Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA esittää muutoksia dioksiinien ja PCB-yhdisteiden (polykloorattujen bifenyylien) siedettävään viikkosaantiin (TWI). Dioksiinien ja PCB-yhdisteiden terveysriskejä elintarvikkeissa käsittelevä tieteellinen arvio on parhaillaan kommentoitavana.
Dioksiinit ja PCB-yhdisteet ovat myrkyllisiä ja vaikeasti hajoavia kemikaaleja, jotka säilyvät ympäristössä vuosia. Rasvaliukoiset kemikaalit kertyvät vähäisinä pitoisuuksina ravintoketjuun, yleensä eläinten rasvakudokseen. Niitä esiintyy pääasiassa rasvaisissa eläinperäisissä elintarvikkeissa, kuten rasvaisessa kalassa, lihassa ja maitotuotteissa.
Dioksiinien ja PCB-yhdisteiden päästöjä on rajoitettu voimakkaasti kansainvälisin sopimuksin ja rajoituksin, ja niiden esiintyminen elintarvikkeissa ja rehussa on vähentynyt 1970-luvulta lähtien. Luonnoksessaan EFSA:n asiantuntijat vahvistavat kuitenkin aiemmat arviot: altistuminen ravinnon kautta dioksiineille ja dioksiininkaltaisille PCB-yhdisteille on yhä terveysriski.
Luonnoksessa EFSA on päivittänyt siedettävän viikoittaisen saannin (TWI) arvoon 0,6 pikogrammaa painokiloa kohti. Uudet laskelmat osoittavat, että raja ylittyy kaikissa ikäryhmissä Euroopassa.
Euroopan komissio pyysi EFSA:a päivittämään vuoden 2018 tieteellisen lausunnon WHO:n vuonna 2022 tarkistamien toksisuusekvivalenttien (TEF) perusteella. Näitä kansainvälisesti sovittuja arvoja käytetään ilmaisemaan dioksiinien ja PCB-yhdisteiden toksisuus suhteessa dioksiinien myrkyllisimpään muotoon (2,3,7,8-TCDD), ja ne olivat nykyisen riskinarvion pohjana.
Tieteellisen arvion luonnos on kommentoitavana 26.1.2026 asti. Palautteet voi antaa täällä.
EFSA järjestää webinaarin 11.12.2025, jossa asiantuntijat esittelevät luonnoksen johtopäätöksiä ja käytettyjä menetelmiä. Ilmoittautumislinkki webinaariin.
Lue lisää:
EFSAn uutinen aiheesta: Have your say – dioxins and related PCBs