Eläinlääkäriksi laillistaminen

Eläinlääkäriksi laillistamisesta huolehtii Suomessa Ruokavirasto. Laillistamista haetaan Ruokavirastolta vapaamuotoisella hakemuksella ja laillistamista koskevasta päätöksestä peritään maksu. Eläinlääkäriksi laillistettu henkilö merkitään valvontaa varten Ruokaviraston ylläpitämään eläinlääkärirekisteriin.

Eläinlääkäriksi laillistaminen voi edellyttää joissakin tilanteissa korvaavien toimenpiteiden tai lisäopintojen suorittamista. Korvaavia toimenpiteitä ja lisäopintoja koskevasta päätöksestä peritään maksu. Joissakin tilanteissa laillistaminen voi edellyttää riittävää suomen tai ruotsin kielen taitoa.

Ruokaviraston sivuille on koottu ohjeita eläinlääkäriksi laillistamista hakeville. Ohjeet on jaoteltu sen mukaan, onko tutkinto suoritettu ja eläinlääkärin pätevyys saatu

  • Suomessa
  • muussa Euroopan unioniin tai Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa kuin Suomessa vai
  • muussa kuin Euroopan unioniin tai Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa eli ns. kolmannessa maassa

Ohjeet tulee lukea huolellisesti. Asian käsittely nopeutuu, mikäli hakemukseen on liitetty kaikki vaaditut liitteet asianmukaisesti.