Kyläkauppatukea voi hakea 13.3.–2.5.2023

6. maaliskuuta 2023

Maaseudun kyläkaupat voivat hakea kyläkauppatukea 13.3.–2.5.2023. Kyläkauppatuki on maaseudun päivittäistavarakaupoille tarkoitettu tuki, jonka avulla pyritään edistämään maaseudun palveluiden saatavuutta. Kauppias voi käyttää kyläkauppatukea esimerkiksi kauppansa palveluvalikoiman ylläpitämiseen ja monipuolistamiseen.

Yksi kauppa voi saada korkeintaan 15 000 euron tuen vuodessa. Tuen määrä voi olla tätä pienempi, jos hakijoita on paljon. Myymäläautopalvelua tarjoava kauppa voi saada tuen korotettuna. Tuki haetaan Hyrrä-asiointipalvelussa ja tuen myöntää Ruokavirasto.

Tuen ehtona on muun muassa, että kauppa sijaitsee maaseutualueella, kauppa toimii ympäri vuoden ja kaupan etäisyys lähimpään toiseen päivittäistavarakauppaan on vähintään 7,5 kilometriä tai kauppa on muuten vaikeasti saavutettavissa. Tarkemmat tuen ehdot ja hakuohjeet ovat Ruokaviraston verkkosivuilla.

Kyläkauppatuki on aiemmin ollut kokeiluluonteisesti haettavissa vuosina 2019 ja 2021. Suurin osa maaseudun kyläkaupoista on hakenut tukea aiemmilla hakukerroilla. Tästä vuodesta lähtien kyläkauppatuki tulee haettavaksi joka vuosi.

Kyläkaupat ovat tärkeitä sekä maaseudulla vakituisesti asuville että mökkeilijöille ja muille matkailijoille. Ne tarjoavat päivittäistavarapalveluiden lisäksi esimerkiksi käteisnosto-, posti-, polttoainejakelu- ja apteekkipalveluita.

Kyläkauppojen määrä on Suomessa vähentynyt viime vuosina. Monilla kaupoilla on vaikeuksia pitää toimintaansa kannattavana, kehittää palveluitaan tai löytää kaupalle jatkajaa, kun kauppias jää eläkkeelle. Vuoden 2019 hakukierroksen jälkeen toteutetussa arvioinnissa todettiin, että kauppiaat olivat kokeneet kyläkauppatuen erittäin hyödylliseksi. Pienelle kaupalle tuella on suuri merkitys.

Lisätietoa tuesta ja hakuohjeet

Sähköinen haku: https://hyrra.ruokavirasto.fi

Lisätietoja Ruokavirastosta:
Erityisasiantuntija Tommi Alanko
040 679 0940
etunimi.sukunimi@ruokavirasto.fi