Elintarvikemarkkinavaltuutettu antoi päätöksen epäillyistä kohtuuttomista sopimusehdoista teurasvälityksessä

27.5.2025

Elintarvikemarkkinavaltuutettu on tehnyt päätöksen asiassa, joka koski väitettyjä elintarvikemarkkinalain vastaisia sopimusehtoja elävien eläinten välitystoiminnassa. Asia tuli vireille, kun etujärjestö pyysi valtuutettua selvittämään tuottajaorganisaation toimintaa ja sopimuskäytäntöjä.

Toimenpidepyynnössä tuotiin esiin huoli sopimussuhteen epätasapainosta. Teurastamot sitoutuvat ostamaan tuottajaorganisaation tarjoaman tuotannon kokonaisuudessaan, kun taas tuottajaorganisaatio ja sen jäsentuottajat antavat ainoastaan toimitusmääräennusteita. Lisäksi kyseenalaistettiin tuottajaorganisaation rahoitusmalli, jossa sen toimintaa rahoitetaan teurastamoilta perittävillä maksuilla.

Valtuutettu arvioi asiaa kirjallisten ja suullisten selvitysten perusteella ja tarkasteli erityisesti sitä, ovatko teurastamot tuottajaorganisaatioon ja tuottajiin verrattuna heikommassa asemassa ja näin ollen erityisen suojan tarpeessa.

Päätöksessään valtuutettu katsoi, ettei asiassa ilmennyt perusteita pitää teurastamoita merkittävästi heikommassa asemassa sopimussuhteessa. Lisäksi valtuutettu totesi, ettei sillä ollut riittäviä oikeudellisia edellytyksiä hakea markkinaoikeudelta kieltoa sopimusehdolle, joka koski maksettavan kokonaishinnan jakautumista tuottajien ja tuottajaorganisaation kesken.

Elintarvikemarkkinavaltuutetulla ei suoraan ole toimivaltaa tehdä päätöstä siitä onko jokin sopimusehto kohtuuton. Sen sijaan valtuutettu voi hakea markkinaoikeudelta kiellon kohtuuttoman ehdon käytölle, mikäli oikeudelliset edellytykset täyttyvät. Kohtuuttomaksi epäillyn ehdon kohteeksi joutunut elinkeinonharjoittaja voi halutessaan myös itse tehdä kieltohakemuksen markkinaoikeudelle. Hakemuksen voi tehdä myös elinkeinonharjoittajien etuja valvova yhdistys.

Kokonaisarvionsa perusteella elintarvikemarkkinavaltuutettu päätti, ettei asiassa ollut aihetta jatkotoimenpiteisiin, ja poisti asian käsittelystä.

Päätöksen yhteenveto

Lisätietoja

Ismo Tuominen
johtava asiantuntija
ismo.tuominen(at)etmv.fi
029 520 4520

Jarno Sukanen
elintarvikemarkkinavaltuutettu
jarno.sukanen(at)etmv.fi
029 520 4752