Saarnenjalosoukko on saarnia tuhoava kovakuoriainen, joka on levinnyt Aasiasta Venäjän länsiosaan. Vuonna 2020 tämä karanteenituhooja löydettiin Pietarista, jonne se oli todennäköisesti päätynyt liikenteen, puutavaran tai kasvien mukana. Leviäminen edelleen Suomeen on mahdollista joko samalla tavalla kulkeutumalla tai luontaisesti.
Saarnenjalosoukkoa pidetään merkittävänä uhkana koko Euroopan saarnille. Sen toukat vioittavat isäntäkasveja kaivamalla laajoja käytäviä kuoren alle. Tämä aiheuttaa oksien kuivumista ja usein koko puu kuolee. Lajia ei pysty erottamaan muista jalosoukoista silmävaraisesti, vaan tunnistus tehdään aina laboratoriossa.
Saarnenjalosoukko pystyy leviämään luontaisesti lentämällä pitkiäkin matkoja. Tämänhetkisen tiedon mukaan se ei ole kuitenkaan viime vuosina levinnyt venäläisestä Tverin kaupungista pohjoiseen. Pietariin se oli todennäköisesti päätynyt liikenteen, puutavaran tai kasvien mukana, ja tällä hetkellä tätä pidetään todennäköisimpänä leviämistapana myös Suomeen.
Saarnenjalosoukon ja muiden karanteenituhoojien leviämisen estämiseksi Venäjältä ei saa tuoda mukanaan puutavaraa tai kasveja ilman viranomaisten myöntämää kasvinterveystodistusta.
Ruokavirasto kartoittaa saarnenjalosoukon esiintymistä erityisesti Kaakkois-Suomessa pyydysten ja silmävaraisten kartoitusten avulla. Jos saarnenjalosoukkoja löydetään, Ruokavirasto määrää toimenpiteet tuhoojan hävittämiseksi.
Lisätietoja:
Saarnenjalosoukko
Ylitarkastaja Liisa Vihervuori, puh. 040 057 1060, etunimi.sukunimi@ruokavirasto.fi
kasvinterveys@ruokavirasto.fi