Ruokavirasto selvittää puolalaisen lihan tuontia Suomeen

28. tammikuuta 2019

Ruokavirasto on käynnistänyt selvityksen siitä, onko Suomeen tuotu Puolasta lihaa, jota on väitetty sairaiden nautojen tarkastamattomaksi lihaksi.

Mediassa olleiden tietojen mukaan Puolassa olisi päässyt markkinoille naudanlihaa, joka olisi peräisin sairaista eläimistä ja jota ei olisi tarkastettu teurastamossa siten kuin säädökset kaikissa EU-jäsenmaissa edellyttävät.

Ruokavirasto selvittää parhaillaan, kuinka paljon Puolasta on tuotu lihaa Suomeen ja onko lihassa ilmennyt laatuongelmia. Euroopan unionin jäsenvaltioiden yhteisen elintarvikkeita ja rehuja koskevan nopean hälytysjärjestelmän (RASFF) kautta ei tullut tietoa, että Suomeen olisi tullut elintarvikevaaran sisältävää puolalaista naudanlihaa.

Ruokavirasto on pyytänyt asiasta tietoa Puolan viranomaisilta ja ollut yhteydessä Euroopan komissioon. Myös elintarvikeala on aloittanut tarkemmat selvitykset tuomiensa tuotteiden toimitusketjuista.

”Suomalainen elintarvikeala tietää tuotteidensa alkuperän ja poistaa varmasti maineriskin välttämiseksi epäilyttävät tuotteet ja raaka-aineet myynnistä tai käytöstä. Jos tuotteen raaka-aineet huolettavat, kannattaa tutustua huolella pakkausmerkintöihin”, sanoo elintarviketurvallisuusosaston johtaja Leena Räsänen Ruokavirastosta.

Ensisijaisesti lihan turvallisuudesta ja laadusta vastaavat yritykset omavalvontasuunnitelmansa ja omien laatuvaatimustensa mukaisesti. Sen lisäksi viranomaiset valvovat tuontilihaa riskiperusteisesti.

Kaupassa lihan pakkausmerkinnöissä pitää aina ilmoittaa alkuperämaa. Kuluttajalla on aina oikeus kysyttäessä saada tieto lihan alkuperästä myös ravintolassa.

Ruokavirasto tiedottaa asiasta lisää tämän viikon aikana.

Lisätietoja:
osastonjohtaja Leena Räsänen, p. 050 388 6518