Afrikkalainen sikarutto on sikojen, villisikojen ja minisikojen vakava verenvuotokuumetauti, jonka aiheuttaa ASF-virus. Afrikkalainen sikarutto ei tartu ihmiseen. ASF-virukseen ei ole olemassa rokotetta eikä hoitokeinoja.
Afrikkalaista sikaruttoa esiintyy muun muassa Ruotsissa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa, Unkarissa, Romaniassa, Bulgariassa, Slovakiassa, Italiassa, Saksassa, Tšekissä, Kreikassa, Kroatiassa, Venäjällä, Valko-Venäjällä, Moldovassa, Ukrainassa, Serbiassa, Pohjois-Makedoniassa, Bosnia-Hertsegovinassa, Kosovossa, Montenegrossa ja Albaniassa. Tautia ei ole koskaan todettu Suomessa, mutta uhka sen leviämisestä Suomeen on kasvanut.
Oireet
Akuutissa muodossa tärkeimpänä ensioireena on korkea kuume (yli 40,5 °C). Kuumeeseen saattaa liittyä apatia, ruokahaluttomuus, nopea ja vaikeutunut hengitys sekä silmä- ja sierainvuoto. Tyypillistä on myös äkillinen kuolema ilman edeltäviä oireita. Itämisaika on yksittäisissä eläimissä 5 -15 vuorokautta. Käytännön olosuhteissa kliiniset oireet saattavat kuitenkin ilmetä tilalla vasta useita viikkoja viruksen tarttumisen jälkeen tai vielä tätä myöhemminkin.
Sioilla saattaa olla motorisia häiriöitä ja ne painautuvat toisiaan vasten. Oireena voi myös olla luominen. Joillakin sioilla voi esiintyä oksentelua ja ummetusta, toisilla taas veristä ripulia. Sioilla saattaa olla ihonalaista turvotusta tai verenpurkaumia erityisesti kehon ääreisosissa ja korvissa. Sika saattaa vaipua koomaan ennen kuolemaa, joka seuraa tavallisesti 1–7 vuorokauden kuluessa kliinisten oireiden ilmenemisestä. Tilan sikojen kuolleisuus voi olla 100 prosenttia, mutta on tärkeää muistaa, että oireilevien eläinten määrä voi aluksi olla hyvin alhainen.
Koska oireet ja oireilevien eläinten määrä voi vaihdella, tulee afrikkalaista sikaruttoa epäillä myös sellaisissa tapauksissa, joissa oireilevia eläimiä on vain muutama tai oireet ovat lieviä, ja kaikki mahdolliset välillisetkin tartuntalähteet tulee huomioida tartunnan mahdollisuutta arvioitaessa.
Villisioilla afrikkalaisen sikaruton tartuntaan voi viitata se, että luonnosta löytyy kuollut villisika tai useita kuolleita villisikoja, villisialla on ollut sairauden oireita ennen kaatoa tai villisiassa havaitaan suolistamisen yhteydessä normaalista poikkeavaa verekkyyttä.
Akuutti afrikkalainen sikarutto muistuttaa kliinisesti ja patologisesti hyvin paljon akuuttia klassista sikaruttoa. Aina, kun eläimen iholla ja korvissa on selvästi havaittavia verenpurkaumia, on syytä epäillä klassista sikaruttoa tai afrikkalaista sikaruttoa. Samanlaisia muutoksia aiheuttavat vain harvat muut sairaudet.
Akuutin muodon lisäksi ASF voi esiintyä myös subakuutissa ja kroonisessa muodossa. Subakuutin tartunnan oireita ovat vaihteleva kuume, apatia ja keuhkotulehdus. Sydämen vajaatoiminta voi johtaa kuolemaan. Subakuutissa muodossa patologiset muutokset ovat lievempiä kuin akuutissa tautimuodossa. Taudin krooninen muoto on harvinainen. Siihen voi liittyä sekundaarisia bakteeri-infektioita. Kroonisen ASF:n kliinisiä oireita voivat olla hengitysvaikeudet, luomiset, artriitti, ihon krooniset haavaumat tai nekroosi.
Taudin määritys ja näytteenotto
Taudin varhainen toteaminen perustuu epäilytapauksissa oireiden nopeaan havaitsemiseen ja sairaiden ja kuolleiden eläinten tutkimiseen. ASF-virus, sen antigeeni tai genomi voidaan todeta kuolleiden tai lopetettujen sikojen elimistä tai verestä. Virusta vastaan muodostuneita vasta-aineita voidaan todeta sian seerumista. Näytteiden ottaminen taudin varalta tehdään Ruokaviraston antamien ohjeiden mukaisesti.
Leviäminen
Afrikkalainen sikarutto tarttuu sikojen hengitysteiden ja suun kautta, tartunnan saaneista sioista terveisiin sikoihin. Epäsuorasti tauti leviää muun muassa tartunnan saaneen eläimen lihan, lihatuotteiden, sivutuotteiden ja käsittelemättömien metsästysmuistojen välityksellä sekä ruokajätteestä, jossa on tartunnan saaneen sian tai villisian lihaa. Lisäksi tauti voi levitä viruksen saastuttamien välineiden, vaatteiden, rehun, kuivikkeiden, kuljetusvälineiden ja elintarvikkeiden välityksellä. ASF -virus erittyy kaikkiin sairastuneen sian tai villisian eritteisiin ja säilyy veressä ja kuolleen sian ruhossa jopa useita kuukausia. Pakastetussa lihassa virus säilyy useita vuosia.
Afrikassa ja alueilla, joilla esiintyy taudin vektorihyönteisiä, erityisesti Ornithodoros-suvun puutiaisia, voi vektoreilla olla suuri merkitys viruksen säilymiseen. Afrikan villisiat voivat ylläpitää virusta ja tartuttaa sikoja sairastumatta itse tautiin, sen sijaan eurooppalaiset villisiat sairastuvat tautiin tyypillisin oirein.
Lisää tietoa taudin leviämisriskeistä.
Vastustaminen ja ehkäisy
Afrikkalainen sikarutto luokitellaan EU-lainsäädännön mukaan a-luokan eläintaudiksi (EU 2018/1882). Jos eläinlääkäri, eläimen omistaja tai joku muu eläinten kanssa työnsä tai harrastuksensa vuoksi tekemisissä oleva henkilö epäilee sikatilalla esiintyvän afrikkalaista sikaruttoa, pitää hänen ilmoittaa siitä virkaeläinlääkärille välittömästi. Virkaeläinlääkäri tekee eläinten pitopaikassa tarkastuksen, antaa menettelyohjeet, ja ottaa tarvittaessa eläimistä näytteitä taudin syyn selvittämiseksi.
Jotta tartunta ei leviäisi muihin eläinten pitopaikkoihin, läänineläinlääkäri päättää eläinten siirtorajoituksista ja muista tarvittavista toimista. Jos tilalla todetaan afrikkalaista sikaruttoa, Ruokavirasto määrää pitopaikan siat lopetettavaksi, ruhot hävitettäväksi ja tilat desinfioitavaksi. Taudin leviämistä muihin pitopaikkoihin ehkäistään myös perustamalla tartuntapitopaikan ympärille rajoitusvyöhyke, jonka alueella eläinten ja niistä saatavien tuotteiden siirtoja rajoitetaan. Tautia todettaessa selvitetään myös, mistä tartunta on voinut pitopaikkaan tulla, ja mihin muualle se on voinut jo levitä. Tässä yhteydessä voidaan ottaa näytteitä myös muiden pitopaikkojen sioista.
Jos tartuntaa todetaan villisioissa, Ruokavirasto perustaa löytöpaikan ympärille tartuntavyöhykkeen, jonka alueella rajoitetaan sikojen pitäjien sekä esim. siellä sijaitsevien sikateurastamoiden toimintaa. Myös metsästystä alueella rajoitetaan. Aluehallintovirasto järjestää kuolleiden villisikojen etsintää ja näytteidenoton niistä. Alueen sikatiloilla tehdään tarkastuksia ja tarvittaessa otetaan näytteitä.
Toimenpiteistä afrikkalaisen sikaruton epäilyn tai todetun tartunnan yhteydessä on säädetty eläinterveyssäännöstössä EU 2016/429 ja komission täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2023/594, afrikkalaista sikaruttoa koskevista erityisistä torjuntatoimenpiteistä (asetus huomioitava muutoksineen), sekä kansallisessa eläintautilaissa 76/2021 ja kansallisessa asetuksessa MMM 628/2023. Ruokavirasto tekee säädösten perusteella päätökset tarvittavista toimista.
Jo puhjenneeseen tautiin ei ole hoitoa ja siksi sen varhainen toteaminen, ja leviämisen tehokas estäminen on tärkeää. Lisäksi taudin esiintyminen Suomessa vahingoittaisi vakavasti koko maan sikatuotantoa, koska vaikutukset ulottuisivat laajalle. Tartunnan toteamisella olisi merkittäviä vaikutuksia sianlihan ja sianlihatuotteiden kansainväliseen kauppaan, sillä taudinpurkaus voi aiheuttaa kaupan keskeytymisen pitkäksi aikaa. Taudinpurkauksen vaikutukset eivät rajoitu koskemaan vain sikaruttotilaa, vaan taloudellisia ja muita tappioita aiheutuu myös muille tiloille ja koko elinkeinolle.
Hyvä tautisuojaus eläinten pitopaikoissa ja sikalan työntekijöiden ohjeistaminen tartuntariskeistä, sekä ulkomaisten maatilavierailujen jälkeisen karenssiajan noudattaminen ennen omiin eläintiloihin menemistä ovat avainasemassa taudin torjunnassa. Kaikenlaisen ruokajätteen syöttäminen sioille on kielletty tartuntojen leviämisen estämiseksi. Afrikkalaisen sikaruton maahan tuloa ehkäistään sikaeläinten ja sioista saatavien tuotteiden maahantuonnin rajoituksilla ja kielloilla sekä muiden sellaisten tuotteiden maahantuonnin valvonnalla, joiden mukana virus voi kulkeutua. Eläinten tai elintarvikkeiden maahantuonnissa on tärkeää noudattaa lainsäädännön asettamia tuontiehtoja. Lisätietoa eläinten siirtorajoituksista löytyy sivuiltamme.
Seuranta
Suomessa taudin seuranta perustuu sairaiden eläinten tutkimiseen, ja kaikki afrikkalaisen sikaruton oireisiin viittaavat tautiepäilyt tutkitaan tartunnan poissulkemiseksi. Vuosittain tutkitaan myös tarhatuista ja metsästetyistä luonnonvaraisista villisioista lähetettyjä näytteitä. Erityisen tärkeää on saada tutkittavaksi itsestään kuolleita ja sairaalta vaikuttaneita villisikoja. Kuolleena löydetystä villisiasta tulee ilmoittaa viipymättä paikalliselle kunnaneläinlääkärille.
Jatkuvasti päivittyvä seuranta luonnonvaraisten villisikojen näytekertymästä ja tuloksista on Ruokaviraston laboratoriotutkimusten avoin tieto -sivujen analytiikkaportaalissa.
Sikojen virustautien tutkimukset on raportoitu Eläintaudit Suomessa -jukaisuissa (ks. sivun oikea reuna).
Esiintyminen
Afrikkalaista sikaruttoa esiintyy monissa Euroopan maissa. Afrikkalainen sikarutto levisi jo vuonna 1978 Italian Sardiniaan (genotyyppi I) eikä sitä ole saatu sieltä hävitettyä. Vuoden 2014 aikana afrikkalainen sikarutto (genotyyppi II) levisi Liettuaan, Latviaan, Puolaan ja Viroon. Viime vuosina kaikissa näissä maissa tartuntoja on todettu sekä kotisioissa että villisioissa. Ukrainassa esiintyy tautia laajasti, ensimmäisen kerran se todettiin vuonna 2014. Moldovassa tautia todettiin 2016. Tämän jälkeen afrikkalaista sikaruttoa on todettu Tšekissä, Romaniassa ja Unkarissa. Bulgariaan ja Belgiaan tauti levisi vuonna 2018, Slovakiaan ja Serbiaan vuonna 2019 ja Kreikkaan ja Saksaan vuonna 2020. Tšekki vapautui taudista virallisesti 2019 ja Belgia 2020. Vuonna 2022 afrikkalainen sikarutto levisi Manner-Italiaan, Pohjois-Makedoniaan ja uudestaan Tšekkiin. Vuonna 2023 tauti levisi Kreikkaan, Kroatiaan, Bosnia-Hertsegovinaan, Kosovoon ja Ruotsiin. Vuonna 2024 tauti levisi Montenegroon ja Albaniaan.
Manner-Euroopassa esiintyy afrikkalaisen sikaruton genotyyppiä II. Vuonna 2023 genotyyppi II levisi myös Italian Sardiniaan, jossa on nyt sekä genotyyppi I että II aiheuttamaa tartuntaa.
Suomen lähialueella afrikkalaista sikaruttoa todettiin ensimmäisen kerran vuonna 2009, taudinpurkaus oli Leningradin alueella Pietarin lähellä sijaitsevalla sikatilalla. Tämän jälkeen tautia todettiin Suomen lähialueilla Murmanskin, Arkangelin ja Leningradin alueilla sekä Venäjän Karjalassa yksittäisinä tapauksina, pienissä sikaloissa. Afrikkalaista sikaruttoa esiintyy myös luonnonvaraisissa villisioissa Pietarin eteläpuolella.
Kaukasian ulkopuolella afrikkalaista sikaruttoa esiintyy Venäjällä muun muassa Moskovan lähialueilla, alueella tautia on todettu sekä luonnonvaraisissa villisioissa että kotisioissa. Valko-Venäjällä afrikkalaista sikaruttoa todettiin ensimmäisen kerran vuonna 2013.
Afrikkalaista sikaruttoa esiintyy yleisesti Afrikassa, josta tauti on lähtöisin. Afrikan ulkopuolella tartuntoja on ollut kauan Italian Sardiniassa sekä Kaukasuksen alueella, jonne tauti levisi vuonna 2007 eikä sitä sen jälkeen ole saatu alueella hallintaan.
Afrikkalainen sikarutto levisi Kiinaan 2018 ja on sen jälkeen levinnyt siellä voimakkaasti. Vuonna 2019 sitä todettiin myös Vietnamissa, Mongoliassa, Kambodzassa, Laosissa, Pohjois-Koreassa, Hong Kongissa, Myanmarissa, Filippiineillä, Itä-Timorissa ja Etelä-Koreassa. Vuonna 2020 afrikkalainen sikarutto levisi Intiaan, ja vuonna 2021 Malesiaan, Bhutaniin ja Thaimaahan. Vuonna 2022 afrikkalaista sikaruttoa todettiin Nepalissa.
Vuonna 2021 afrikkalainen sikarutto levisi Dominikaaniseen tasavaltaan ja Haitiin Karibialla.
Afrikkalaista sikaruttoa ei ole koskaan todettu Suomessa.
Ajankohtaista tietoa afrikkalaisesta sikarutosta.