Koirarekisterin valvontaa kohdennetaan syksyllä 2025 erityisesti laajamittaiseen ja ammattimaiseen koiratoimintaan, kuten kasvatukseen, maahantuontiin ja rekikoiratoimintaan. Valvonnan kohdentamisella pyritään varmistamaan, että viranomaisrekisterit ovat ajan tasalla, uudet pentueet rekisteröidään kattavammin ja ensirekisteröinti tehdään aina kasvattajan tai maahantuojan toimesta ennen luovutusta.
Mikäli rekistereissä havaitaan puutoksia, toimija saa tekstiviestin Ruokavirastolta, jossa kehotetaan tarkastamaan ja päivittämään omat rekisteritiedot.
Koiratoimijan muistilista
- Kaikkien koirien ensirekisteröinti on tehtävä ennen luovutusta uudelle haltijalle.
- Kotimaassa syntyneet koirat: viimeistään 3 kuukauden iässä, tai ennen luovutusta.
- Tuontikoirat: viimeistään 4 viikon kuluessa maahantuonnista, tai ennen luovutusta.
- Sijoitus- ja yhteisomistuskäytännöt
- Sijoitus- tai yhteisomistuksessa olevat koirat ilmoitetaan koirarekisteriin aina sen henkilön nimiin, joka koirasta vastaa. Haltijoita voi olla vain yksi.
- Haltijanvaihdokset
- Jos koira siirtyy toiselle haltijalle yli 3 kuukaudeksi, vaihdos ilmoitetaan koirarekisteriin.
- Alle 3 kuukauden väliaikaiset siirrot eivät vaadi ilmoitusta, jos koira palaa alkuperäiselle haltijalle.
- Päivitä yhteystietosi ja eläintenpitäjärekisterin tiedot
- Ilmoita toiminnan aloitus, lopetus tai olennaiset muutokset aluehallintovirastoon.
Valvonta ja seuraamukset
Valvontaviranomainen voi puuttua epäkohtiin antamalla kehotuksia tai määräyksiä korjata rekisterilaiminlyönnit.
Laiminlyönneistä voidaan periä seuraamusmaksu.
Lisätiedot
Koirarekisteri (Ruokavirasto)
Ohje ilmoituksenvaraisesta eläintenpidosta (Ruokavirasto)
Ohjeet ilmoituksenvaraisesta toiminnasta (Aluehallintovirasto)
Asetus koirien tunnistamisesta ja rekisteröinnistä (Finlex)
Laki eläinten tunnistamisesta ja rekisteröinnistä (Finlex)