Ruokaviraston maksullisten suoritteiden hintoja on korotettu vuodelle 2026. Korotukset johtuvat suoritteiden hintojen alijäämäisyydestä suhteessa niiden tuottamiskustannuksiin sekä kustannustason noususta. Hintojen muutos perustuu vuodenvaihteessa voimaan tulleeseen maa- ja metsätalousministeriön maksuasetukseen, joka on voimassa 1.1.–31.12.2026.
Pääosa maksuasetuksen julkisoikeudellisten suoritteiden hinnoista on noussut 4,8 prosenttia kustannusten nousun vuoksi. Myös uudet suoritteet on hinnoiteltu kustannusvastaaviksi. Korotuksessa on huomioitu valtiovarainministeriön ja valtion henkilöstöä edustavien pääsopijajärjestöjen 7.5.2025 tekemät virka- ja työehtosopimukset valtion henkilöstön palvelussuhteen ehdoista. Työvoimakustannusten lisäksi on tehty 1,6 prosentin korotus yleisen kustannuskehityksen perusteella. Tämä vastaa julkisen talouden suunnitelman 2026–2029 mukaista kuluttajahintaindeksin muutosta vuosien 2025 ja 2026 välillä.
Maa- ja metsätalousministeriön maksuasetuksella säädetään Ruokaviraston suoritteiden maksullisuudesta sekä julkisoikeudellisten suoritteiden eli maksullisten viranomaispalveluiden maksuista. Viranomaispalveluiden lisäksi Ruokavirasto tarjoaa muita maksullisia palveluja, joiden maksut Ruokavirasto päättää liiketaloudellisin perustein. Näiden maksujen hintoja on korotettu 1.1.2026 alkaen 2,5 prosenttia.
Aluehallintovirastoista siirtyneet suoritteet
Osa aluehallintovirastojen tehtävistä siirtyi Ruokavirastoon 1.1.2026 alkaen. Siirtyvät tehtävät koskevat eläinten terveyttä ja hyvinvointia, elintarvikevalvonnan ohjausta, elintarvikevalvontaa poroteurastamoissa sekä eläintautien torjuntaa ja valvontaa.
Aluehallintovirastosta siirtyviin tehtäviin liittyvät julkisoikeudelliset suoritteet on lisätty Ruokaviraston vuoden 2026 maksuasetuksen liitteeseen. Siirtyvät suoritteet ovat valtioneuvoston asetuksen 858/2024 mukaiset. Hintoihin on tehty Ruokaviraston muiden hintojen mukainen 4,8 prosentin yleiskorotus. Ruokavirasto seuraa aluehallintovirastoista siirtyvän maksullisen toiminnan kustannusvastaavuutta vuoden 2026 toteumatietojen perusteella ja arvioi siitä saatuja tuloksia vuoden 2027 hintoihin.
Porrastetut hintojen korotukset vuosina 2024–2027
Poikkeuksena kustannusvastaavuudesta ovat portaittain korotettaviksi esitetyt julkisoikeudelliset suoritteet, joiden maksut poikkeavat omakustannusarvosta sekä muutamat muut suoritteet, joita on esitetty korotettavaksi myös portaittain. Suoritteiden portaittaisilla korotuksilla pyritään siihen, että alijäämä kurotaan mahdollisimman pian kiinni tulevien vuosien aikana.
Portaittainen nosto aloitettiin vuoden 2024 maksuasetuksella. Nyt vuoden 2026 maksuasetuksessa tehdään jälleen portaittainen nosto. Näiden suoritteiden korotuksia on tarkoitus jatkaa vielä vuoden 2027 maksuasetuksessa, jotta omakustannusarvon mukainen hinta saavutetaan.
Maksuperustelaki edellyttää kustannusvastaavuutta
Suoritteiden hinnoittelu perustuu valtion maksuperustelakiin, jonka mukaan julkisoikeudellisesta suoritteesta valtiolle perittävän maksun suuruuden tulee vastata suoritteen tuottamisesta valtiolle aiheutuvien kokonaiskustannusten määrää. Maksuasetuksen hinnat on pääasiassa hinnoiteltu omakustannusarvon mukaisesti. Omakustannusarvon mukaisesta hinnoittelusta poikkeavat ne suoritteet, joiden maksut hinnoitellaan alle omakustannusarvon perustuen valtion maksuperustelaissa olevaan yhteiskunnalliseen hyötyyn eläinten terveydenhuollon ja eläintautien torjunnassa.
Hinnankorotusten ja uusien suoritteiden lisäysten vaikutus Ruokaviraston tuottoihin arvioidaan vuonna 2026 olevan 1,6 miljoonaa euroa. Ruokaviraston maksullisista suoritteista arvioidaan kertyvän vuonna 2026 noin 28,6 miljoonaa euroa. Maksullisen toiminnan tuloilla katetaan noin kolmasosa Ruokaviraston menoista.
Lisätietoja:
Maa- ja metsätalousministeriön maksuasetus 1093/2025
Ruokaviraston yhteystiedot