Elintarviketurvallisuus Suomessa 2025 / Osa 4 Elintarvikkeiden vienti
Osa 1: Yhteenveto
Osa 2: Yleistä elintarviketurvallisuudesta
Osa 3: Elintarvikealan toiminnan valvonta
Osa 4: Elintarvikkeiden vienti
Osa 5: Valvonta- ja seurantaohjelmat
Osa 6: Kaupan pitämisen vaatimustenmukaisuuden ja nimisuojatuotteiden valvonta
Osa 7: Elintarviketurvallisuuden painopisteet
Yhteenveto
Elintarvikeviennin arvo vuonna 2025 oli 2,3 miljardia euroa. Viennin arvo kasvoi viisi prosenttia edeltävään vuoteen verrattuna. Elintarvikeketjun monivuotisen kansallisen valvontasuunnitelman tavoite viennin arvon kasvusta saavutettiin.
EU:n ulkopuolelle suuntautuvan viennin osuus viennin kokonaisarvosta oli noin viidesosa. Tärkeimpiä kohdemaita olivat Kiina, Norja, Etelä-Korea, Yhdysvallat ja Japani. Edeltävän vuoden tapaan maitotaloustuotteet olivat merkittävin vientituoteryhmä. Vuonna 2025 maailmanpoliittinen epävakaus, erityisesti sodat ja kauppasuhteiden kiristyminen, loi epävarmuutta ja saattoi hidastaa viennin kasvua.
Ruokavirasto jatkoi Kiinan ja Yhdysvaltojen edellyttämien vientivalvontajärjestelmien ylläpitoa. Kaikkien järjestelmiin kuuluvien vientilaitosten todettiin täyttävän niille asetetut vaatimukset. Tämä täyttää valvontasuunnitelman tavoitteen (100 % laitoksista vaatimustenmukaisia). Euraasian talousliiton vientivalvontajärjestelmä lakkautettiin vuonna 2025.
Siipikarjanlihan vienti Kiinaan alkoi ja viennin jatkumisen turvaamiseksi Kiinan viranomaisten kanssa aloitettiin neuvottelut korkeapatogeenisen lintuinfluenssan alueellistamisesta.
Virallisia vientitodistuksia myönnettiin elintarvikeketjun tuotteille vuonna 2025 enemmän (2645 kpl) kuin edeltävänä vuonna (2255 kpl). Valvontasuunnitelman tavoite myönnettyjen virallisten vientitodistusten määrän kasvusta saavutettiin. Ruokaviraston ylläpitämässä vientitodistusten hallinnointiin tarkoitetussa eCert-järjestelmässä otettiin käyttöön uusia sähköisiä todistusmalleja ja järjestelmässä myönnettyjen todistusten määrä kasvoi. Myös Euroopan komission TRACES-järjestelmässä myönnettiin enemmän todistuksia kuin edeltävänä vuonna.
Elintarvikeviennin ylläpitoa ja markkinoillepääsyn edistämistä jatkettiin aktiivisesti myös muihin EU:n ulkopuolisiin maihin. Uusia vientimarkkinoita onnistuttiin avaamaan useille tuotteille esimerkiksi Vietnamiin. Vuoden 2025 aikana edistettiin eläintautialueellistamistoimia Japanin ja Kiinan kanssa, ja Taiwan teki auditoinnin suomalaisiin sianlihan vientilaitoksiin.
Viralliset vientitodistukset
Virallisia EU:n tai Suomen ja viennin kohdemaiden välisesti sovittuja vientitodistuksia myönnettiin vuonna 2025 vientiin EU:n ulkopuolisiin maihin yhteensä 2645 kpl. Kokonaismäärä kasvoi 17 % edeltävään vuoteen verrattuna (taulukko 4.1). Todistuksia myönnettiin edeltävää vuotta enemmän esimerkiksi Kiinan- ja Euraasian talousliiton maiden vientiin.
Eläinterveys- ja terveystodistuksia myönnettiin vientiin Ruokaviraston eCert- ja Euroopan komission TRACES-järjestelmissä, ja lisäksi myönnettiin turvapaperille painettuja kansallisesti sovittuja vientitodistuksia (kuva 4.1).
Taulukko 4.1. Vuosina 2023–2025 myönnettyjen virallisten vientitodistusten kokonaismäärä
| Vuosi | 2023 | 2024 | 2025 |
| Vientitodistukset (kpl) | 2140 | 2255 | 2645 |
Ruokaviraston ylläpitämässä eCert-järjestelmässä myönnettyjen todistusten määrä on kasvanut tasaisesti. Vuonna 2025 eCertissä myönnettiin 36 % (955 kpl) virallisista vientitodistuksista. Järjestelmässä oli toimijoiden käytössä 48 vientitodistusmallia eri kohdemaihin. Vuoden aikana eCertissä otettiin käyttöön kuusi uutta todistusmallia:
- Etelä-Afrikka: jäädytetty sianliha (osista, joissa ei ole poikkijuovaista lihasta)
- Marokko: siansuolet
- Serbia: metsästystrofeet
- Vietnam: sika- ja siipikarjaperäinen prosessoitu eläinproteiini
- Vietnam: karjunsperma
- Vietnam: maito ja maitotuotteet

Kuva 4.1. Vuosina 2023–2025 myönnettyjen virallisten eCert-, TRACES- ja turvapaperivientitodistusten määrät
Vientivalvontajärjestelmät
Kiina
Maitotuotteiden ja sian- sekä siipikarjanlihan viennin ylläpito Kiinaan edellyttää viranomaisilta jatkuvia ylläpitotoimia kuten auditointeja, raportointia ja vientivaatimusten seuraamista. Ruokavirasto suoritti vuonna 2025 seitsemän suunnitelman mukaista auditointia Kiinan-vientiin hyväksytyissä maito- ja liha-alan laitoksissa sekä varastolaitoksissa. Paikalliset valvojat tekivät säännöllisesti Kiinan vaatimusten mukaista vientivalvontaa maito-, liha- ja kala-alan laitoksissa Oiva-tarkastusten yhteydessä. Kiinan erityisvaatimuksia arvioitiin 123 tarkastuksella vuonna 2025 (taulukko 4.2). Vientilaitokset täyttivät Kiinan asettamat vaatimukset.
Ruokavirasto edisti afrikkalaisen sikaruton (ASF) ja korkeapatogeenisen lintuinfluenssan (HPAI) alueellistamistoimia sian- ja siipikarjanlihan sekä muiden ruhonosien viennin turvaamiseksi. Alueellistamissopimus Kiinan viranomaisen kanssa mahdollistaisi eläintautitilanteessa viennin jatkumisen Kiinaan sellaisilta alueilta, joilla tautia ei ole todettu.
Taulukko 4.2. Viennin Oiva-tarkastuskäyntien kokonaismäärät (kpl) Kiinan vientivalvontajärjestelmään kuuluvissa laitoksissa vuosina 2023–2025. Euraasian talousliiton vientivalvontajärjestelmä lakkautettiin vuonna 2025.
| Vientivalvontajärjestelmä | 2023 | 2024 | 2025 |
| Euraasian talousliitto | 72 | 58 | 0 |
| Kiina | 91 | 90 | 123 |
Kiinan vientivalvontajärjestelmään kuuluvissa laitoksissa yli 99 % tarkastetuista viennin Oiva-arviointiriveistä sai arvion A tai B (kuva 4.2). D-arvioita ei annettu vuonna 2025. Korkea A- ja B-arvioiden osuus kertoo vientilaitosten korkeasta tasosta.

Kuva 4.2. Viennin Oiva-arviointirivien arviojakauma (%) Kiinan ja Euraasian vientivalvontajärjestelmiin kuuluvissa laitoksissa vuosina 2023–2025. Vuoden 2025 osalta mukana ovat vain Kiinan vientivalvontajärjestelmään kuuluvien vientilaitosten tarkastusten tulokset. Euraasian talousliiton vientivalvontajärjestelmä lakkautettiin vuonna 2025. Yhdysvaltojen vientivalvontajärjestelmän mukaista valvontaa ei tehdä Oiva-tarkastuksina, vaan Ruokaviraston erillisen ohjeistuksen mukaisesti.
Euraasian talousliitto
Euraasian talousliiton vientivalvontajärjestelmä lakkautettiin vuonna 2025, jolloin Ruokaviraston ja kuntien tekemä järjestelmään liittyvä säännöllinen valvonta lopetettiin ja siihen kuuluvat ohjeet ja valvojille tarkoitettu tentti poistuivat käytöstä.
Yhdysvallat
Ruokavirasto auditoi Yhdysvaltoihin sianlihaa vieviä laitoksia ja niiden viranomaisvalvontaa säännöllisesti. Suunnitelman mukaisia vientivalvontajärjestelmän auditointeja tehtiin yhteensä 10. Paikalliset valvojat valvoivat vientilaitoksissa säännöllisesti vientiehtojen täyttymistä Ruokaviraston ohjeistuksen mukaisesti.
Kaikki vientilaitokset täyttivät niille asetetut vaatimukset ja vientiehdot, ja sianlihan vienti voi jatkua entiseen tapaan kaikista Yhdysvaltain vientiin hyväksytyistä laitoksista.