Puutarhaviljelmillä putsataan kasveista keväisin rönsyt pois. Tavoitteena on vahvistaa emokasvin elinvoimaa, jotta se jaksaa tuottaa kasvukaudella paljon satoa.
ProAgria Keskusten liiton toimitusjohtaja Harri Mäkivuokko toivoi rönsyjen poistoa viljelijätukien järjestelmästä (MT 24.4.2026). Hän viittasi siihen, että Ruokavirasto valvoo Suomessa 125 eri tukea, kun taas naapurimaissa valvottavia kohtia on huomattavasti vähemmän.
Mäkivuokon haastattelusta ei kuitenkaan käynyt ilmi se tosiasia, että Ruokaviraston on valvottava jokaista tukea, jota Suomessa maksetaan. Naapurimaissa maksettavia tukia on vastaavasti yhtä paljon vähemmän kuin valvottavia kohtia.
EU-asetukset edellyttävät, että jokaiselle tukitoimenpiteelle on rakennettava tehokas ja kattava hallinto- ja valvontajärjestelmä. Lähtökohta on siis selkeä: tukien maksaminen edellyttää, että niiden ehtojen noudattaminen voidaan myös luotettavasti todentaa.
Jäsenmaille on annettu mahdollisuus suunnitella omat järjestelmänsä, mutta käytännössä liikkumavara on varsin rajallinen. Erilaiset säädökset ja reunaehdot ohjaavat ratkaisuja niin tiukasti, että kansalliset erot jäävät monin paikoin pieniksi.
Siellä missä joustoa on ollut mahdollista hyödyntää, sitä on Suomessa myös käytetty. Esimerkiksi pinta-alaan perustuvissa tuissa on voitu vähentää paikan päällä tehtävien valvontojen osuutta kahteen prosenttiin. Monessa muussa jäsenmaassa vastaava taso on edelleen aiemmin vaadittu viisi prosenttia. Tämä havainnollistaa hyvin sitä, että kevennämme järjestelmää jatkuvasti siellä, missä se on mahdollista.
Ruokaviraston saaman palautteen perusteella viljelijät toivovat ennen kaikkea ehtoja, jotka ovat järkeviä, selkeitä ja taloudellisesti mielekkäitä. Ehtojen tulisi olla helposti ymmärrettäviä ja toisistaan selkeästi erottuvia. Hallinnollisen työn lisääminen ei saa kannatusta. Sen sijaan toivotaan ehtoja, jotka liittyvät suoraan käytännön työhön pellolla tai eläinten parissa. Käytännön toimeenpanossa – tukihakuoppaiden laadinnassa, Vipu-palvelun kehittämisessä, hallinnollisissa tarkastuksissa, satelliittiseurannassa ja paikan päällä tehtävässä valvonnassa – näiden toiveiden toteuttaminen ei kuitenkaan aina ole ollut mahdollista.
Kun uusia ehtoja on lisätty vanhan järjestelmän päälle, kokonaisuus on monimutkaistunut. Tavoite on toki ollut ymmärrettävä: on haluttu varmistaa, että mahdollisimman monelle tilalle voidaan maksaa tukea. Samalla on kuitenkin päädytty tilanteeseen, jossa ehdot eivät ole kaikille mielekkäitä, mutta niihin on silti sitouduttava osana tilan tulonmuodostusta.
EU:n yhteisessä maatalouspolitiikassa ilmasto- ja ympäristötoimet ovat keskeisessä roolissa, eikä niiden merkitys tule vähenemään. Myös kansainväliset sitoumukset ja kansalliset strategiat ohjaavat toimintaa. Tukien maksamisen näkökulmasta herää kuitenkin kysymys: onko tarkoituksenmukaista, että kaikki viljelijät toteuttavat esimerkiksi kaikkia ilmasto- ja ympäristötoimia?
Pitäisikö mennä enemmän kohti mallia, jossa vapaaehtoiset, toimiensa vaikutuksesta aidosti kiinnostuneet tilat sitoutuvat entistä vaativampiin toimiin, joista myös maksetaan enemmän. Näin syntyisi laajempaa tai vähintään nykyistä vastaavaa vaikuttavuutta sen sijaan, että kaikki tilat ovat kiinnostuksen tasosta riippumatta velvoitettuja toteuttamaan samoja toimintatapoja.
Tukitoimenpiteitä ja tukiehtoja voisi olla mahdollista vähentää, jos yhteistä tahtoa löytyy. Ruokavirasto ei kuitenkaan päätä tukiehdoista eikä ohjaa maatalouspolitiikan linjaa. Meidän tehtävämme on toimeenpanna säädökset ja kertoa havaintomme siitä, mikä järjestelmässä toimii ja mikä ei.
Nyt, kun seuraavaa EU:n rahoituskautta valmistellaan, on oikea hetki vaikuttaa. Viljelijöillä, heidän edustajillaan ja muilla sidosryhmillä on mahdollisuus ehdottaa muutoksia tukiehtoihin ja valvontaan siten, että byrokratia vähenee ja tarkoituksenmukaisuus lisääntyy. Ruokavirasto on mielellään mukana pohtimassa, mikä nykyisistä tukitoimenpiteistä on toiminut hyvin sekä arvioimassa tulevien suunnitelmien toimivuutta.
Yksikään muutos ei ole kuitenkaan pelkkä voitto – se tarkoittaa aina myös jostakin luopumista. Siksi tarvitaan rohkeutta tarkastella vaihtoehtoja avoimesti. Nyt voi olla oikea aika kääntää tämäkin kortti. Rönsyjen poistamisen sijaan emokasvi voitaisiin kasvattaa kokonaan uudelleen.
Hannele Sankari
viljelijätukiyksikön johtaja
Ruokavirasto
Sari Putkiranta
viljelijätukien valvontayksikön johtaja
Ruokavirasto
Blogiteksti on julkaistu 11.5.2026 Maaseudun Tulevaisuudessa (maaseuduntulevaisuus.fi)
