Koira rapsuttaa ovenpieltä ja haluaa jälleen ulos, kissa käy toistuvasti hiekkalaatikolla. Kirveltää, lemmikki tikistelee virtsatessaan, kyykkii ja vaihtaa paikkaa, vaikka on virtsannut jo reilusti aiemmin. Virtsassa näkyy verta ja hajukin on kumman voimakas. Virtsatieinfektio (VTI) voi olla oireellisena kivulias ja häiritsevä vaiva, johon tarvitaan apua nopeasti. Selkeissä oireissa diagnoosiin pääsy on usein helppoa ja virtsanäytteessä havaitaan tulehdusmuutoksia sekä bakteereita. Virtsaviljelyssä havaitaan runsasta kasvua. Usein oireiden taustalla todetaan E.coli-bakteeri, mutta muitakin vaihtoehtoja on.
Onko diagnoosin pääsy aina helppoa? Miten virtsatieinfektioita tulisi hoitaa?
Kansainvälinen seuraeläinten infektiotautien yhdistys, ISCAID (International Society for Companion Animal Infectious Diseases) päivitti muutama vuosi sitten suosituksensa bakteeriperäisten virtsateiden tulehdustilojen diagnostiikasta ja hoidosta koirilla ja kissoilla. Erilaiset virtsateiden infektiot ovat hyvin tavallinen syy lemmikin tuomiselle eläinlääkärin hoitoon ja antibioottihoidon tarpeelle. Väärä diagnoosi tai toimimaton hoito voi johtaa pitkittyneeseen sairauteen ja aiheuttaa lemmikille turhaa kärsimystä, johtaa taloudellisten kustannusten nousuun ja ikävimmillään aikaansaada antibioottiresistenssiä, jolla voi olla kauaskantoiset vaikutukset myös yhteiskunnallisesti. Julkaistu ISCAID-ohjeistus on siis erittäin tärkeä ja tarpeellinen.
Mitä sairauden diagnostiikassa tulisi huomioida?
Potilaalla tulisi olla sairauteen sopivia oireita, kuten tihentynyt virtsaamisen tarve, kivulias virtsaaminen, mahdollisesti jopa verta virtsassa. Oireettoman potilaan tutkiminen ja hoitaminen on yleensä turhaa, sillä myös lemmikeillä on niin kutsuttuja subkliinisiä, oireettomia virtsan bakteerilöydöksiä, jotka eivät välttämättä aiheuta lemmikille haittaa.
Lieväoireisissa virtsatieinfektioissa oireiden tarkka arviointi on tärkeää, jotta lääkityksen tarvitsevat eivät jää sitä ilman ainoastaan siksi, että lemmikin seuranta on ollut puutteellista ja oireita ei ole tunnistettu. Näissä tilanteissa omistajan hyvä havainnointikyky ja lemmikin tunteminen on arvokas apu. Lisäksi tulee arvioida, onko lemmikillä jotain muuta sairautta, joka voi altistaa infektioille tai lisätä infektion leviämisen riskiä. Voidaanko altistava tekijä jotenkin poistaa? Auttaako toisen sairauden parempi hoitotasapaino virtsatieinfektion ehkäisyssä? Syyn selvitys voi vaatia laajojakin jatkotutkimuksia. Tilanteissa, joissa hoitamatta jättäminen voi aiheuttaa merkittävän riskin infektion leviämiselle, voi antibioottihoito olla tarpeen, vaikka potilaan oirekuva olisikin epäselvä.
Diagnostiikassa tulisi kiinnittää huomiota virtsanäytteen puhtauteen ja tuoreuteen virheellisten bakteerilöydösten välttämiseksi. Tämän vuoksi suosituksena on aina ottaa virtsanäyte suoraan virtsarakosta vatsanpeitteiden läpi punktoimalla (kystosenteesinäyte) sekä tutkia ja viljellä näyte mahdollisimman pian. Näytteenoton yhteydessä voidaan myös arvioida virtsarakon tilannetta ultraäänilaitteella ja usein havaita näkyykö virtsarakossa tulehdukseen sopivia muutoksia tai oireille sekä infektiolle altistavia tekijöitä (kuten virtsakiviä).
Miten virtsatieinfektioita tulisi hoitaa?
Oireilevalla potilaalla antibioottilääkitys pyritään usein aloittamaan heti, jolloin viljelyn herkkyysmääritys eli tieto siitä, mikä antibiootti on toimivin valinta, ei ole valmis. Tällöin riskinä on, että valitaan väärä tai jopa täysin turha antibiootti hoidoksi. Joissain tapauksissa onkin hyvä harkita hoidon aloittamista tulehduskipulääkityksellä ja antibioottihoidon aloittamista vasta viljelyn tulosten perusteella. Tämä vähentää turhia antibioottikuureja säästäen suoliston bakteereja ja kustannuksia, jos bakteeri-infektiota ei todetakaan. Asiaa kannattaa harkita erityisesti silloin, jos oirekuva on hieman epäselvä, lemmikillä on historiassa tiedossa useita aiempia antibioottikuureja tai antibioottiresistenssiä tai muutoin on epäily siitä, että kyseessä ei ole tavanomainen virtsatietulehdus.
Jos antibioottihoidon aloituksen jälkeen hoitovastetta ei saada noin kahden vuorokauden kuluessa, tulee antibiootin vaihdon sijaan aina tutkia tarkemmin mistä on kyse, ellei viljelyn herkkyysmäärityksen perusteella ole selvää, että alun perin valittu antibiootti on väärä.
Kissoilla on hyvin tärkeää muistaa, että bakteerien aiheuttama virtsatieinfektio on harvinaisempi kuin niin kutsuttu idiopaattinen kystiitti eli steriili tulehdustila tai virtsakivien aiheuttama ärsytys: antibioottien turhaa käyttöä tulee siten välttää ilman selkeää syytä ja keskittyä olosuhteiden korjaamiseen, stressin välttämiseen sekä ruokavaliohoitoon. Kissoilla tulehduskipulääkkeen käyttö antibioottihoidon sijaan ennen viljelytuloksen valmistumista on usein järkevää, ellei jo virtsanäytteen sakassa näy bakteereja.
Antibioottikuurin pituudet: riittäisikö muutama päivä viikon tai jopa viikkojen sijaan?
Todennäköisesti lyhyt kuuri riittää. Tavanomaiseen virtsatietulehdukseen riittää usein 3-5 vuorokauden antibioottikuuri 7-14 vuorokauden hoitojakson sijaan. Hoitovastetta usein parantaa se, että lyhyt kuuri saadaan usein annettua kokonaisuudessaan ilman unohduksia, motivaatio hoidon läpiviemiseen ohjeiden mukaisesti on parempi, kun siihen ei tarvitse sitoutua pitkäkestoisesti ja haittavaikutuksetkin jäävät vähäisemmiksi. Toki tästäkin on poikkeuksia ja joskus tulehdukselle altistavat tekijät tai muut sairautta komplisoivat asiat voivat johtaa siihen, että pitkäkestoisempi antibioottihoito on tarpeen.
ISCAID-suosituksissa käsitellään myös uusiutuvia ja munuaisiin tai eturauhaseen levinneitä infektioita sekä virtsatiekatetrien käyttöä, joilla kaikilla on omat erityispiirteensä. Näissäkin tärkeäksi nousee pyrkimys laadukkaaseen diagnostiikkaan sekä hoidon suunnitteluun siten, että potilaan yksilölliset piirteet huomioidaan ja hoidon pituus on riittävä, muttei kuitenkaan ylimitoitettu. Suosittelen kiinnostuneita tutustumaan: kaikki tieteeseen ja tutkimukseen pohjautuvat suositukset vievät hoitokäytäntöjä eteenpäin ja auttavat ehkäisemään antibioottien tehon heikentymistä tulevaisuudessa.
Linkki englannikielisiin suosituksiin ISCAID guidelines for the diagnosis and management of bacterial urinary tract infections in dogs and cats
Jenni Sukura, pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri
Yliopistollinen pieneläinsairaala
Kirjoittaja on Pysyvän mikrobityöryhmän jäsen