Blogi: Onko elintarviketurvallisuus vanhanaikaista?

8. kesäkuuta 2022

Eilen 7.6.2022 vietettiin WHO:n ja FAO:n maailman elintarviketurvallisuuden päivää neljännen kerran. World Food Safety Dayn merkitystä korostavassa viestissään WHO:n varapääjohtaja tohtori Yamamoto muistuttaa, että elintarvikkeet sairastuttavat vuosittain 600 miljoonaa ihmistä eli joka kymmenes kärsii ruuasta johtuvista sairauksista.

Nämä kansainväliset sairastuvuusluvut ovat Suomen tilanteeseen nähden kovia lukuja. Virallisissa ruokamyrkytystilastoissa Suomessa oli viime vuonna noin 1000 sairastunutta ja tartuntatautimäärätkin jäävät vuosittain kokonaisuutena alle 10 000 sairastuneen. Yleensä sairastumisen aiheuttavat mikrobit. Sairastumismäärien valossa voimme olla kiitollisia yritysten lisääntyneestä vastuullisuudesta, toimivasta valvonnasta sekä kansallisella, että kunta- ja aluetasolla ja yleisestä hyvästä hygieniatilanteesta maassamme.

Turvallisuus on myös riskien hallintaa ja ravitsemusta

Akuuttien vaikutusten ja sairastumisten lisäksi elintarviketurvallisuus tarkoittaa myös pitkäaikaisvaikutusten ja kemiallisten riskien hallintaa. Karsinogeenisen, syöpää aiheuttavan etyleenioksidin ajautuminen ruokaketjuun on aiheuttanut vuoden sisällä valtavan määrän takaisinvetoja myös Suomessa. Varovaisuusperiaatteen nojalla elintarvike, joka sisältää etyleenioksidia sisältävää raaka-ainetta, poistetaan markkinoilta.

Erityishaasteena kansanterveydellisesti Suomessa on suolan käyttö ja saanti. Suolan saantisuositus aikuisilla on enintään 5 grammaa vuorokaudessa. Valtaosa suomalaisista aikuisista saa ruoasta liikaa suolaa. Markkinoilla on tarjolla voimakassuolaisia pakattuja elintarvikkeita yllättävän paljon. Sokerin käytön hallinnassa tullaan lähivuosina tekemään päätöksiä sen osalta, miten sokerin käyttöä ja saantia voitaisiin vähentää; verotuksella vai viestinnällä.

Ruokaturvallisuus perustuu tieteeseen

Omat valinnat ovat merkittävä osa tämän päivän elintarviketurvallisuutta. EU:n kampanja #ChooseSafeFood turvallisista elintarvikevalinnoista tähtää juuri tähän. Ruokailua rauhallisin mielin -kampanjassa tuotetaan myös suomenkielistä materiaalia ja lähtökohtana on nimenomaan ruokaturvallisuuden taustalla oleva tiede ja tieto.

Video Kuusi simppeliä ohjetta, joilla voit välttyä ruokamyrkytyksiltä perustuu tietoon. Elintarvikkeiden pakkaamisratkaisut ovat tärkeitä, koska ne suojaavat ruokaa mikro-organismeilta, helpottavat säilytystä ja pidentävät säilyvyyttä. Tieteeseen perustuvilla EU:n säännöksillä varmistetaan, että elintarvikkeiden koostumus pysyy samana ja että sen makuun ja hajuun ei tule ikäviä muutoksia pakkausmateriaalin vuoksi.  Uuselintarvikkeiden turvallisuus arvioidaan tieteeseen perustuvilla turvallisuusarvioinneilla.

Kansainvälisesti ajatellen elintarviketurvallisuus ei todellakaan ole vanhanaikaista ja Suomessakin olemme uusien ruokaturvallisuushaasteiden edessä. Elintarviketurvallisuus on vastuullisuutta. Mitä turvallisempia ja terveellisempiä elintarvikkeet ovat, sitä vähemmän syntyy tarvetta takaisinvetoihin ja sitä kautta ruokahävikkiin. 

Rahkio.

Marjatta Rahkio
johtaja, elintarviketurvallisuusosasto
Twitter: @MarjattaRahkio

 

WHO:n varapääjohtaja tohtori Yamamoto:  The celebration of the fourth World Food Safety Day on June 7. We all need to work together to achieve safer food for better health!

Ruokamyrkytysepidemioiden määrässä ei suurta muutosta vuonna 2021

Suolan määrää elintarvikkeissa pitää edelleen vähentää