Maatalouspolitiikan valmisteluun ovat tehneet pesää jo neljättä vuotta uudissanaparit vihreä arkkitehtuuri ja ympäristöllinen kunnianhimo. Oikein oivia ja hienoja termejä! Onnetonta vain, että käytännön sisältö tuntuu olevan lähes ei-kenenkään-maata. Vähä katekismukselle lienee tilausta.
Vihreä arkkitehtuuri
Meneillään olevassa uudistuksessa uudissanana on otettu käyttöön salamyhkäinen vihreä arkkitehtuuri. Onnistunut valinta tai ei, muodikkaalla termillä tarkoitetaan maatalouden lakisääteisten ympäristövaatimusten ja toisaalta tuki- ja korvausjärjestelmien luomaa kokonaisuutta. Se kokonaisuus ei ole jotain uutta, vaan se on ohjannut viljelijää vihreälle tielle jo pitkään. Käytännössä edellä mainituista ensimmäinen muodostuu lakisääteisistä hoitovaatimuksista sekä hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimuksista. Nämä sanakummajaiset nielevät sisäänsä laeissa ja asetuksissa määrättyjä vaatimuksia. Lakisääteisiä hoitovaatimuksia ovat esimerkiksi eläinten merkinnän ja rekisteröinnin säännöt. Hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimuksiin kuuluu esimerkiksi pohjaveden suojelu. Näitä kahta kokonaisuutta on kutsuttu tähän asti täydentäviksi ehdoiksi. Tätä kokonaisuutta kutsutaan jatkossa ehdollisuudeksi, tosin kiristetyin sisältövaatimuksin.
Lakisääteisiä ehtoja on viljelijän pakko noudattaa kuten lakeja muutenkin, mutta "lisäkannustimena" ovat toimineet noudattamatta jätettäessä joskus hyvinkin ankarat tukileikkaukset. Taloudellisessa mielessä rikoslain rangaistuksia väkevämpiä raipaniskuja on tarjottu, jos on sortunut niitä vastaan rikkomaan.
Ympäristökorvaus on ollut jo pitkään keskeisin maatalouden ympäristöohjauksen väline. Mielipiteitä siitä on riittänyt aina, mutta tosiasia lienee, että juuri sen avulla kestäviä viljelytoimia on juurrutettu arkiseksi maatalouden ympäristötyöksi. Ennen niin uusi onkin nykyään arkea ehkä jo toisessa viljelijäpolvessa. Investointien rooli vihreässä arkkitehtuurissa on myös keskeinen, koska uutta tehtäessä vaatimukset ovat vanhaa korkeammalla.
Ekojärjestelmä on luonnollisesti suora suomennoskukkanen EU:n asetusluonnoksista. Sillä tarkoitetaan uutta tukijärjestelmää, joka toimisi niin, että maksettaisiin viljelytoimiin liittyvistä ympäristötoimista hehtaariperusteista tukea. Se olisi viljelijälle vapaaehtoinen, mutta siihen lohkaistaisiin merkittävä osa suoraan EU:n maksamista viljelijätuista. Muutos on se, että jokaisesta hehtaarista maksettavan suoran tulotuen sijaan osa siitä maksettaisiin vain niistä hehtaareista, joilla ympäristötoimia toteutetaan. Yksinkertaista sinällään.
Mutta mitä on sitten se kunnianhimo?
Erityisesti ympäristöllinen kunnianhimo on lähes mystinen ja vaikeasti lähestyttävä, mutta iskusanana oikein pätevä. Sisältö on viljelijän kannalta suoraviivainen. Lisätään viljelijöiden lakisääteisiä ympäristövaatimuksia tai tiukennetaan vanhoja. Siirretään lakisääteisiksi sellaisia toimenpiteitä, joista aikaisemmin on maksettu rahaa. Esimerkkinä toiminee lannoitusrajoitukset. Ympäristökorvauksessa on maksettu tähän asti pientä korvausta siitä, että käyttää lakisääteistä vähemmän typpilannoitteita ja korkeintaan sitoumuksen mukaisesti fosforilannoitteita. Jatkossa typpilannoitustaulukkoa voisi lukea suoraan asetuksista. Kunnianhimo tarkoittaa myös sitä, että suorista tuista osa on entistä vastikkeellisempaa eli pitää tehdä ihan aitoja ympäristötoimenpiteitä rahaa saadakseen. Näiden suorana vaikutuksena ympäristökorvauksessa ei voi luonnollisesti näistä toimista enää tukea maksaa, vaan tarjolla on vuorostaan vaativampia toimenpiteitä toteutettavaksi, jos mielii rahaa siitä saada. Kunnianhimo on käytännössä sekä perusvaatimusten kasvamista että vaativampia korvattavia toimenpiteitä. Viljelijöiden kannalta lohdullista on, että ainakin maatalouden EU-rahoitus kokonaisuudessaan on vakaa.
Maatalouden ympäristöpolitiikka on varovaisen ja arastelevan 1980-luvun jälkeen ottanut hyppäyksiä eteenpäin. Ilmasto- ja ympäristövaatimusten lisääminen on tämänkin uudistuksen tavoite. Siksi vaatimusten kasvaminen ei ole väärin, vaan oikein. Viljelijöiden pärjäämisen ja ruoantuotannon jatkuvuuden varmistamisen kannalta on oleellista, että ehdot ovat kohtuullisia ja niiden noudattaminen onnistuu muuttamalla viljelytoimia toivottuun suuntaan. Vallankumousta ei ole tarjolla, vaan hivuttamista askel kerrallaan kestävämpään suuntaan. Siinä tukien kohdejoukko eli pääsääntöisesti viljelijät ovat onnistuneet tähän mennessä erinomaisesti. Ei ole epäilystäkään, etteikö se onnistuisi tälläkin kertaa.
Antti Unnaslahti
maa- ja metsätalousministeriön rivivälivirkamies