Maaseudun kyläkaupat ehtivät vielä hakea kyläkauppatukea, jonka haku päättyy 25.5.2026. Pienelle kaupalle tuki on merkittävä: tukea voi saada enimmillään 15 000 euroa. Jos kauppa tarjoaa myymäläautopalvelua, tuen voi saada korotettuna. Tuella voi esimerkiksi ylläpitää tai monipuolistaa kaupan palveluvalikoimaa.
Tukea voi saada kaikilla maaseutualueilla
Viime vuodesta poiketen tukea voivat saada nyt myös muilla maaseutualueilla kuin harvaan asutulla ja ydinmaaseudulla toimivat kyläkaupat. Etäisyyttä lähimpään vastaavaan kauppaan tulee olla vähintään 7,5 kilometriä tai kaupan tulee olla muuten vaikeasti saavutettavissa.
Tuen ehtona on sijainnin lisäksi muun muassa, että kauppa toimii ympäri vuoden ja kaupan päivittäistavaroiden myynti on vähemmän kuin 1,3 miljoonaa euroa vuodessa. Tarkemmat tuen ehdot ja hakuohjeet ovat Ruokaviraston verkkosivuilla.
Haku vain sähköisesti
Kyläkauppatukea haetaan Hyrrä-asiointipalvelussa, jossa hakuaika päättyy 25.5.2026 klo 23.59. Paperihakemuksia ei enää vastaanoteta. Kyläkauppatuen haku alkoi huhtikuun lopussa ja tähän mennessä noin 70 kauppaa on hakenut tukea.
Kyläkauppatuki on maaseudun päivittäistavarakaupoille tarkoitettu tuki, jonka avulla pyritään edistämään palveluiden saatavuutta. Kyläkaupat ovat tärkeitä sekä vakituisille asukkaille että mökkeilijöille ja muille matkailijoille. Ne tarjoavat päivittäistavarapalveluiden lisäksi esimerkiksi käteisnosto-, posti-, polttoainejakelu- ja apteekkipalveluita.
Lisätietoa tuesta ja hakuohjeet
Täytä hakemus verkossa: https://hyrra.ruokavirasto.fi
Lisätietoja Ruokavirastosta:
Erityisasiantuntija Tommi Alanko
040 679 0940
etunimi.sukunimi@ruokavirasto.fi