Afrikkalaista sikaruttoa Ruotsissa

7. syyskuuta 2023

Ruotsin eläinterveysviranomaiset tiedottivat 6.9.2023, että luonnonvaraisesta villisiasta on todettu afrikkalaisen sikaruton (ASF) tartunta. Villisika oli löytynyt kuolleena Keski-Ruotsista Fagerstan kunnan alueelta. Afrikkalaista sikaruttoa ei ole todettu Ruotsista tätä ennen eikä tautia esiinny muissa Pohjoismaissa.

Fagerstasta oli löydetty elokuun 25. päivän jälkeen seitsemän kuollutta villisikaa, joista yhdestä tartunta nyt todettiin. Fagerstan kunta sijaitsee noin 150 km Tukholmasta luoteeseen. Eläinterveysviranomaiset ovat käynnistäneet kuolleiden villisikojen etsinnän alueella ja selvittävät metsästysorganisaatioiden kanssa paikallista villisikatilannetta sekä sitä, kuinka laajalle tartunnan arvioidaan jo levinneen. Tartunnan leviäminen vielä laajemmalle pyritään estämään ja siksi tartunta-alueella aiotaan kieltää oleskelu, marjastus, sienestys, metsästys, metsätyöt ja muu liikkuminen tilanteen alkuvaiheessa.

Afrikkalainen sikarutto levisi jälleen suurella harppauksella uudelle alueelle. Lähimmät tunnetut ASF-tartunta-alueet ovat noin 450 km päässä Fagerstasta, Virossa ja Latviassa Itämeren toisella puolella. Toistaiseksi ei ole tiedossa, miten tartunta on levinnyt Ruotsiin, mutta viranomaiset epäilevät, että se on aiheutunut ihmisten toiminnasta.

Afrikkalainen sikarutto on sikojen ja villisikojen tappava virustauti, joka ei tartu muihin eläimiin eikä ihmisiin. Tartunta leviää elävien sikojen ja villisikojen välityksellä, mutta myös tartunnan saaneen eläimen lihan, teurasjätteiden, raatojen, eritteiden ja niillä saastuneiden tavaroiden, jalkineiden, ajoneuvojen ja esimerkiksi rehun välityksellä. Tartunnan leviämisen estämiseksi on rajoitettu mm. sian ja villisian lihan tuontia tartunta-alueilta ja -maista.

Ruokavirasto muistuttaa kaikkia siankasvattajia, että sikalan tautisuojaus on oltava kunnossa. Jos sioissa havaitaan afrikkalaiseen sikaruttoon viittaavia oireita, on otettava välittömästi yhteys kunnan- tai läänineläinlääkäriin.  Jos luonnossa liikkuva metsästäjä, retkeilijä tai muu henkilö löytää kuolleen tai sairaalta vaikuttavan villisian, tulee siitä ilmoittaa heti kunnan- tai läänineläinlääkärille, jotta tilanteen vaatimiin tutkimuksiin päästään nopeasti.

Kun saavutaan Suomeen maista, joissa esiintyy afrikkalaista sikaruttoa, tulee huolellisesti noudattaa tuontia ja tautisuojausta koskevia ohjeita ja suosituksia, jotta afrikkalainen sikarutto ei leviäisi myös Suomeen. Metsästysmatkoja ei tulisi tehdä sellaisiin maihin ja alueille, joilla esiintyy afrikkalaista sikaruttoa, ja palattaessa ulkomailta metsästämästä Suomeen tulee varusteet pestä ja puhdistaa huolellisesti. Afrikkalaista sikaruttoa ei ole koskaan todettu Suomessa.

Lisätietoja:  

Afrikkalainen sikarutto
Afrikansk svinpest på vildsvin utanför Fagersta (SVA)