteutettava pitopaikan eläinmäärään. Kaikkien hevosten on mahduttava syömään samanaikaisesti ryhmäkarsinoissa, pihatossa ja tarhassa, jos niissä ruokitaan hevosia. Pihatossa on oltava juoma-automaatteja vähintään yksi jokaista alkavaa 10 hevosen ryhmää kohden. Jos käytetään juoma-astioita, on niitä oltava vähintään yksi alkavaa 20 hevosen ryhmää kohden kuitenkin siten, että juoma-astioita on yli 10 hevosen ryhmälle oltava vähintään kaksi. EHL 21 §; 321/2025 7 §. 98/58/EY liite kohta 16.
BIISONI
Tässä ohjeessa biisonilla tarkoitetaan tarhattua amerikanbiisonia (Bison bison).
Ehdollisuuden biisoneita koskevan hyvinvointivalvonnan kohteena ovat seuraavat asiat:
1 Pitopaikan yleiset vaatimukset
Pitopaikan rakennukset, rakenteet, laitteet ja materiaalit ovat hyvässä kunnossa ja eläimille turvallisia. Eläinten pitopaikan (ml. ruokinta- ja juottolaitteet) on oltava materiaaleiltaan, rakenteiltaan ja muilta ominaisuuksiltaan sellainen, että eläinten vahingoittumisen ja sairastumisen vaara, karkaamisvaara ja pitopaikan palovaara on mahdollisimman vähäinen. Pitopaikassa havaitut eläinten hyvinvointia vaarantavat viat on korjattava välittömästi tai, jos se ei ole mahdollista, ryhdyttävä muihin tarpeellisiin toimiin eläimen hyvinvoinnin turvaamiseksi vikojen korjaamiseen saakka. EHL 34 §, 36 §. 98/58/EY liite kohta 8 ja 9
-
- Varajärjestelmä ruokinta- ja juomalaitteistojen häiriötilanteissa voi olla esimerkiksi käsin tapahtuva ruokinta tai juotto
Materiaalit, joiden kanssa biisonit pääsevät kosketuksiin (mm. rakenteet, karsinat ja laitteet), ovat puhdistettavissa perusteellisesti. Pitopaikassa on voitava ylläpitää eläimen hyvinvoinnin kannalta riittävää puhtautta ja hygieniaa. EHL 33, 34 §; 98/58/EY liite kohta 8
Biisonitarhan maaston, kasvillisuuden ja maapohjan on oltava biisonien tarhaukseen sopiva. Tarhassa on oltava maastokohtia tai rakenteita, jotka antavat riittävästi suojaa epäsuotuisia sääolosuhteita vastaan. EHL 33, 34 §; Vna 591/3010 2 §; 98/58/EY liite kohta 12
Biisonitarhassa tai sen yhteydessä on oltava turvalliset ja asianmukaiset tilat biisonien tutkimista, käsittelyä ja muuta hoitoa sekä eristämistä varten §; Vna 591/2010 2 §; 98/58/EY liite kohta 4
2 Tila- ja tarhavaatimukset
Eläimen on voitava pitopaikassaan seistä ja levätä luonnollisessa asennossa sekä vaihtaa asentoaan vaikeuksitta. Samassa pitopaikassa pidettävillä eläimillä on oltava mahdollisuus yhtäaikaiseen lepoon. Biisonien lukumäärän on oltava sopivassa suhteessa tarhan kokoon, maastoon ja kasvillisuuteen. Kutakin alkavaa kolmen täysikasvuisen eläimen ryhmää kohden tarhassa on oltava tilaa vähintään yksi hehtaari. EHL 33 §; Vna 591/2010 2 §. 98/58/EY liite kohta 12.
-
- Täysikasvuisena voidaan pitää vähintään 3-vuotiasta biisonia.
Tarhan maapohjan on oltava sellainen, etteivät eläimet vahingoita itseään tai likaannu tarpeettomasti. Biisonitarhan aidan on estettävä tehokkaasti kaikkina vuodenaikoina biisonien karkaaminen tarhasta sekä tarhan ulkopuolella olevien hirvien, koirien ja muiden vastaavien eläinten pääsy tarhaan. Aidan ja aidan rakenteiden on oltava sellaisia, että biisonit eivät vahingoita itseään. Aitauksessa ei saa olla liian ahtaita tai teräviä kulmia. Tarhan aitauksen on oltava helposti eläinten havaittavissa. Biisoneita ei sidota tarpeetonta kipua tai kärsimystä tuottavalla tavalla. EHL 13, 34, 35 §; Vna 591/2010 3 §; 98/58/EY liite kohdat 4 ja 12.98/58/EY.
Ulkotarhassa olevilla eläimillä on oltava riittävä suoja epäsuotuisia sääoloja vastaan. Säänsuojassa on oltava sopivat makuupaikat kaikille eläimille. Ulkotarhassa olevien eläinten eristämistä ja hoitoa varten tulee olla asianmukaiset tilat. EHL 34 §; 98/58/EY liite kohdat 12 ja 4.
Aidan pystytolppien on oltava kestävästä materiaalista. Aidat ja niihin liittyvät rakenteet on pidettävä hyvässä kunnossa siten, että ne eivät vahingoita biisoneita tai vaaranna niiden terveyttä ja hyvinvointia. Aidan kunto on tarkastettava säännöllisesti ja havaitut viat on korjattava viivytyksettä. Aidan läheisyydestä on poistettava sellaiset puut, jotka kuntonsa vuoksi voivat muodostaa oleellisen riskin kaatua aidan päälle ja rikkoa sen. EHL 34 §; Vna 591/2010 3 §; 98/58/EY liite kohta 12
3 Eläinsuojan olosuhteet
Pitopaikan valaistuksen tulee olla sellainen, että se on sopiva biisonien fysiologisten tarpeiden ja olennaisten käyttäytymistarpeiden tyydyttämiseen ja että eläin voidaan tarkastaa ja sitä voidaan hoitaa asianmukaisesti. EHL 35 §; 98/58/EY liite kohta 3 ja 11.
Lämpötilan on oltava biisoneille sopiva. Eläinsuojan ilmanvaihdon on oltava sellainen, että ilman kosteus, lämpötila, pölyn määrä ja haitallisten kaasujen pitoisuudet eivät kohoa haitallisen korkeiksi. EHL 35 §; 98/58/EY liite kohta10.
-
- huomioi tarvittaessa koneelliseen ilmanvaihtojärjestelmään liittyvät vaatimukset (à nauta)
4 Hyvinvoinnista huolehtiminen
Eläimen pitäjällä ja muulla hoitajalla on oltava riittävä osaaminen eläimen asianmukaiseksi hoitamiseksi. Ammattimaisesti tai muutoin laajassa mitassa eläimiä pitävällä on oltava soveltuva koulutus tai muilla keinoin saavutettu riittävä pätevyys tehtäviensä hoitamiseen. Eläinten pitäjän on huolehdittava, että eläimiä on hoitamassa riittävä määrä päteviä eläinten hoitajia. Eläinten pitäjän on annettava ohjeita ja opastusta palveluksessaan oleville eläinten hoitoon ja käsittelyyn osallistuville henkilöille eläinten asianmukaisesta hoitamisesta. EHL 30 §; 98/58/EY liite kohta 1
Biisonit on tarkastettava vähintään kerran päivässä. Biisonien terveyden ja hyvinvoinnin tarkastukseen on kiinnitettävä erityistä huomiota tiineyden loppupuolella, poikimisaikana ja kun olosuhteissa tapahtuu oleellisia muutoksia. Biisoni on tarkastettava yksilöllisesti, jos se on yleistarkastuksen perusteella tarpeen. Jos tarkastuksessa havaitaan jotakin tavanomaisesta poikkeavaa, on ryhdyttävä välittömiin toimenpiteisiin tilanteen selvittämiseksi ja korjaamiseksi. EHL 22§; Vna 591/2010 4 §; 98/58/EY liite kohta 2
-
- Päivittäinen tarkastusvelvollisuus koskee ihmisen välittömässä valvonnassa ja tavoitettavissa olevia eläimiä. Pidettäessä biisoneita esimerkiksi saarilaitumilla tai muilla laajahkoilla alueilla tulisi niiden tarkastustiheyttä arvioitaessa huomioida eläinten fysiologinen tila sekä olosuhteet laitumilla kuten esimerkiksi alueen turvallisuus ja se, miten eläinten juotto on järjestetty. Tällaiset alueet tulisi kuitenkin tarkastaa useamman kerran viikossa tapauskohtaista harkintaa käyttäen, jotta voitaisiin varmistaa, että eläin esimerkiksi sairastuessaan saisi asianmukaista hoitoa mahdollisimman pian.
Eläinten pysyvässä pitopaikassa tai sen yhteydessä on oltava eläinten tarkastamisen ja käsittelyn kannalta välttämättömät tilat ja välineet sekä tarvittaessa tilat sairaiden ja vahingoittuneiden eläinten hoitoa ja eristämistä varten. EHL 38 §. 98/58/EY liite kohta 1
Hoidossa olevaa eläintä ei saa jättää hoidotta tai hylätä. Eläimen sairastuessa tai vahingoittuessa sille on viipymättä annettava tai hankittava asianmukaista hoitoa. Sairas tai vahingoittunut eläin on tarvittaessa sijoitettava asianmukaiseen tilaan erilleen muista eläimistä ja sille on annettava riittävä mahdollisuus lepoon. Sairaan tai vahingoittuneen eläimen hoidossa tulee pyrkiä turvaamaan eläimen toimintakyky ja elämänlaatu. Sairauden tai vamman laadun niin edellyttäessä eläin on lopetettava tai teurastettava. EHL 6, 23 §; 98/58/EY liite kohta 4.
-
- Tällöin tilan on oltava asianmukainen ja esimerkiksi eläimen sairaudesta tai vahingoittumisesta aiheutunut lisääntynyt lämmön- tai makuualustan pehmentämisen tarve tulee huomioida.
*)Tuotantoeläinten omistajan tai pitäjän on pidettävä kirjaa tuotantoeläimille annetusta lääkinnällisestä hoidosta. Kirjanpitoa elintarviketuotantoa varten pidettävien tuotantoeläinten lääkinnällisestä hoidosta on säilytettävä vähintään viiden vuoden ajan sen vuoden päättymisestä lukien, jolloin kirjanpitoon viimeksi kirjattiin eläintä koskeva merkintä. EHL 32 §
-
- Kirjanpitoa edellytetään kaikesta lääkityksestä, myös ennaltaehkäisevästä lääkinnällisestä hoidosta, jollaiseksi katsotaan esimerkiksi matolääkitys ja rokotukset.
- Kirjanpidosta olisi lääkityksen osalta käytävä ilmi ainakin eläimen tai eläinryhmän tunnistustiedot, lääkityksen syy, lääkityksen antopäivämäärä sekä lääkkeen nimi ja määrä.
- Kirjanpito voi olla kirjallisessa tai sähköisessä muodossa, mutta sen on oltava valvontaviranomaisen tarkastettavissa. Kirjanpito voi myös olla osa tilalla noudatettavaa laatu- tai muuta järjestelmää.
- *)Ehdollisuuden osalta lääkinnällisestä hoidosta pidettävä kirjanpito valvotaan elintarvikkeiden tuotantoa koskevan tarkastuksen yhteydessä
Tuotantoeläinten omistajan tai pitäjän on pidettävä kirjaa tilalla kuolleiden tuotantoeläinten lukumääristä. Kirjanpitoa on säilytettävä vähintään kolmen vuoden ajan sen vuoden päättymisestä lukien, jolloin kirjanpitoon viimeksi kirjattiin eläintä koskeva merkintä. EHL 32 §; 98/58/EY liite kohta 5 ja 6.
5 Ruokinta ja juotto
Hoidossa olevien eläinten ruokinnassa ja juotossa on otettava huomioon eläimen fysiologiset tarpeet ja varmistettava, että eläin saa sopivassa määrin hyvälaatuista ravintoa. Ravinnon koostumuksen ja tarjoamistavan on vastattava eläimen fysiologisia tarpeita ja olennaisia käyttäytymistarpeita. Virtsa ja ulosteet eivät saa päästä likaamaan rehua. Biisoneille annettavan rehun on oltava sopivan ravitsevaa ja tasapainotettua sekä tarvittaessa kivennäisillä täydennettyä. Biisonien saatavilla on oltava päivittäin riittävästi korsirehua. EHL 21 §; 98/58/EY liite kohta 14 ja 15.
Biisonien ruokinta on järjestettävä siten, että samassa ryhmässä liikkuvat eläimet voivat syödä samanaikaisesti. Sosiaalisessa arvoasteikossa ylempänä oleva biisoni ei saa päästä hallitsemaan koko ruokinta-aluetta. Tarhan jokaisella biisonilla on oltava mahdollisuus rauhalliseen syömiseen. EHL 21 §; Vna 591/2010 5 §; 98/58/EY liite kohdat 15 ja 17.
Biisonien rehu ei saa tarpeettomasti likaantua. EHL 21 §; Vna 591/2010 5 §; 98/58/EY liite kohta 17
Mikäli biisonien ruokinta ja juotto tapahtuu pääasiassa koneellisesti, laitteiston toimivuus tarkastetaan päivittäin. Ruokinta- ja juomalaitteistojen häiriöiden varalta on käytettävissä varajärjestelmä. EHL 22 §, 36 §; 98/58/EY liite kohta 13
Pysyvissä pitopaikoissa biisonien saatavilla on oltava jatkuvasti juomavettä, eikä vesi saa päästä jäätymään. Tilapäisissä pitopaikoissa biisonien saatavilla on oltava riittävästi vettä. EHL 21 §; Vna 591/2010 5 §; 98/58/EY liite kohta 16
-
- Jatkuvan vedensaannin poikkeustilanteiden osalta kts. nauta 5.2
PEURA (TARHATTU)
Tässä ohjeessa tarkoitetaan:
1) peuralla valkohäntäpeuraa, kuusipeuraa, metsäpeuraa, metsäkaurista, japaninpeuraa ja saksanhirveä;
2) peuratarhalla aidattua aluetta, jossa em. peuroja pidetään.
Ehdollisuuden peuroja koskevan hyvinvointivalvonnan kohteena ovat seuraavat asiat:
1 Pitopaikan yleiset vaatimukset
Pitopaikan rakennukset, rakenteet, laitteet ja materiaalit ovat hyvässä kunnossa ja eläimille turvallisia. Eläinten pitopaikan (ml. ruokinta- ja juottolaitteet) on oltava materiaaleiltaan, rakenteiltaan ja muilta ominaisuuksiltaan sellainen, että eläinten vahingoittumisen ja sairastumisen vaara, karkaamisvaara ja pitopaikan palovaara on mahdollisimman vähäinen. Pitopaikassa havaitut eläinten hyvinvointia vaarantavat viat on korjattava välittömästi tai, jos se ei ole mahdollista, ryhdyttävä muihin tarpeellisiin toimiin eläimen hyvinvoinnin turvaamiseksi vikojen korjaamiseen saakka. EHL 34 §, 36 §. 98/58/EY liite kohta 8 ja 9
-
- Varajärjestelmä ruokinta- ja juomalaitteistojen häiriötilanteissa voi olla esimerkiksi käsin tapahtuva ruokinta tai juotto
Materiaalit, joiden kanssa peurat pääsevät kosketuksiin (mm. rakenteet, karsinat ja laitteet), ovat turvallisia ja puhdistettavissa. Pitopaikassa on voitava ylläpitää eläimen hyvinvoinnin kannalta riittävää puhtautta ja hygieniaa. EHL 33, 34 §;. 98/58/EY liite kohta 8
2 Tila- tarhavaatimukset
Eläimen on voitava pitopaikassaan seistä ja levätä luonnollisessa asennossa sekä vaihtaa asentoaan vaikeuksitta. Samassa pitopaikassa pidettävillä eläimillä on oltava mahdollisuus yhtäaikaiseen lepoon. Peurojen lukumäärän on oltava sopivassa suhteessa tarhan kokoon, maastoon ja kasvillisuuteen. EHL 33 §; Vna 590/2010 3 §. 98/58/EY liite kohta 7 ja 12.
Ulkotarhassa olevilla eläimillä on oltava riittävä suoja epäsuotuisia sääoloja vastaan. Ulkotarhassa olevien eläinten eristämistä ja hoitoa varten tulee olla asianmukaiset tilat. EHL 34 §; Vna 590/2010 3 §; 98/58/EY liite kohta 4 ja 12
Tarhan maapohjan on oltava sellainen, etteivät eläimet vahingoita itseään tai likaannu tarpeettomasti. Peuratarhan maaston, kasvillisuuden ja maapohjan on oltava peurojen tarhaukseen sopivia. EHL 33 §; Vna 590/2010 3 §; 98/58/EY liite kohta 12.
Peuratarhassa on oltava riittävän vahva ja korkea aita, joka estää tehokkaasti kaikkina vuodenaikoina peurojen karkaamisen tarhasta sekä tarhan ulkopuolella olevien peurojen, hirvien, koirien tai muiden vastaavien eläinten pääsyn tarhaan. Aidan ja aidan rakenteiden on oltava sellaisia, että peurat eivät vahingoita itseään niihin. Aitauksessa ei saa olla liian ahtaita tai teräviä kulmia. Aidan on oltava helposti eläinten havaittavissa. Peuroja ei sidota tarpeetonta kipua tai kärsimystä tuottavalla tavalla. EHL 13, 34, 35 §; Vna 590/2010 4 §; 98/58/EY liite kohta 12
Aidan pystytolppien on oltava kestävästä materiaalista. Aidan materiaalin on oltava sellainen, että se kestää maanpinnan muodosta ja lämpötilojen vaihtelusta aiheutuvaa jännitystä. Aidan on lisäksi oltava sellainen, että lumen tai jään paino ei madalla sitä. Aita ja siihen liittyvät rakenteet on pidettävä hyvässä kunnossa siten, että ne eivät vahingoita peuroja tai vaaranna niiden terveyttä ja hyvinvointia. Aidan kunto on tarkastettava säännöllisesti ja havaitut viat on korjattava viivytyksettä. Aidan läheisyydestä on poistettava sellaiset puut, jotka kuntonsa vuoksi voivat muodostaa oleellisen riskin kaatua aidan päälle ja rikkoa sen. EHL 34 §; Vna 590/2010 4 §; 98/58/EY liite kohta 12
3 Eläinsuojan olosuhteet
Lämpötila, ilmanlaatu ja ilmankosteus ovat peuroille sopivat. Eläinsuojan ilmanvaihdon on oltava sellainen, että ilman kosteus, lämpötila, pölyn määrä ja haitallisten kaasujen pitoisuudet eivät kohoa haitallisen korkeiksi. EHL 35 §; 98/58/EY liite kohta 10
- Aistinvaraisen arvion lisäksi ilman laadun arvioinnin tukena voidaan käyttää siihen soveltuvia mittauslaitteita
Pitopaikan valaistuksen tulee olla sellainen, että se on sopiva peurojen fysiologisten tarpeiden ja olennaisten käyttäytymistarpeiden tyydyttämiseen ja että eläin voidaan tarkastaa ja sitä voidaan hoitaa asianmukaisesti. EHL 35 §; 98/58/EY liite kohta 3 ja 11
4 Hyvinvoinnista huolehtiminen
Eläimen pitäjällä ja muulla hoitajalla on oltava riittävä osaaminen eläimen asianmukaiseksi hoitamiseksi. Ammattimaisesti tai muutoin laajassa mitassa eläimiä pitävällä on oltava soveltuva koulutus tai muilla keinoin saavutettu riittävä pätevyys tehtäviensä hoitamiseen. Eläinten pitäjän on huolehdittava, että eläimiä on hoitamassa riittävä määrä päteviä eläinten hoitajia. Eläinten pitäjän on annettava ohjeita ja opastusta palveluksessaan oleville eläinten hoitoon ja käsittelyyn osallistuville henkilöille eläinten asianmukaisesta hoitamisesta. EHL 30 §; 98/58/EY liite kohta 1.
Jos hoidossa oleva eläin on ihmisen välittömässä valvonnassa tai tavoitettavissa, eläimen hyvinvointi ja pitopaikka laitteineen on tarkastettava vähintään kerran päivässä ja tarvittaessa useamminkin. Tarhattavien peurojen hyvinvointi on tarkastettava riittävän usein eläimiä kuitenkaan tarpeettomasti häiritsemättä.
Peurojen terveyden ja hyvinvoinnin tarkastukseen on kiinnitettävä erityistä huomiota tiineyden loppupuolella, vasomisaikana tai kun olosuhteissa tapahtuu oleellisia muutoksia. Peura on tarkastettava yksilöllisesti, jos se on yleistarkastuksen perusteella tarpeen. Jos tarkastuksessa havaitaan jotakin tavanomaisesta poikkeavaa, on ryhdyttävä välittömiin toimenpiteisiin tilanteen selvittämiseksi ja korjaamiseksi. Sairas tai vahingoittunut eläin on tarvittaessa sijoitettava asianmukaiseen tilaan erilleen muista eläimistä. Sairauden tai vamman laadun niin edellyttäessä eläin on lopetettava tai teurastettava EHL 22 §; Vna 590/2010 5 §; 98/58/EY liite kohta 2 ja 4.
Eläinten pysyvässä pitopaikassa tai sen yhteydessä on oltava eläinten tarkastamisen ja käsittelyn kannalta välttämättömät tilat ja välineet sekä tarvittaessa tilat sairaiden ja vahingoittuneiden eläinten hoitoa ja eristämistä varten. Peuratarhassa tai sen yhteydessä on oltava turvalliset ja asianmukaiset tilat peurojen tutkimista, käsittelyä ja muuta hoitoa sekä eristämistä varten. EHL 34 §, 38 §; Vna 590/2010 3 §; 98/58/EY liite kohta 1, 4 ja 12.
Hoidossa olevaa eläintä ei saa jättää hoidotta tai hylätä. Eläimen sairastuessa tai vahingoittuessa sille on viipymättä annettava tai hankittava asianmukaista hoitoa. Sairas tai vahingoittunut eläin on tarvittaessa sijoitettava asianmukaiseen tilaan erilleen muista eläimistä ja sille on annettava riittävä mahdollisuus lepoon. Sairauden tai vamman laadun niin edellyttäessä eläin on lopetettava tai teurastettava. EHL 6, 23 §; 98/58/EY liite kohta 4.
*)Tuotantoeläinten omistajan tai pitäjän on pidettävä kirjaa tuotantoeläimille annetusta lääkinnällisestä hoidosta. Kirjanpitoa elintarviketuotantoa varten pidettävien tuotantoeläinten lääkinnällisestä hoidosta on säilytettävä vähintään viiden vuoden ajan sen vuoden päättymisestä lukien, jolloin kirjanpitoon viimeksi kirjattiin eläintä koskeva merkintä. EHL 32 § Kirjanpitoa edellytetään kaikesta lääkityksestä, myös ennaltaehkäisevästä lääkinnällisestä hoidosta, jollaiseksi katsotaan esimerkiksi matolääkitys ja rokotukset.
-
- Kirjanpidosta olisi lääkityksen osalta käytävä ilmi ainakin eläimen tai eläinryhmän tunnistustiedot, lääkityksen syy, lääkityksen antopäivämäärä sekä lääkkeen nimi ja määrä.
- Kirjanpito voi olla kirjallisessa tai sähköisessä muodossa, mutta sen on oltava valvontaviranomaisen tarkastettavissa. Kirjanpito voi myös olla osa tilalla noudatettavaa laatu- tai muuta järjestelmää.
- *)Ehdollisuuden osalta lääkinnällisestä hoidosta pidettävä kirjanpito valvotaan elintarvikkeiden tuotantoa koskevan tarkastuksen yhteydessä
Jos tilalla ei ole ollut tarvetta lääkitä eläimiä lainkaan, merkitään Elviin ”kunnossa”
Tuotantoeläinten omistajan tai pitäjän on pidettävä kirjaa tilalla kuolleiden tuotantoeläinten lukumääristä. Kirjanpitoa on säilytettävä vähintään kolmen vuoden ajan sen vuoden päättymisestä lukien, jolloin kirjanpitoon viimeksi kirjattiin eläintä koskeva merkintä. EHL 32 §; 98/58/EY liite kohta 5 ja 6.
5 Ruokinta ja juotto
Hoidossa olevien eläinten ruokinnassa ja juotossa on otettava huomioon eläimen fysiologiset tarpeet ja varmistettava, että eläin saa sopivassa määrin hyvälaatuista ravintoa. Ravinnon koostumuksen ja tarjoamistavan on vastattava eläimen fysiologisia tarpeita ja olennaisia käyttäytymistarpeita. Virtsa ja ulosteet eivät saa päästä likaamaan rehua eikä vettä. Peurojen rehu ei saa tarpeettomasti likaantua. Peurojen ruokinta on järjestettävä siten, että samassa ryhmässä liikkuvat eläimet voivat syödä samanaikaisesti. Sosiaalisessa arvoasteikossa ylempänä oleva peura ei saa päästä hallitsemaan koko ruokinta-aluetta. Vna 590/2010 6 §; 98/58/EY liite kohta 14, 15 ja 16.
Pysyvissä pitopaikoissa peurojen saatavilla on oltava jatkuvasti juomavettä, eikä vesi saa päästä jäätymään. Tilapäisissä pitopaikoissa peurojen saatavilla on oltava riittävästi vettä. Jatkuvasti saatavilla olevaa vettä ei kuitenkaan edellytetä laajoilla alueilla luonnonmukaisissa olosuhteissa tarhattaville, luonnonvaraisiin eläinlajeihin kuuluville eläimille. EHL 21 §; EHL 21 §. 98/58/EY liite kohta 16.
-
- Jatkuvan vedensaannin poikkeustilanteiden osalta kts. nauta 5.2
STRUTSI
Tässä ohjeessa tarkoitetaan strutsieläimellä strutsia, emua ja amerikannandua* (tavallinen rhea).
*Amerikannandun pito tuotantoeläimenä ei ole sallittua 1.1.2024 jälkeen. Kuitenkin eläimen omistaja tai pitäjä voi pitää tätä ennen haltuun saadut eläinyksilöt niiden kuolemaan saakka. Eläimen omistajan tai pitäjän on tehtävä ilmoitus eläimen hallussapidosta Ruokavirastolle 1.7.2024 mennessä. EHL 8 §, 120 § ja EHL liite 1
Ehdollisuuden strutseja koskevan hyvinvointivalvonnan kohteena ovat seuraavat asiat:
1 Pitopaikan yleiset vaatimukset
Pitopaikan rakennukset, rakenteet, laitteet ja materiaalit ovat hyvässä kunnossa ja eläimille turvallisia. Eläinten pitopaikan (ml. ruokinta- ja juottolaitteet) on oltava materiaaleiltaan, rakenteiltaan ja muilta ominaisuuksiltaan sellainen, että eläinten vahingoittumisen ja sairastumisen vaara, karkaamisvaara ja pitopaikan palovaara on mahdollisimman vähäinen. Pitopaikassa havaitut eläinten hyvinvointia vaarantavat viat on korjattava välittömästi tai, jos se ei ole mahdollista, ryhdyttävä muihin tarpeellisiin toimiin eläimen hyvinvoinnin turvaamiseksi vikojen korjaamiseen saakka. EHL 34 §, 36 §. 98/58/EY liite kohta 8 ja 9
-
- Varajärjestelmä ruokinta- ja juomalaitteistojen häiriötilanteissa voi olla esimerkiksi käsin tapahtuva ruokinta tai juotto
Materiaalit, joiden kanssa eläimet pääsevät kosketuksiin (mm. rakenteet, karsinat ja laitteet), ovat turvallisia ja puhdistettavissa. Pitopaikassa on voitava ylläpitää eläimen hyvinvoinnin kannalta riittävää puhtautta ja hygieniaa. EHL 33, 34 §; 98/58/EY liite kohta 8.
Eläinsuojan lattia on karhea ja sellainen, ettei se aiheuta strutsieläimille vahinkoa. Sähköjohdot on sijoitettava siten, että ne ovat lintujen ulottumattomissa. EHL 33, 34 §; §; Vna 676/2010, 6 §. 98/58/EY liite kohta 8.
2 Tilavaatimukset
Eläimen on voitava pitopaikassaan seistä ja levätä luonnollisessa asennossa sekä vaihtaa asentoaan vaikeuksitta. Samassa pitopaikassa pidettävillä eläimillä on oltava mahdollisuus yhtäaikaiseen lepoon. Tarhan aitauksen pituuden ja leveyden on oltava riittävä siten, että strutsieläimet voivat juosta eikä niille aiheudu loukkaantumisen vaaraa. EHL 33 §; Vna 590/2010 3 §, 4 §; 98/58/EY liite kohta 7 ja 12.
Strutsien pidossa noudatetaan vähintään seuraavia vaatimuksia:
|
|
|
|
Tarha |
|
|
Linnun ikä |
Ryhmän koko enintään |
Karsinan pinta-ala (m2) vähintään |
Vähimmäispinta-ala (m2/ lintujen lkm) |
Kokonaispinta-ala (m2) vähintään |
|
alle 4 päivää |
40 |
1 |
|
|
|
yli 4 päivää - 3 viikkoa |
40 |
5 |
10/1 |
100 |
|
yli 3 viikkoa - 6 kuukautta |
401) |
15 |
10–40/1 |
100–10003) |
|
yli 6 kuukautta - 1 vuosi |
|
30 |
800/3 |
1000 |
|
yli 1 vuosi -sukukypsyysikä |
|
30 |
1000/3 |
1000 |
|
täysikasvuinen |
2) |
30 |
2000/3 |
1000 |
1)Edellyttäen, että strutsinpoikaset ovat keskimäärin samankokoisia.
2)Jos useampaa kuin yhtä siitosryhmää pidetään samalla alueella, on erityisen tärkeää, että linnuilla on riittävästi suojaa ja lisätilaa välttää toisiaan sekä, että ryhmät voidaan tarvittaessa erottaa toisistaan.
3)Tila on suhteutettava linnun ikään.
Emujen pidossa noudatetaan vähintään seuraavia tilavaatimuksia:
|
|
|
Tarha |
||
|
Linnun ikä |
Ryhmän koko enintään |
Karsinan pinta-ala (m2) vähintään |
Vähimmäispinta-ala (m2/lintujen lkm) |
Kokonaispinta-ala (m2) vähintään |
|
alle 4 päivää |
40 |
1 |
|
|
|
yli 4 päivää - 3 viikkoa |
40 |
5 |
5 |
75 |
|
yli 3 viikkoa - 6 kuukautta |
401) |
10 |
20 |
100–5003) |
|
yli 6 kuukautta - 1 vuosi |
|
20 |
150 |
500 |
|
yli 1 vuosi - sukukypsyys- ikä |
|
20 |
200 |
500 |
|
täysikasvuinen |
1+12) |
30 |
250 |
500 |
1)Edellyttäen, että emunpoikaset ovat keskimäärin samankokoisia.
2)Jos useampaa kuin yhtä siitosryhmää pidetään samalla alueella, on erityisen tärkeää, että linnuilla on riittävästi suojaa ja lisätilaa välttää toisiaan sekä, että ryhmät voidaan tarvittaessa erottaa toisistaan.
3)Tila on suhteutettava linnun ikään.
Rheojen pidossa noudatetaan vähintään seuraavia tilavaatimuksia:
|
|
Tarha |
|||
|
Linnun ikä |
Ryhmän koko enintään |
Karsinan pinta-ala (m2) vähintään |
Vähimmäispinta-ala (m2/lintujen lkm) |
Kokonaispinta-ala (m2) vähintään |
|
alle 4 päivää |
40 |
1 |
|
|
|
yli 4 päivää- 3 viikkoa |
40 |
5 |
5 |
75 |
|
yli 3 viikkoa -6 kuukautta |
401) |
10 |
20 |
100–5003) |
|
yli 6 kuukautta - 1 vuosi |
|
20 |
150 |
500 |
|
yli 1 vuosi - sukukypsyysikä |
|
20 |
200 |
500 |
|
täysikasvuinen |
1+12) |
30 |
250 |
500 |
1)Edellyttäen, että rheanpoikaset ovat keskimäärin samankokoisia.
2)Jos useampaa kuin yhtä siitosryhmää pidetään samalla alueella, on erityisen tärkeää, että linnuilla on riittävästi suojaa ja lisätilaa välttää toisiaan sekä, että ryhmät voidaan tarvittaessa erottaa toisistaan.
3)Tila on suhteutettava linnun ikään.
EHL 33, 35 §; Vna 676/2010 7 §, liitteen 1-3 kohdat. 98/58/EY liite kohta 7 ja 12.
Eläinsuojan sisäkaton korkeuden on oltava täysikasvuisille strutseille vähintään 3 metriä ja täysikasvuisille emuille ja rheoille vähintään 2,5 metriä. Oviaukon leveyden on oltava vähintään 1,5 metriä. EHL 33, 34 §; Vna 676/2010 6 §. 98/58/EY liite kohta 8.
Tarhan maaston, kasvillisuuden ja maapohjan on oltava strutsieläinten tarhaukseen sopiva. Tarhan maapohjan on oltava sellainen, että se voidaan pitää kuivana. Tarhassa tai sen yhteydessä on oltava turvalliset ja asianmukaiset tilat ja välineet strutsieläinten tutkimista, käsittelyä ja muuta hoitoa sekä erottamista varten. EHL 33, 34 §; Vna 676/2010 3§. 98/58/EY liite kohta 7 ja 12.
Tarhasta on oltava turvallinen pääsy eläinsuojaan. Ulkotarhassa olevilla eläimillä on oltava riittävä suoja epäsuotuisia sääoloja vastaan. Tarhassa on tarvittaessa oltava lisäksi suojaa sateelta, tuulelta ja auringonpaisteelta. Jos tarhan maa on jäässä, se on hiekoitettava lintujen liukastumisen estämiseksi. EHL 34; Vna 676/2010 4 §, 6 §. 98/58/EY liite kohta 7 ja 12.
Tarhassa on oltava riittävän vahva ja korkea aita, joka estää tehokkaasti kaikkina vuodenaikoina strutsieläinten karkaamisen tarhasta sekä tarhan ulkopuolella olevien koirien ja muiden sellaisten eläinten pääsyn tarhaan, jotka voivat aiheuttaa haittaa tai vahinkoa strutsieläimille. Tarhan aidat ovat linnuille sopivasta materiaalista, turvallisia ja hyvässä kunnossa. Strutsieläimiä ei sidota tarpeetonta kipua tai kärsimystä tuottavalla tavalla EHL 13, 34, 35 §; Vna 676/2010 5 §. 98/58/EY liite kohta 7 ja 12.
Täysikasvuisten strutsien tarhan aidan korkeuden on oltava vähintään 2 metriä ja 4―5 kuukauden ikäisten strutsien vähintään 1,6 metriä. Strutsien aidan on oltava verkkoaitaa vähintään 1,5 m:n korkeudelle asti. Aidan pystytolppien etäisyys toisistaan ei saa olla yli 4 metriä. Täysikasvuisten emujen tarhan aidan korkeuden on oltava vähintään 1,8 metriä ja 4–5 kuukauden ikäisten emujen vähintään 1,6 metriä. Täysikasvuisten rheojen tarhan aidan korkeuden on oltava vähintään 1,7 metriä ja 4–5 kuukauden ikäisten rheojen vähintään 1,5 metriä. EHL 34, 35 §; Vna 676/2010 5 § 98/58/EY liite kohta 7 ja 12.
Aidan kunto on tarkastettava säännöllisesti ja havaitut viat on korjattava viivytyksettä. EHL 34 §; Vna 676/2010 5 §. 98/58/EY liite kohta 12.
3 Eläinsuojan olosuhteet
Lämpötila, ilmanlaatu ja ilmankosteus ovat strutseille sopivat. Eläinsuojan ilmanvaihdon on oltava sellainen, että ilman kosteus, lämpötila, pölyn määrä ja haitallisten kaasujen pitoisuudet eivät kohoa haitallisen korkeiksi. EHL 35 §; Vna 676/2010 6 §. 98/58/EY liite kohta 10.
-
- Aistinvaraisen arvion lisäksi ilman laadun arvioinnin tukena voidaan käyttää siihen soveltuvia mittauslaitteita
Pitopaikan valaistuksen tulee olla sellainen, että se on sopiva strutsieläinten fysiologisten tarpeiden ja olennaisten käyttäytymistarpeiden tyydyttämiseen ja että eläin voidaan tarkastaa ja sitä voidaan hoitaa asianmukaisesti. EHL 35 §; Vna 676/2010 6 §; 98/58/EY liite kohta 3 ja 11
4 Hyvinvoinnista huolehtiminen
Eläimen pitäjällä ja muulla hoitajalla on oltava riittävä osaaminen eläimen asianmukaiseksi hoitamiseksi. Ammattimaisesti tai muutoin laajassa mitassa eläimiä pitävällä on oltava soveltuva koulutus tai muilla keinoin saavutettu riittävä pätevyys tehtäviensä hoitamiseen. Eläinten pitäjän on huolehdittava, että eläimiä on hoitamassa riittävä määrä päteviä eläinten hoitajia. Eläinten pitäjän on annettava ohjeita ja opastusta palveluksessaan oleville eläinten hoitoon ja käsittelyyn osallistuville henkilöille eläinten asianmukaisesta hoitamisesta. EHL 30 §; 98/58/EY liite kohta 1
Jos hoidossa oleva eläin on ihmisen välittömässä valvonnassa tai tavoitettavissa, eläimen hyvinvointi ja pitopaikka laitteineen on tarkastettava vähintään kerran päivässä ja tarvittaessa useamminkin. Strutsieläinten hyvinvointi on tarkastettava vähintään kaksi kertaa päivässä. Terveyden ja hyvinvoinnin tarkastukseen on kiinnitettävä erityistä huomiota muun muassa hautomisen aikana tai kun olosuhteissa tapahtuu oleellisia muutoksia. Strutsieläin on tarkastettava yksilöllisesti, jos se on yleistarkastuksen perusteella tarpeen. Jos tarkastuksessa havaitaan jotakin tavanomaisesta poikkeavaa, on ryhdyttävä välittömiin toimenpiteisiin tilanteen selvittämiseksi ja korjaamiseksi. Sairas tai vahingoittunut eläin on tarvittaessa sijoitettava asianmukaiseen tilaan erilleen muista eläimistä. Sairauden tai vamman laadun niin edellyttäessä eläin on lopetettava tai teurastettava EHL 22 §; Vna 676/2010 8 §; 98/58/EY liite kohta 2 ja 4.
Eläinten pysyvässä pitopaikassa tai sen yhteydessä on oltava eläinten tarkastamisen ja käsittelyn kannalta välttämättömät tilat ja välineet sekä tarvittaessa tilat sairaiden ja vahingoittuneiden eläinten hoitoa ja eristämistä varten. Tarhassa tai sen yhteydessä on oltava turvalliset ja asianmukaiset tilat strutsieläinten tutkimista, käsittelyä ja muuta hoitoa sekä erottamista varten. EHL 34 §, 38 §; Vna 676/2010 3 §; 98/58/EY liite kohta 1, 4 ja 12.
Yli kolmen kuukauden ikäisiä strutsieläimiä ei saa pitää jatkuvasti eläinsuojassa. Jos säätila on strutsieläinten ulkona pitämiselle sopimaton, sisälläpitoajan on oltava mahdollisimman lyhyt, eikä se saa olla yli kymmenen vuorokautta kuukaudessa. Jos strutsieläimiä tilapäisesti pidetään pidemmän aikaa eläinsuojassa, eläinsuojan on oltava valaistu päivänvaloa vastaavasti 10–12 tunnin ajan. Vna 676/2010 8 §; 98/58/EY liite kohta 7, 11 ja 12.
Elävästä strutsieläimestä ei saa nyppiä sulkia. Sulkia saa kerätä linnusta vain leikkaamalla sulka verilinjan yläpuolelta. Linnun siipi- tai pyrstösulista ei saa poistaa merkittävää osaa. EHL 13 §; Vna 676/2010 9 §. 98/58/EY liite kohta 7 ja 19.
Hoidossa olevaa eläintä ei saa jättää hoidotta tai hylätä. Eläimen sairastuessa tai vahingoittuessa sille on viipymättä annettava tai hankittava asianmukaista hoitoa. Sairas tai vahingoittunut eläin on tarvittaessa sijoitettava asianmukaiseen tilaan erilleen muista eläimistä ja sille on annettava riittävä mahdollisuus lepoon. Sairauden tai vamman laadun niin edellyttäessä eläin on lopetettava tai teurastettava. EHL 6, 23 §; 98/58/EY liite kohta 4.
*)Tuotantoeläinten omistajan tai pitäjän on pidettävä kirjaa tuotantoeläimille annetusta lääkinnällisestä hoidosta. Kirjanpitoa elintarviketuotantoa varten pidettävien tuotantoeläinten lääkinnällisestä hoidosta on säilytettävä vähintään viiden vuoden ajan sen vuoden päättymisestä lukien, jolloin kirjanpitoon viimeksi kirjattiin eläintä koskeva merkintä. EHL 32 §
-
- Kirjanpitoa edellytetään kaikesta lääkityksestä, myös ennaltaehkäisevästä lääkinnällisestä hoidosta, jollaiseksi katsotaan esimerkiksi matolääkitys ja rokotukset.
- Kirjanpidosta olisi lääkityksen osalta käytävä ilmi ainakin eläimen tai eläinryhmän tunnistustiedot, lääkityksen syy, lääkityksen antopäivämäärä sekä lääkkeen nimi ja määrä.
- Kirjanpito voi olla kirjallisessa tai sähköisessä muodossa, mutta sen on oltava valvontaviranomaisen tarkastettavissa. Kirjanpito voi myös olla osa tilalla noudatettavaa laatu- tai muuta järjestelmää.
- *)Ehdollisuuden osalta lääkinnällisestä hoidosta pidettävä kirjanpito valvotaan elintarvikkeiden tuotantoa koskevan tarkastuksen yhteydessä
Tuotantoeläinten omistajan tai pitäjän on pidettävä kirjaa tilalla kuolleiden tuotantoeläinten lukumääristä. Kirjanpitoa on säilytettävä vähintään kolmen vuoden ajan sen vuoden päättymisestä lukien, jolloin kirjanpitoon viimeksi kirjattiin eläintä koskeva merkintä. EHL 32 §; 98/58/EY liite kohta 5–6.
5 Ruokinta ja juotto
Hoidossa olevien eläinten ruokinnassa ja juotossa on otettava huomioon eläimen fysiologiset tarpeet ja varmistettava, että eläin saa sopivassa määrin hyvälaatuista ravintoa. Ravinnon koostumuksen ja tarjoamistavan on vastattava eläimen fysiologisia tarpeita ja olennaisia käyttäytymistarpeita. Virtsa ja ulosteet eivät saa päästä likaamaan rehua. Strutsieläinten rehu ei saa tarpeettomasti likaantua. Strutsieläinten saatavilla on oltava niille sopivaa karkeaa ja tuoretta rehua. Strutsieläimille annettavan rehun on oltava ravitsevaa ja tasapainotettua sekä tarvittaessa kivennäisillä täydennettyä. Ravinnon koostumuksessa erityistä huomiota on kiinnitettävä nivel- ja luustovaurioiden ehkäisemiseen. Alle kolmen kuukauden ikäisten poikasten saatavilla on oltava jatkuvasti rehua. Ruokinnassa on vältettävä äkillisiä ruokinnanmuutoksia. EHL 21 §; Vna 676/2010 10 §. 98/58/EY liite kohta 14–15.
Pysyvissä pitopaikoissa strutsieläinten saatavilla on oltava jatkuvasti juomavettä, eikä vesi saa päästä jäätymään. EHL 21 §; Vna 676/2010 10 §; 98/58/EY liite kohta 16.
Ruokinta- ja juottopaikoilla on oltava riittävästi tilaa siten, että ryhmän kaikki linnut voivat syödä ja juoda samanaikaisesti eikä juomasta tai rehusta synny tarpeetonta kilpailua. EHL 21 §; Vna 676/2010 3 §. 98/58/EY liite kohta 17
MUUT TUOTANTOELÄIMET
Muita tuotantoeläimiä ovat esimerkiksi tarhatut riistaeläimet (mm. villisika, mufloni, fasaani, peltopyy), viiriäiset, kanit ja tarhatut porot sekä kaikki elintarvikkeiden, villan, nahan, höyhenten tai turkisten tuotantoa varten pidettävät eläimet, sekä eläimet, jota pidetään tai kasvatetaan muuhun maataloustuotantoon.
Ehdollisuuden muita tuotantoeläimiä koskevan hyvinvointivalvonnan kohteena ovat seuraavat asiat:
1 Pitopaikan yleiset vaatimukset
Pitopaikan rakennukset, rakenteet, laitteet ja materiaalit ovat hyvässä kunnossa ja eläimille turvallisia. Eläinten pitopaikan (ml. ruokinta- ja juottolaitteet) on oltava materiaaleiltaan, rakenteiltaan ja muilta ominaisuuksiltaan sellainen, että eläinten vahingoittumisen ja sairastumisen vaara, karkaamisvaara ja pitopaikan palovaara on mahdollisimman vähäinen. Pitopaikassa havaitut eläinten hyvinvointia vaarantavat viat on korjattava välittömästi tai, jos se ei ole mahdollista, ryhdyttävä muihin tarpeellisiin toimiin eläimen hyvinvoinnin turvaamiseksi vikojen korjaamiseen saakka. EHL 33, 34, 36 §. 98/58/EY liite kohta 8 ja 9
-
- Varajärjestelmä ruokinta- ja juomalaitteistojen häiriötilanteissa voi olla esimerkiksi käsin tapahtuva ruokinta tai juotto
Pitopaikassa on voitava ylläpitää eläimen hyvinvoinnin kannalta riittävää puhtautta ja hygieniaa. EHL 33, 34 §; 98/58/EY liite kohta 8.
2 Tilavaatimukset
Eläinten tulee voida seistä ja levätä luonnollisessa asennossa sekä liikkua. Samassa pitopaikassa pidettävien eläinten tulee voida asettua pitopaikassaan yhtä aikaa makuulle. Eläimellä on oltava mahdollisuus riittävään lepoon. EHL 20, 33 §. 98/58/EY liite kohta 7.
3 Eläinsuojan olosuhteet
Pitopaikan lämpötilan, ilmanlaadun ja muiden ympäristöolosuhteiden on oltava siellä pidettävälle eläimelle sopivia. Ulkona pidettävällä eläimellä on oltava riittävä suoja epäsuotuisia sääoloja vastaan tai eläin on voitava tarvittaessa ottaa sisätilaan. EHL 35 §. 98/58/EY liite kohta 10.
Jos eläinten hyvinvointi on riippuvainen koneellisesta ilmanvaihtojärjestelmästä, laitteistossa on oltava hälytysjärjestelmä, joka antaa hälytyksen toimintahäiriön sattuessa. Hälytysjärjestelmän toimivuus on testattava säännöllisesti. EHL 35 §. 98/58/EY liite kohta 10.
-
- Aistinvaraisen arvion lisäksi ilman laadun arvioinnin tukena voidaan käyttää siihen soveltuvia mittauslaitteita
Pitopaikan valaistuksen tulee olla sellainen, että se on sopiva eläinten fysiologisten tarpeiden ja olennaisten käyttäytymistarpeiden tyydyttämiseen ja että eläin voidaan tarkastaa ja sitä voidaan hoitaa asianmukaisesti. EHL 35 §; 98/58/EY liite kohta 3 ja 11.
4 Hyvinvoinnista huolehtiminen
Eläimen pitäjällä ja muulla hoitajalla on oltava riittävä osaaminen eläimen asianmukaiseksi hoitamiseksi. Ammattimaisesti tai muutoin laajassa mitassa eläimiä pitävällä on oltava soveltuva koulutus tai muilla keinoin saavutettu riittävä pätevyys tehtäviensä hoitamiseen. Eläinten pitäjän on huolehdittava, että eläimiä on hoitamassa riittävä määrä päteviä eläinten hoitajia. Eläinten pitäjän on annettava ohjeita ja opastusta palveluksessaan oleville eläinten hoitoon ja käsittelyyn osallistuville henkilöille eläinten asianmukaisesta hoitamisesta. EHL 30 §; 98/58/EY liite kohta 1.
Jos hoidossa oleva eläin on ihmisen välittömässä valvonnassa tai tavoitettavissa, eläimen hyvinvointi ja pitopaikka laitteineen on tarkastettava vähintään kerran päivässä ja tarvittaessa useamminkin. Riittävää tarkastustiheyttä arvioitaessa on otettava huomioon eläintenpitomuoto, eläinlaji, eläimen fysiologinen tila sekä olosuhteet eläinten pitopaikassa ja elinympäristössä. Päivittäinen tarkastusvelvollisuus ei kuitenkaan koske:
-
- laajoilla alueilla luonnonmukaisissa olosuhteissa tarhattaviin, luonnonvaraisiin eläinlajeihin kuuluvia eläimiä;
- vaikeasti tavoitettavilla laitumilla kesäaikaan pidettäviä eläimiä;
Eläinten tarkastuksessa on kiinnitettävä erityistä huomiota synnytystä odottaviin, synnyttäviin, juuri synnyttäneisiin, vastasyntyneisiin, sairaisiin, heikkokuntoisiin ja vahingoittuneisiin eläimiin.
-
- Pidettäessä eläimiä esimerkiksi saarilaitumilla tai muilla laajahkoilla alueilla tulisi niiden tarkastustiheyttä arvioitaessa huomioida eläinten fysiologinen tila sekä olosuhteet laitumilla kuten esimerkiksi alueen turvallisuus ja se, miten eläinten juotto on järjestetty. Tällaiset alueet tulisi kuitenkin tarkastaa useamman kerran viikossa tapauskohtaista harkintaa käyttäen, jotta voitaisiin varmistaa, että eläin esimerkiksi sairastuessaan saisi asianmukaista hoitoa mahdollisimman pian.
Sairas tai vahingoittunut eläin on tarvittaessa sijoitettava asianmukaiseen tilaan erilleen muista eläimistä. Sairauden tai vamman laadun niin edellyttäessä eläin on lopetettava tai teurastettava EHL 22 §; 98/58/EY liite kohta 2 ja 4.
Pitopaikassa oleva eläin on voitava tarkastaa ja sitä on voitava hoitaa vaikeuksitta. Eläinten pysyvässä pitopaikassa tai sen yhteydessä on oltava eläinten tarkastamisen ja käsittelyn kannalta välttämättömät tilat ja välineet sekä tarvittaessa tilat sairaiden ja vahingoittuneiden eläinten hoitoa ja eristämistä varten. EHL 33, 34, 38 §; 98/58/EY liite kohta 1, 4 ja 12.
Eläimen sairastuessa tai vahingoittuessa sille on viipymättä annettava tai hankittava asianmukaista, tarvittaessa eläinlääketieteellistä hoitoa. Sairas tai vahingoittunut eläin on tarvittaessa sijoitettava asianmukaiseen tilaan erilleen muista eläimistä ja sille on annettava riittävä mahdollisuus lepoon. Sairaan tai vahingoittuneen eläimen hoidossa tulee pyrkiä turvaamaan eläimen toimintakyky ja elämänlaatu. Sairauden tai vamman laadun niin edellyttäessä eläin on lopetettava tai teurastettava. Eläimen hoidossa on huolehdittava myös asianmukaisista toimista sairauksien ja eläinten vahingoittumisen ennalta ehkäisemiseksi. EHL 6, 20, 23 §; 98/58/EY liite kohta 4.
Eläintä ei saa sitoa tarpeetonta kipua tai kärsimystä tuottavalla tavalla. Eläimen on annettava levätä kunnolla ja lisäksi sen on saatava liikkua. EHL 13 §; 98/58/EY liite kohta 7.
Leikkaus tai muu kipua tai kärsimystä aiheuttava toimenpide saadaan tehdä eläimelle vain, jos se on eläimen hyvinvoinnin kannalta perusteltua. Sallittua on kuitenkin tietyin edellytyksin eläimen kastraatio ja sterilisaatio sekä sellainen leikkaus ja muu kipua tai kärsimystä aiheuttava toimenpide, joka on tarpeen eläinten käsiteltävyyden parantamiseksi, ihmisten tai muiden eläinten terveyden tai turvallisuuden varmistamiseksi, eläimen jalostusarvon määrittämiseksi tai muun vastaavan eläinten pitoon liittyvän välttämättömän syyn takia. Sallitun leikkauksen tai muun kipua tai kärsimystä aiheuttavan toimenpiteen saa tehdä vain eläinlääkärinammatin harjoittaja tai muu sellainen henkilö, jolla on asetuksella määritelty tarvittava koulutus tai riittävä muu osaaminen toimenpiteen tekemiseksi. Kivuliaiden toimenpiteiden yhteydessä on käytettävä kivunlievitystä, jollei toimenpiteestä aiheutuva kipu ole lievää ja hetkellistä tai jos toimenpide ei siedä viivytystä. EHL 15, 16 §; 98/58/EY liite kohta 19.
Eläinten hoitoon ja käsittelyyn tarkoitettujen välineiden, laitteiden ja aineiden tulee olla tarkoitukseensa sopivia, eivätkä ne saa aiheuttaa eläimelle tarpeetonta kipua, kärsimystä tai vahingon vaaraa. Eläimille ei saa antaa aineita, jotka ovat vaarallisia eläinten hyvinvoinnille, ellei kyse ole eläimen eläinlääketieteellisestä hoidosta, lopetuksesta tai muualla lainsäädännössä erikseen sallitusta käsittelystä. EHL 17 §
*)Tuotantoeläinten omistajan tai pitäjän on pidettävä kirjaa tuotantoeläimille annetusta lääkinnällisestä hoidosta. Kirjanpitoa elintarviketuotantoa varten pidettävien tuotantoeläinten lääkinnällisestä hoidosta on säilytettävä vähintään viiden vuoden ajan sen vuoden päättymisestä lukien, jolloin kirjanpitoon viimeksi kirjattiin eläintä koskeva merkintä. EHL 32 §; 98/58/EY liite kohta 5–6.
-
- Kirjanpitoa edellytetään kaikesta lääkityksestä, myös ennaltaehkäisevästä lääkinnällisestä hoidosta, jollaiseksi katsotaan esimerkiksi matolääkitys ja rokotukset.
- Kirjanpidosta olisi lääkityksen osalta käytävä ilmi ainakin eläimen tai eläinryhmän tunnistustiedot, lääkityksen syy, lääkityksen antopäivämäärä sekä lääkkeen nimi ja määrä.
- Kirjanpito voi olla kirjallisessa tai sähköisessä muodossa, mutta sen on oltava valvontaviranomaisen tarkastettavissa. Kirjanpito voi myös olla osa tilalla noudatettavaa laatu- tai muuta järjestelmää.
- *)Ehdollisuuden osalta lääkinnällisestä hoidosta pidettävä kirjanpito valvotaan elintarvikkeiden tuotantoa koskevan tarkastuksen yhteydessä
Tuotantoeläinten omistajan tai pitäjän on pidettävä kirjaa tilalla kuolleiden tuotantoeläinten lukumääristä. Kirjanpitoa on säilytettävä vähintään kolmen vuoden ajan sen vuoden päättymisestä lukien, jolloin kirjanpitoon viimeksi kirjattiin eläintä koskeva merkintä. EHL 32 §. 98/58/EY liite kohta 5–6.
5 Ruokinta ja juotto
Hoidossa olevien eläinten ruokinnassa ja juotossa on otettava huomioon eläimen fysiologiset tarpeet ja varmistettava, että eläin saa sopivassa määrin hyvälaatuista ravintoa ja vettä tai muuta juotavaa. Ravinnon koostumuksen ja tarjoamistavan on vastattava eläimen fysiologisia tarpeita ja olennaisia käyttäytymistarpeita. Virtsa ja ulosteet eivät saa päästä likaamaan rehua.
Nisäkkäiden ja lintujen pysyvässä pitopaikassa on oltava jatkuvasti vettä eläimen saatavilla. Jatkuvasti saatavilla olevaa vettä ei kuitenkaan edellytetä vastasyntyneelle tai -kuoriutuneelle eläimelle; eläimelle, jonka vedensaantia on eläinlääketieteellisestä syystä rajoitettava; laajoilla alueilla luonnonmukaisissa olosuhteissa tarhattaville, luonnonvaraisiin eläinlajeihin kuuluville eläimille tai silloin, kun poikkeuksellisen vaikeat sääolosuhteet estävät sulan veden jatkuvan saatavilla pidon sekä sellaisissa eläinten pysyvissä pitopaikoissa, joissa sulan veden jatkuva saatavilla pito on kohtuuttoman vaikea järjestää eläinten pitomuodosta ja sääolosuhteista johtuvista syistä.
EHL 21 §; 98/58/EY liite kohta 14 ja 15.