Ruokavirasto on 24.9.2026 muuttanut päätöstä afrikkalaisen sikaruton (ASF) tartuntavyöhykkeestä. Muutokset koskevat ydinalueen sijaintia ja rajoituksia.
Ydinaluetta on laajennettu koilliseen suuntaan. Nyt ydinalueeseen kuuluu Virolahden ja Miehikkälän osien lisäksi myös Lappeenrannan kaakkoisosa Vaalimantien itäpuolella Vilajoen vesistöön asti. Tarkka vyöhykkeen kuvaus löytyy päätöksestä ja Ruokaviraston kartasta.
Ydinaluetta laajennettiin, koska Lappeenrannan Hujakkalasta löydetyistä kuolleista luonnonvaraisista villisioista todettiin 21.9.2026 afrikkalaista sikaruttoa.
Lievennyksiä ydinalueen rajoituksiin
Päätöksen yhteydessä tehtiin lievennyksiä ydinalueen rajoituksiin. Ruokavirastossa ymmärretään rajoitusten tuomat haasteet paikallisille, ja lievennyksillä halutaan edesauttaa normaalia elämää alueella.
Ydinalueella on nyt sallittua
- kaikki metsätaloustyöt ja maanraivaus. Työssä käytetyt koneet on kuitenkin pestävä ja desinfioitava ennen ydinalueelta poistumista.
- maastossa liikkuminen jalan ja esimerkiksi sienestäminen ja marjastaminen. Ydinalueen maastossa liikkuvien on kuitenkin vaihdettava jalkineensa tai pestävä ja desinfioitava ne ennen ydinalueelta poistumista.
- ajoneuvoilla liikkuminen maastossa. Kaikki ajoneuvot (esim. polkupyörät, mopot, mönkijät, moottoripyörät) on kuitenkin pestävä ennen ydinalueelta poistumista.
- koirien ulkoilutus teiden lisäksi myös maastossa. Koirat on pidettävä koko ajan kytkettyinä. Jos koiria ulkoiluttaa ydinalueen maastossa, ne on pestävä ennen ydinalueelta poistumista.
Lievennyksiä voitiin tehdä, koska ydinalueen etsinnät ovat edenneet hyvin, ja iso osa virukseen kuolleista villisioista on saatu pois maastosta. Villisiat liikkuvat pääosin koillisen suuntaan rajaa pitkin, ja torjuntatoimissa siirrytään nyt vaiheeseen, jossa tavoitteena on villisikojen vähentäminen sekä ydinalueelta että villisikojen kulkusuunnasta Lappeenrannasta.
Virusta on maastossa edelleen runsaasti, joten osa rajoitustoimista on edelleen tarpeen.
Metsästys ja yleisötapahtumat kiellettyjä – muutosta arvioidaan lähiaikoina
Ydinalueella on edelleen kiellettyä kaikki metsästys. Myös yleisö-, urheilu- ja koiratapahtumien järjestäminen ydinalueen maastossa on edelleen kiellettyä.
Tartuntavyöhykkeen metsästystä koskevien rajoitusten muutosmahdollisuuksia arvioidaan myöhemmin. Ruokavirasto tiedottaa mahdollisista uusista päätöksistä sen jälkeen.