Eläintaudit

Eläintauti on sairaus tai tartunta, joka voi siirtyä suoraan tai välillisesti eläimestä toiseen eläimeen tai ihmiseen. Eläintaudit ovat bakteerien, virusten, sienien ja loisten aiheuttamia tauteja. Eläimistä ihmisiin tai ihmisestä eläimiin leviäviä tartuntoja kutsutaan zoonooseiksi.

Tuotantoeläinten tarttuvat taudit voivat aiheuttaa huomattavia taloudellisia menetyksiä kasvun heikkenemisen, tuotannon alenemisen tai eläimen kuoleman seurauksena. Tautien leviämisriski kasvaa, kun tuotantoeläimiä, niistä saatavia elintarvikkeita ja muita tuotteita kuljetetaan eri puolille maapalloa. Myös lemmikkieläimet matkustavat perheiden mukana yhä useammin ulkomaille ja voivat matkalla sairastua vakavaan eläintautiin, joka pahimmassa tapauksessa voi tarttua myös ihmiseen.

Suomen eläintautitilanne on maailmanlaajuisesti katsottuna erinomainen. Eläintautien tutkimus ja seuranta sekä eläinten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ovat Ruokaviraston keskeisiä tehtäviä. Näiden palvelujen tarkoituksena on ylläpitää maamme hyvää eläintautitilannetta ja ehkäistä uusien tautien leviäminen Suomeen.

Eläintautitilastot

Alla olevat puolivuotis- ja vuositilastot on koottu Aluehallintovirastojen ilmoitusten pohjalta, ja osa tautitapauksista voi tilastoista puuttua. Eläintautien vuosittaisen esiintymisen voi tarkistaa virallisista vuositilastoista (ks. tämän sivun oikea sarake).

Ajankohtaista eläintaudeista

Sivu on viimeksi päivitetty 18.10.2024