Afrikkalaisen sikaruton tautipurkaukset lisääntyivät EU:ssa vuonna 2025

10. kesäkuuta 2026

Afrikkalaisen sikaruton (ASF) tautipurkaukset lisääntyivät vuonna 2025 merkittävästi sekä kotisioissa että villisioissa eri puolilla Euroopan unionia, kertoo Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA tuoreessa epidemiologisessa vuosiraportissaan. Kotisioissa todettujen tautipurkausten määrä kasvoi 76 % ja villisioissa 44 % verrattuna vuoteen 2024.

Tauti palasi Espanjaan 31 vuoden tauon jälkeen, minkä myötä ASF:ää on todettu yhteensä 14 EU:n jäsenvaltiossa.

Ennätysmäärä seurantaa EU:ssa

Vuonna 2025 EU:ssa toteutettiin ennätyksellisen laajaa afrikkalaisen sikaruton seurantaa. Kotisioista analysoitiin yli 518 000 näytettä ja villisioista yli 618 000 näytettä.
Passiivinen seuranta oli keskeisessä roolissa: sen avulla havaittiin 84 % kotisikojen ja 73 % villisikojen tautipurkauksista. EFSA suosittelee, että jäsenvaltiot jatkavat tämän valvontamuodon painottamista tautiseurannassa.

Kotisiat

EU:n jäsenvaltiot raportoivat vuonna 2025 yhteensä 585 afrikkalaisen sikaruton tautipurkausta kotisioissa. Vaikka määrä kasvoi selvästi edellisvuodesta, se jäi edelleen alemmaksi kuin useimpina vuosina 2018–2023, poikkeuksena vuosi 2022.

Kasvu johtui pääosin Romaniasta, jossa todettiin 81 % kaikista EU:n kotisikatapauksista. Tautipurkaukset lisääntyivät myös Kroatiassa, Virossa ja Latviassa. Valtaosa tapauksista esiintyi tiloilla, joilla oli alle 100 sikaa.

Villisiat

Villisioissa afrikkalaisen sikaruton tautitapaukset nousivat EU:ssa korkeimmalle tasolle sitten vuoden 2021. Vuonna 2025 tapauksia todettiin yhteensä 11 036, mikä on 44 % enemmän kuin vuonna 2024. Puolassa todettiin lähes kolmannes kaikista villisikojen tautitapauksista.

Espanjassa raportoitiin Kataloniassa ensimmäiset villisikojen ASF-tapaukset sitten vuoden 1995. Tartunnan lähdettä ei pystytty tunnistamaan. Useissa maissa villisikojen tautitapauksissa havaittiin selvä talvinen huippu.

Lue lisää:

EFSAn uutinen EU:n ASF-tilanteesta
Afrikkalaisen sikaruton epidemiologinen analyysi EU:ssa vuonna 2025
Afrikkalainen sikarutto (ASF) – Ruokavirasto