Sähkökatkos ja kotipakastimen sulaminen

Sähkökatkojen vuoksi kodin kylmälaitteiden toiminnassa voi ilmetä häiriöitä.

Jos kotipakastimen lämpötila on noussut, mutta pysynyt pakkasen puolella, elintarvikkeet voidaan jäähdyttää uudelleen normaaliin -18 °C tai tätä matalampaan lämpötilaan. Tämä uudelleen jäähdytys voi aiheuttaa tuotteisiin rakenteellisia muutoksia, mutta hygieenistä vaaraa siihen ei liity.

Älä pakasta sulaneita elintarvikkeita uudelleen

Jos kotona pakastimessa olleet elintarvikkeet ovat päässeet pakastimen lämpenemisen seurauksena sulamaan, niitä ei tulisi sulamisen jälkeen jäädyttää uudestaan. Uudelleenjäädyttämistä kannattaa välttää erityisesti helposti pilaantuvien elintarvikkeiden, kuten tuoreen kalan tai lihan kohdalla. Sulaneista elintarvikkeista voidaan kuitenkin valmistaa ruokaa, esimerkiksi paistaa raaka kala tai liha kypsäksi, ja pakastaa sitten kuumennuksen läpikäynyt tuote.

Ongelmat kerran sulaneissa ja uudelleen jäädytetyissä tuotteissa liittyvät lähinnä tuotteen aistinvaraiseen laatuun (esimerkiksi marjojen rakenne rikkoutuu sulamisen johdosta). Jos tuotteet ovat olleet sulaneina pitkään, esimerkiksi yli vuorokauden ajan, voi niihin liittyä myös hygieenisiä ongelmia.

Kylmänsäilytyskyky on aina laiteriippuvaista. Tästä syystä ei ole selkeää ohjetta siihen, miten kauan tuotteet pysyvät jäässä sähkön katkettua. Laitteiden sisälämpötila pysyy kuitenkin kauemmin kylmänä, jos niitä ei availe välillä.

Sivu on viimeksi päivitetty 13.9.2023