Ilmasto on lämmennyt ja sään ääri-ilmiöt ovat lisääntyneet. Viljelijällä on monta keinoa varmistaa omien peltojensa sadon tuotto ja siten koko kasvintuotannon huoltovarmuus omilla toimillaan. Kasvintuotantoa kannattaa katsoa uusin silmin ja ratkaisukeskeisesti.
Heinäkuu vuonna 2023 oli maapallon mittaushistorian kuumin kuukausi. Vaikka säätiloissa on edelleen luontaista vaihtelua, ovat keskilämpötilat nousseet erityisesti 2010-luvulta lähtien. Voisi ajatella, että tämä on pohjoisen maan maataloudelle vain hyvä asia. Satotasot nousevat ja voidaan ottaa käyttöön uusia viljelykasveja. Maissia viljellään rehuksi jo eri puolilla Suomea ja uudet valkuaiskasvit kuten soija, kikherne ja linssi hakevat paikkaansa myös Suomessa. Euroopassa soijapavun tuotanto on yleistymässä ja soijapapua viljellään jo jonkin verran Virossa ja Ruotsissa.
Ilmastonmuutoksen kääntöpuoli on erityisesti sään ääri-ilmiöiden lisääntyminen. Kun on kuivaa, on todella kuivaa ja kun sataa, syntyy usein tulvia. Kun ilmasto lämpenee, sellaiset kasvitaudit ja tuholaiset yleistyvät, joita ei aikaisemmin ole Suomessa tunnettu. Lämmöstä hyötyvät myös uudet rikkakasvit kuten erittäin haitallinen rikkakananhirssi. Härkäpavuista on löytynyt uusi tuholainen, siemenen sisään kaivautuva härkäpapupiilokas, joka myös nauttii lämpenevästä ilmastosta.
Mitä viljelijä voi tehdä kasvintuotannon varmistamiseksi? Toimiva vesitalous on yksi tärkeimmistä asioista. Meillä Suomessa riittää vesistöissä vettä verrattuna esimerkiksi Välimeren maihin. Jo Etelä-Ruotsissa ja Tanskassa on arkipäivää sadettaa myös viljakasvustoja. Kasvuston sadettaminen voi Suomessakin olla kannattavaa, jos vettä on kohtuullisen helposti saatavilla. Kastelu voi tapahtua myös altakasteluna säätösalaojitusta hyödyntäen, jos maalaji on siihen sopiva. Kuivuus on Suomessa lisääntynyt, joten kastelu on vakavasti pohdittava asia. Toisaalta pitää valmistautua liialliseen veden tuloon ja jopa tulviin. Onko maanrakenne kunnossa, entä toimivatko salaojat?
Kun kevätkuivuus vaivaa, voi syysmuotoisten viljelykasvien viljely olla mahdollisuus. Syysviljojen satotasokin on usein korkeampi kuin kevätmuotoisten. Syysohran ja -ruisvehnän viljely ovat alkaneet yleistyä Suomessa. Toisaalta viljelijä joutuu ottamaan talvituhojen riskin valitessaan syysmuotoisen viljelykasvin. Lumipeitteisyyden heikkeneminen talvien lämpenemisen myötä edelleen lisää talvehtimisen ongelmia.
Kevätkuivuuden aiheuttamia ongelmia voi yrittää ratkaista myös erilaisin viljelyteknisin toimin, joilla kosteus pysyy paremmin maassa kasvien käytettävänä. Tällaisia toimia voivat olla esimerkiksi maan hyvä rakenne, muokkaustoimenpiteet, kylvön ajoitus, viljelyn monipuolistaminen ja jatkuva kasvipeitteisyys.
Tärkein keino torjua tauteja ja tuholaisia on riittävä viljelykierto ja kasvien lajimäärän monipuolistaminen. Yksipuolinen viljely lisää erityisesti kasvitauteja. Vaikka taudit, tuholaiset ja rikkakasvit ovatkin lisääntymässä, kemiallista torjuntaa tulisi käyttää vain todettuun tarpeeseen ja sen rinnalla käyttää muita torjuntakeinoja.
Lisää viljelyvarmuutta voi hakea valitsemalla tilalle sopivimmat kasvilajit ja -lajikkeet. Lajikkeen korren vahvuuden lisäksi myös kasvin juuristo ja kuivuuden sietokyky ovat tärkeitä. Myös lajikkeiden kasvitautikestävyydessä on eroja. Uudet lajikkeet ovat usein vanhoja paremmin sopeutuneet muuttuvaan ilmastoon.
Ilmastonmuutos lisää kasvintuotannon haasteita, mutta aktiivinen viljelijä löytää myös mahdollisuuksia. Huoltovarmuus riippuu paljon viljelijöiden ratkaisuista. Ruokaviraston rooli on tukien maksamisen lisäksi ylläpitää hyvää kasvinterveyttä ja varmistaa, että saatavilla on uusia lajikkeita ja korkealaatuisia tuotantopanoksia.
Hanna Kortemaa
kasvintuotannon osastonjohtaja
Blogiteksti on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 20.9.2023