Gyrodactylus salaris

Loinen on vaarallinen Atlanttiin ja Jäämereen vaeltaville lohikannoille ja esimerkiksi Tenoon tai Näätämöön päästessään se todennäköisesti romahduttaisi niiden arvokkaat merilohikannat muutamassa vuodessa. Itämeren valuma-alueen villilohet tai suomalaiset viljelylaitoskalat eivät siitä hyvän vastustuskykynsä vuoksi kärsi.

Oireet

G. salaris tarttuu lohenpoikasten ihoon ja eviin terävillä väkäsillä. Ihoa syödessään loinen tekee siihen pieniä haavoja ja altistaa lohen poikasen taudeille, kuten vesihomeelle.

Itämeren valuma-alueen lohikannoille on aikojen saatossa kehittynyt vastustuskyky G. salaris -loiselle. Siksi G. salaris aiheutta hyvin harvoin oireita suomalaisilla kalanviljelylaitoksilla tai Itämeren valuma-alueen villilohilla. Atlantin villiloheen tartuttuaan loinen kuitenkin lisääntyy eksponentiaalisesti ja tuhannet iholla ruokailevat loiset aiheuttavat kalalle nestetasapainon häiriöitä ja infektioportteja toissijaisille taudinaiheuttajille. Tällaisen lohenpoikasen iho on harmahtava ja evät repaleiset.

Taudinmääritys ja näytteenotto

Diagnoosia G. salaris -loisen varalta ei voi tehdä silmämääräisesti. Näytteeksi otetut kalat tutkitaan nukutettuna tai vastatapettuna vedessä, preparointimikroskoopin alla tai vaihtoehtoisesti hyvällä suurennuslasilla. Myös etanoliin säilöttyjä kokonaisia kaloja tai eviä voidaan käyttää tutkimuksiin. Lohikaloilla G. salaris -loiset sijaitsevat erityisesti rinta- ja vatsaevillä.

Gyrodactylus -suvun loisia tunnetaan lohikaloiltamme useita lajeja. Jos lohikaloilta löytyy Gyrodactylus –suvun loisia, on varmistuttava niiden lajista. Lajimääritys on vaativaa ja tehdään maassamme nykyisin PCR-menetelmällä. Tietyn vesistön tai kalanviljelylaitoksen loistilanteen selvittämiseksi tarvitaan useiden vuosien ajan kestävää seurantaa ja runsaasti näytekaloja.

Loinen ei tartu ihmisiin eikä kotieläimiin eikä estä kalan käyttämistä elintarvikkeeksi.

Leviäminen

G. salaris synnyttää eläviä poikasia. Se kantaa sisällään kahta seuraavaa sukupolvea, joten loisen lisääntyminen voi suotuisissa olosuhteissa olla erittäin nopeaa. Loisen tärkein isäntälaji on lohi (Salmo salar), mutta se voi lisääntyä myös kirjolohen, nieriän ja harjuksen iholla, ja elää lyhyitä aikoja monen muun kalalajin pinnalla. G. salaris on makean veden loinen, mutta se voi lisääntyä vielä 5 promillen murtovedessä ja selvitä lyhyitä aikoja korkeammassakin suolapitoisuudessa. Suomen merialueen suolapitoisuutta loinen sietää hyvin.

G. salaris leviää pääasiassa kalan, mutta myös niiden kanssa kosketuksissa olleiden kalastusvälineiden, veden ja muiden tavaroiden välityksellä.

Vastustaminen ja ehkäisy

G. salaris -tartunta luokitellaan lainsäädännössä muuksi torjuttavaksi eläintaudiksi Jäämereen laskevien jokien vesistössä (=suoja-alue). Tautiepäilystä on ilmoitettava kunnaneläinlääkärille tai aluehallintovirastoon viipymättä. Muualla maassamme G. salaris -tartunta luokitellaan muuksi ilmoitettavaksi eläintaudiksi. (MMMa 325/2021). 

Elävien kalojen ja desinfioimattoman mädin siirtäminen muualta Suomesta Tenojoen, Näätämöjoen, Paatsjoen, Tuulomajoen ja Uutuanjoen vesistöjen alueelle on kielletty. Myös siirrot Paatsjoen, Tuulomajoen ja Uutuanjoen vesistöjen alueelta Tenojoen ja Näätämöjoen vesistöjen alueelle on kielletty. Syöttikaloja ei saa tuoda muilta vesistöalueilta suoja-alueen vesistöjen alueelle, eikä niitä saa siirtää suoja-alueella vesistöjen välillä. Syöttikalojen käyttäminen suoja-alueen vesistöalueilla onkimisessa, pilkkimisessä ja viehekalastuksessa on kokonaan kielletty.

Muilta vesistöalueilta suoja-alueen vesistöjen alueelle tuotavien veneiden, kanoottien, kalastusvälineiden ja –tarvikkeiden, sukelluslaitteiden ja –pukujen ym. tulee olla täysin kuivatut tai desinfioidut ennen niiden käyttämistä suoja-alueella. Muilta vesistöalueilta tuotujen kalojen perkaus luonnonvesissä taikka kalan perkeiden laskeminen suoja-alueen vesistöjen alueelle on kielletty.

Tutustu Ruokaviraston esitteeseen  Tunne vastuusi lohesta - Estä Gyrodactylus salaris -lohiloisen leviäminen (Linkit lisätietokohdassa).

Välineistön käsittely

Loisen tappamiseksi riittää vuorokausi +20 °C lämpötilassa. Kylmässä ja kosteassa kuivatus kestää pidempään. Vaihtoehtoisesti loiset tuhoutuvat tunnissa +60 °C saunassa tai 10 sekunnissa +50 °C vedessä. Kuivausta suositellaan, sillä se estää myös kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi luokitellun Kanadan vesiruton leviämisen välineiden mukana (lisätietoa Kanadan vesirutosta). 

G salaris -loisen tuhoamiseksi välineet voi myös pakastaa vuorokaudeksi -18 °C:een.

Desinfiointipalveluja on tarjolla kaikkien Tenojoen Suomen puoleisten kalastuslupien tulostuspisteiden yhteydessä. Lapin ELY-keskuksen ylläpitämä veneiden ja kalastusvälineiden desinfiointiasema on Inarin kalasatamassa (auki kesäisin). Lisäksi Inarin Neste ja Ivalon Seo -huoltamoilta sekä Sevetin baarista Sevettijärveltä saa kalastusvälineiden desinfiointipalveluja.

Ajantasaista tietoa desinfiointipaikoista ja saa Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalousyksiköstä (puhelin 010 60 27000).

 G salariksen suoja-alueesta muistutetaan Ylä-Lapissa myös tienvarsikyltein. Kuva: M. Seppänen

Seuranta

Ruokavirasto seuraa vuosittain tilannetta Jäämereen virtaavissa Teno- ja Näätämöjoissa. Myös puskurivyöhykkeen, eli Paats- Uutuan- ja Tuulomanjoen latvavesistöalueilta otetaan näytteitä villeistä kaloista. Loisen esiintymistrendejä Tornionjoen lohessa ja suomalaisilla kalanviljelylaitoksilla pidetään myös silmällä.

Esiintyminen Suomessa ja muualla

G salaris -lohiloinen on Ylä-Lappia lukuun ottamatta tavallinen kirjolohen ja Tornionjoen villilohen iholoinen Suomessa. Jäämereen virtaavissa vesistöissämme sitä ei ole. Loista tavataan myös Suomen naapurivaltioissa. Norjassa loinen on tavattu 51 lohijoessa, joista pohjoisin on Skibotten-joki, ja Venäjällä Itämeren valuma-alueen lisäksi Vienanmereen virtaavissa Kieretti ja Vienan Kemi –joissa. Norjassa kymmeniä tartunnan saaneita vesistöjä on myrkytetty Rotenonilla ja kloorilla loisen hävittämiseksi.