Sukusolujen pitopaikat

Eläinten tunnistamista ja rekisteröintiä koskeva lainsäädäntö muuttui 21.4.2021, jolloin alkoi EU:n eläinterveyssäännöstön (EU) 2016/429 ja sen nojalla annettujen säädösten soveltaminen. Rekisteröintiä koskevista yksityiskohtaisista vaatimuksista säädetään uudella komission täytäntöönpanoasetuksella (EU) 2021/520. Myös nykyinen eläintunnistusjärjestelmälaki on muuttumassa. Uusi eläintunnistuslaki ja sen nojalla annettavat eläinlajikohtaiset MMM:n asetukset astuvat voimaan myöhemmin tänä vuonna. Ruokavirasto tiedottaa tällä sivustolla uusista vaatimuksista niiden varmistuttua.

21.4.2021 lähtien sovellettava EU:n eläinterveyssäännöstö edellyttää myös sellaisten sukusolujen ja alkioiden pitopaikkojen rekisteröintiä, joilta ei edellytetä erillistä hyväksyntää. Tällaiset sukusolujen ja alkioiden pitopaikat rekisteröidään eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin. Sukusolujen ja alkioiden varastoinniksi katsotaan pidempiaikainen, käytännössä pakastesperman varastointi. Tuoresperman lyhytaikaista säilytystä ei tarvitse rekisteröidä.

Rekisteriin vietäviä pitopaikkoja ovat esimerkiksi paikat, joissa varastoidaan hyväksytyssä pitopaikassa kerättyjä nautojen, sikojen, lampaiden, vuohien tai hevosten sukusoluja tai alkioita. Esimerkiksi nautojen, vuohien ja lampaiden kotitilasiemennystä harjoittavilla tiloilla sperman varastoinnissa käytettävien typpisäiliöiden pitopaikat tulee rekisteröidä eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin. Samoin tulee rekisteröidä hevosten sperman varastointi niin sanotulla sperman vastaanottoasemalla. Sperman vastaanottoasemalla tarkoitetaan paikkaa, jonne kootaan tammoja keinosiemennystä varten ja jossa siemennys tapahtuu eläinlääkärin valvonnassa ja vastuulla. Nykyisessä eläintautilaissa ei ole säädetty sperman vastaanottoasemien luvanvaraisuudesta.  

Tämän lisäksi rekisteriin tulee viedä pitopaikat, joissa kerätään, tuotetaan, käsitellään tai varastoidaan muiden kuin hyväksyntää vaativien eläinlajien, esimerkiksi koirien spermaa. Vaatimus ei kuitenkaan koske eläinlääkäriasemia. 

Valmisteilla olevassa uudessa eläintunnistulaissa ehdotetaan säädettäväksi, että yllä kuvailtu vaatimus ei koskisi pitopaikkkoja, joissa kerätään, tuotetaan, käsitellään tai varastoidaan sukusoluja tai alkioita käytettäväksi ainoastaan saman pitopaikan eläinten keinollista lisäämistarkoitusta varten.

Lisää ohjeita koskien sukusolujen pitopaikan rekisteröintiä löydät eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisterin sivuilta. Mikäli typpisäiliöitä pidetään aiemmin rekisteriin tallennetussa eläinten pitopaikassa, lisätään tähän pitopaikkaan kytketylle eläintenpitoilmoitukselle uutena toimintamuotona ”sukusolujen ja alkioiden varastointi”.

Eläinterveyssäännöstön nojalla annettavien tarkentavien asetusten sekä kansallisen lainsäädännön valmistelu on vielä kesken, minkä johdosta yksityiskohtaiset vaatimukset eivät ole kaikilta osin vielä selvillä. Ohjeistusta päivitetään tälle sivulle lainsäädännön valmistuessa.

Sivu on viimeksi päivitetty 26.4.2021