Keltahaperon (Russula claroflava) lakki on puolipallomainen tai kupera, myöhemmin laakea ja on usein painunut keskeltä kuopalle. Tahmeapintainen pintakelmu on syvän leinikinkeltainen, mutta haalistuu vanhemmiten.
Heltat ovat valkoiset, myöhemmin voinkeltaiset ja ruskeatäpläiset. Tasapaksu jalka on valkoinen ja vanhemmiten pehmeämaltoinen ja harmaantuva. Myös malto on valkoista ja myöhemmin harmaantuva. Malto harmaantuu kosketuskohdistakin.
Keltahaperon tuoksuu heikosti, ja maku on mieto ja pähkinämäinen.
Keltahapero on koivun juurisieni ja kosteikkojen laji. Kosteat koivuvaltaiset metsät, korpimetsät ja hakamaat tarjoavat satoa tavallisesti myös huonoina sienivuosina. Satokausi alkaa jo keskikesällä.
Sienestäjä saattaa erehtyä luulemaan keltahaperoksi mietoa, pientä ja kellertävää munahaperoa (Russula lutea), jolla on tummankeltaiset heltat ja valkoinen, harmaantumaton jalka. Ruskeankeltainen ja polttavan kirpeä sinappihaperokin (Russula ochroleuca) on näköislaji. Kangashaperon (Russula decolorans) lakki voi joskus olla sävyltään melko keltainen, mutta se kasvaa karussa havumetsässä, eikä kosteikossa, kuten keltahapero.
Ensiluokkainen, hienon makuinen keltahapero on kerättävä mahdollisimman nuorena. Roskat voi puhdistaa haperosta harjaamalla, vedellä huuhtominen tekee siitä löysän. Keltahapero sopii hyvin kuivattavaksi 5 millimetrin paksuisina viipaleina, vaikkakin kuivattaessa harmaantuva malto heikentää ulkonäköä. Keltahapero on erinomainen myös pakastettuna.