Maaseudun ja kalatalouden koronatukia haettu ELY-keskuksista ensimmäisen hakuviikon aikana noin 360

26. toukokuuta 2020

Maaseudun yritysten ja alkutuotannon sekä kalatalouden koronarahoituksen haku avautui 18.5. Maanantaihin 25.5. mennessä hakemuksia oli saapunut yhteensä noin 360 kappaletta. Näistä maaseudun yritysten väliaikaisen tuen hakemuksia oli noin 180 kpl (yhteensä 1,6 miljoonaa euroa) ja alkutuotannon väliaikaisen tuen hakemuksia noin 150 kpl (yhteensä 1,4 miljoonaa euroa). Kalatalouden väliaikaisen tuen hakemuksia oli saapunut kolmisenkymmentä kappaletta (yhteensä noin 0,6 miljoonaa euroa).

Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen maaseutupalvelut -yksikön päällikkö Jyrki Pitkäsen mukaan hakemuksia on päästy käsittelemään heti. Hakemusmäärissä on ainakin nyt alkuvaiheessa melko suuria eroja alueiden välillä. Eniten maaseudun yritysten ja alkutuotannon väliaikaisen tuen hakemuksia on saatu Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen ELY-keskusten alueella. Ruuhkautumista käsittelyssä ei näyttäisi syntyvän ja myös maksatukset on saatu nopeasti käyntiin. Maaseudun yritysten väliaikaista tukea ovat saaneet muun muassa juuston valmistaja ja maatilalla toimiva ratsutalli. Alkutuotannon väliaikaista tukea on myönnetty esimerkiksi perunan suoramyyntiä ravintoloille harjoittavalle maatilalle.

Kalatalouden väliaikaista tukea hakeneiden osalta käsittely on käynnistynyt ja päätöksentekoon tullaan pääsemään nyt kuluvalla viikolla. Lapin ELY-keskuksesta kalatalouspäällikkö Mika Oraluoma kertoo, ettei myöskään tämän tuen osalta ole hakemusmäärien vähäisyyden vuoksi syntymässä ruuhkautumista.

ELY-keskuksista muistutetaan, että mahdollisimman hyvin täytetty hakemus nopeuttaa sen käsittelyä, kun lisäselvityksiä ei tarvitse tehdä. Hakemusten täyttämiseen saa neuvoja sekä ELY-keskusten valtakunnallisesta neuvontapuhelimesta että alueellisista ELY-keskuksista.

Lisätietoja maaseudun yritysten ja alkutuotannon väliaikaisesta tuesta ja hakuohjeet

ELY-keskuksen tiedote 26.5.2020