Koko tilan hallinnan siirto tai tilanpidon lopettaminen 2024

Julkaisupäivä: 20. joulukuuta 2023

Eläintukien hakuopas 2024
Peltotukien hakuopas 2024

Maatilan hallinta voi muuttua usealla eri tavalla. Hallinnan muutoksilla tarkoitetaan esimerkiksi tilanteita, joissa

  • maatilalla tehdään sukupolvenvaihdos
  • osa maatilasta tai koko maatila myydään tai vuokrataan
  • maatilalle tulee uusia omistajia edellisten omistajien lisäksi tai
  • maatilalla muutetaan yritysmuotoa esimerkiksi luonnollisten henkilöiden harjoittamasta maataloustoiminnasta osakeyhtiömuotoiseksi.

Maatilan erilaisia hallinnan muutoksia voi tehdä milloin tahansa ja niistä on ilmoitettava viipymättä kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle.  Maatilan hallinnan muuttuminen ei kuitenkaan aina oikeuta siihen, että kyseisen vuoden tuenhakijaa voi muuttaa tukihaun päättymisen jälkeen. Tällöin edellytetään, että niin sanotun koko tilan hallinnan siirron edellytykset täyttävät.

Koko tilan hallinnan siirto

Koko tilan hallinnan siirrolla tarkoitetaan tilannetta, jossa maatilan kaikki eläimet ja viljelymaat myydään tai vuokrataan yhdelle uudelle haltijalle.

Yleisimmät syyt koko tilan hallinnan siirrolle ovat maatilan myyminen uudelle haltijalle ja sukupolvenvaihdos. Koko tilan hallinnan siirto voi tarkoittaa myös maatilojen yhdistämistä. Maatilojen yhdistämisellä tarkoitetaan tapauksia, joissa koko tila siirtyy toisen maatilan hallintaan ostamalla tai vuokraamalla.

Hallinnan muutoksen ajankohta vaikuttaa kenelle tuet maksetaan

Maatilan hallinnan muutos kannattaa toteuttaa alkuvuonna ennen tukihakujen alkamista. Näin varmistat, että hakemuksella on jo hakuvaiheessa oikea hakija ja oikeat tiedot. Jos koko tilan hallinnan siirto tehdään tukihaun jälkeen, se on tehtävä viimeistään 31.8., jos haluat että tuet maksetaan maatilan uudelle haltijalle.

Koko tilan hallinnan siirron määräaika (31.8.) ei koske kansallisia kotieläintukia. Kansallisten kotieläintukien hakemusta ei voi siirtää maatilan uudelle haltijalle, jos edelliselle haltijalle on maksettu kuluvana vuonna kyseisten tukien ennakkoa. Tässä tapauksessa myös tuen loppuosa maksetaan alkuperäiselle hakijalle, vaikka maatilalla olisi tehty koko tilan hallinnan siirto. 

Koko tilan hallinnan siirto 31.8. jälkeen

Jos tilan hallinta muuttuu 31.8. jälkeen, tuet maksetaan tukivuodelta  sille, joka on tukea hakenut.

Sitoumukset ja sopimukset

Tässä yhteydessä sitoumuksilla ja sopimuksilla tarkoitetaan ympäristösitoumusta, luonnonmukaisen tuotannon sitoumusta, eläinten hyvinvointikorvauksen sitoumusta tai ympäristösopimuksia. Varmista, että siirron osapuolet täyttävät siirrettävän sitoumuksen tai sopimuksen antamiselle asetetut edellytykset, jotta siirrettävä sitoumus ja sopimus tai sen osa pysyy voimassa. Esimerkiksi luonnonmukaisen tuotannon koulutusvaatimus on täytettävä sitoumusten siirtohetkellä. Tarkemmat ehdot ja ohjeet sitoumusten ja sopimusten siirtoon on lueteltu kunkin tuen ehdoissa. Siirrä sopimukset ja pinta-alaperusteiset sitoumukset ja lomakkeella 160 ja eläinten hyvinvointikorvauksen sitoumus lomakkeella 473.

Nuoren viljelijän tuet

Koko tilan hallinnan siirrossa jatkaja on oikeutettu hakemaan EU-rahoitteista nuoren viljelijän tulotukea ja kansallista nuorten viljelijöiden tukea, vaikka luopuja ei olisi ollut oikeutettu tukeen.

Jatkajan tulee täyttää kaikki tuen ehdot saadakseen tukea, muun muassa ammattitaitovaatimus tulee täyttyä 31.8. mennessä.

Sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettu tuki

Tuen maksun perusteena oleva viitemäärä voidaan siirtää uudelle hakijalle ainoastaan, jos kyseessä on sukupolvenvaihdos tai koko tilan hallinnan siirto. Viitemäärä siirretään lomakkeella 156.

Siirtoja voidaan tehdä vain saman tukialueen sisällä (AB tai C1–C4). Siirron yhteydessä viitemäärät voidaan tuenhakijan pyynnöstä myös yhdistää. Sukupolvenvaihdoksen yhteydessä viitemäärä voidaan jakaa, jos kaikki jatkajat täyttävät tuen myöntämisen edellytykset.

Jos haet ennakkoa, viitemäärän pitää olla hallinnassasi 1.3. kuluvaa tukivuotta. Lopullinen tuki määräytyy tukivuoden 1.9. päivän tilanteen mukaan.

Vaikuttaako hallinnan siirto tilan valvontoihin tai valvonnasta tulleisiin seuraamuksiin?

Jos tila on valittu valvontaan, valvonta tehdään aina normaalisti, vaikka tilalle olisi tehty hallinnansiirto. Valvontojen mahdolliset seuraamukset valvontavuoden tukiin koskevat sitä tuenhakijaa, jolle tuki kyseisenä vuonna maksetaan. Valvonnan ajankohdalla ei ole merkitystä.

Seuraamuksista vastaa

  • jatkaja, jos koko tilan hallinnan siirto on tehty ennen 31.8.
  • luopuja, jos koko tilan hallinnan siirto on tehty 1.9. jälkeen.

Aiempiin vuosiin kohdistuvat seuraamukset katkeavat pääsääntöisesti hallinnansiirtoon. Poikkeuksena ovat esimerkiksi tilanteet, joissa aiempi tuenhakija jatkaa osallisena uudessa maatilayrityksessä.

Ehdollisuuden toistuvasta laiminlyönnistä aiheutuvat seuraamukset katkeavat pääsääntöisesti tilan hallinnansiirtoon. Tämä tarkoittaa sitä, että jos valvonnassa havaitaan tilan jatkajan aikana sama ehdollisuuden laiminlyönti kuin luopujan aikana tehdyssä valvonnassa, aiheutuu laiminlyönnistä seuraamus, mutta laiminlyöntiä ei katsota toistuvaksi.

Tukiedellytyksien on täytyttävä

Tukiehtojen on täytyttävä keskeytyksettä koko tukivuoden. Jatkajan kannattaa perua haetut tuet, jos tiedät, että luopuja ei ole täyttänyt kaikkia tuen ehtoja. Näin vältyt mahdollisilta valvonnan seuraamuksilta. Et voi perua tukia enää sen jälkeen, kun valvonnasta on ilmoitettu tai tukea koskeva perumisen määräaika on päättynyt.

Jatkajan muistilista

Kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle 15 työpäivän kuluessa hallinnan siirrosta

  • Ilmoita koko tilan hallinnan siirrosta lomakkeella 156.
    • Luopujan ja jatkajan on allekirjoitettava lomake.
  • Palauta tarvittaessa seuraavat lomakkeet
    • 456, jos perustat kokonaan uuden maatilan.
    • 101D, jos maatilan osallisiin tulee muutoksia (luopujan ja jatkajan on allekirjoitettava lomake).
    • 101A, jos muutat maatilan perustietoja.
    • 457, jos maatilan asiointioikeuksiin tulee muutoksia.
    • Palauta lomake 160, jos luopujan ympäristösitoumus siirretään sinulle. Jos sinulla on jo ennestään voimassa oleva ympäristösitoumus, lomaketta ei tarvitse palauttaa.
    • Palauta lomake 473, jos luopujan eläinten hyvinvointikorvauksen sitoumus siirretään sinulle.

ELY-keskukseen 15 työpäivän kuluessa hallinnan siirrosta

  • Palauta lomake 160, jos luopujan ympäristösopimus tai luomusitoumus siirretään sinulle. Jos sinulla on jo ennestään voimassa oleva luomusitoumus, lomaketta ei tarvitse palauttaa.

Luopujan muistilista

Kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle 15 työpäivän kuluessa hallinnan siirrosta

  • Ilmoita koko tilan hallinnan siirrosta lomakkeella 156.
  • Ilmoita asiointioikeuksien lopettamisesta/muokkaamisesta lomakkeella 457.
  • Ilmoita lomakkeella 474 ympäristösitoumuksesta luopumisesta, jos sitoumusta ei ole siirretty jatkajalle lomakkeella 160.
  • Ilmoita eläinten hyvinvointikorvauksen sitoumuksesta luopumisesta vapaamuotoisella kirjallisella ilmoituksella.
  • Ilmoita eläintenpidon lopettamisesta, jos tilalla ei jatketa eläinten pitoa.
  • Jätä kirjallinen peruutus osallistumisesta meijerimaidon tuotantotuen järjestelmään. Peruutus on vapaamuotoinen, mutta siinä on oltava päivämäärä, jolloin haluat peruutuksen tulevan voimaan.

ELY-keskukseen

  • Palauta lomake 474 ELY-keskukseen, jos luovut luomusitoumuksesta tai ympäristösopimuksesta, etkä ole siirtänyt sitoumusta tai sopimusta jatkajalle lomakkeella 160.

Tukien hakemisen lopettaminen

Voit luopua tukien hakemisesta tai peruuttaa hakemasi tuet muutosaikana, ellei tilalle ole ilmoitettu valvonnasta. Huomioi, että jos haluat lopettaa tukien hakemisen kesken vuoden tai sitoumus- tai sopimuskauden, tukia ei välttämättä voida maksaa tai maksetut tuet voidaan periä takaisin. Tarkemmat ohjeet tukien perumisesta tai sitoumuksien ja sopimuksien päättämisestä voit tarkistaa kunkin tuen ehdoista.

Kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle viipymättä

  • Tee kirjallinen vapaamuotoinen ilmoitus
    • tukien hakemisen lopettamisesta.
    • eläintenpidon lopettamisesta, jos tilalla ei jatketa eläintenpitoa.
    • meijerimaidon tuotantotuen järjestelmään osallistumisen peruuttamisesta. Kerro mistä päivästä alkaen haluat peruutuksen tulevan voimaan.
  • Ilmoita ympäristösitoumuksesta luopumisesta lomakkeella 474.
  • Lakkauta asiointioikeudet lomakkeella 457.
  • Ilmoita vapaamuotoisella kirjallisella ilmoituksella eläintukihakemusten  perumisesta

Ilmoita ELY-keskukseen viipymättä

  • lomakkeella 474 luomusitoumuksesta ja ympäristösopimuksista luopumisesta.

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Mitä jos unohdan ilmoittaa muutoksista ajoissa?

Useimmissa tilanteissa tuet maksetaan luopujalle eikä jatkajalle.

Koskeeko koko tilan hallinnan siirto myös tilalleni vuokrattuja peltoja tai eläimiä?

Ei koske. Koko tilan hallinnan siirrossa edellytyksenä on, että omistuksessasi olevat pellot ja eläimet siirretään jatkajalle. Samalla viranomainen siirtää myös kaikki hakemuksesi jatkajalle. Et voi jatkaa tuenhakua pelkästään vuokratuilla pelloilla ja/tai eläimillä, jos olet ilmoittanut koko tilan hallinnan siirrosta.

Lopetan viljelyn, mutta haluan jättää itselleni pienen perunamaan. Onnistuuko tämä?

Jos luovut tilastasi tekemällä koko tilan hallinnan siirron, voit jättää puutarhamaaksi pienen määrän kotitalouspeltoa

Jos luovut viljelystä ilman koko tilan hallinnan siirtoa, kotitalouspellon kokoa ei ole rajoitettu.

Muuttuuko tilatunnus koko tilan hallinnan siirrossa?

Maatilojen yhdistyessä ratkaistaan aina tapauskohtaisesti, kumman tilatunnuksen käyttöä jatketaan ja kumpi passivoidaan. Voit esittää toiveesi kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle, kummalla tilatunnuksella haluat jatkaa.

Maatilojen yhdistämisellä voidaan myös tarkoittaa tapauksia, joissa kaksi tilaa muodostaa maatalousyhtymän tms. maatalouden harjoittamista varten. Näissä tapauksissa uuden tilan tilatunnukseksi tulee yleensä toinen yhdistettävien tilojen tilatunnuksista.