Valtion aluehallinto uudistuu vuodenvaihteessa 2025‒26. Eläinten terveyttä ja hyvinvointia sekä elintarvikkeita koskevat aluehallintovirastojen tehtävät siirtyvät 1.1.2026 alkaen Ruokavirastoon. Muutokseen liittyen sivustolla voi olla puutteita tammikuun ensipäivinä. Lisäksi maaseudun kehittämisen ja maa- ja elintarviketalouden tehtävät siirtyvät ELY-keskuksista elinvoimakeskuksiin, mikä aiheuttaa katkon maaseudun kehittämistukien asiointiin 1.‒7.1.2026.

Muuntogeeniset leikkokukat

Muuntogeeninen (gm) tarkoittaa eliötä, esimerkiksi kasvia tai bakteeria, jonka perimää on geeniteknisin menetelmin muunnettu. Lyhenteellä gmo (geneettisesti muunnettu organismi) tarkoitetaan elävää ja lisääntymiskykyistä eliötä, joihin kuuluvat myös siemenet.

Geenitekniikan lautakunta

Euroopan unionissa muuntogeenisten organismien (GMO) käyttöä säätelevien direktiivien ja muiden säädösten tarkoituksena on varmistaa, ettei geenitekniikan käyttö aiheuta haittaa ihmisen terveydelle tai ympäristölle. Muuntogeenisten organismien käyttöä sääntelee Suomessa ensisijaisesti geenitekniikkalaki (377/1995)

Geenitekniikan lautakunta (GTLK) on Suomen kansallinen toimivaltainen viranomainen geenitekniikkalain soveltamisalaan kuuluvissa asioissa ja myöntää lupia muuntogeenisten kasvien suljettuun ja avoimeen käyttöön.

Muuntogeenisille kasveille tarvitaan lupa

Muuntogeenisia kasveja ei saa viljellä ei markkinoida, ellei niille ole myönnetty lupaa EU:ssa. Kaikki muuntogeeniset ainekset käyvät EU:ssa läpi tiukan hyväksymismenettelyn, joka sisältää muun muassa Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen (EFSA) laatiman lausunnon muuntogeenisen tuotteen turvallisuudesta.

Muuntogeenisia sinisiä neilikkalajikkeita on hyväksytty EU:ssa käytettäväksi vain leikkokukkana, mutta niitä ei saa viljellä EU-maissa. 

Maininta muuntogeenisyydestä näkyy pakkausmerkinnöissä

Muuntogeenisten leikkokukkien pakkausmerkinnöissä tulee olla maininta tuotteen muuntogeenisyydestä. 

Sivu on viimeksi päivitetty 27.1.2023