Valtion aluehallinto uudistuu vuodenvaihteessa 2025‒26. Eläinten terveyttä ja hyvinvointia sekä elintarvikkeita koskevat aluehallintovirastojen tehtävät siirtyvät 1.1.2026 alkaen Ruokavirastoon. Muutokseen liittyen sivustolla voi olla puutteita tammikuun ensipäivinä. Lisäksi maaseudun kehittämisen ja maa- ja elintarviketalouden tehtävät siirtyvät ELY-keskuksista elinvoimakeskuksiin, mikä aiheuttaa katkon maaseudun kehittämistukien asiointiin 1.‒7.1.2026.

Vahingon sattuessa

Vahinkotapauksissa tulee olla ensisijaisesti yhteydessä paliskuntaan asian selvittämiseksi. Samoin on syytä menetellä, mikäli kysymys on paliskunnan aitaamisvelvollisuudesta tai aitojen kunnossapidosta.

Mikäli katsot porojen aiheuttaneen poronhoitolaissa tarkoitettua vahinkoa maa- tai metsätaloudelle tai muualla kuin saamelaisten kotiseutualueella pihamaille, ota viipymättä yhteys paliskuntaan. Vahinkoarvioinnin luotettavuuden kannalta on tärkeää, että ilmoitus paliskunnalle tehdään heti ja että vahinkoon ei kosketa ennen katselmusta.

Usein osapuolet voivat päästä keskenään neuvottelemalla sopimukseen asian ratkaisemisesta. Jos asianosaisten kesken ei saavuteta yhteisymmärrystä, asia voidaan saattaa porovahinkolautakunnan käsiteltäväksi.

Paliskunnat ja poroisäntien yhteystiedot löydät Paliskuntain yhdistyksen sivuilta. 

Sivu on viimeksi päivitetty 4.6.2024