Blogi: Rescuekoiran ottaminen on nyt entistä suurempi riski

9. kesäkuuta 2022

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on saanut miljoonat ukrainalaiset pakenemaan kotimaastaan. Sotaa pakenevien henkilöiden on sallittu ottaa oma lemmikkinsä mukaan EU:n alueelle ilman normaaleja tuontivaatimuksia, etteivät ihmiset jäisi lemmikin kanssa rajamuodollisuuksien vuoksi rajalle sumpuksi. Eläintautien leviämisen osalta Euroopan unionin jäsenmaat ottivat tietoisen riskin, jonka katsottiin kuitenkin, tilanteen huomioon ottaen, olevan ukrainalaisten omien kotilemmikkien osalta siedettävällä tasolla.

Rescue-eläimiä tuotaessa tautiriski on kuitenkin paljon suurempi kuin kotilemmikeillä. Ukrainassa raivotautia todetaan vuosittain useita satoja tapauksia, näistä useimmat vapaana liikkuvilla koirilla ja kissoilla, jotka saanevat tartunnan useimmiten ketun puremasta. Raivotaudin (rabies) itämisaika on viikkoja, jopa kuukausia, joten ilman pitkäaikaista terveyden seurantaa ja rokotuksia on mahdotonta varmistua siitä, ettei yksittäinen eläin olisi tartunnan kantaja. Raivotauti voidaan todeta vain kuolleen tai lopetetun eläimen aivonäytteestä. Rabies on niin ihmisille kuin eläimillekin aina tappava tauti, jos tauti on edennyt oireilevaan vaiheeseen. WHO:n mukaan rabiekseen kuolee maailmassa vuosittain kymmeniätuhansia ihmisiä, jotka ovat saaneet tartunnan koiran puremasta. Iso osa tartunnan saaneista on lapsia.

Ihmisten halu auttaa myös eläimiä pois sodan jaloista on ymmärrettävä, mutta samalla otettava riski on kohtuuton, jollei eläinten terveyttä varmisteta pitkällä seurannalla ja muilla toimenpiteillä ennen tuontia. Muun kuin ukrainalaisen pakolaisen kanssa matkustavan oman lemmikin tuomiseksi Ukrainasta EU:n alueelle vaaditaan edelleen tavanomaiset tuontivaatimukset: yksilöllisen tunnistamisen mahdollistava mikrosiru, rabiesrokotus, riittävien vasta-aineiden osoittaminen verinäytteestä 30 päivää rokotuksen jälkeen, vasta-ainetestin jälkeinen kolmen kuukauden odotus ennen maahantuontia, ja virkaeläinlääkärin todistus. Lisäksi Suomeen tuotaessa koirilta vaaditaan lääkitys ekinokokkiloisen varalta 1–5 vrk ennen maahantuloa.

Euroopasta tulee tällä hetkellä jatkuvasti tietoja siitä, että löytökoiria ja -kissoja naamioidaan sotaa pakenevien ihmisten kotilemmikeiksi, jotta ne saadaan EU:n puolelle ilman maahantuonnin edellytyksiä. Toiminta on ainakin osittain hyvin järjestelmällistä, ja vaikka tarkoituksena olisikin auttaa eläimiä pois sodan alta, on täysin vastuutonta sivuuttaa ilmeinen riski rabieksen leviämisestä. Osalle eläimistä myönnetään EU:n puolella lemmikkipassi, vaikka lemmikit eivät ole todellisuudessa EU-kelpoisia. Eläimiä sijoitetaan havaintojen mukaan löytöeläintaloihin ja jopa vapautetaan kadulle EU:n alueella, jollei ottajaa ole heti tiedossa.

Jotkut vastuulliset rescuejärjestöt ovat edellä kuvattujen ongelmien vuoksi alkaneet noudattaa kaikille Euroopan alueilta Suomeen tuotaville rescuekoirille, -kissoille ja -freteille tuontiprosessia, joka vastaa Ukrainasta tuonnin vaatimuksia. Pidän tätä hyvin kannatettavana ja vastuullisena toimintana tilanteessa, jossa EU:n Ukrainanvastaisen rajan tiedetään vuotavan rescue-eläinten suhteen pahasti.  Tautiriskit eivät nimittäin liity pelkästään Ukrainasta peräisin oleviin eläimiin vaan myös niihin, jotka ovat voineet saada niiden puremasta tartunnan löytöeläintarhoilla ympäri Eurooppaa.

Rescue-eläimen ostajan olisi nyt syytä varmistaa, että myös EU-lemmikkipassilla toisesta maasta tulevan koiran, kissan tai fretin raivotautirokotuksesta on vähintään neljä kuukautta aikaa, ja koiran mikrosirunumero löytyy raivotaudin vasta-ainetutkimustodistuksesta, joka esitetään ostajalle, vaikkei lainsäädäntö tätä EU-lemmikeiltä edellytäkään. Vastuullinen ostaja jättää lemmikin ostamatta, jollei riittävää varmuutta ole saatavilla. Myös kotimaisia koiria on korona-ajan jäljiltä vailla vakinaista kotia. Vastuullinen valinta on vain ja ainoastaan ostajasta kiinni.

Sirpa-Kiviruusu.

Sirpa Kiviruusu
yksikönjohtaja
eläinten terveyden ja lääkitsemisen yksikkö

Lue lisää: 

Usein kysytyt kysymykset: Ukrainasta tulevat lemmikkieläimet
Arvio Ukrainan sodan vuoksi Suomeen saapuvien lemmikkien aiheuttamasta rabies- ja myyräekinokokkiriskistä (pdf)
Koirien, kissojen ja frettien Suomeen saapumisen ehtojen hakukone