Syysilmoituksen voi lähettää 16.9.2019 lähtien

16. syyskuuta 2019

Viljelijät voivat palauttaa ympäristökorvauksen syysilmoituksen verkkoasiointipalvelu Vipussa (http://vipu.ruokavirasto.fi) maanantaista 16.9. alkaen.  Ilmoitus koskee lohkoja, joilla toteutetaan ympäristökorvauksen toimenpiteitä peltojen talviaikainen kasvipeitteisyys, lietelannan sijoittaminen peltoon sekä ravinteiden ja orgaanisten aineiden kierrättäminen.

Syysilmoitus peltojen talviaikaisesta kasvipeitteisyydestä on tehtävä vuosittain. Jos viljelijä hakee korvausta toimenpiteistä lietelannan sijoittaminen peltoon tai ravinteiden ja orgaanisten aineiden kierrättäminen, myös niistä on tehtävä syysilmoitus.

Ravinteiden ja orgaanisten aineiden kierrättäminen -toimenpiteessä lantaa luovuttaneen tilan tilatunnus on ilmoitettava poikkeuksellisesti Lisätiedot-kohdassa. Poikkeus koskee 16.9.–16.10. tehtäviä syysilmoituksia. Sen jälkeen tehtävissä ilmoituksissa tilatunnuksen voi ilmoittaa normaalisti kohdassa Hae tilatunnus.

Vipu-palvelu ohjaa ilmoituksen teossa

Maatilat voivat hyödyntää jo ennen ilmoituksen lähetystä Vipun kasvipeitteisyyslaskuria, jonka avulla on mahdollista suunnitella, mitkä lohkot kannattaa jättää kasvipeitteisiksi.

Syysilmoituksessa viljelijät voivat ilmoittaa kevennettyyn kasvipeitteisyyteen vain vilja-, öljykasvi-, tattari-, siemenmauste-, kuitupellava- ja härkäpapulohkoja. Vipussa on nyt uusi tarkiste, joka huomauttaa, jos viljelijä on ilmoittamassa kohdentamisalueella muita kuin kevennettyyn kasvipeitteisyyteen sallittuja aloja.

Maatilan keväällä ilmoittamat lohkotiedot ovat Vipussa valmiina käyttöön. Ilmoituksen teko on helppoa, sillä lohkon lannoitetiedot voi kopioida muille lohkoille. Syysilmoituksen tekoon maatiloilla on aikaa 31.10. asti.

Lisätietoja viljelijälle:
Ruokavirasto.fi
Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset

Lisätietoja medialle:

Syysilmoitukset: lietelannan sijoittaminen peltoon, ravinteiden ja orgaanisten aineiden kierrättäminen
Ylitarkastaja Hanna Ketomäki
040 670 8786

Syysilmoitukset: peltojen talviaikainen kasvipeitteisyys
Maatalousylitarkastaja Markku Kuoppa-aho
040 167 7530

Vipu-palvelu
Tietojärjestelmäasiantuntija Maria Jukkola
040 186 8272

etunimi.sukunimi@ruokavirasto.fi