Tämä tarina on kirjoittajansa havaintoja siitä, miten perinpohjaisesti asiantuntijatyö on muuttunut, kun viljelijätukihaku paperilomakkeella, hakemuksen käsittely ja valvontatoimet ovat siirtyneet käytännössä täysin tietojärjestelmissä toteutettaviksi toiminnoiksi, digitaaliseksi toimeenpanoksi.
Vielä vuoden 2010 paikkeilla silloiseen Maaseutuvirastoon saattoi tulla tukien toimeenpanotehtäviin agronomi, agrologi tai jonkin muun koulutuksen saanut, viljelijätuista innostunut henkilö. Oleellinen osa työtä oli esimerkiksi vuosittaisten painettujen hakuoppaiden sekä paperisten hakulomakkeiden ja niiden täyttöohjeiden suunnittelu, kirjoittaminen ja päivittäminen. Ymmärrys käytännön maataloudesta oli tietenkin erityistä plussaa pinta-ala- ja eläinperusteisten tukien ehtojen sisäistämiseksi.
Tilanne muuttui hämmentävän nopeasti, kun EU-säädöksetkin alkoivat edellyttää tuen hakuun, myöntämiseen ja valvomiseen tarvittavalta, tukihakuaineistot sisältävältä tietojärjestelmältä yhä enemmän sisältöä ja toimintoja. Olimme kuitenkin järjestäytymisen suhteen vielä siinä tilanteessa, että virastossa oli erillinen tietohallinto-osasto it-tekemisen osaamisineen, erillinen tukihaun valmisteluosasto tukiehto-osaamisineen ja lomakepyörittelyineen sekä erillinen valvontaosasto maatilalla tehtävän valvonnan suunnittelemiseen.
Kohti uudenlaista toimeenpanoa
Sellainen organisoitumismalli ei enää tukenut toimivaa tekemistä, koska tietohallinnon piti saada tietää ja ymmärtää juurta jaksain, mitä järjestelmään pitää rakentaa ja mitä sieltä pitää saada ulos. Vaikka tietohallinnossa oli töissä päteviä sivutoimiviljelijöitä, jotka ymmärsivät siten paljonkin tukiehtojen päälle, kasvoi tietojärjestelmätekemisen määrä valtavasti kerralla. Oli ratkaistava, miten tukihaun ja tukikäsittelyn valmistelijat ja valvonnan asiantuntijat saavat järjestelmään tukiehtojen mukaiset asiat haluamallaan tavalla. Paine sähköiseen asiointiin kasvoi vauhdilla, kun toteutettavaksi alkoi tulla yhä enemmän asioita, joiden hoitaminen paperilla ei enää ollut edes sujuvaa.
Viljelijätukia digitalisoidessa koettiin pari myrskyisämpää järjestäytymisen vuotta, joiden aikana vielä kuitenkin yritettiin toimia siten, että kipuiltiin vanhoissa osastopoteroissa ja rooleissa, ymmärrettävästi myös omista aiemmista tekemisistä ja resursseista kiinni pitäen. Kukaan ei ollut kuitenkaan tyytyväinen, kun lopputulos saattoi olla, että saatiin sitä mitä ei tilattu ja tilattiin mitä ei saatu. Kunnes se päivä tuli, jolloin oli vain päätettävä lähteä oppimaan rohkeasti uudenlaista tukitoimeenpanoa. Ja mikä ehdottoman tärkeää, oppimaan yhdessä tekemistä, yhteiseen hiileen puhaltaen, yhteisen tavoitteen ollessa digitaalisen viljelijätukiprosessin läpivienti.
Tukiehtojen asiantuntijan työ mullistui
Viljelijätukiin liittyvää systemaattista, vain paperilla tekemistä, on tänä päivänä jäljellä enää hyvin vähän. Tuesta tai asiakokonaisuudesta vastaava asiantuntija tilaa ja kuvaa nykyään ensisijaisesti itse tarpeen, mitä tietojärjestelmään pitää rakentaa, ja kuinka sen tulee toimia. Jotta viljelijälle maksettava tukisumma muodostuu oikein, pitää huolehtia, että sähköinen haku sujuu, tuen käsittely sujuu, ja että hallinnollisten tarkastusten ja tilavalvontojen tiedot tulevat oikein huomioon otetuiksi. Ei ole niin pientä eikä niin suurta tietojärjestelmiin toteutettavaa asiaa, etteikö siitä tehtäisi talteen jäävää dokumentaatiota siitä, mitä on järjestelmään tehty ja miten se on toteutettu.
Kun tietojärjestelmä alkaa olla kooltaan ja toiminnoiltaan massiivinen kokonaisuus, kuten viljelijätukien yhdennetty hallinto- ja valvontajärjestelmä IACS (EU:sta säädelty toimintokokonaisuus, Integrated Administration and Control System), dokumentointi on tärkeä myös siksi, että lisää rakennettaessa päästään helpommin kiinni siihen, mitä pitää ottaa huomioon aiemmin tehdyistä malleista tai ratkaisuista ja mihin kaikkeen uusi tekeminen saattaa vaikuttaa.
Tietystä tuesta ja ehto- tai asiakokonaisuudesta vastaava Ruokaviraston asiantuntija myös testaa itse, että toiminto tietojärjestelmässä toimii niin kuin hän on sen suunnitellut toimivan. Tämän jälkeen tilattu työ ja määritelty asia saa häneltä hyväksynnän. Näistä alun perin täysin paperinpyörityshommiin tulleista asiantuntijoista on työssä oppii -menettelyllä kehittynyt melkoisia tietojärjestelmien rakentamisen osaajia erilaisiin tehtäviin: tuoteomistajiksi, määrittelijöiksi, hyväksymistestaajiksi. Tämä toimintamalli on ollut hyödyksi koko viljelijätukia Ruokavirastossa toimeenpanevalle maatalousosastolle. Meillä on töissä erinomaisia ja kyvykkäitä moniosaajia, jotka ovat nykyään osa tätä maataloustuoteryhmäksi kutsuttua joukkoa.
Yleinen mielikuva virkamiehen tiestä lienee edelleenkin se, että valtion leipä on pitkä ja kapea. Mutta mitä tulee tehtävänkuvan sisältömuutosvauhtiin, työssäoppimisen määrään ja siten itsensä kehittämiseen, on kilpailukyky kyllä maininnan arvoinen – ainakin viljelijätukihallinnossa.
Hannele Sankari
yksikönjohtaja
viljelijätukiyksikkö