Ympäristökorvauksen, eläinten hyvinvointikorvauksen, luomukorvauksen ja ympäristösopimusten ennakoiden maksaminen alkaa 27.11.

13. marraskuuta 2025

Ruokavirasto aloittaa marraskuun lopulla vuoden 2025 ympäristökorvauksen, luonnonmukaisen kasvintuotannon korvauksen, eläinten hyvinvointikorvauksen ja ympäristösopimusten maksamisen maatiloille. Yhteensä tukia maksetaan marraskuussa noin 174,9 miljoonaa euroa.

Viljelijät saavat maksuja tileilleen ensimmäisestä maksupäivästä lähtien sitä mukaa kuin kunnat ja ELY-keskukset hyväksyvät maksuaineistoja. Maatilalleen maksetut tuet viljelijät voivat tarkistaa Vipu-palvelusta.

Eläinten hyvinvointikorvauksen ennakko maksuun naudoista, lampaista ja vuohista

Naudoista, lampaista ja vuohista hyvinvointikorvaukset maksetaan kahdessa osassa. Ennakoita maksetaan 27.11.2025 alkaen. Maksettava osuus on noin puolet korvauksesta koko vuoden eläinmäärän perusteella. Ennakoita maksetaan yhteensä noin 19,6 miljoonaa euroa.

Eläinten hyvinvointikorvaus sioista ja siipikarjasta maksetaan kokonaan kesäkuussa 2026. Samaan aikaan maksetaan loppuosat nautojen, lampaiden ja vuohien perusteella maksettavista korvauksista.

Ympäristökorvaus perustuu maatilan valitsemiin toimenpiteisiin

Ympäristökorvaus tulee maksuun kahdessa osassa siten, että 27.11.2025 alkaen maksetaan ennakkona 85 prosenttia korvauksen määrästä ja loppuosa kesäkuussa 2026. Ennakkoa maksetaan yhteensä noin 106,7 miljoonaa euroa.

Maatila voi valita ympäristösitoumukseen erilaisia toimenpiteitä. Ympäristökorvauksen ennakot maksetaan seuraavista toimenpiteistä:

  • tilakohtainen toimenpide
  • kerääjäkasvit
  • maanparannus- ja saneerauskasvit
  • suojavyöhykkeet
  • turvepeltojen nurmet
  • puutarhakasvien vaihtoehtoinen kasvinsuojelu.

Seuraavista ympäristösitoumuksen toimenpiteistä ei makseta ennakkoa, vaan korvaukset maksetaan kokonaan kesäkuussa 2026:

  • kiertotalouden edistäminen
  • valumavesien hallinta
  • lintupellot.

Luonnonmukaisen kasvintuotannon korvauksesta maksetaan ennakkoa

Luonnonmukaisesta kasvintuotannon korvauksesta maksetaan ennakkona 85 prosenttia korvauksen määrästä, joka on yhteensä noin 37,1 miljoonaa euroa. Ennakoiden maksaminen alkaa 27.11.2025. Korvauksen loppuosa ja koko luonnonmukaisen kotieläintuotannon korvaus maksetaan toukokuussa 2026.

Ympäristösopimusten maksaminen aikaistuu

Ympäristösopimusten maksaminen on aikaistunut helmikuulta marraskuulle. Ympäristösopimusten ennakkona maksetaan 85 prosenttia maatalousluonnon ja maiseman hoitosopimuksista sekä kosteikkojen hoitosopimuksista.

Poikkeuksena ovat maatalousluonnon ja maiseman hoitosopimuksen 1-vuotiset kunnostustoimenpiteet, jotka maksetaan kokonaisuudessaan korvauksen loppuosan maksamisen kanssa toukokuussa 2026.

Ennakoiden maksaminen alkaa 27.11.2025. Ennakoita maksetaan yhteensä noin 11,5 miljoonaa euroa.

Tukien maksaminen jatkuu joulukuussa

Joulukuussa Ruokavirasto maksaa maatiloille yleisen hehtaarituen, pohjoisen hehtaarituen, nuorten viljelijöiden tuen ja sokerijuurikkaan kansallisen tuen loppumaksun sekä 95 prosenttia luonnonhaittakorvauksesta, perustulotuesta, ekojärjestelmätuesta, uudelleenjakotulotuesta, nuorten viljelijöiden tulotuesta, tärkkelysperunapalkkiosta ja erikoiskasvipalkkiosta. Ruokavirasto tiedottaa näiden tukien tarkemmista maksuaikatauluista, kun ne ovat varmistuneet.

Viljelijätukien tavoitteellinen maksuaikataulu (ruokavirasto.fi)